perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkät pääsiäispyhät eikä mitään tekemistä, siksi haastan teidät

Ollaan lähdössä mun vanhempien luo tänään. Lenkkikamat lähtee mukaan, muita sisällöntuottajia ovat sitten omat lapset, jotka varmaan nyhjää nilkassa kiinni koko ajan, kun isovanhemmat haluaisivat hoitaa ja sylitellä. En odota lepoa enkä leppoisuutta, jos odottaisin, jättäisin pennut kotiin.

Ruokailutkin odotan menevän ihan perseelleen, anteeksi kielenkäyttöni. Luulen, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta pääsen korkeintaan yhdelle lenkille. Oletettavasti tulen kotiin muutaman lisäkilon kanssa, suklaakakkua syöneenä, vaikka etukäteen luulin kieltäytyväni siitä.

Lähdetään silti. Saatiin joulukin kulumaan, ei kai yksi suklaamunapääsiäinen voi koko venettä kaataa? Ja jos kaataa, niin antaa mennä sitten, heppoisella pohjalla oli sitten sekin remontti.

Vähän ärsyttää, kun pitää varmaan luututa lattiat vielä kertaalleen ennen lähtöä. Pikkupoika kun ei tunnu osuvan pottaan, vaikka sen teippais sen peppuun kiinni. Eikä se takapuoleen teippaaminen varsinaisesti pojalla kyllä edes auta. Sillä itsellään on vimma olla ilman vaippaa, mutta minä rullaan mattoja ja kuljen perässä luutun ja suihkutettavan pesuaineen kanssa. No, ei se vuoden kuluttua enää tämmöistä ole. Jaksaa jaksaa!

Hassua, että onnistun kuulostamaan tosi negatiiviselta silloinkin, kun oikeastaan olen ihan hyvällä mielellä. On kiva lähteä, oli oikein kiva käydä eilen ruokakaupassa, kun ei tarvinnut varautua samanlaisilla vuorilla ruokaa kuin kaikki muut pääsiäisostosten tekijät (vaikka ne ruoassa säästyneet rahat menevätkin suoraan bensatankkiin ja vähän ylikin). Jos muutama asia tässä kokonaisuudessa ärsyttääkin, niin se on vain... no, ehkä ominta minua. Voihan olla, että loma tuntuukin lomalta. Tarvitseeko siitä aina stressata etukäteen? Voihan sitä stressata sitten siinä tilanteessakin, jos se vielä tuntuu tarpeelliselta?

Sitten jotain ihan muuta. En muista, tunnustinko, mutta onnistuin tyhjentämään soittimeni jo jokin aika sitten sitä ladatessani. Tapahtumaketju eteni suurinpiirtein näin: ladattiin koneelle yksi vanha peli kolmevuotiasta varten, mutta se oli vuodelta miekka ja kirves, vaatimuksissa mm. win 98 (!!), joten sen jälkeen koneella ei toiminut aika moni uudempi sovellus ja osanen. ITunes lopetti tuolloin kommunikoinnin kokonaan ja jokin osa iTunesissa esti sitten jonkin muun toiminnan. Poistettiin peli, poistettiin iTunes, ja minä seuraavan kerran ladatessani soitinta valitsin "Kyllä" kysymykseen: Haluatko synkronoida soittimesi? Jep, siinä meni soittolista poikineen ja nyt olen kuunnellut radiota juostessani. Välillä vähän haastavaa, vai mitäs sanotte hitaasta, säästävästä juoksusta vaikkapa tämän tahtiin?

En ole oikein diskopopin ystävä, vaikka myöntää täytyy, että siinä on kategorisesti paras biitti tasaisen juoksuvauhdin ylläpitoon. Hevimpi meno tien päällä on myös joskus vähän liian masentavaa. Ei ole kiva, jos juoksusta tullut hyvä mieli hukkuu musiikista tulleeseen huonoon mieleen.

Haastankin teidät paljastamaan omat soittolistanne tai parhaimmiksi katsomanne palat niistä. 

Kaipaan uutta kuunneltavaa. Jos jostain sattuman oikusta olette jo ko. postauksen joskus tehneet, voitte linkata siitäkin minulle. Ja nyt oikeasti toivoisin niitä vastauksia. :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Maaliskuu lopuillaan

Joku on ehkä saattanut viettää hiljaista viikkoa, minä olen viettänyt siivousviikkoa. Tulee ihan vanhat ajat kotipalvelussa mieleen, kun koko päivän kuluttaa siivoamiseen ja tietää, että seuraavana päivänä vaan urakka jatkuu. Mutta siivoaminen on parhaimmillaan kovin meditatiivista toimintaa.

Inspiroiduin perhekerhon äitikaverista. Heille oli tullut vesivahinko, kerrosten välissä oli putki rikkoutunut ja kaikki vapautuneet vedet valuivat hänen kotiinsa. Muutto uuteen asuntoon kahdessa ja puolessa päivässä pakkailuineen, uuden ja vanhan siivouksineen ja tietenkin se itse muuttoruljanssi siihen. Onneksi nopea lähtö oli mahdollinen, koska pienen lapsen kanssa kaikenlaiset hätämajoitusratkaisut olisivat olleet aikalailla hankalia.

Minä ajattelin, että meillä on niin paljon tavaraa ja ennen kaikkea väärissä paikoissa, että vaikka me saataisiin sata muuttolaatikkoa ja niille kaikille oma kantaja, me ei kahdessa ja puolessa päivässä saataisi edes vanhaa pakattua. Tänne muuttoonkin meni monta päivää. Nyt olenkin rapsutellut paikkoja raiveiksi eräänlaisen muuttosiivouksen nimissä. Olen imuroinut paikkoja, joita en edes tiennyt meillä olevan, ja ennen kaikkea kysynyt jokaiselta esineeltä, onko sillä meillä jotain käyttöä vai olisiko sen parempi päästä jonnekin muualle, kierrätykseen tai roskikseen. Yllättävän moni on vastannut, että kyllä mulle se roskiskin kelpaa...

Tänään on tarkoitus viimeistellä homma. Huomenaamulla ihan vihoviimeiset, jos on pakko, mutta huomenna lähdetään pääsiäisreissuun, joten kovin monta tuntia ei ole aikaa aamulla enää verhoja silitellä. No, siinä menee se minun raja kyllä muutenkin. Ikkunat pesen jonain pilvisempänä päivänä.

Liikkuminen ei ole jäänyt pahasti väliin tämän siivoushulluuden tieltä, maanantaina pidin niin sanotun lepopäivän, tiistaina kävin pitkällä rataslenkillä ja eilen kävin juoksemassa, kun tilaisuus siihen taas aukeni. Syöminen ei ole ehkä ihan oppikirjan mukaan mennyt, tai en ainakaan tiedä, minkälaista oppikirjaa olen viime aikoina käyttänyt. Mutta ei se mitään, ainakin kotona on hetken aikaa siistiä.



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Reipasta lauantaipäivää!

Kävin juoksemassa uudelleen niitä samoja portaita, mitä pari viikkoo sitten Siskon kanssa. Kehukaa mua, mä olin reipas! Ihan yksin, juoksutrikoissa, keskellä kaupunkia, uskalsin! Viisi kertaa! :)

Perjantaina kävin yksin salilla, kun ei se mies sitten suostunutkaan mukaan ja oli siinä jotain kuumesairaanlapsen hoitoakin tai jotain sinne päin. Tein sellasen vähän liian raskaan treenin, ja kyllä se kieltämättä pikkuisen saattoi näkyä niissä portaissakin, tai sitten se oli ne portaat, jotka näkyi siinä porrasjuoksussa. Eilen olisin tarvinnut tsempparia. Tunnollisesti tein, mutta olisin saattanut "helpommalla" päästä, jos olisi joku vieressä kirittänyt, valanut uskoa siihen, että pari toistoa jaksaa vielä.

Tänään sanoin itselleni, että kyllä minä voin nämä rappuset kävelläkin, mutta nyt ei tultu kävelylenkille, joten se on sitten tehtävä useampi kierros. Juoksussa (olkoonkin maailman hitaimmassa) pitäydyin, ei tarvinnut kävellä, ei tarvinnut tehdä sakkokierroksia. Mies oli lasten kanssa viereisessä leikkipuistossa, laskin juoksun päätteeksi pyllymäkeä harjua alas heidän luokseen, alakoululaiset pojat jäivät leuat loksahtaneina rinteeseen katsomaan, että mitä just tapahtui. :)

Nyt on hyvä olo. Kunhan illalla vähän venyttelen, on vielä parempi olo. Suosittelen itsensä ylittämisiä ihan kaikille!


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Parempi jo

Tänään on ollut eräänlainen sairauslomapäivä. Pienimmälle nousi illalla pikkuisen kuumetta ja päikkäreiltä jo heräsi yskäisenä, joten jätettiin aamun perhekerho väliin ja ollaan möllötetty muutenkin sisällä. Yskänpoikaselta kuulostaa toinenkin välillä, mutta ei kovin pahasti.

Olen ottanut ruokailurytmin takaisin haltuuni. Välillä olen joutunut vähän napakammin itseäni käskemään keittiöön, että olisi sapuskat valmiina oikeaan aikaan, mutta alan oppia. Samalla, kun ruokailuvälit eivät ole venyneet liiemmälti, on ehtinyt tehdä kasviksiakin enemmän ruoalle.

Liikkunut olen tiistaista lähtien joka päivä jotakin, eilen kävin rataslenkillä, kun aurinko paistoi, eikä huvittanut siivota. Keskiviikkona kävin juoksemassa. Tänään ollaan menossa salille, kunhan mies tulee töistä ja lapsenvahti koulusta.

Välillä silti tulee niitä laihdutuspaniikkeja, kun kaikki ei tunnukaan menevän just niinku Strömsössä. En ihan täydelliseen suoritukseen ole vielä(kään) yltänyt, mutta vertaamalla edelliseen ja sitä edelliseen päivään, olen parantanut huomattavasti. Tai ainakin sen verran, että itse huomaan eron.

Viikonlopullekaan ei mitään ihmeitä kuulu. Jos lapset eivät ole kipeinä, niin ulkoilua, jos ovat, niin sisäilyä. Sunnuntaina olen menossa pilateksen sijaan Joga Prana Flow -tunnille, ilman mitään ennakko-odotuksia. Pilatesohjaajamme on reissun päällä, joten tämä tunti tulee tilalle, ja pitäähän sekin päästä testaamaan.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Arkista aherrusta

Olen ihan vähän lipsunut suunnitelmistani tässä ihan viime aikoina, reilun viikon ajan. Ihan vähän ja silti aika paljon, mutta vähän niin kuin varkain. Ihan vahingossa vihannekset on vähentyneet, ihan vahingossa aamupäivään on tullut ylimääräisiä kahvikuppeja niin, että lounas on ihan vahingossa siirtynyt puoli kahden tietämille - ja mehän herätään kuuden pintaan eikä vasta puoli kympiltä tai jotain. Ihan vahingossa meni eilenkin suklaakakkua suuhun, vaikka juuri olin siirtänyt lapsilta jääneen palan itsestä kauemmaksi, etten ottaisi sitä. Ihan vahingossa on liikunta jäänyt vähäisemmäksi, kun on ollut tiettyjä päällekkäisyyksiä, enkä ole vaivautunut tekemään mitään korvaavaa - kun ehtiihän sitä.

Mix Box - Kasviskori

Sitten toisena puolena se, että näennäisesti kuitenkin lautasella on kaikki terveellistä (joskaan ei niin kevyttä = kasvispainotteista) ja onhan tässä tullut ulkoiltua ja pulkkaa vedettyä ja kävinhän minä toissaviikollakin lenkillä ja onhan hyvä välillä pitää vähän kevyempää viikkoa. Mutta se kevyt viikko meni jo, se juna meni jo.

Pilates on siirtynyt sähköiseen varausjärjestelmään, jossa kaikki paikat jaetaan netissä etukäteen. Viime sunnuntaina sisko perui oman osallistumisensa niin sain varattua hänen paikkansa itselleni, maanantaina kun en päässyt "omaan" ryhmään koulutuksen takia. No en tehnyt maanantaina muutakaan, koko päivä meni muutenkin ihan rötväillessä. Eilen jumppasin yle-jumpan tahtiin ja totesin, että toissapäivän pilates tuntui vatsassa ihan liikaa. Vaikken päässytkään rullan päältä istuma-asentoon, tehtiin siinä puolentoista tunnin aikana sen verran paljon muutakin, että eilen poltteli koko vatsaosastolla ihan sietämättömästi siinä vaiheessa, kun yle-jumpan ohjelmassa päästiin varsinaisten vatsalihasten kimppuun. Siinä kun on syville keskivartalon lihaksille jo aiemminkin töitä.


Yle-jumppa on varmaan se ensimmäinen, jonka jätän väliin, koska "se vaatii aikaa" (tunnin) ja "on niin rankka" (perus). Nyt sain sen rastitettua omasta liikkaviikostani tehdyksi. Minulla oli eilen tärkeä työvoimapoliittinen tapaaminen kolmevuotiaan kerhon aikana, joten en päässyt rataslenkille. Sen sijaan, että olisin rötväillyt koko eilisenkin, päätin jumpata.

Ruokalautasella lämpimät kasvikset on varmaan ensimmäinen, josta joustan, ja pilkon sitten jotain paprikaa ja kurkkua, että edes jotain olisi. Huomattavasti vähemmän vain kuin tarvitsisi päivän tarvetta täyttämään. Meillä on myös (melkein) aina vähintään omenaa ja banaania, mutta niiden lisäksi muitakin hedelmiä, joita voisi syödä, jos tulisi sellainen tilanne, että haluaisi. Aika vähissä on viime aikoina olleet minun hedelmävälipalani. Tänään pilkoin aamupuuroon sekä omenaa että banaania. Yritetääs nyt aamusta asti.


Kello on vähän yli kymmenen ja minun tekee hirveästi mieli kahvia. Haukottelenkin, eikö se ole merkki, että tarvitsee kofeiinia? (Tai raitista ilmaa ja ulkoilua?) Minulla on tässä muutama työnhakuun liittyvä Castleville homma koneella tehtävänä, ja puolikuudelta herännyt pikkupoika on ihan tavattoman väsynyt. Pitänee laittaa poikarukka ensin nukkumaan ja käydä ulkona vasta päikkäreiden jälkeen. En silti keitä niitä välikahveja, vaikka aikaakin olisi. Taidan ruveta valmistelemaan lounasta ihan kohta.

Tänään joko lasten kanssa uimahalliin (lillumaan ja kellumaan) tai itsekseni juoksulenkille. Molemmat houkuttaisi, mutta molempia ei voi saada, koska kaikkea ei jaksa, kun ei vieläkään nuku tarpeeksi. Siinä on edelleenkin se meikäläisen elämäntaparempan suuri kehittämiskohta. Kaikkea kun ei voi kerralla muuttaa. Näissä muissa edellämainituissa palaan kuitenkin arkisen aherruksen pariin. Itseään ja tekemisiään osaa korjata kerta kerralta nopeammalla aikataululla, tällä kertaa en tarvinnut edes suurta vaakaplussaa tai itseinhoa herättämään. Kertonee siitä, että olen oikealla tiellä, koska haluan olla.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kehoa ja aurinkoa

Pääsin eilen pilatekseen. En tiedä, mitä kävi, mutta taisin jättää ne paremmat vatsalihakset toisten housujen taskuun, kun ei onnistunut ihan normaali (?) istumaannousu pilatesrullan päältä. Ei vain kertakaikkiaan onnistunut. No tein sitten vatsarutistuksia ja toivoin, että se tälle kerralle riittäisi.

Nyt on ollut sellaista keskivartalopainotteista pilatesta muutaman kerran putkeen, mikä on oikein ihanaa, koska yllättävän nopeasti kroppa tottuu tiettyyn tapaan, ja sitä jo hetken luulee osaavansa ja jaksavansa, mutta sitten vaihdetaan pallot rulliin tai toisinpäin ja taas on ihan aloittelija. :)


Aurinko taitaa paistaa nyt vähän joka bloggaajalle, joten minun ei tarvinne hirveästi maalailla, miten ihanaa on olla ulkona ja tylsää sisällä. Mulla vain ei oikein salitreeni muutu suoraan ulkoliikkatreeniksi vaan mieluummin tarjoilen lapsillekin palan aurinkoa. Hyvä ja huono, lasten kannalta hyvä, omalta liikkumisen kannalta huono. Minä kun en oikein ole sellaista leikkipuistojumppaaja-tyyppiä, vaikken pahalla heitäkään katsele. Sitä paitsi miehenpätkän nostelu keinuun ja takaisin ja perässä kulkeminen mäkiin ja liukumäkiin ottaa vähän aikaa siltä omalta kyykkytreeniltä. :) Mutta aika aikaansa kutakin, kelläs tässä kiire rantakuntoon on?

Tänä aamuna päätin taas (vaa'alla käytyäni) että eiköhän tämä synttäriherkkujen jälkimainingeissa kelluminen ala riittää ja painon soisin taas sukeltavan. Illalla pilateksessa päätin, että hyvin alkanut ja sittemmin tauolle siirtynyt kokonaisvaltainen venytteleminen voisi myös siirtyä passiivista aktiiviin. En muista, kerroinko tuossa talvemmalla, että hierotutin rintalihakseni, ja sen jälkeen oli erittäin kevyt olo koko rintakehässä. Sitä kaipaisin takaisin, joten pyhitän nyt tämän kevään venyttelylle. Juoksukin kulkisi paremmin, jos rintakehä ei estäisi tehokasta hengitystä. (No ei kai se varsinaisesti estä, mutta ei se venyttelemättömyys edesautakaan sitä.)

Mitäs lupauksia teillä on?

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Formulakausi starttaa

Ennen vanhaan se tarkoitti formulapitsaa, nykysellään vain hyviä muistoja siitä, kun ei tarvinnut tehdä ruokaa keittiössä sillä aikaa, kun toinen saa ihan rauhassa katsoa kisaa. No en mä sinne keittiöön vieläkään aio hautautua, mutta ajattelin paistaa vähän vohveleita ennen kuin Australian aika-ajot alkaa. En tiedä, syönkö niitä itse, saatan yhden maistella ihan kannatuksen vuoksi. Perhettä on mukava välillä "hemmotella" muullakin kuin kaurapuurolla ja ruisleipäviipaleilla. :)

Mulla on ollut nyt pari päivää tosi laiska olo. Että ei oo paljon kiinnostanut panostaa yhtään mihinkään. Siivonnut olen, jumpannut en. Salille haluaisin mutta en tiedä, kerkeenkö tänään. Huomenna se on kiinni, maanantaina mulla on iltamenoa (pilateksen kanssa päällekkäin) ja sitä rataa sitten kohti seuraavaa viikonloppua. Jos ei se oikea tahtotila rupee löytymään, jää salireissu väliin myös ensi viikolta (ja tältä).

En nyt tähän hätään muista, kuka se oli, kun ihan äskettäin kirjoitteli, että kun on muutaman päivän liikkumatta, tuntuu, että taukoa on ollut viikkoja. Sama täällä. Keskiviikkona kävin lenkillä, torstaina hieronnassa ja eilen siivosin, ja nyt lauantaiaamuna ennen kahdeksaa tuntuu, että olen laiskotellut puoli kevättä (joka ei vielä edes ole täällä). Hyvä ja huono juttu. Kyllä lepopäiviäkin pitäisi saada pitää välissä ilman, että niitä on kalenteriin kirjoittanut ja niistä lähipiirin kanssa sopinut, mutta onhan se oikeasti ihan hirveän hyvä, että mieli tekee liikkua ja liikkuminen on mielen ratkaisu lähestulkoon kaikkeen. (Laskujakin makselin eilen, ja meinasin lähteä juoksemaan karkuun sitäkin pinoa.)

Nyt suuntaan kuitenkin keittiöön aamupalahommiin. Herättiin puoli kuudelta lasten kanssa, enkä ole vielä(kään) juonut aamukahviani, joten ei kai se ihmekään ole, jos tuntuu vähän olo vetämättömältä ja "jaksaakohan tästä edes salille vääntäytyä..." Kyllä jaksaa, kun vain ei koko aamu mene sohvalla loikoiluksi.

Energistä viikonloppua teille kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille! :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Positiivista

On satanut paljon lunta. Hyvä, että sataa - ihan oikein, että sataa. Jääpähän kesälle niitä aurinkoisia päiviä sitten, kun kaikkia vuoden sadepäiviä ei tarvitse mahduttaa niille kolmelle kuukaudelle, jolloin täällä ei tyypillisesti ole lunta.

Ei ole lämmintä, eikä kevät ole aikaisessa. Eikä tarvitsekaan. Ei ole hyvä, jos omenapuut ja mustikanvarvut kukkivat ennen kuin pölyttäjät ovat heränneet. Odotetaan ihan rauhassa oikeaa aikaa kevään tulla. Saadaanpa sitten taas syksyllä, mitä säilöä.

Lenkkini varressa. Ja luntakin sataa.
Jos on toivoton läskipallo (tai lyijy), on ihan oikein, että lenkkeilee raskaalle liikenteelle tarkoitetuilla reiteillä. Eipähän tule heti painorajat vastaan.

Ei voi aina vain sataa ja sataa. Toisessa päässä lenkkiä oli jo valoakin näkyvissä.
Jos lipeää tavanomaiselta reitiltään, voi saada uusia kokemuksia. Aurinko oli kiva yllätys. Vaikka olikin jo laskemassa.

Matkamittari näytti kymmentä kilometriä, ensimmäinen meni kävellen, yhdeksän juosten. Puolitoista tuntia. Ei mene kympin juoksuunkaan kahta tuntia ja se, jos mikä, on positiivista. Lenkin jälkeen soittimessa Lance Armstrong onnitteli tähän asti pisimmästä treenistä. Why thank you mr. Armstrong. :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mäkitreeniä urbaanimpaan tapaan

Meillä on täällä keskustan alueella yhdet sellaiset portaat, jotka ovat olleet kuntoilijoiden ja tosiharrastajien suosiossa vähän samaan tapaan kuin Pyynikin rappuset vai mitä näitä nyt on.

Sisko sanoi, että haluaa mennä juoksemaan niitä. Minä olisin voinut juosta sitä juoksematonta kymppiäkin, mutta ajattelin, että mikäpäs siinä, kylmä ilma veivata jotain järveä ympäri, mennään Harjulle sitten. En ole juossut niitä aiemmin, mutta olen kävellyt ja tiedän suurinpiirtein, mistä siinä on kyse. Sisko lähti ehkä turhan rehvakkaasti liikkeelle ja minä innostuneena perässä, että eihän mun kannata kovin kauas taakse jäädä. No, olis kannattanut.

Ei niistä turhaan puhuta. On niillä muutakin kuin maisemallista arvoa. Eikä tosiaan viidennen kerran jälkeen tarvinnut lähteä kuudennelle, edes varuiksi.

Suurkaupungeissa harrastetaan pilvenpiirtäjäjuoksua. Sunnuntaiaamun rykäisy sai tämänkin lajin ihan uuteen perspektiiviin. Eipä sillä, että meillä täällä mitään pilvenpiirtäjiä olisikaan, mutta juuri nyt en pysty käsittämään, miten joku voi juosta vaikkapa kuusikymmentäkahdeksan kerrosta rappusia. Putkeen. Ja onhan niitä toki kymmeniä kerroksia korkeampiakin. Hetki menee meikäläisen kunnolla, että Harjun portaat alkaa jäädä pieneksi, taidetaan jättää pilvenpiirtäjät ihan suosiolla ammattilaisille. (Ei samperi, taasko on punnerrettava?)

Tänään pääsen taas illalla pilatekseen mutta jotain tekisi mieli tehdä jo ennen sitä. On vähän purkamatonta energiaa ilmeisesti. Sitä energiaa sain ainakin valkosuklaajuustokakusta, jota leivoin (itseasiassa tänään olevien) synttäreiden kunniaksi, mitä viikonloppuna vietettiin. Tosin kolmevee kysyi jo puoli kahdeksalta, että ehditäänkö me käydä tänään isossa puistossa, kun meillä on vapaapäivä. Juu, eiköhän me saada se jotenkin aikatauluun mahtumaan. :) Että katsotaan sitten ulkoilun jälkeen, vieläkö tekee mieli zumbailla tai jumppailla vai maltanko odottaa iltakuuden pilatesta.

Varmaa on kuitenkin, että en odota kesään asti, että portaat olisi kokonaan sulat, ennen kuin käyn testaamassa maksimisykettäni uudemman kerran.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille!

Kuvaaja: Kari Lehtinen

torstai 7. maaliskuuta 2013

Normitorstai

Tiedättekö sen  tilanteen/ tunteen, että tekemistä on niin paljon, ettei tiedä, mistä aloittaa, joten ei edes aloita? Toivottavasti ette. Minä olen tällaisessa välivaiheessa. Siivosin aamulla yhden huoneen ja soittelin paljon asioita kuntoon, tai ainakin järjestykseen. Nyt pitäisi siivota loputkin mutta pitäisi tehdä vähän (=paljon) muutakin.

Sääkin näyttää olevan suuressa päättämättömyyden tilassa. Aamu alkoi -15 asteen pakkasella ja tyynellä kylmyydellä, sitten aurinko nousi ilahduttamaan ja lämmittämään, sitten alkoi sataa lunta ja tuulla niin maan p*rkl**sti, sitten tuuli, satoi ja paistoi aurinko yhtä aikaa, ja nyt paistaa taas. Pitänee minunkin kokeilla kaikkea eikä vain jäädä tähän sohvalle röhnöttämään.

Illalla käytiin salilla. Sitten tilattiin pitsaa. Mutta en minä pitsaa syönyt, söin falafeliä pitaleivällä. Eihän se ihan superdieettiläinen valinta ollut, mutta pitsaa parempi valinta silti. Aamulla tuntui olo tosi flunssaiselta mutta tästä se on selkiintynyt. Nuhaksi jäänyt. Ei muita oireita. Tänään pidän silti lepopäivää. Mitä nyt vähän yritän motivoida itseäni kiinni imurin varteen. Normitorstain normijuoksulenkkini jää tänäänkin väliin ja jää ensi viikollakin.

Iive järjestää arvonnan, käykää katsomassa, mutta älkää osallistuko, niin minun voittomahdollisuuteni eivät liikaa huonone. ;) Vaikka taitaapa siellä olla jo pari arpaa mennyt ennen minuakin. Nyt minua odottaa kahvikuppi, palanen tummaa suklaata ja etusormesta vetävä pikkupoika. Äidin elämä on tämmöstä välillä, luultavasti se kahvi saa ihan rauhassa jatkaa odottamistaan...

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Liikuntalukujärjestys

Tänään en ole pyytelemässä ideoita ja vinkkejä (videoita ja hinkkejä) minkään maailman ongelmaan. Tänään tunnustelen, onko minulla pelkkä nuha vai jotain enemmän. Illan pilatekseen menemistä en ole perunut. En tiedä, miltä illalla tuntuu.

En missään nimessä kannata kipeänä liikkumista. En vain itse ole paras esimerkki sellaisesta, joka tuntisi omat rajansa. Lauantain lenkillä jouduin niistämään suoran joka päässä. Nenäliinat meinasi loppua kesken. Silti olo ei ole huono eikä kipeä, aivastelen vaan ja välillä pitää niistää. Oli todella outo sunnuntai ilman pilatesta ja tuntuu ihan kummalliselta odottaa koko maanantaipäivä, eikä silti pääse salille. Olisin ihan valmis johonkin yle-jumppaan just nyt, mutta sitten en ainakaan jaksa pilateksessa mitään. Ehkä joku ammattilaisempi pystyy yhdistämään päivällä aerobista ja illalla pilatesta, mutta meidän ohjaaja ei ole koskaan päästänyt meitä helpolla.

Ai samperi, just tuon takia mun pitää nyt käydä punnertamaan. Vaikka yle-jumppani onkin lihaskuntojumppa eikä "pelkkää" aerobista.

Olen jo nyt sitä mieltä, että vahinko-pakko-pilatesryhmän vaihto oli huono juttu. Typerä ja lapsellinen peli. Menee yksinkertaisen ihmisen koko pakka ihan sekaisin. Mutta pitäähän sille antaa mahdollisuus silti. Kyseessä on siis sellainen vahinko-pakko että tilavaihdon myötä pilatesryhmät liittyivät sähköiseen tuntivarausjärjestelmään ja siinä vaiheessa, kun minä aloin varata omaa osallistumistani, sunnuntain ryhmät olivat jo pitkälle kevääseeen täynnä. Oma vika, kun hidastelin, mutta tyhmää se on silti.

Nyt minun pitää miettiä uudelleen, miten liikkua missäkin välissä. Kuntosalillamme kun on kaksi naisten iltaa viikossa, tiistai ja torstai, niin mikäli mielin ottaa miehen mukaan, minun on vältettävä näitä iltoja. Lisäksi tiistaissa on toistaiseksi ihanan pitkä rataslenkkini lapsen kerhoilun aikana, joten minun ei tarvitse väkipakolla tunkea salitreeniä tiistai-iltaan. Ollaan tavattu käydä enimmäkseen maanantai-iltaisin salilla, joten näiden rajoitteiden takia minun pitää miettiä koko paketti uusiksi. Juoksemaanhan pääsee melkein milloin vaan, mutta en minä muita lajeja haluaisi kokonaan hyljeksiä.

Olen muuten törmännyt useammassakin paikassa nyt leuanvetopuheisiin, että miten on ensimmäinen saatu tehtyä tai toista yritetty tai ihan kohta tai en minäkään ennen jaksanut ja niin pois päin. Itsehän kokeilin viime kesänä, missä kunnossa leuanvetolihakseni ovat. Eivät olleet kummoisessa. Sinnikkäästi pinnistelemällä sain tangon otsani kohdalle. Samalla päätin, että yritys ei jää viimeiseksi. En ole kyllä pahemmin leuanvetotaitooni kiinnittänyt huomiota, mutta nyt siitä on muistutettu sen verran, että voinkin ottaa sen tämän vuoden tavoitteeksi. Tai ensi vuoden, ei se ole niin justiinsa, kunhan nyt ennen eläkeikää.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kun mikään ei oo hyvä

Kolesteroliarvojeni tiedoksisaannin jälkeen mieheni on kiltisti syönyt omat karkkinsa ja suklaansa tarjoamatta minulle palaakaan. Nyt löytyi se viimeinen piste, mikä muuttaa miestäkin. Karkkifani en oikeastaan ole, niin minua ei paljoa hetkauta, jos hän haluaa jotain hedelmäkarkkisekoituspusseja syödä, sen kun antaa mennä vaan.

Perjantaina mies osti milka-suklaata. Minusta vastenmielinen ajatus, olen niin fazer-orientoitunut, etten näe pointtia vaihtaa merkkiä sellaiseen pääsiäismunasuklaaseen. Kaksi iltaa se söi sitä suklaata sohvalla minun vieressä, palat eri puolella vieressä kuin minä. Eikä tarjonnut palaakaan. Ette voi uskoa, miten loukkaantunut olin! Että ei palaakaan tarjoa! Vasta jonkun neljä vuotta olen rankuttanut, että syö itse, minä en halua, ja nyt yhtäkkiä lakkaa kokonaan tarjoamasta! Miten voikin olla niin julma ja tavaton?

Teki mieli sanoa, mutta sain pidäteltyä. Muuten oltais luisuttu saman tien taas siihen "eihän mun pitäis, mutta kun mä niin haluisin, ja eihän tämä yksi kerta haittaa..." Eihän tässä herkuttomuudessa ole (patrikborgilaisittain) mitään järkeä, mutta jostain sitä huonoa kolesterolia nostattavaa on karsittava, miksei sitten juuri jostain milka-suklaasta, josta en muutenkaan tykkää?

(Ps. Lauantaina maistoin palan, enkä halunnut enää toista.)

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sinne ja takaisin

Nyt jos jollain (Akulla?) olis hyviä juoksutekniikkaohjeita, voisin ottaa vastaan. Kävin lenkillä, tavoitteena tasaisella tiellä harjoitella sitä oikeaa askellusta, kun eka kerta uusilla lenkkareilla oli vähän erilainen kuin vika kerta vanhoilla.

Vanhat lenkkarit olivat varpaista (ja päkiöistä) kovin kuluneet. Olen alkanut supinoida. Varoa varvasta. Nyt korjatakseni sitä aloin pronatoida. Ei ole hyvä sekään. Ja sitten ne jalat vispasivat toistensa eteen, niin että huolimattomampi olisi jo kompastunut. Säärten lihakset joutuivat ihan uudenlaiseen työhön ja penikoissa tuntui. Jossain vaiheessa huomasin juoksevani melkein suorin polvin, kun keskityin liikaa nilkan asentoon.

Jos on niin onnekas, että on kavereita, ja vielä niin onnekas, että on lenkkikavereita, niin kaverihan voisi sanoa, että sä juokset ihan pöllösti, lopeta. Vielä parempi olisi, jos saisi videokuvaa omasta juoksustaan, näkisi itsekin, miten menee, ja osaisi ehkä vielä paremmin korjata. Mietin tässä, että pitäisikö minun tutustua näin kevään mittaan kaupunkimme juoksukoulutarjontaan, että saisin sitä palautetta, mitä tarvitsisinkin. Mutta olishan se kiva, että olisi juoksukaveri sielläkin.

Muutenhan se juoksu ihan hyvin sujui. Liukasta oli vain autoteiden ylityksissä, mutta niissä sitten sitäkin enemmän. Tasamaalenkin varmistaakseni en oikeastaan juossut lenkkiä, vaan pari kertaa liikenneympyrälle (sille aikaisemminkin mainitulle, 1,5 km päässä olevalle) ja takaisin, yhteensä siis kuusi kilometriä ankaraa harjoittelua. Kyllä minä varmaan tämän jalanasento-ongelman itsekin selvitän, en minä siihen varmaan kaveria tarvitse, enkä varmaan lähde yksinään juoksukouluunkaan. Mutta olihan se ajatuksena ihan kiva.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Inkivääri

Mun äitini oli kuullut mun vanhalta biologian opettajalta, että nivelkivut lähtevät tuoreella inkiväärillä. Oli auttanut vanhalle opettajalle, ja kun äidillä oli ollut polvi niin kipeä, että autoon meneminen ja autosta nouseminen olivat tehneet pahaa, äiti kokeili inkivääriä. Minä tietysti kysyin, että mikä siinä polvessa oli, mitä lääkäri sanoi. Äiti sanoi, että no en kai minä lääkäriin, kun se inkivääri auttoi. Mitä sitä turhia sitten... :)

No minä ostin oman juurenpalaseni eilen. Äiti on kuulemma päivittäin sellaisen sentin pätkän ottanut, syö minkä kanssa syö, joskus jopa paljaaltaan. Yritin udella, että sentin pätkän minkäpaksuisesta palasta, mutta taitaa siellä päin marketeissa olla tasalaatuisempaa muhkulajuurta, kun ihan vaan siitä inkivääristä se sentti.

Nyt kaipaisin ideoita ja vinkkejä!

Inkivääri on minulle entuudestaankin tuttu, olen käyttänyt raastettua inkivääriä ruoassa mausteena, esimerkiksi wokkiin sopii oikein hyvin, mutta en oikein tiedä, saako sitä tässä lääketarkoituksessa kypsentää. Makuhan siinä paljaaltaan on ihan älyttömän vahva. Äiti on kuulemma mm. rahkan tai jogurtin kanssa sitä nauttinut. Minä otin tuohon viereeni tilkan rasvatonta vaniljajogurttia, johon olen sekoittanut pieneksi silputun inkiväärin palasen. En uskalla maistaa.

Onko teillä kokemuksia tuoreen inkiväärin käytöstä ylipäätään? Minkä kanssa sitä kannattaisi miksata? Pitäisiköhän se hukuttaa johonkin puolen litran smoothieen vai kävisikö sen maku yllättävästi yhteen jonkin vaikka appelsiinin kanssa? Sellaisen, jota ei tarvitsisi vetää puolta litraa, että saa sen reilun teelusikallisen raastetta uppoamaan? Menettääkö se kaikki ihmeparantavat ominaisuutensa, jos sen kypsentää ruoassa mausteena? 

Nivelrikko ei antibiooteilla parane, mutta joutaahan tuota kokeilla, paraneeko inkiväärillä. Eipä tuo ainakaan pahenna tilannetta. Fysioterapeutille pääsen maaliskuun puolessa välissä, katsotaan, mitä varpaalle sitten kuuluu.