keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kompromissi

Ollaan juniorin kanssa päädytty jonkinlaiseen kompromissiin näissä nukkumisasioissa. Minä menen tuntia aiemmin nukkumaan ja poika herää tuntia myöhemmin. Viime yönä valvoin puoli tuntia pidempään. Poikaseni palkitsi minut heräämällä puoli tuntia aikaisemmin. Se näyttää olevan tarkkaa tässäkin, tämä kauhun tasapaino. Taidan tänään kokeilla, mitä tapahtuu, jos menenkin puolitoista tuntia aikaisemmin. Hankintalistan kärjessä on myöskin pimennysverho makkarin ikkunaan. Hyväkään tahto ei pidä meitä unessa, jos aurinko viidestä asti sisälle paistaa. (Illalla, kun sanoin neiti 2 veelle rupeavani laittamaan pikkuveljen nukkumaan, hän silmät kirkkaina kysyi: ai palvekkeelleko? Joo, aurinko paistaa meille sekä illalla että aamulla.) Ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Paista siis aurinko paista! Talvella ehtii nukkua! :)


maanantai 28. toukokuuta 2012

Luovuttamista

Minulle tulee aina välillä mieleen, että sama olisi luovuttaa koko homma, kun mitään en ole kuitenkaan aikaan saanut. Osin ehkä tavoitteettomuutta, osin kyllä pelkästään sitä, että haluaisin kaiken tapahtuvan just nyt, heti, välittömästi, ei vasta viiden vuoden päästä.

Sellaisina hetkinä olen toisinaan kysynyt itseltäni, että mitähän olen sitten oikeastaan luovuttamassa? Että miten tämä minun luovuttaminen tapahtuisi? Söisinkö suklaalevyn, alun toista? Entä sitten? Kuulostaa tavalliselta torstailta. Onko se sitten luovuttamista? Ei minun kirjoissani.

Jättäisinkö vakkarixyclingini väliin? Entä sitten? Väliin se on jäänyt ennenkin, ja silti olen tällä tiellä. En kuollut, en romahtanut. Tein jotain muuta, kerran nukuin, muutaman kerran istuin eläkeläisseurassa kirjaamassa ylös taloyhtiövahdin häiriöilmoituksia. Nekin on tärkeitä, ainakin sille valittajalle. Tulee aikoja, jolloin on liian kipeä liikkumaan, liian väsynyt lähtemään, liian kiireinen irrottautumaan. Ei se silti tarkoita, että olisi luovuttanut.

Unohtaisinko salaatit ja marjat, hedelmät, vihannekset viikonlopuksi, viikoksi, kuukaudeksi? En usko. Kyllä elimistö kaipaa sitä vihreää (ja niitä muitakin värejä). Eikä tämä vene kaadu siihenkään, että parilla aterialla ei ole kuin pottua ja kastiketta. Ei aina jaksa, pysty, ehdi ostaa. Siihen lautaselle ne vitskut on silti aina takaisin hiipineet.

En kerta kaikkiaan keksi, miten voisin luovuttaa. En keksi sellaista, mihin haluaisin palata, mitä oikeasti haluaisin tehdä mieluumin kuin tätä. En sellaista, mitä en olisi jo kokeillut (ja toimivaksi todennut, esim. suklaa). Olen tyytyväinen lautasmalliini, olen tyytyväinen rataslenkkeihini, olen tyytyväinen pienentyviin mittoihini. Olen tyytyväinen siihen, että en pahoinpitele itseäni ruoalla, en kituuta, en ahmi. Olen tyytyväinen siihen, että olen löytänyt tavan antaa elämän tulla väliin. Olen tyytyväinen, että viimeinen raskauteni sotki elämäntaparemonttini. Ehdin sisäistää tämän paremmin.

Ennen minulla oli kiire. Halusin olla valmis, halusin hypätä suoraan siihen aikaan sitku. En nähnyt omia hyviä puoliani, luulin, että sitten olisin parempi, kun vatsa olisi litteämpi, reidet kapeammat. Olen kohdannut painohuippuni toisessa raskaudessani. Minun piti alkaa vain hyväksyä, että pieniä suloisia prinsessoja ei saa, jos ei ole valmis jostain tinkimään. Alkaa hyväksyä, että vaikka olen lihava, niin tämä on vain välivaihe ja voin silti olla itseni ystävä. En minä pahuuttani itseäni lihottanut, ei minun tarvitsisi suhtautua itseeni niin kuin viholliseen.

Olen opetellut lukemattomia pieniä tapoja, jotka auttavat minua eteenpäin. Niin pieniä, että niitä on turha omaksua enää takaisin. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin tämä polku, jolla olen. Jolla tönötän. Vaikka en liikkuisi eteen enkä taakse, niin tällä tiellä olen silti, ja olen onnellinen.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Unikoulu

Kello on yli yksitoista ja tässä oon. Mitä päätin eilen? Taisin ihan luvata itselleni? Oliko se niin, että pitäisin itsestäni huolta ja menisin nukkumaan ajoissa? (Vai vaan aiemmin?)

Voisko joku askarrella mulle sellaisen ihan oman unikoulun? Pohjana voi käyttää vaikka jotain juoksukoulua. Vaikka niin, että aloitettaisiin ihan varovasti:

kaksi minuuttia unta,
kaksi minuuttia castlevilleä,
kaksi minuuttia unta,
kaksi minuuttia tyhjänpäivästä chattausta, mitä tehdään huomenna, jossa loppujen lopuksi sovitaan, että sovitaan vasta huomenna,
sitten taas kaksi minuuttia unta,
kaksi minuuttia tiskikoneen tyhjennystä,
kaksi minuuttia lapsen nukuttamista, kun se heräs siihen astianpesukoneen kolinaan,
kaksi minuuttia unta,
kaksi minuuttia venyttelyä,
kaksi minuuttia unta,
kaksi minuuttia valvomista,
...
nukkumaan kahdeltatoista.

Sitten, kun tämä alkaa sujua niin vähitellen pidennetään niitä unipätkiä ja lyhennetään niitä valveaikoja. Tsemppihenkeä ja kyllä se tästä lähtee!

Kauniita unia kaikille :)


tiistai 22. toukokuuta 2012

Tavoitteiden asettelua

Taulu, Happiness (30x75 cm)
Tää taulu on myynnissä täällä.

Oon tässä miettinyt, että mitä minä oikein haluan. Mihin suuntaan minä elämääni remppaan? Viime aikoina on ollut kovin painokeskeistä minun hyvinvoinnin ajattelu. Ei minun elämäni hirveesti paremmaksi muutu, jos vaakalukemat muuttuukin, kun en minä kertakaikkiaan ehdi elää pelkän painoni ympärillä. Mitä Niina kirjoitteli omassa postauksessaan, oli mielestäni täyttä asiaa. Lisäksi huomaan olevani hyvin samanlaisessa tilanteessa, että väitän kovasti yrittäväni tehdä asioille jotakin, mutta oikeastaan en ole yrittänyt pitkään aikaan. Itse aioin alunperin ihan oikeasti hahmotella, mitä kaikkea elämässäni voisi olla paremmin, mitä kaikkea voisin tehdä tyytyväisyyteni lisäämiseksi, mutta yhtäkkiä huomaankin puhuvani pelkästään laihduttamiseen liittyvistä asioista. Olen minä paljon muutakin! Kaikki me ollaan.

Tällä hetkellä tönötän 69-70 kg painossa, välillä viivan alla, välillä viivan päällä. Ja tiedän, että tällä panostuksella tönötän tässä aikalailla kauan. Tällä hetkellä en ole valmis tekemään asiaan muutoksia. Joo, syön karkkia ja herkkuja ja ruokailuni on edelleen epäsäännöllistä ja nukun liian vähän ja liikun arkiliikuntana aivan minimaalisesti, pari rataslenkkiä viikossa ei todellakaan korvaa kaikkien muiden päivien liikkumattomuutta. Kyllä minä tiedän, mihin minun pitäisi kiinnittää huomiota, mutta tällä hetkellä en oikein osaa keskittyä siihen.

Haluaisin liikkua enemmän mutta menojen yhteensovittamisen kanssa on toistaiseksi ollut vähän saamattomuutta, hyvä tekosyy siis. Mutta oikeasti se aiheuttaa aika suurta tyytymättömyyttä koko elämää kohtaan, ettei "saa" tai voi tehdä, mitä haluaa. Lisäksi en ole koskaan ollut mikään pullantuoksuinen äiti, enkä näköjään sellaiseksi muuttunut tälläkään kierroksella. Minulle ei sovi kotona olo melkein yhtään. On ihana puuhastella rauhassa lapsosten kanssa, kun on hyvä päivä, mutta en jaksais kuunnella niitä känkkäränkkä-päiviä. Lisäksi laiskistun entisestäni. En saa mitään aikaiseksi, vaikka yrittäisinkin, kun voihan sen tehdä huomennakin, vaikkei voisikaan. Vaikka töihin paluussa on omat haasteensa (ja aikatauluhaasteensa!), odotan sitä silti. Nyt pitäisi vain hankkia se työpaikka.

Haluaisin nukkua enemmän. Sitä varten minun pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Mutta en mene. Minähän istun vaikka koneella blogeja lukemassa puolille öin, jos telkkarissa ei tuu muutakuin jalkapalloa. Olette liian mielenkiintoista seuraa! :) Mistä saisin siihen sen verran ryhtiä ja selkärankaa, että menisin nukkumaan vaikka kymmeneltä? Nyt valon lisääntyessä pikkupoika on ruvennut heräämään viideltä. Jokaisen matikkapää sanoo sen verran, että viisi tuntia unta yössä ei pidemmän päälle (eikä kuulkaas edes lyhyemmällä ajalla!) tee hyvää kenellekään. No yöheräämiset ovat sentään jääneet.

Haluaisin järjestystä tähän kaaokseen, jonka keskellä me eletään. Ja nyt en tarkoita mitään ruuhkavuosien mentaalikaaosta vaan ihan vain sitä, että joku muu tulisi ja laittaisi kaikki tavarat oikeille paikoilleen, ja loput roskiin tai kierrätykseen, ja sitten enää kukaan ei koskaan sotkisi. Mulle tulee niin toivoton olo, kun kaksi tuntia keittiön lattian imuroinnista ja pesusta se näyttää siltä kuin siihen ei olisi koko päivänä koskettukaan. Eikä se ole ainoa ongelmakohta. Olen laiskistunut liikaa, tässä on liikaa tekemistä, minen ehdi, minen jaksa. Äiti on vähän väsynyt.

Lisäksi menin taas sekoittamaan pääni lukemalla, mitä Pöperöproffalla oli sanottavaa liian hyvästä syömisestä. Vaikken olekaan vielä ihan niin syvällä suossa, tunnistin itseäni tekstistä. En siitä alipainon rajalla olevasta, enkä siitä runsaasti liikkuvasta, vaan siitä ajatusmaailmasta, että kaiken pitää olla terveellistä ja hyödyllistä, ja jos ei ole, niin sitten se pitää korjata. Herkkujen määrästä on ollut puhetta sekä omassa että muidenkin blogeissa. Olen koittanut varmaan koko talven ajan vähentää herkkujen syömistä, siinä sen kummemmin onnistumatta. Siinä sen kummemmin motivoitumatta. Siinä mitään pointtia näkemättä. Kertaakaan repsahtamatta, aina harkiten suunnitelmasta poiketen. Övereitä on kyllä tullut vedettyä, tietoisen herkuttelupäätöksen jälkeen, mutta se on eri asia. Se on se, kun toteaa jälkeenpäin, että viimeinen kakkupala oli kyllä liikaa, tuli paha olo. Toisaalta olen kuunnellut korvat höröllään siinä kohtaa, kun ko. proffa on sanonut, että yksi karkkipäivä viikossa ei ole riittävästi. No ei olekaan! Seitsemän on.

Kun ongelma ei ole ne herkut, eikä se liikkumisen vähäisyys. Unen puute tekee kaaoksen mahdottomaksi hallita mutta painoni hallintaan auttaa se yksi epäseksikäs ja todella kiinnostamaton juttu: ruokarytmi. Ja turha sanoakaan, ettenkö minä sitä tietäisi. Haluan vain silti edelleen yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin, ja syyttää herkkuja ja liikkumattomuutta ja sitä, että kyllähän minä muuten, mutkun aika ei riitä. Oltiin viikonloppuna anopin luona ja sukujuhlissa (oli muuten hyvät juhlat, hyvää ruokaa, hyvää ohjelmaa, hyvää seuraa!) ja sieltä kotiuduttuani tajusin, että ympäristössäni ei ole yhtään tavallista ruokarytmiä noudattavaa ihmistä/perhettä, jonka kanssa joutuisin/saisin päivän ateriat sumplia ja suunnitella. Tarkoitan siis paikkoja, joissa yökyläilisin. Ihan kaikilla on jokin oma painon-/ ruokailunhallintakeinonsa käytössä, eikä perusruokarytmi kuulu niihin. Mutta kun se on se, mitä minä tarvitsen! Jotenkin on vain noloa olla se porukan ainoa pullukka, joka taas ois vaille jotain välipalaa, vaikka justhan me viisi tuntia sitten syötiin.

No mitä minä sitten teen? Pakotan itseni nukkumaan aiemmin. Nukun enemmän. Korjailen ruokarytmiäni. Se lounas onnistuu nyt ihan murehtimatta, mutta iltapäivän kanssa on haasteensa. Yritin saada päivällistä sujumaan, mutta totesin, että yrittäminen torppaantuu iltapäivän välipalaan. Panostan siis siihen. Että söisin välipalan kohdallaan. En nipota niistä herkuista edelleenkään, en ole valmis luopumaan niistä, enkä näe mitään syytä siihen, tässä kohtaa. Korjaan rytmini ensin. Vaikka siihen menisi sata vuotta. Sisältöä pystyy aina parantamaan, mutta onko aina pakko? Täytyyhän minun vähän voida luottaa Patrikiin, jos hän sanoo, että ihminen ei jaksa määräänsä enempää herkkujakaan vetää, jos muu ruokailu on kunnossa. Tiedän, että ei ole oikoteitä, vaan painonhallinnan tärkeysjärjestys on 1) Lepo 2) Ravinto 3) Liikunta. Jos minä luulen, että minun onnellisuuteni on painonhallinnassa onnistumisestani kiinni, minun on vain ruvettava nukkumaan tarpeeksi. Ehkä se muukin tyytymättömyys helpottaa, kun saa joskus edes levätä.

P.S. Mä tarviisin tuon taulun muistuttamaan, että onni ei tule etsimällä vaan valitsemalla. Mut se loppu oli siltä suomalaiselta jälleenmyyjältä, jossa sen näin. Pitänee askarrella oma.

torstai 17. toukokuuta 2012

Iholla

Olen ihastellut ihoani. Haltioituneena katsellut (ja miehelle esitellyt), miten ihoni menee ihan uudenlaisille rypyille. Tässäkin on tyhjää ihoa ja tässä ja tässä. Tästäkin olen laihtunut, ja tästä ja tästä. Sitä on liikaa, mutta kyllä se siitä vetäytyy, niinhän? Olen luottanut siihen, että kyllä se palautuu, vaikka olenkin tosi huono ihonhuoltaja. Kurttuinen, löysä iho on ollut kiehtova, olen ollut onnellinen, koska siitä näkee, että alta on lähtenyt tosiaan jotain. Että olen edistynyt.

Nyt minulla on ollut muutama punkeropäivä, jolloin ihoa on ihan liikaa, rasvaa edelleen sen alla liikaa, iho vain löystyy ja venyy entisestään, ja poimut ihan varmasti täyttyvät ihrasta, joka valuu sinne ihan nestemäisenä suoraan ruoansulatuskanavasta. Ihan on tullut kiire saada iho kiinteämmäksi ja kimmoisaksi ennen kuin kaikki - siis ihan kaikki - on liian myöhäistä. Yhtäkkiä en voikaan sietää löysää ihoa yhtään missään, ja pahimmat on nämä tyhjät nahkarukkaset, jotka täytyy aamuisin rullata ylös rintaliivien täytteeksi.

Oi milloin tämä iho palautuu? Palautuuko se? Entä jos olen niin vanha, että mitään ei ole tehtävissä? Jos ne jääkin näin? Ja allitkin. Entä jos en koskaan saa kiinteitä käsivarsia, kun ihoa on niin paljon?

Tiedän, että taidan vähän liioitella (jos vähän tarkoittaa paljon). Sitä paitsi minulla on ihan kelpo tuote ihon kiinteyttämiseen. Kunhan vain jaksan, muistan ja viitsin sitä itseeni voidella.


Kyse taitaa taas jälleen kerran ollakin vain siitä, tyydynkö makaamaan itsesäälissäni ja valittamaan, vai kohtaanko ongelmani ja teen sille jotain. Edes sen, että hyväksyisin ihoni sellaisena kuin se on, hoidettuna tai hoitamattomana.

Venyneen ihon hoitovinkkejä otetaan vastaan. :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kokonaisuus kaipaa liikkumista

Meinasin ensin, että keho. Mutta kun mielikin. Koko-nainen kaipaa liikkumista. Viime viikolla jäi xycling väliin tärkeiden taloyhtiöasioiden takia, kävin toki ma & ke rataslenkkeilemässä. Ollaan myös siirrytty kävelemään kerhoon noina aamuina (ja puolilta päivin takaisin), joten lenkkini pitenee ajallisesti melkein tunnilla. Perjantai-iltana pötköttelin vauvan kanssa makkarissa nukutushommissa, pikkujätkä paini uuden uninallen kanssa ja koitti löytää hyvää asentoa nukahtamiseen, minä pidin nilkasta kiinni, ettei putoo sängystä, ja ajattelin, että haluaisin lähteä juoksulenkille. Iloinen mainitsi tästä samasta ilmiöstä, jonka oli huomannut. Minä huomasin, että ajatus on itselläni kovin vanha, olen vain tottunut sen hiljentämään hyvin tehokkaasti.

Kun ma-ke liikkuu tehokkaasti, torstaina lepää ihan mielellään, mutta loppuviikosta-viikonlopusta kaipaa kyllä jo uutta repäisyä kotisohvalta. Sinne salille siis.



En toki lähtenyt perjantai-iltana yhdeksältä enää juoksemaan. Saunassa oli käyty ja olin ihan aikuisten oikeasti väsynyt. Mutta lauantaina olisin kyllä joutanut lenkin heittää. Olin vain ehtinyt jo hiljentää sen vienon liikuntatoiveen edelliseltä illalta. Ruokkiahan noita toiveita pitäisi, sillähän ne kovaäänisemmiksi vaatimuksiksi muuttuisivat. Mitä tuli tehtyä, ei voi muuttaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla voisin suhtautua siihen erilailla. Näinä väsyneinä hetkinä haluaisin nimenomaan juoksemaan. Tuulettaa päätä ja kroppaa, haukata vähän raitista ilmaa.

Olen muuten ensimmäistä kertaa harkitsemassa elixian jäsenyydestä luopumista. Mitähän tekis? Käyn siellä aika harvoin ja tällä hetkellä muut lajit kiinnostaa enemmän. Mutta entäs sitten, KUN haluaisin xyclingiin tai fitness fusioniin? Entäs jos alan itkeä samantien takaisin pääsyä, kun lähden keskuksesta eropaperit taskussa? En tiedä. Pitäiskö vain alkaa juosta?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuuriluontoista

Kokeilin tässä "just for fun", aikani kuluksi, 20 päivän detox-kuuria. Ajattelin kirjoittaa siitä vähän matkatarinaa tänne, mutta ei siitä paljon käteen jäänyt. Motivaationi lähteä kokeilemaan oli alunperin pelkästään puhdistautumiskuurissa. Että jos elimistöön jotain ylimääräisiä kuona-aineita olisi kertynyt, niin joutaisi noista eroon päästä. Kun aloin tarkemmin tutustua kyseiseen tuotteeseen netissä, sen painoa pudottavia vaikutuksia kehuttiin aika lailla. Tokihan se alkoi houkuttaa, vaikka minä en olekaan noiden pussikuurien ja rasvansiepparien ja muiden "syö mitä p*skaa haluat ja laihdu silti" -tuotteiden kannattaja. Minä kannatan perusterveellistä kotiruokaa ja hitaampaa matkantekoa. Sitä helppoa, jossa ei tarvitse pinnistellä.

No, mitä käteen jäi? Paino tippui kolmena ensimmäisenä päivänä kaksi kiloa. Pissimällä. Aloin kutsua detox-kuuriani kusikuuriksi. Hyvin se tosiaan nesteitä irrotti ja paljonhan sen kanssa piti sen takia sitten juodakin. Päivittäinen litkumäärä oli 12 ml ainetta 1,5 litraan vettä. Sen lisäksi sitten muut juomiset. Tehokkaana liikuntapäivänä saatoin hyvinkin juoda yhteensä 4-5 litraa erilaisia nesteitä. Kuurin lupaamaa energiaboostia en kokenut, myöskään mitään erityistä puhdistautumista ja keventymistä en huomannut. Muutaman päivän kuluttua aloittamisesta sain kasvoihini nokkosihottuman kaltaisia näppylöitä, jotka kestivät muutaman päivän ja hävisivät. Ei ole iho sen kuulaampi ja kirkkaampi kuin aloittaessakaan. Noin puolessa välissä huomasin, että hikeni haisi erilaiselle, oikeastaan kovin samalle kuin entisessä sisäilmaongelmaisessa kodissamme aina aika-ajoin. Lähtikö kuurin myötä liikkeelle jostain elimistöni jemmasta vanhat homeitiöt vai mistä siinä oli kyse, en tiedä.

Mitä sitten sen laihduttaviin ominaisuuksiin tulee, niin niistähän voi olla monta mieltä. Netissä oli kaksi eri listaa, mitä pitää välttää puhdistavan kuurin aikana. Toinen lista kielsi esimerkiksi kahvin ja gluteiinia sisältävät tuotteet kokonaan, toisessa sanottiin, että juo kahvisi mielellään aamupäivällä ja vettä päälle, viljatuotteista vältä valkoista vehnää. Punainen liha oli myös kiellettyjen listalla, mutta itse en ole sitä seitsemääntoista vuoteen syönyt, joten ei ollut uhraus. Piti syödä kasvispainotteisesti ja liikkua vähintään puoli tuntia päivässä, välttää prosessoituja ruokia, herkkuja, alkoholia (sekä tupakkaa ja huumeita). Ei tarvitse olla kovin suuri neropatti huomatakseen, miten kuuri mahdollisesti kiloja pudottaisi. Jos sattuu vaikkapa katkaisemaan hyvän aikaa käynnissä olleen hese-elämäntavan tai perusvihanneksettoman makaronilaatikkokuurin sillä, että kolmen viikon ajan syö paljon kasviksia ja hedelmiä, liikkuu päivittäin ja nesteyttää itsensä hyvin, niin saattaahan siinä hyvinkin muutama kilo lähteä. Ohjeissa kehotettiin vielä kuurin päätteeksi jatkaa nyt opituilla uusilla hyvillä tavoilla. Niinpä niin.

Hyvää teki olla muutama päivä ilman suklaata. Hyvää teki myös palata suklaan ääreen. Mutta nyt olen todistanut itselleni, että pystyn olemaan ilman suklaata jopa useita päiviä putkeen. Minä en sitä tiukinta linjaa noudattanut, enkä tiedä, mihin suuntaan tulokset olisivat sitten kehittyneet. Lisäksi elämäntapani eivät tällä hetkellä ole kovinkaan huonolla tolalla. Päällimmäiseksi mieleen jäi, että tämä vaikutti vähän sellaiselta kesälomakuurilta. Loman alkajaisiksi korkataan puhdistava kuuri, kun on aikaa kiinnittää paremmin huomiota siihen, mitä syö ja pääsee kiireiltään helpommin liikuntaa harrastamaan, ja juoksemaan vessassa työkiireiden estämättä. Kolmen viikon kuurin (vai kesäloman?) jälkeen olo on energinen ja mahtava ja jaksaa taas painaa töissä. En kuitenkaan vähättele kuurin vaikutusta omaan 70 kg:n alitukseeni. Nyt on vain pidettävä huoli siitä, etteivät nuo pari kiloa tule enää IKINÄ takaisin.


torstai 10. toukokuuta 2012

Myydään Torstain tuulipuku kokoa 42

TÄYSIN TARPEETTOMANA.

Ostin eilen ulkoiluhousut kokoa 36.
(Ei välitetä siitä seikasta, että minkään muun mallin housut eivät kokona 36 menisi päälle.)

Hiljaa hyvä tulee.
Poika 9 kk, minä 69,3 kg.
Yhdeksän kiloa alaspäin yhdeksässä kuukaudessa.
Edellisestä mittauksesta -14,5 cm.

Käyn vaa'alla melkein joka päivä. Se sopii minulle. Mitä enemmän otoksia, sen luotettavampaa dataa. Merkitsen painot ylös ja katson kokonaisuutta. Jos jonain päivänä on kuusisataa grammaa enemmän kuin edellisenä päivänä, katson, mitä oli edellisellä viikolla, ja useimmiten olen taas tyytyväinen. Paitsi, jos silloinkin oli huomattavasti vähemmän. Kävin välillä tässä taas 70 puolella, mutta ei se minua hermostuta. Käynti 71-72 kg:ssa hermostuttaisi.

Mittaan itseni neljän viikon välein (nyt meni viisi ja puoli viikkoa). Sekin sopii minulle. Tiheämmällä mittauksella ei tässä vauhdissa tuloksia kovin merkittävästi tulisi. Olen onnellisempi siitä, että vyötäröstä lähtee neljässä viikossa yksi sentti kuin epämääräisiä millejä viikon tai kahden välein. En minä niitä lukuja muutenkaan millilleen mittaa. Paitsi allit puolen sentin tarkkuudella. Siinä kun se puolisenttiä on huomattavasti merkittävämpi muutos kuin rinnanympäryksessä.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Hupsistakeikkaa

Oli jotenkin punkero-olo. Pitsaakin olin syönyt. Farkutkin tuntuivat jotenkin erityisen tiukoilta tänään, niitä sai oikein nyhtää pois päältä. Lähtihän ne vihdoin, vaikka harmittikin. Sitten katsoin niitä sängyn päälle heittämiäni murheenkryynejä, miksei ne muka sen helpommin riisuuntuneet. Niissä oli nappi ja vetoketju vielä kiinni...

Kuulin kahdesta suusta tänään näyttäväni laihtuneelta. Oliskohan sittenkin pitänyt uskoa?


Mielikuvaharjoittelua

Kannustan kaksivuotiastani kävelemään. Silloinkin, kun ei oikein huvittaisi, esimerkiksi autolta kotiovelle. Se on kuulkaa joskus loputtoman pitkä matka. Koko parkkipaikan yli. Ostettiin lapselle uudet lenkkarit (fuksianpunaiset, Hello Kitty, kaksi tarraa) ja ne onkin nopeat lenkkarit. "Kylläpä sinä hienosti jaksoit juosta, kun sulla on nuo nopeat lenkkarit jalassa." Ja lapsi kävelee, juoksee. On iloinen ja ylpeä. Niin minäkin.

Illalla alamme hokea tuntia ennen nukkumaan menoa "Oletpa sinä väsynyt, onneksi kohta pääset nukkumaan. Voi miten on uniset silmät!" Ja lapsi uskoo. Ja haukottelee. Menee valitsemaan iltasatua, kun onneksi kohta pääsee nukkumaan.

Mitä kannustavaa keksisin itselleni? Sinä olet vahva ja voimakas, kun jaksat kantaa kaksi nukkuvaa lasta parkkipaikalta kotiin! Olet fiksu ja osaava, kun maltat syödä ensin omenan, vaikka mieli huutaa muumikeksejä. Näytät hyvältä uusissa vaatteissasi, vaikket vielä ole tavoitteessasi.

Kaikille niille, jotka kaipaavat kannustusta. Kaikille niille, jotka kamppailevat motivaation kanssa. Kaikille niille, joiden mielestä vasta viiden kilon päästä on parempi. Kuuntele tämä, tämä kertoo sinusta.



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Liikunnasta kipee ja väsymyksestä apee

Ja vettäkin sataa. No, semmosta se elämä välillä on. Ei voi aina olla kesä. :)

Nauhoitin yleltä yhden jumpan kerran, kun luvassa oli lihaskuntojumppaa, jossa kuitenkin pyritään pitämään syke jonkin verran korkealla. (Nauhoitustiedoissa lukee 1.1.2012, yhtään en itse olisi osannut sanoa, että joo, uuden vuoden ja uuden vuoden lupausten kunniaksi tässä tämmöinen jumppa.) Olen joskus satunnaisesti niitä jumppia vilkuillut, enkä ole oikeastaan kokenut olevani kohderyhmää. En tiedä miksi. Tämä uuden vuoden jumppa on kuitenkin tosi hyvä. Olen tehnyt sen vasta pari-kolme kertaa mutta joka kerta todennut, että tehokas on joo tehokas. Kutsun sitä hullujen akkojen jumpaksi (kaikella kunnioituksella Annea ja Katjaa kohtaan!) koska ensimmäisen kerran sitä seuratessani itkin ja kiroilin estottomasti, että eikö tämä voi nyt jo loppua, ja en todellakaan tarvitse lisähaastetta liikkeeseen.

No eilen se sujui jo paremmin. Enää ei tullut itku. Eikä kirosanoja. Hiki ja hyvä olo kylläkin. Nyt tuntuu pakaroissa. Huomasin myös, että lonkankoukistajani ovat taas sen verran kireällä, että jos en jotain asialle tee, talvinen vaiva tulee takaisin. (Ja enhän minä tee.) Venytellä pitäisi siis oikein urakalla.

Tänään saan myös hierojan meille yökylään pöytänsä kanssa, joten lihashuoltoa on odotettavissa. Jee!

Eiköhän tämä päivä tästä ala taas toiminnalliseksi muuttumaan, vaikka nyt tekisi mieli vetäytyä peiton alle ja antaa muiden hoitaa kaikki maailman asiat, ettei minun tarvitsisi. Väsyttää, koska nahkavekkarini ilmoitti minulle tänäaamuna viideltä, että ei soisi minun nukkuvan vaan parempi puuha minulle olisi aamupuuron keitto. No eihän siinä, tässä firmassa pääsee vähemmällä, kun tottelee työnantajaansa samantien. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pomo sai istua lattialla ja katsoa Unelmatarhaa ensimmäiset puoli tuntia, kun minä totutin itseäni valveilla oloon pötköttämällä sohvalla viltin alla silmät tiukasti kiinni. Ei voi aina olla nopee startti. Huomenaamulla minä nukun pitkään. Ainakin puoli kahdeksaan!


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappupäivän kunniaksi

Tänään laitan parvekkeen kesäkuntoon. Tai siihen kuntoon, että se odottaa kesän kukkasia. Kaksivuotiaan kanssa istutettiin orvokit laatikkoon, sen se on nyt vähän näköinenkin :) Jospa ne siitä vielä tokenisivat. :) Vappuaikataulu ei ole tekosyy jättää xyclingiä väliin, koska vaikka muutoksia lukkarissa onkin, ei sentään mun sisäpyöräilyn kohdalla. Tällä hetkellä en kyllä tiedä, jaksanko illalla sinne raahautua, viime yö kun meni pojan unirytmin parantamispyrkimyksissä melko tarkkaan kolmesta eteenpäin. Eilen oli raskas shoppailureissu kaupungille, oltiin lasten kanssa kaikki itkuväsyneitä, kun tultiin takaisin (no miestä itketti vähiten, mutta minä olisin ollut valmis siihen samaan kuoroon). Tänään vuorossa on tivoli. Joo, taitaa xycling jäädä väliin ihan luonnostaan. Huomenna sitten rataslenkkeilemään.

Semmosta tuossa yöllä vauvan kanssa keinutuolitellessa ajattelin, että vaikka käynkin elixiassa ja käytössäni sielläkin on kuntosali (jota en käytä) hankin avaimen meidän taloyhtiön (rupuiselle) kuntosalille, koska se on tuossa naapuritalossa ja siinä maksuna on vain avainpantti (30 euroa) eikä muita kuluja sen jälkeen. Miehellä on jo avain sinne, mutta "ei aikaa" käyttää salia. Joo, käy päivätöissä ja hoitaa sit illat lapsia, sillä aikaa kun minä luuhaan netissä, ja sunnuntaisin sali ei ole auki. Mutta silti ei ole aikaa? No jos minä palkkaisin esikoisen pärjäämään pikkusisarustensa kanssa ja raahaisin miehen vaikka lauantaisin salille, niin saatais keskenämme laatuaikaa ilman lapsia ja samalla vähän lihaskuntoiltua (siellä on kahvakuuliakin).

Sen avaimen olen jo aiemmin päättänyt hankkia. Esikoisesta en saanut lenkkiseuraa, katsotaan miten tässä käy. Tuleeko ne parhaat ideat tosiaan väsyneenä keskellä yötä mieleen vai miten se menikään? Joku siellä salilla rupee joka tapauksessa käymään, vaikka väkisin!

Hyvää vappua kaikille :)