lauantai 31. joulukuuta 2011

Uuden Vuoden Aattona

Värjäsin hiukseni, nypin kulmakarvani, vein vanhan vuoden roskat ulos, kävelin rappuset viidenteen kerrokseen, valoin tinaa, katselin peilistä vartaloani ja totesin, että tekemistä riittää.

Jätin valat vannomatta, lupaukset lupaamatta, päätin olla itselleni hyvä, en paha, edetä askel kerrallaan, etsiä parempaa oloa. Siellä se jossain on odottamassa, omassa itsessä, sisällä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Hyvä treeni, paha treeni

Minun treeniviikkoni koostuu enimmäkseen maanantain ja keskiviikon vaunulenkeistä, joita rakastan. Niiden lisäksi olen pyrkinyt käymään tiistai-iltaisin Elixiassa powerissa - tai pumpissa, joksi sitä sinnikkäästi edelleen kutsun, vaikka nimi on vaihdettu jo monta vuotta sitten. Viimeisimpinä kertoina power on muuttunut xyclingiksi, koska se alkaa puoli tuntia myöhemmin ja siksi minun on sinne helpompi ehtiä, ja koska xycling on juuri se Minun Lajini, jota rakastan ja johon aina palaan.

Eilen en ehtinyt edes xyclingiin, koska lähdin liian myöhään, liikenteessä oli muitakin (torspoja), jouduin seisomaan punaisissa valoissa useita minuutteja ja jonottamaan vielä ruutua parkkipaikalla. Enivei, se tärkein syy taisikin tulla jo siellä heti kärkeen. Päätin siis mennä salille ryhmäliikunnan sijaan, vaikka suhtaudunkin siihen varauksellisesti. En oikein osaa tuntea kuntosalia omaksi paikakseni. Eilen illalla sali oli vain lyöty äijiä täyteen, ja nyt en tarkoita mitään keskivertoa miehekkäämpiä arjen sankareita, vaan niitä typeriä hauiksenpussaajia, jotka selkä notkolla tekee maksimipainoilla pari sarjaa jotain kyykkyä ja vilkuilee sitten ympärilleen, että näkikö kukaan, miten vahva mä oon. Eipä minua sitten suoraan sanottuna kiinnostanut mennä pujottelemaan näiden kylmäkaappien väliin, että anteeks, ehdinkö mä tehdä oman sarjani tässä välissä, kun ihan oikeasti en ole varma ymmärtääkö ne edes puhetta.

Veivasin siis 50 minuutin treenin cross trainerilla yrittäen korvata aerobista treeniä, joka jäi väliin, kun xyclingope veti oven kiinni ennen kuin olin ehtinyt edes pukkarille. Ei se korvannut. Lopulta tyydyin toistelemaan, että tämä ei ole huono treeni, tämä on parempi kuin kotiin jääminen. Mutta tosiasiassa se oli kyllä huono. En päässyt kunnon hikeen, en hengästynyt kunnolla vaan huonosti niin, että jonnekin keuhkon pohjalle pisti, ja vaikka väsyin, ei minulla ollut kaikkeni tehneen olo vaan lähinnä ärsyyntynyt. Saunassa aloin summata treenin hyviä puolia, että voisin selittää itselleni, miksi olin pois vauvani luota, jos en saanut edes hyvää mieltä palkakseni.

Olen aiemmin, esimerkiksi ennen uusinta vauvaani, poistunut cross trainerilta voittajana ja hyvillä mielin, ettei treeni mennyt hukkaan. Missä vika? Vaunulenkeissä. Totesin, että aerobinen kuntoni on kohonnut (ja näin ollen sen on täytynyt olla todella pohjalukemissa) niin että ko. lämmittelylaitteella ei ole enää samanlaista vaikutusta minuun. Koska käyn lenkillä, kun kaksivuotiaani on päiväkerhossa, teen hyvin usein niin, että kävelen käytännössä koko kerhoajan. Teen noin kahden tunnin lenkkejä, vien tyttöni kerhoon hieman "myöhässä" (kun ei ole aikatauluja, ei voi oikeasti myöhästyä) ja haen jonkin verran ennen kerhoajan loppua, miten nyt vain satun kulmilla olemaan. Jos ehdin tehdä "vain" tunnin lenkin jonkun muun menon takia, minua harmittaa, etten päässyt "kunnon" lenkille. Lisäksi lenkkeilyni on säännöllistä, koska satunnaisia neuvolakäyntejä tai vaakasuoraa räntäsadetta lukuunottamatta lähden mieluummin lenkkipolulle kuin tulen kotiin siivoamaan. Ei siis ihme, että cross trainerilla vajaan tunnin hölköttely ei vielä viimeisiä mehuja vie.

Olin myös asennoitunut kovaa työtä ja xyclingiä varten ja toivoin pääseväni edes lähelle sitä onnentunnetta, mikä hämärässä xyclingsalissa on. Tottakai treeni on tuomittu epäonnistumaan, jos se ei vastaa odotuksia ja minun odotukseni olivat nyt kokonaan eri lajissa. Ei silloin voi voittaa. Saunassa toista pullollista vettä juodessani tiesin kuitenkin tehneeni töitä, kuluttaneeni kaloreita ja polttaneeni rasvaa, eikä treeni siis mitenkään voinut olla huonompi vaihtoehto kuin kotiin jääminen. Kyllä minun kannatti lähteä, koska sen lisäksi, että ehdin kerrankin katsoa Dr. Philiä keskeytyksettä, opin taas pari uutta asiaa: Kuntoni on kohentunut, ja olenkin siitä varauksettoman ylpeä, ja täytyy lähteä ajoissa, että ehtii seuraavalla kerralla paremmin. Ja muille autoilijoille on turha huutaa, koska pettyä voi vain omiin odotuksiinsa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Minä, sokerileipuri

Syy, miksi en odottanut painoni laskevan jouluaikaan, on jouluherkuissa ja liikkumattomuudessa. Normaalielämässä leivon tosi harvoin, pakolliset synttärikakut ja alkusyksystä omena- ja mustikkapiirakkaa. Mutta kun joulukuu alkaa, pieni sokerileipuri herää minussa, ja teen toinen toistaan mehevämpiä suklaakakkuja ja muita joulun herkkuja. Testailen reseptejä ja etsin innolla uusia testailtavaksi, nyt tai myöhemmin. Tänä vuonna olen keskittynyt pelkästään kahvikakkuihin. Aioin kyllä kokeilla erityisen hyvää juustokakkuakin, mutta aika loppui kesken. Sokerileipurin kukoistuskausi kun kestää korkeintaan sen verran, minkä suklaakalenterissa on luukkuja, onneksi.

Muuten joulu meni letkeällä meiningillä, ei mitään ruokaövereitä (koska en syö kinkkua, enkä tykkää laatikoista) vaan salaattia, kasviksia ja uunilohta, noin niin kuin pääasiassa. Tietysti myös suklaata, koko ajan, ilman mitään rajoitteita. Eikä se paino laskenutkaan. Tapaninpäivän aamuna vaaka näytti 71,8 kg. Siinäpä se on pyörinyt viimeisen kuukauden ajan.

Nyt joulusuklaat ja kakut alkavat olla syötyjä, ja päästään taas normaaliin ruokailuun ja ennen kaikkea normaaleihin välipaloihin. On myös aika ruveta ajattelemaan, mitä seuraavalta vuodelta odotan. Täytynee paneutua asiaan ja palata sitten jonkinlaisen Suunnitelman kanssa. Hyvin suunniteltu kun ei ole vielä yhtään tehty. Uutta vuotta ja uusia haasteita kohti siis!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Tuloksia

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Painoni kiikkuu tällä hetkellä 71-72 kg:n haarukassa. Tuona kyseisenä päivänä se oli 71,1 kg. Ihan hyvä tulos siis, jos siis siitä olisi ollut pysyväisempää iloa. No, ilahduttaahan se kyllä näin "postuumistikin". Mutta mitä sitten 120 päivän aikana tapahtui? Tavoitteena oli 1) pudottaa 8,5 kg eli 2) saada paino kuutosella alkavaksi. Siitä jäin, iloitsen siis näistä mittanauhalukemista. Kun tarpeeksi pyöreästä aloittaa, mittanauhatulokset ovat väistämättä hyviä.

Alli -2 cm
rinta -9 cm
alta -3 cm
vyötärö -2 cm
napa -17 cm
lantioluu -9 cm
levein -4 cm
reisi -2 cm
pohje -1,5 cm.

Yhteensä siis melkein puoli metriä pois ympärysmitoista: 49,5 cm. Vyötärön vaisua kutistumista selittää se, että jostain syystä en ollut mitannut sitä ensimmäisellä kerralla. Ilmeisesti minulla ei silloin ollut vielä sellaista. Navan kohdalta ensimmäisen kolmenkymmenen päivän kohdalla olin kuitenkin vetäytynyt 13 cm, eli ei se vyötärökään kahta vaille nykyisissä lukemissa silloin ollut.

Vaakalukemissa ei hyvän startin jälkeen mitään dramaattista tapahtunut. Ensin jurnutin 74 kg:ssa, sitten 73 kg:ssa, sitten 72 kg:ssa ja nyt jurnutan tässä 71 kg:ssa. Ja joulun ihme ei tapahdu minun vaakalukemissani, että ennen uutta vuotta painoni olisi 70 ja jotain tai sen alle. Kuitenkin, jos halutaan alkaa hiuksia halkomaan - ja miksi ihmeessä ei haluttaisi - haasteeni alkoi 9.8. ja vertailussa käytän aamupainoa, niin onhan ihan selvää, että vaikka en alittanut 70 kg:n maagista rajaa, ihan varmasti pudotin reippaasti enemmän kuin 8,5 kg. En tosin päässyt aamulla vaa'alle, kun vietin yön sairaalassa. Mutta arvelen, että painoin siinä 84-85 kg, niin kuin muutamana päivänä ennen sitä. Eikä se synnytyksen jälkeinenkään -7,3 kg mikään huono tulos ole. Että hyvinhän tämä haaste sujui.

Nyt elän haasteen jälkeistä aikaa. Joulunalusaikaa. Suklaan täyteistä herkutteluaikaa. Olen syönyt tosi paljon hedelmiä, koska pakotan itseni ottamaan mandariinin tai omenan joka kerta kun löydän itseni keittiöstä vailla sen kummempaa päämäärää. Hyppään siellä koko ajan. Vedän siis hedelmiä ja väliin vesituoppeja. Onneksi mieheni kantaa minulle suklaata sohvalle, etten jää kokonaan ilman. :)

Jatkan vaa'an tuijottamista ensi viikon jälkeen. Kohtahan se joulu on jo ohi.