tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ruokaa, kuvia, tykkäämistä

Ruokakuvat ovat kivoja. Erityisesti tykkään Kanelin kuvista, koska niitä ei ole koskaan liikaa ja ne on kauniisiin astioihin kauniisti aseteltuja, ajateltuja. Minulta ei ruokapäiväkirjan kirjoittaminen onnistuisi, koska en halua olla huonona esimerkkinä. Toisaalta en usko, että juuri se minun rahkansyöntini olisi se blogimaailman mielenkiintoisin rahkavälipala. Käytän rahkan kanssa ananasta tai joitain marjoja tai jotain rasvatonta, maustettua jogurttia tai mansikka- tai vadelmakeittoa tai jotain. Joskus laitan leseitä, joskus en. Kyllä, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :)

Käytän paljon pakastevihanneksia lautasen täytteenä. Jokainen pystyy myös hakemaan kruunuvihanneksensa ja hemapinsa lähikaupan pakastealtaasta, varmasti olette kaikki nähneet sellaisia ennenkin. Kesän aikana pakastevitskut on vaihtuneet tuoreisiin tuotteisiin mutta varsinaista hinkua ei niilläkään näytä olevan valokuvattavaksi.

Porkkanaa, kesäsipulia, varhaiskaalia ja kukkakaalia.
Leikkuulauta on juuri niin kulunut kuin näyttääkin, uskollinen palvelija.

Tykkään sellaisista päivä kuvina -postauksista mutta en jaksa plarata Irma eestä, Irma takaa, Irma istuu, Irma makaa -kuvia sivun alalaitaan asti nähdäkseni, oliko siellä jotain asiaakin. Tykkään edistymiskuvista, silloin kun aikaa on välissä riittävästi, että edistyksen todella voi nähdä. Tai ei voi, sekin voi olla tärkeä tieto. Tykkään lukea blogeja. Tykkään siitä, että toiset keskittyvät johdonmukaisesti kirjoittamaan, sanoihin, siihen mitä on tehnyt, yrittänyt, jättänyt kesken tai kokonaan tekemättä. Tykkään myös siitä, että toiset jaksavat nähdä sen vaivan, että kuvaavat näkemänsä, siirtävät koneelle ja siitä meidän muiden ihasteltaviksi. Tykkään siitä, että meitä on moneen junaan.

Edellämainittujen (miinus leikkuulauta) lisäksi broileria, joka oli marinoitu, vaikkei tässä ruoassa olisi tarvinnut olla. Lähikaupassa ei ihan joka tuotetta sekä marinoituna että ilman ole. Se näytti herkullisemmalta ennen kuin lisäsin jeeran, mutta maistui herkullisemmalta sen jälkeen. Tykkäsin tästäkin.

Jos vaakani temppuilee huomeaamullakin kuten nyt muutamana päivänä peräkkäin (näyttää lukemia 68,9-69,4 kg - eikä todellakaan ole mitään syytä!), lupaan ottaa teille valokuvan.

Luulen, että vanha vaakani (josta en ole kertaakaan esim. pattereita vaihtanut) haluaa vain tukea minua tässä itsepetoksessani lomakilojeni jälkeen, ja tyynnytellä, että eihän tässä mitään hätää. Luulen, että lukemat ovat pikemminkin 72-73 kg:n suunnalla. Itsepetoksen mahdollistaja tai ei, tykkään myös vaa'astani.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Onko kohtuutonta?

Oisko kenestäkään teistä edes pikkuisen ärsyttävää, että mies päättää alkaa pelata pleikkaria kesken siivouksen? Vaikka jäljellä olisi vain se viimeisen huoneen luuttuaminen, yhden ihmisen homma, jota olisit itse joka tapauksessa jo tekemässä. Eikö ihan pikkuisen ärsyttäisi silti?

No minä ratkaisin asian niin, että jätin moppini odottamaan, keitin kahvia ja tulin nettailemaan. Kohta menen kahvini ja kirjani kanssa parvekkeelle aurinkoon, ja moppi saa odottaa niin kauan kuin peliä riittää. Kiva on saada apua siivoukseen, kun tavallisesti siivoon arkena itsekseen, mutta kiva olis, jos auttaja jaksais loppuun asti. 
The most definitely incredible! (:
Muuten on luvassa leppoisaa oleilua, lähden lasten kanssa siskon luokse pitkän kaavan kyläilylle, ja mies saa tehdä sillä aikaa mitä haluaa. Vaikka pelata sitä pleikkaria. :) On se ihan rakas ukko, mutta on se vaan joskus niin kovin ärsyttävä! :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Oon jo rauhoittunut

Luultavasti mun vaakaplussaus oli yhtä mystinen kuin Kanelilla. Tai luultavasti se oli joku hiilaripöhötys. Suunta on nyt alaspäin ja hyvästi, ihan vain normiarkeen palaamisella.

Eilen oli jano. Koko päivän kestävä. Join kolme litraa kivennäisvettä. Kaksi puolentoista litran pulloa! Siivosin, siinä siivoamisen lomassa. Ja vedet ja kahvit ja ruokajuomat päälle. Vettä tuopeittain. Mutta alkoi se helpottaa, enää ei janota niin paljon.

Liikkumista kaipasin ja sitäkin olen sitten tehnyt. Eilen kävin juoksemassa, väliin kävelyä. En viitsinyt sykkeistä niin välittää, kun menin ensimmäistä kertaa (aikoihin!) pururadalle, joka täälläpäin sattuu olemaan enemmänkin vuoristorata. Kävelin ylämäet. Olivat pitkiä. Sitä toistakin, joka minun mielestä on vain pikku töppyrä, kiipesin kolme minuuttia, ja ihan ripeää tahtia. Ensimmäinen oli pystysuora seinämä ja jostain muistilokerosta nousi, että tuonkin olen joskus ylös juossut. No, nyt olin ihan hyvillä mielin kävelystäkin.

Soittimessani on sellainen kiva ominaisuus, että se kertoo nykyisen vauhdin. Testailin sitä matkan varrella muutamaan otteeseen. Hitaimmillaan kympin tietämillä (min/km), loppupäässä testimielessä pelottavan (ainakin vastaantulleen miehen mielestä) kovaa, maksimisykkeellä, neljä pilkku kahdeksan. Osaan minä.

Kokonaismatka kuutisen kilometriä vai kuusi ja puoli. Vähän satoi kotimatkalla mutta ei kastellut. Hiki hoiti sen puolen. Kova oli maasto näin huonolle kunnolle, mutta kyllä minä vielä joku päivä ne mäetkin juoksen. Venyttelyäkään en unohtanut tällä kertaa, koska viidenteen kerrokseen kiipeäminen jumitti lonkankoukistajat kotiovella. Pakko mikä pakko. :)

Tänään kokeilin jotain aivan uutta. Kävin pilatestunnilla, enkä suinkaan suuren liikuntakeskuksen suurella ryhmätunnilla vaan pienellä pilatesstudiolla neljän muun osallistujan kanssa. Tykkäsin! Heti uusia oivalluksia ja halua osata seuraavalla kerralla paremmin. Erityisesti tykkäsin siitä, että ohjaaja korjasi aktiivisesti meidän asentoja ja liikeratoja, sanomalla mutta myös konkreettisella kosketuksella. Tämä oli testikerta, niin kuin narkkareille, eka kerta ilmaiseksi. Ja helppohan tuohon on koukuttua, kun hyvänolontunne vain jatkaa leviämistä kotiinpäin kävellessä. Tai autolle, enhän minä toki hyötyliiku suorituspaikalle! (Mutta ilma tänään olisi kyllä houkuttanut pyöräilemään sinne ja takaisin, jos vain pyörässä olisi kumit kunnossa. Vaan kun ei ole.)

Hyvä mieli on tullut takaisin. Kunnon ravintoa ja sopivasti liikkumista, niin johan helpottaa. Yksi ongelma minulla enää on. Kahvakuula on edelleen auton takakontissa! Lomalta palatessa satoi kaatamalla, eikä alettu purkaa kaikkia tavaroita. Rattaatkin haettiin vasta sunnuntaina. Ulkoilemaan lähtiessä en muista ottaa auton avainta mukaan, autoillessa on aina kannettavaa kädet täynnä, lapsen lisäksi kauppakasseja ja muuta sälää. Tänäänkin lapsen sijasta takeaway-keitto ja ostoskassi. Enkä edes muistanut koko kuulaa. Huomenna on tiedossa kirpparointia, jospa se sillä reissulla heilahtaisi sisälle asti? Täytyykin laittaa kirpparikumppanille viesti, että muistuttaa mua.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Käynnistymisen vaikeus

Nonnii. Sanonko minä että 74,8 kg? Ja että letut oli hyviä! Ja kertaakaan en käynyt lenkilläkään. Eihän siinä, vähän jos itkettää, niin voin ainakin sanoa, että minähän sanoin. Nyt houkuttaisi joku paastontapainen, ihan puhtaasti lukemien takia, mutta enpähän paastoa. Sen sijaan yritän keksiä, millä saisin läskin liikkumaan, kun just nyt en edes suunnittele liikkuvani. Niin monta blogipäivitystä on lukematta, että luultavasti sieltä se kipinä taas syttyy. Syönyt olen kotiinpaluun jälkeen ihan oppikirjan mukaan, normaalisti, kasvispainotteisesti, kevyesti ja hyvin. (Lukuunottamatta törttöilyä mäkkärin autokaistalla.) Yritän pitää siis maltin mielessä. Joskus on vain epäreilua, kun sanonta "Ei ne kilot hetkessä tulleetkaan" ei pidäkään paikkansa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lähden makaamaan riippumattoon ja syömään muurinpohjalettuja 24/7

Heippa rakkaat kansalaiset!

Se olis sitten kotiäidin lomaviikon aika. Sen sijaan, että pelkäisin niitä lettuja jo etukäteen, olen päättänyt kohdata pelkoni rohkeasti ja pakata lenkkareiden lisäksi myös kahvakuulan mukaan reissuun. Koska minulla on kolme lasta, olen luultavasti vasta neljäntenä siinä riippumattojonossa, samoin lettujonossa, joten onhan minulla oltava jotain puuhaa jonottaessani, sitten kun kaikki talven avut ja seurat on luettu.

Wall Photos

Tämä viikko on ollut erittäin aktiivinen noin niin kuin liikunnan suhteen. (Unohdetaan nyt se siivouspäivä, kyllä miehellä on aikaa siivota töiden jälkeen ensi viikon aikana, kun ei tarvitse lapsia hoitaa...) Olen vetänyt sellaisen teholiikuntaviikon. Teho minulle, mieto jollekin TM:lle :) Mutta on ollut kivaa oikein odottaa, että mitäs tänä päivänä sitten. Tein itselleni viikon liikuntaohjelman ja se sisälsi parin juoksulenkin lisäksi kaikenlaista kotijumppaa ja kahvakuulan heiluttelua. Ei mitään ihmeitä, mutta sellaista, mitä kotona voi ilman aikatauluja tehdä, kun lapset nukkuu tai leikkii keskenään. Perjantaina jumppailua pakoillessani ajattelin, että ehkä on ollut vähän turhan kova rykäisy näin alkuun, mutta toisaalta en ihan samalla lailla aikonutkaan jatkaa ja joka tapauksessa ensi viikko katkaisee tämänkin putken erilaisuudellaan.

500px / Photo "Campo de margaritas." by Guillermo Carballa

Hiilarit mielessä, lenkkarit jalassa, kahvakuula kädessä, psyykemittari mukana, ja lomafiilistä kehiin. Tsempatkaa mua! :D :D Tästä se lähtee!


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kauheesti laiskottaa!

Oon siivoomassa. Mitään ei tee mieli tehdä. Tuossa mietin, että pakkaisko lapset autoon ja lähtis kaupungille. Pakoon siivoomista? Laskutkin pitäis maksaa. Millään ei saa aikaiseksi. Tälle päivälle suunnittelin vähän jumppailla. Kuulin just äsken sanovani itselleni, että jumpat nyt ainakin jää väliin. Siis mitä tämä oikein on? Kuka täällä määrää? Ja törkeintä tässä on se, että yhtään kelvollista tekosyytä en ole edes kuullut. Että ihan pokkana vaan väitän itselleni, että ei tarvii, jos ei taho.

Ensi viikolla ollaan lähdössä lasten kesken mummolaan ja etukäteen jo pelottaa, kun mummu lupasi paistaa muurinpohjalettuja joka päivä. Joka päivä!? Miten niitä voi olla syömättä määräänsä enempää? Ja minä olen juuri se, joka ensimmäisenä on sanomassa, että eihän se lomalla nyt haittaa, ja kerrankos sitä, ja otetaan vaan toinenkin seitsemäskin, kun onhan tämä näin harvinaista herkkua... Hoh-hoijaa! Katsotaanpa viikon päästä, mikä on saldo, ja miten paljon itkettää.

Mutta nyt minä tempaudun koneen lumoista ja menen tyhjentämään tiskikoneen ja keittelen kupin kahvia ja alan siivota lastenhuonetta. Olettaisin että ainakin toi kahvikuppi tästä toteutuu. :)

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kyttään teitä, hiilarit!

Olen tässä nyt pari päivää vähän laskeskellut (ja laskelmoinut) syömiäni hiilihydraatteja ja nimenomaan diabetesnäkökulmasta hiilaritietoisesti eikä VHH-tapaisesti kaikkea karsimalla. Olen siis lähinnä kartoittanut, mitä suuhuni pistän ja samalla se on saanut minut tekemään muutamia päätöksiä myös etukäteen. Eilen illalla tuli sellainen porkkanapaniikki, että en tosiaan tiennyt, mitä olisin suuhuni pistänyt ja kuorin muutaman porkkanan pahimman tuskan peittoamiseksi.

Parasta näissä parissa päivässä on se, että selkeästi on jonkinlainen hiilihydraatiturvotus ollut päällä ja se on ropissut keskivartalosta. Unen puute aiheuttaa ainakin minulle turvotusta (tämä on kai myös vuoro-/yötyöläisten ongelma?) ja usein aamuisin on silmät ja sormet turvoksissa vajaaksi jääneiden yöunien jäljiltä, niin nytkin, mutta vaaka osoittaa alaspäin ja vatsakumpu on pienentynyt, parissa päivässä. Tällä tiellä jatkan ihan varmasti.

Neuvolasta sain silloin raskausaikana ohjeen pysytellä 160-200 gramman päiväsaannissa ja sitä kohti olen tässä parempien rajojen puutteessa tähdännyt. Saan siis syödä normaalia kotiruokaa perunoineen ja leipineen, se kuinka paljon mitäkin syön, on sitten harkinnanvarainen asia. Luultavasti lueskelen vähän enemmän noista rajoista ja tarpeista ja mukautan tavoitettani sen mukaan. Nyt vasta palauttelen oppeja mieleeni. Just tämänkaltaiset ohjeet eivät minulla toimi:


Hiilihydraattien tarve käytännössä
Terveen ihmisen on turha laskea grammoja ravintoaineiden saannissa. Saat sopivasti hiilihydraattia ja kuitua kun:

(lähde: ruokatieto.fi)

Lisäät kuitupitoisten hiilihydraattien saantia... Että palaanko minä nyt sitten siihen kahdeksaan ruisleipäpalaan päivässä? Vähennät sokeripitoisten hiilihydraattien saantia... Että sitäkö ollaan mun blogin lukijoita, kun noin hyvin tiedetään, minkä verran minä suklaata syön? Syöt monipuolisesti lautasmallin mukaan... Mutkun sillä on hiilarien kannalta väliä, onko siinä lautasella maissia vai porkkanaa.

Enköhän minä tässä kuukauden aikana löydä oman tapani tehdä valintoja, ja mielellään niin, etten joudu joka päivä jotakin tarkastamaan taulukosta. Toistaiseksi se on kyllä kätevä. Paitsi että minähän en mittaa ruoka-aineita. :)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

"Lihashuolto on tehokkainta, kun hieronnan lisäksi vielä venytellään"

Sanoi eilen hierojani. Hieroja oli vihainen. Minusta johtumattomista syistä? Hän on läheiseni, hänellä ei ollut eilen työpäivä. Kuunteli Rammsteinia ja runttasi jalkalihaksiani auki-asentoon. Ei kuulemma kertarykäisyllä saa penikoita vapautettua, mutta minä jatkan kotona venyttelyllä ja köyhänmiehenpilatesrullalla (=lötköpötkönpätkällä) rullailua.

Eilen aamulla kävin kahden tunnin rataslenkillä. Aurinko paistoi pilvien raoista melkein koko matkan, ilma odotti ukkosta, kun sitä oli luvattu. Minulla oli tavallisen topin päällä lyhythihainen huppari. Topin selkämys oli ihan litimärkä, kun tultiin kotiin. Hiki valui housujen alla reisiä pitkin. Koitin kävellä reippaasti ja tehokkaasti ja se onnistuikin viimeistä vajaata kilometriä vaille, mutta sillä viimeisellä pätkällä ohitin mummon, joka rupesi juttelemaan roskista ja säästä ja Mustanmeren tulvista ja jumalasta ja pelosta, että hänen lapsensa eivät pelastu, koska heidän nimiään ei taida olla Elämän kirjassa. Kävelin siis mummon kanssa samaa tahtia loppumatkan.

Tänään ajatuksissa on juoksulenkki, testaan vähän vastahierottuja jalkoja. Ei kuulemma kovin kovaa rykäisyä kannata niille ihan heti, mutta sittenhän se juoksuohjelman mukainen (ja tällä kertaa sen mukainen) lenkki onkin just hyvä. Kolme 5+2-minuuttista ja kymmenen minuutin kävelyt alkulämpäksi ja loppuverkaksi. Jos ei nyt ihan mahdottomasti sada, katsotaan, mihin keli kääntyy.

Eilen illalla mietin sitä, että kumpi sitten on loppujen lopuksi parempi: Lähteä tunnollisesti ohjelman mukaiselle lenkille, vaikka sataa, vai osata joustaa ja soveltaa, jos sää ei suosi ulkoliikuntaa? Tulin siihen lopputulokseen, että se riippuu täysin tavoitteista. Minun on turha kehua itseäni tekemättä jättämisestä mutta toisaalta en ole asettanut itselleni mitään varsinaista treeniohjelmaa, jonka mukaan minun pitäisi liikkua. Ainut on tuon juoksun kanssa, että kehittyäkseen pitäisi tarpeeksi monta lenkkiä tarpeeksi tiuhaan ehtiä tehdä. Ja siinä minä haluan kehittyä.

Minulle riittää ihan tähän ensi alkuun se, että lähden kerran viikossa juoksemaan, koska se on enemmän kuin kuukausi sitten, mutta kaksi juoksulenkkiä pidemmän päälle ja pitempään harrastaneena ei tee muuta kuin pitää juoksurutiinia yllä. Vasta kolmas lenkki viikossa (ja siitä eteenpäin) kehittää. Hah hah, sainpas kuulostamaan sen siltä, että nythän mun kannattaa juosta vain ne joka kolmannet treenit! Laiskuri minussa osaa tehdä tulkintoja tosi hienosti! :) Mutta oikeasti haluan lisätä sen toisen lenkin mahdollisimman pian viikkooni. Kolmas reissu olkoon nyt toistaiseksi rataslenkki, pitkäkestoinen, matalan sykkeen lenkki.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Diabeteskontrolli lähestyy

Raskausajan diabeteksen vuosikontrolli lähestyy. Sen kunniaksi ajattelin olla kuukauden ajan vähän vähemmillä hiilareilla, lähinnä herkuilla siis. Enhän toki halua jäädä kiinni alkavasta diabeteksestä pelkästään siksi, että vetelen pitelettömästi suklaata/ jäätelöä/ popcornia sokerirasituksen aattoiltana. Aloitan vasta huomenna, koska huomenna täyttää pikkupoika 11 kk.

Pikkupoika melkein kävelee, koko ajan enemmän ja enemmän, mutta ei sano juuri mitään muuta kuin ka! Joskus pidemmällä aa:lla, joskus lyhyellä ja napakalla. Osoittaessa sanoo tuuoo. Äiti on äiti, isä on isi ja siskojen nimet erottaa vain hyvällä tahdolla. Koira on Koo ja loput on Ka, Kaa, Kaaa... tai ka-ka. Hän kerää kyllä sanavarastoa innokkaasti osoittelemalla, mutta hetki menee, ennen kuin kaa muuttuu linja-autoksi tai kerroshampurilaiseksi. Puun kohdalla pikkupoika on kyllä sitä mieltä, että niillä kuuluu olla jokin muu nimi. Hän osoittaa puuta ja käymme kerta toisensa jälkeen seuraavan keskustelun:

poika: Kaa!
minä: Puu!
poika: Kaa!
minä: Puu!
poika: Kaa!
...
ja tätä jatketaan, kunnes jompi kumpi väsyy, yleensä minä. Puu vaikuttaa ilmeisesti hänen mielestään olevan ihan samaa höpöhöpö-kieltä kuin kaakin. Ja kai se onkin. Olen viime aikoina ruvennut kertomaan lajin nimen yleisnimen sijaan. Opetellaan sitten kuuset, männyt ja koivut samantien, eipähän tarvitse tokaluokalla sitten miettiä.

Tiedosto:Metsä, taivas ja merikin.jpg
kuva

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ah autuutta!


Lähdin eilen taas lenkille. Ensimmäiselle juoksukouluohjelman mukaiselle lenkille. Viisi minuuttia juoksua, kaksi minuuttia palauttelua välissä. Etsin sopivaa paitaa, sovitin ainakin kolmea ja palasin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, jopa meikkasin! Ihan niin kuin olisin treffeille menossa. Viivyttelin, koska minua pelotti. Pelkäsin sitä, etten pysty juoksemaan viittä minuuttia pitäen sykkeeni koko ajan alle 150. Se oli minun ensisijainen tavoitteeni.

Yllättäen vaikeinta lenkillä olikin kymmenen minuutin alkulämmittely kävellen. Kymmenen! Kuka jaksaa odottaa kymmenen minuuttia, että pääsee jo juoksemaan?? Ihan käsittämätöntä, kuka näitä ohjeita oikein laatii? 

No se sykkeen alhaalla pitäminen onnistui oikeasti ihan hienosti. Ja nopeammalla temmolla kuin olin kuvitellut, hitaasti tosin kaikilla mittapuilla, mutta sehän me jo tiedettiin. Olin ihan äärettömän onnellinen! Minä osaan sittenkin, tästä saattaa sittenkin tulla jotain! 149 oli se minun tavoitteeni, sykemittari antoi rajoiksi 120-150. No keskisyke oli 124 koska kävelyä tuli aika paljon, varsinkin kun ohitin risteyksen, josta minun olisi pitänyt kääntyä. Olen näillä kulmilla kävellyt vaunuilla ja ilman, hölkännyt ja juossut noin kaksitoista vuotta, että tämä ei nyt varsinainen eksyminen ollut, ajatusvirhe ennemminkin. 

Oli tarkoitus juosta ohjelman mukaisesti neljä viiden minuutin pätkää mutta tämän ylimääräisen mutkan takia juoksin vielä viidennenkin pätkän, palauttelua välissä oli viitisen minuuttia kun huomasin, etten ole ikinä kotona, jos en yhtään nopeuta tahtia. Ja viimeisellä pätkällä tuntui, että sekä minä että jalkani ovat vihdoinkin saaneet juonen päästä kiinni. Että alkoi helpottaa.

Seuraavaksi pakollinen valitusosuus. Ne, jotka ovat kyllästyneet ainaiseen valittamiseeni, voivat hypätä seuraavan yli. 

(Minulla on erittäin kireät penikat, ovat aina aikuisiällä olleet, ja ne oireilevat oikeastaan vain juoksussa. Heti ensimmäiset hitaat, lyhyet askeleet tuntuivat erittäin pahalta ja tiesin, ettei juoksunautinnosta oikein voisi puhua tämän lenkin yhteydessä. Vielä pahempaa oli kuitenkin kävelyyn siirtyminen, se viiltävä kipu on ihan sietämätöntä, pahempaa kuin synnytys (koska siihen on lääkkeet)! Jalat tottuivat oikeastaan vasta viimeisellä, ylimääräisellä juoksuosuudella ja kotona suihkussa annoin niille vähän kylmä-kuumahoitoa, mikä rentoutti ihanasti. Soitin myös hätäpuhelun hierojalle, että nämä on kuule runtattava nyt auki niin, että ei tarvii olla kohta uudelleen hierottavana. Olen kerran yhdellä hyvällä urheiluhierojalla ne aukihierottanut ja olen vakavasti harkinnut käväiseväni hänen vastaanotollaan uudelleen, koska sen edellisen kerran jälkeen pystyin jatkamaan tuskatonta juoksua ja se on kuitenkin aika paljon kivempaa kuin sellainen viiltävä tuska.)

Juoksin siis viisi viiden minuutin pätkää, vaikka tarkoitus oli vain neljä. Kotona vilkaisin sitä juoksuohjelmaa ja totesin, että olisi pitänyt vain kaksi. Oh well. Tuskasta huolimatta hyvin kulki. Minä osaan. Mikä onni, mikä autuus! Tätä jatketaan!

Hyviä treenejä teidänkin viikkoon!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Muahhahhahhaa... :) Jatkoa edelliseen!

Vitsit, etten voi olla nauramatta noille jättiläismansikoille. Tässä sitä nyt nähdään tämä minun tietokoneosaamiseni. Kuvaa liittäessä kävi sellainen juttu, että kaikki kirjoittamani teksti hävisi kokonaan, enkä saanut sitä palautettua itselleni, mutta esikatselun se näytti ja noi valtavat mansikat! Ei voi olla totta että onkin niin huono korjaamaan tekemisiään mutta kun peruakaan ei voinut niin näillä mennään!

Sitä mun piti sanoa vielä, että aloitan nyt sen juoksukoulun, jonka ideana hylkäsin tuossa keväämmällä. Nyt on otollinen aika. Ja laitoin Elixian jäsenyyden kesätauolle ja aion irtisanoa sen kunhan tässä kerkiän. Opettelen juoksemaan niin hitaasti, että saan pidettyä sykkeeni alle 150, vaikka se tarkoittaisi paikallaan juoksemista. Minun kunto lähtee nyt nousuun, ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, ettei sillä muutenkaan kuin yksi suunta olisi ollut.

Nyt harjoittelen vielä kertaalleen kuvan liittämistä, ja jos tähän tulee jättimäisiä hedelmiä keskelle tekstiriviä, lupaan ilmoittautua heti syksyllä kansalaisopiston tietokoneajokorttikurssille! :)

Meikäläisen juoksukunto suksii





 No niin, viitaten edelliseen, pikkupoika ei nukahtanut, minä en siivonnut, ja ilta menikin sitten muissa kuin bloginpäivityspuuhissa, mutta eteenpäin taas.

Tiistaina, siis viikko sitten, kävin taas juoksulenkillä. Olen jo pitkään miettinyt, että enkö oikeasti osaa kuunnella sydäntäni, kun keskisyke taisi olla 174, ja siellä minä vain painelin itikoiden keskellä metsässä. Yhteensä lenkille tuli mittaa kahdeksisen kilometriä, mutta aikamoista poukkoamista se oli ja loppumatka asfaltilla turvallisesti (tästä ei enää pääse eksymään). Juoksua noin tunti, kävelyä kolme viiden minuutin pätkää. Rääkkilenkille oli tilauksensa siinä fyysisessä tilassa, mutta myös siinä mielessä, että se pisti miettimään.

Seuraavana päivänä googlettelin sykeraja-asioita, ja päätin, että nyt on asioiden muututtava. Sykemittarini on antanut minulle maksimisykkeeksi 188 (ainakaan sitä suurempia lukemia en ole viime aikoina nähnyt) ja se on myös minun laskennallinen maksimini. Tohtori.fi-sivuston mukaan juoksen (ja sisäpyöräilen) enimmäkseen anaerobisella tasolla ja tämä puoli onkin minulla kehittynyt niin, että jaksan kyllä rankkaa liikuntaa pökertymättä, mutta aerobista kuntoani se ei kohota, eikä siis sitä juoksu- ja pyöräilykuntoakaan.


Olen vuosikausia toivonut ja kaivannut parempaa kuntoa, mutta se on aina jäänyt laihdutuksellisten tavoitteiden taakse odottamaan vuoroaan. Liikunta on ollut minulle lisäväline polttaa yhä enemmän ja enemmän kaloreita ja siten on ollut mielestäni hyödyllistä tehdä mahdollisimman rankkoja suorituksia, että kalorien kulutus olisi mahdollisimman tapissaan. Liikunnasta tuleva hyvä olo on minulle ollut se sivutuote yrittäessäni vastata ulkonäköpaineisiin.

Tämän elämäntapamuutosprojektini yhteydessä olen pitänyt liikuntaa taka-alalla ikään kuin väkisin, mutta nyt vauvani ei ole enää pieni eikä tarvitse minun jatkuvaa läsnäoloani pärjätäkseen.

Nyt minä haluan vihdoin siihen parempaan kuntoon, joka on odotellut laihdutteluprojektieni takana, että milloin on mun vuoro. Nyt haluan olla parempikuntoinen, läskeillä tai ilman. Ehdottomasti parempikuntoinen. Nyt liikkumisen temmolla ei ole sinällään merkitystä, ei tarvitse olla mahdollisimman tehokasta/ rasittavaa liikuntaa, koska en enää käytä sitä laihtumiseen. Minun on ihan totaalipakko opetella vihdoin juoksemaan riittävän hitaasti pystyäkseni joskus juoksemaan nopeammin. Nyt annan itselleni mahdollisuuden kehittyä. Haluan suojella sisäelimiäni enkä piiskata sydäntäni liian kovalla työllä.