@ Suomenlinna

Oli aurinkoa, tuulta ja meren avaruutta.
Pulppuilevaa puhetta kaikesta, välillä ei mistään.
Rusketusraidat pohkeissa, vaikka kuvittelin istuvani kalliolla kasvot (ja sääret) aurinkoon päin.
En ottanut yhtään kuvaa, oli niin kirkasta.
Kolme lajia, kolme tuntia ravintolassa mantereen puolella, viihdyttiin.
Kotiin piti ajella autoradio melkolailla kovalla ja nilkka melkolailla suorana. Perillä hetki ennen puolta yötä, en pysähtynyt, kun ei pysäytetty.
Tänä aamuna eka päivää töihin, kahden vuoden kotiolojen jälkeen.
On aika töttöröö-olo.

7 km/h

Mistä tietää, että edellisestä lenkistä on liian pitkä aika?

• Kun ei pysty muistamaan, mihin on tallettanut sykemittarin kellon
• ja kun se löytyy sitten korulaatikosta.
• Kun ei tiedä, mitä päälleen laittaisi, koska
• valinnanvaraa on liikaa, kun kaikki liikkavaatteet on jo tulleet pesusta
• ja huomaa, että edellisellä kerralla käytetyt housut ovat ihan liian lämpimät tähän keliin.
• Kun lenkkarit on nostettu eteisestä kaappiin. 
• Eikä tiedä, mihin kaulukseen napsauttaisi soittimensa kiinni, kun yhtäkkiä ei olekaan taskuja.
• Kun miettii, voiko aurinkolasit päässä juosta, koska taloudesta ei löydy yhtään lippistä
• ainakaan sellaista, mitä aikuinen ihminen kehtaisi nykypäivänä pitää.
• Kun joutuu kääntymään matkalla takaisin, kun ei muistanut kääntyä sellaisesta risteyksestä, mistä ehtii ajoissa kotiinkin.

PS. Kun istuin rättiväsyneenä lenkin jälkeen saunassa pesemässä hiuksiani, huomasin yhtäkkiä, että vatsani on ihan selvästi pienempi. Kapeampi sivuilta. Ihan selvästi. 

Parempi Elämä

1. Paino alkaa kuutosella - check!
2. Palaan työelämään kotoa möllöttämästä - check!
3. Juoksu kulkee, kymppi taittuu - check!

Olen aika sinut itseni kanssa. <3

No mitäs tässä nyt sitten, jos vaikka illalla lenkille?

Torstaina meinasin tehdä nopeasti yhdet esityslistat valmiiksi ja heittää lenkkikamat päälle ja lähteä jakamaan ne lappuset ja siitä sitten lenkille. Suunnitelma vaihtui autoiluksi mustekasetin ostoon, samalla tuli käytyä vähän maitokaupassa ja piti sitä autoakin tankata, kun kerran se kotipihasta vielä nytkähti liikkeelle. Meillä on torstaisin tyttöjen saunavuoro ja sitä ennen on ollut mukava käydä vähän juoksentelemassa, mutta nyt en siis ehtinyt. En minä niitä esityslistojakaan ehtinyt jakaa, mutta ei ne pahasti myöhästyneet, perjantaiaamuna käytiin sitten ennen perhekerhoon menoa ne pudottelemassa postiluukuista.

Perjantaina piti käydä miehen kanssa kahdelleen salilla, mutta teini sanoi, että baana kutsuu, eikä siihen kutsuun sisältyneet pikkusisarukset. Yritin kyllä miehelle ehdottaa, että oltaisiin käyty vuorotellen, mutta mies ei suostunut samantien lähtemään (kun oli pyöräillyt kotiin ja kerennyt kahvikupin seisaaltaan juoda pikkupojan roikkuessa etusormessa kiinni. On se kumma, ettei salivuoro kelpaa...) No minäpä menin sitten itse ensin, vaikka tiesin, että mies sanoo sitten, ettei enää jaksa ja kerkee, kun minä sieltä takaisin tulen. Napakka ylävartalotreeni tuli tehtyä, vaikka itsevalitsemassani radiokanavassa olikin joku vika, että se soitti vähän hempeämpää musiikkia. Onhan se vähän eri vääntää rintalihaksia penkissä vaikkapa AC/DC:n Thunderstuckin tahtiin kuin tämänkertaisen Beatlesin Strawberryfields foreverin... Voitte kokeilla, jos ette usko. :)

Tänään piti käydä siskon kanssa järvenkiertolenkillä, mutta sisko ilmoitti aamulla tekevänsä oharit, koska oli yöllä valvonut enemmän kuin nukkunut. Eikös se lepo kuitenkin ole ihan tarpeellista ihmiselle, eikös me voida nyt kuitenkin siskolle oharit anteeksi antaa? Jos on univaikeuksia niin on univaikeuksia.

Mies lähti käyttämään veljeään puntinostoreissulla, kun se ei kuulemma viitsi kävellen lähteä sille retkelle. On sekin kyllä kumma. Eihän se ole kuin seittemisen kilometriä suuntaansa, jos eka kaupasta löytää, ja ei kai se nyt kovin isoa kotisettiä ole hankkimassa, säädettävät max. 20 kiloon asti...? Juu, joskus on autoilevasta veljestä hyötyä sielläkin suunnassa.

Minä en tämän päivän lenkkihaaveita ole vielä haudannut, vaikken jaksanutkaan lähteä lasten kanssa tehtyjen aamu-ulkoilun ja kauppakeskusseikkailun päälle samantien juoksentelemaan. Toivottavasti ei poijjaat ihan yötä myöten niitä puntteja kulje ostamassa, niin pääsen toteuttamaan itseäni ihan ihmisten aikaan lenkkipolulle. Tänään ei teiniä baana kutsunut vaan kirkko. Rippikoululainen istuu lähiopetuksessa melkein koko parhaan päivän. Siitäs sai, kun ei eilen ehtinyt pikkusia vahtimaan, tänään ei ehdikään sitten muuta kuin rippikoulua.

Vaakalukemista pitäisi varmaan myös sanoa näin lauantain kunniaksi jotain, mutta tänä aamuna oli sellainen paniikkiherätys (ei niillä oikeasti mitään sohvalta tippumista kummempaa hätää ollut, mutta ei siihen itkuun ollut oikein rentoa herätä) että en muistanut koko vaakaa ennen kuin avasin tämän bloggerin äsken. Nyt on turha mennä enää mittailemaan. Huomenna sitten. After all, tomorrow is another day! :)

Back in track

Eilen käytiin taas miehen kanssa salilla. Niitä pakaroita mulle hankkimassa. Siellä on vähän onneton valikoima noita isompia kiekkoja, kyllä sitä 1,25 kg ja 2,25 kg löytyy vähän joka tangolle, mutta sitten nuo, mitä lataisi kyykkytankoon, on vähän harvalla välityksellä. Koska en ole mikään painonnostaja, olen vähän arastellut sitä ainoaa isoa tankoa, mikä siellä on. Eilen pyysin kuitenkin miestä apuun, että sain kympit molempiin päihin ja ennen kaikkea siitä lattialta sen telineeseensä. Mulla kun on vähän semmoinen ongelma, että jalat jaksaisi tehdä, mutta yläkroppa ei jaksa kannatella sitä tankoa. Jalkaprässin paikka, mutkun sitä ei ole. :) Ihan kelpo treenin sain kyllä aikaiseksi näillä vaatimattomillakin painoilla, enpä vielä eiliseen malliin ole ennen tuolla salilla puuskuttanutkaan.

Vertailtiin treenitapojammekin, mies kun tykkää tehdä kaikki liikkeet niin, että ensin yksi sarja ja sitten hetki huilia ja sitten toinen sarja ja sitten taas tauko ja kolmannen sarjan jälkeen uuteen liikkeeseen. Minä taas tykkään enemmän sellaisesta kiertoharjoittelusta, että teen kutakin liikettä yhden sarjan kerrallaan ja siirryn seuraavaan ja seuraavaan kunnes sitten koko homma alkaa taas alusta. Ensinnäkin minä en malta istuskella jotain kahta palauttavaa minuuttia paikoillani tai seisoskella vesipulloon nojaten. Toiseksi minusta on noilla julkisilla saleilla noloa varata laitetta, jos en tee sillä juuri sillä hetkellä mitään. Kolmanneksi minussa on edelleen sitä saliharjoittelun inhoajaa, joka jaksaa jatkaa seuraavaan liikkeeseen ainoastaan siksi, että äskeiseen ei tarvitse ihan heti palata. Huomasin vaihtaneeni toista sarjaa tehdessä liikkeiden järjestystä niin, että hemmetin hankalan kyykkytangon kohtaaminen siirtyisi kauemmas ja kauemmas... :) Saan sen tangon hyvin pois, mutta en enää saa itse palautettua sitä telineeseen.

Olen tällä vaatimattomalla taloyhtiön salilla löytänyt sitä vapautta ja rauhaa, mitä kaipaan salitreeneiltäni. Olen tosiaan alkanut tykätä salilla käymisestä ihan eri lailla, vaikka aina ennenkin olen sen treenin jälkeen uudestaan ja uudestaan hyväksi todennut - en vain omaksi, niin kuin nyt. On aika kivaa huomata saaneensa uuden lajin, josta tykätä vuosikausien xyclingien tilalle.

Tänään kävin kahden tunnin rataslenkillä hakemassa vähän happea rasvan polttoa varten. Lunta oli satanut vähän, ei ihmeesti, eikä se pelkkää kävelyä haitannutkaan, mutta oli taas sitä laatua, että tarttui hanakasti renkaisiin kiinni ja lisäsi siten vastusta niin, että minulla meni tosiaan kaksi tuntia yhteen kymmeneen kilometriin. Hiki tuli ja tuskastuminen. Eikä epäillystäkään siitä etteikö eilinen salitreeni mennyt perille. Nyt voitte kuvitella, minkälainen olo on hyvin tankanneena ja lepomoodissa. <3 Taidan rakastaa kaikkea. :)

Se Parempi Elämä

Meidän perheessä on huoltokatko. Minä en tiedä, mitä minun pyykinpesukyvylle on tapahtunut, mutta pyykit seisoo. Pyykkikorissa odottamassa pesua, koneessa odottamassa levittämistä, narulla odottamassa taittelua, kaikkien tasojen päällä odottamassa kaappeihin vientiä. Ihan käsittämätöntä, nämähän on niitä oman toimen ohella suoritettavia juttuja, jotka ei varsinaisesti aivotyötä vaadi.

Haluaisin jaksaa paremmin, mutta kun se ei ole mitattavaa ja todennettavaa niin kuin pituus ja paino, niin siihen on hirveän vaikea keksiä mittareita, millä tarkastella parempaa jaksavuutta. Kuntoni on noussut, jonkin verran ainakin, ja olen siitä erityisen iloinen. Meidän vuosikas on ruvennut taas heräilemään yöllä, joten nukutaan taas himpun verran huonommin, mutta ei mitenkään dramaattisesti. Ryhtyminen mihin tahansa - siivoukseen, ruoanlaittoon, pilatekseen - on hirvittävän huonoa, mutta käännän itseni ikään kuin autopilotille ja vain teen, niin tulee tehtyä. Internetin ihmeellisessä maailmassa viihtyisin vaikka kuinka hyvin, avoimien työpaikkojen katsomiselle ei tunnu riittävän aikaa sitten mitenkään.

kuva

Olen oikeastaan aika tyytyväinen nyt kotona lasten kanssa, vaikka onhan se ihan pirun tylsää aina välillä. Pienempi on alkanut nyt toteuttaa itseään sellaisissa asioissa, mistä isompi on jo luopunut, kuten kukkamultien tyhjentäminen lattialle, itseensä ja lattiaan piirtely ja tietysti se, mitä meillä eniten luututaan lattialta eli maidon kaataminen mukista ja ilman vaippaa hiimailun tulokset. Taloudelliselta kannalta ajatellen pitäisi kyllä töihin palata, eikä minulla ole mitään lapset hoidetaan itse kotona kolmevuotiaaksi asti -periaatteita. Tilanteen mukaan.

kuva

Ruokapuoli on kunnossa, ainakin nämä aamupala, lounas, välipala, päivällinen -setti. Syön herkkuja vähemmän. Se suklaansyönnin lopetuskin on sujunut ihan hyvin. Välillä olen napsinut pari palaa jostain lasten herkuista, mutta pääasiassa en. En hirveästi tykkää irtokarkeista, olen enimmäkseen suklaa-ihminen. En muista, että koskaan olisin kaupassa miettinyt, että kylläpä tekee mieli jotain hedelmäaakkosia. Aina se on ollut suklaa. Ja suklaasta, ja sen syönnin lopettamisesta, on tullut symboli kaikelle herkuttelulle. Ennen, vielä kesälläkin, herkuteltiin helpostikin neljänä, viitenä päivänä viikossa, ja se saattoi olla jotain pientä tai ihan täysmittaista suurta, useampana päivänä. Sellaisesta typeryydestä olen päässyt eroon, herkuttelen edelleen jonkin verran, täyskielto ei minulle sovi, ja kas kummaa, hiilaripöhö on laskenut, enkä ole ollenkaan niin turpea kuin ennen. Lauantaina syötiin suklaalevy miehen kanssa puoliksi, ja se meni niin nopeasti, että itseänikin hirvitti. Silti herkuttelu jäi siihen. Meillä on keittiön kaapissa jos jonkinlaisia suklaatuotteita, joita mummot on tuoneet lapsille, mutta ylpeänä ilmoitan, että minä en niihin koske. Ne on lapsille.

kuva

Liikuntapuolikin on parantunut entisestään. Olin suunnitellut käyväni lenkillä lauantaina, mutta kun mies tuli kotiin omista menoistaan, alkoi sataa ihan julmetusti. Ei minua pikkuiset kuurot ja kevyet tihkut haittaa, mutta lauantainen taivaitten repeäminen oli kyllä jotain ihan muuta. Kun tässä ei nyt kuitenkaan treenata maratonille vaan pyrin kohottamaan kuntoani huonosta keskinkertaiseksi, ei ihan joka säähän lähtemisessä ole järkeä. Lenkin väliin jääminen tuntui kuitenkin vielä sunnuntainakin. Kävin kolmevuotiaan kanssa metsäseikkailulla kiipeämässä kallioille ja kastelemassa lenkkarini, mutta eihän se kolmevuotiaan kanssa ihan sama asia ole kuin itsekseen painella metsässä, pururadalla tai kevyenliikenteen väylällä. Neljältä iltapäivällä olin jo niin nuutunut, että kerroin itselleni, etten ehkä millään jaksa lähteä kuudelta alkavaan pilatekseen. Onneksi sisko laittoi viestin, että tuutko hakemaan mut kotoo sinne pilatekseen, kun muuten ei saata huvittaa lähteä. Ryhmäpaine vai pilateskaverin tuki? Mutta ei ole puolentoista tunnin pilateskaan sama kuin raittiissa ulkoilmassa juokseminen.

Liikun ulkoilmassa kolmisen kertaa viikossa, käyn tiistaisin rataslenkillä kolmevuotiaan kerhon aikaan. Torstaina kerhon aikaan on helpompi siivota ja hoitaa muita asioita, koska se on iltapäivällä, eikä pikku-ukko heti puoliltapäivin nukahda edes rattaisiin. Käyn juoksemassa kerran tai pari viikossa. Salilla pyrin nyt käymään ainakin kerran viikossa, mielellään enemmänkin, miten nyt sattuu iltamenot menemään. Pilates on sunnuntai-iltaisin. En tiedä, voisiko liikuntaa suorituksina lisätä ja minkä verran, mutta arjen aktiivisuutta voisi nostaa huomattavasti. Voisin hakea itse oman vesituoppini ja ihan hyvin voitaisiin kävellä kauempanakin olevaan lähikauppaan. Hyvin voisin nostaa persukseni nytkin sohvalta ja viedä pyykit tasoilta paikoilleen, taitella kuivatkin pyykit samaan syssyyn ja alkaa vain pestä uusia koneellisia.

kuva

Salikausi korkattu :)

Kuva täältä

Keskiviikkona käytiin vihdoin testaamassa taloyhtiön sali. Kyllähän siellä ihan kelpo treenin sai tehtyä, vaikka laitteet taisi olla melkein kaikki kotikäyttöön tarkoitettuja, ja siten kotikäyttöä runsaammassa käytössä löystyneitä. Esimerkiksi cross treineri tuntui jopa vaarallisen huteralta ja toimi paremmin taaksepäin polkien :) Oh well. Mies hyödynsi lähinnä vapaapainoja, minä kiertelin huoneesta toiseen. Kuntosali on rakennettu talon päädyssä olevaan ns. talonmiehen asuntoon, jollaisia on muutettu kerhohuoneiksi sitä mukaa, kun huoltoyhtiöt ovat korvanneet talonmiehet. Salilla on  myös naisten vuorot, mutta eipä tuolla ruuhkaksi asti porukkaa ollut - oltiin kahdelleen.

Eilen kävin juoksemassa. Ja ihania uutisia (siis minulle)! Löysin yllättäen vanhan sykemittarini vyön, jonka hävitin jo parisen kuukautta sitten. Tosin en älynnyt sitä löydettyäni pestä, joten se ei malttanut lähteä mittaamaan sykettä ollenkaan. Onnellisinta tässä löytymisessä oli se, että jouduin kiristämään vyötä! Edellisestä käyttökerrasta oli sen verran aikaa, että se oli jäänyt vähän löysäksi! Huono puoli tässä oli tosiaan se, että se on sen verran vanha ja käytetty, että pitää tosi huolella pestä nykyisin, jos haluaa sen mittaavan edes suurinpiirtein luotettavasti. Vaihdoin sitten lainavyöni päälle, koska se on samaa merkkiä, ja jonkin aikaa vanha kello näyttikin ihan hyvin sykettä, kunnes lähdin ovesta ja syke muuttui nollaan. Kävin vaihtamassa uuden kellon (ongelma tässä uudessa kellossa on, että se ei näytä kellon/treeniaikaa ja sykettä yhtäaikaa, kuten vanha kelloni) mutta yllättäen sekin näytti lenkin aikana suurimmaksi osaksi 79 sykettä, ja välillä 157. Maksimisyke sen mukaan lenkin jälkeen oli 186 ja voin vannoa, etten sellaisella sykkeellä vetänyt edes ylämäessä.

Olisin mielelläni tehnyt tänään pikkuisen pidemmän lenkin, mutta pakotin itseni kääntymään samalle vanhalle, koska vaikka juoksu sujuikin hyvin, juoksin taas hyvin todennäköisesti liian kovaa. Lupasin itselleni, että sitten, kun mittari mittaa sykettä kunnolla, käyn hieman pidemmän lenkin, en ennen. Nyt siis olisi sykevöiden pesutalkoot tiedossa. Molemmissa on patterit vaihdettu melko vähän aikaa sitten, luultavasti ongelma oli siis vain kontaktipinnassa.

Tänään sataa vettä. Kysyin aamulla mieheltä, olisiko hän menossa illalla salille uudelleen. En kyllä itse aikonut, ainakaan alunperin, mutta on se vaan niin kivaa, että mukavahan sinne olisi uudelleen taas päästä. Luultavasti kaivan tänään zumba-dvd:n taas kaapista ja laitan vähän lannetta liikkeelle. En ole ollenkaan tanssillinen ihminen, mutta zumbasta minä tykkään. Siinä ei haittaa, vaikka on kaksi vasenta jalkaa. :)

Kävelyviikonloppu

Käväisin kotimaan rajojen ulkopuolella perjantaista sunnuntaihin. Ihana reissu, ilman lapsia, ihan vaan kahden kesken ikioman miehen kanssa. Pieni tauko kaikesta arjesta tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Mutta voitaisko sopia, että olette muutaman päivän päivittämättä yhtään mitään, koska mielenkiintoista lukemista on kertynyt teidän blogeihinne niin valtavasti?

Syömäpuoli on ollut vähän reissunpäällä tilannesidonnaista. Sellaisissa kohtaa, kun pystyi harkitsemaan ja hallitsemaan, söin todella hyvin: terveellisesti, kasvispainotteisesti, juuri sopivasti. Sitten kävimme myös mäkkärillä ja söimme myös take-away-kaikki-samaan-laatikkoon -kiinalaista, johon ei kasvikset kuuluneet kuin mausteiksi ja tulipa sitä pari oluttakin juotua. Tumuttelemaan ei sentään, siihen ollaan liian vanhoja ja väsyneitä.

Liikuntapuoli oli kävelyä, kävelyä, kävelyä. Kierrettiin turistinähtävyydet kuten kunnon turistit uusissa kohteissa. Ja kivaa oli. Jaloissakin tuntui. Tänään olen turvoksissa ja vatsa täynnä kaasua, lento tuli Helsinkiin puolilta öin, ajettiin kotiin yötä myöten, joten ohjelmassa vain nukkumista. Nuorimmainen herätti kuudelta aamulla, joten eipä siinä paljon ehtinyt yöunia nukkua, mutta en valita. Ihanan matkan jälkeen oli ihana tulla taas ihanien lasten luokse. <3 Huomenna sitten liikkumaan ja toki tämän päivän ruokavalinnat ovat taas olleet järkeviä ja maltillisia - ainakin luulisin niin.

Loma pikkulapsista jatkuu vielä minun osaltani, koska mies lähti heidän kanssaan mummolaan täksi viikoksi, kun hänellä on loma. Minä jäin esikoisen kanssa kotiin. Oli kyllä ihan kamala saatella pikkuiset matkaan, kun eihän me ehditty kuin puoli päivää tässä sylitellä meidän reissusta tulon jälkeen. Toisaalta pääsen ihan rauhassa kotonakin latautumaan, kun ei esikoinen enää sylissä pahemmin halua iltoja istua. Saadaan myös pitkästä aikaa ihan rauhassa äiti-tytär-aikaa, sillä oletuksella, että hän viitsii minun kanssani sen verran seurustella, eikä luuhaa kavereiden kanssa kaikkia iltoja. :) Ja sekin on kiva, että tällä viikolla ei tarvitse paljon kysellä, että kuka katsois pikkuisten perään, jos vaikka lenkille lähtisin.

Katsotaan mihin tämä viikko kehittyy. Ainakin haluan kaasut ja turvotukset pois. Vettä tuli juotua matkalla aika vähän ihan tietoisesti siksi, että ei pahemmin hotellilla aikaa vietetty vaan kuljettiin kaupungilla kaikkea uutta kivaa nähtävää (eikä yleisiä vessoja) etsien. Nyt siis vettä kehiin ja huomenna lenkille, tänään vain hyviä unia.

Oon jo rauhoittunut

Luultavasti mun vaakaplussaus oli yhtä mystinen kuin Kanelilla. Tai luultavasti se oli joku hiilaripöhötys. Suunta on nyt alaspäin ja hyvästi, ihan vain normiarkeen palaamisella.

Eilen oli jano. Koko päivän kestävä. Join kolme litraa kivennäisvettä. Kaksi puolentoista litran pulloa! Siivosin, siinä siivoamisen lomassa. Ja vedet ja kahvit ja ruokajuomat päälle. Vettä tuopeittain. Mutta alkoi se helpottaa, enää ei janota niin paljon.

Liikkumista kaipasin ja sitäkin olen sitten tehnyt. Eilen kävin juoksemassa, väliin kävelyä. En viitsinyt sykkeistä niin välittää, kun menin ensimmäistä kertaa (aikoihin!) pururadalle, joka täälläpäin sattuu olemaan enemmänkin vuoristorata. Kävelin ylämäet. Olivat pitkiä. Sitä toistakin, joka minun mielestä on vain pikku töppyrä, kiipesin kolme minuuttia, ja ihan ripeää tahtia. Ensimmäinen oli pystysuora seinämä ja jostain muistilokerosta nousi, että tuonkin olen joskus ylös juossut. No, nyt olin ihan hyvillä mielin kävelystäkin.

Soittimessani on sellainen kiva ominaisuus, että se kertoo nykyisen vauhdin. Testailin sitä matkan varrella muutamaan otteeseen. Hitaimmillaan kympin tietämillä (min/km), loppupäässä testimielessä pelottavan (ainakin vastaantulleen miehen mielestä) kovaa, maksimisykkeellä, neljä pilkku kahdeksan. Osaan minä.

Kokonaismatka kuutisen kilometriä vai kuusi ja puoli. Vähän satoi kotimatkalla mutta ei kastellut. Hiki hoiti sen puolen. Kova oli maasto näin huonolle kunnolle, mutta kyllä minä vielä joku päivä ne mäetkin juoksen. Venyttelyäkään en unohtanut tällä kertaa, koska viidenteen kerrokseen kiipeäminen jumitti lonkankoukistajat kotiovella. Pakko mikä pakko. :)

Tänään kokeilin jotain aivan uutta. Kävin pilatestunnilla, enkä suinkaan suuren liikuntakeskuksen suurella ryhmätunnilla vaan pienellä pilatesstudiolla neljän muun osallistujan kanssa. Tykkäsin! Heti uusia oivalluksia ja halua osata seuraavalla kerralla paremmin. Erityisesti tykkäsin siitä, että ohjaaja korjasi aktiivisesti meidän asentoja ja liikeratoja, sanomalla mutta myös konkreettisella kosketuksella. Tämä oli testikerta, niin kuin narkkareille, eka kerta ilmaiseksi. Ja helppohan tuohon on koukuttua, kun hyvänolontunne vain jatkaa leviämistä kotiinpäin kävellessä. Tai autolle, enhän minä toki hyötyliiku suorituspaikalle! (Mutta ilma tänään olisi kyllä houkuttanut pyöräilemään sinne ja takaisin, jos vain pyörässä olisi kumit kunnossa. Vaan kun ei ole.)

Hyvä mieli on tullut takaisin. Kunnon ravintoa ja sopivasti liikkumista, niin johan helpottaa. Yksi ongelma minulla enää on. Kahvakuula on edelleen auton takakontissa! Lomalta palatessa satoi kaatamalla, eikä alettu purkaa kaikkia tavaroita. Rattaatkin haettiin vasta sunnuntaina. Ulkoilemaan lähtiessä en muista ottaa auton avainta mukaan, autoillessa on aina kannettavaa kädet täynnä, lapsen lisäksi kauppakasseja ja muuta sälää. Tänäänkin lapsen sijasta takeaway-keitto ja ostoskassi. Enkä edes muistanut koko kuulaa. Huomenna on tiedossa kirpparointia, jospa se sillä reissulla heilahtaisi sisälle asti? Täytyykin laittaa kirpparikumppanille viesti, että muistuttaa mua.

Kyttään teitä, hiilarit!

Olen tässä nyt pari päivää vähän laskeskellut (ja laskelmoinut) syömiäni hiilihydraatteja ja nimenomaan diabetesnäkökulmasta hiilaritietoisesti eikä VHH-tapaisesti kaikkea karsimalla. Olen siis lähinnä kartoittanut, mitä suuhuni pistän ja samalla se on saanut minut tekemään muutamia päätöksiä myös etukäteen. Eilen illalla tuli sellainen porkkanapaniikki, että en tosiaan tiennyt, mitä olisin suuhuni pistänyt ja kuorin muutaman porkkanan pahimman tuskan peittoamiseksi.

Parasta näissä parissa päivässä on se, että selkeästi on jonkinlainen hiilihydraatiturvotus ollut päällä ja se on ropissut keskivartalosta. Unen puute aiheuttaa ainakin minulle turvotusta (tämä on kai myös vuoro-/yötyöläisten ongelma?) ja usein aamuisin on silmät ja sormet turvoksissa vajaaksi jääneiden yöunien jäljiltä, niin nytkin, mutta vaaka osoittaa alaspäin ja vatsakumpu on pienentynyt, parissa päivässä. Tällä tiellä jatkan ihan varmasti.

Neuvolasta sain silloin raskausaikana ohjeen pysytellä 160-200 gramman päiväsaannissa ja sitä kohti olen tässä parempien rajojen puutteessa tähdännyt. Saan siis syödä normaalia kotiruokaa perunoineen ja leipineen, se kuinka paljon mitäkin syön, on sitten harkinnanvarainen asia. Luultavasti lueskelen vähän enemmän noista rajoista ja tarpeista ja mukautan tavoitettani sen mukaan. Nyt vasta palauttelen oppeja mieleeni. Just tämänkaltaiset ohjeet eivät minulla toimi:

Hiilihydraattien tarve käytännössä

Terveen ihmisen on turha laskea grammoja ravintoaineiden saannissa. Saat sopivasti hiilihydraattia ja kuitua kun:

• Lisäät kuitupitoisten hiilihydraattien saantia (täysjyvävija, kasvikset)
• Vähennät sokeripitoisten hiilihydraattien saantia
• Syöt monipuolisesti lautasmallin mukaan

(lähde: ruokatieto.fi)

Lisäät kuitupitoisten hiilihydraattien saantia... Että palaanko minä nyt sitten siihen kahdeksaan ruisleipäpalaan päivässä? Vähennät sokeripitoisten hiilihydraattien saantia... Että sitäkö ollaan mun blogin lukijoita, kun noin hyvin tiedetään, minkä verran minä suklaata syön? Syöt monipuolisesti lautasmallin mukaan... Mutkun sillä on hiilarien kannalta väliä, onko siinä lautasella maissia vai porkkanaa.

Enköhän minä tässä kuukauden aikana löydä oman tapani tehdä valintoja, ja mielellään niin, etten joudu joka päivä jotakin tarkastamaan taulukosta. Toistaiseksi se on kyllä kätevä. Paitsi että minähän en mittaa ruoka-aineita. :)

Ah autuutta!

Lähdin eilen taas lenkille. Ensimmäiselle juoksukouluohjelman mukaiselle lenkille. Viisi minuuttia juoksua, kaksi minuuttia palauttelua välissä. Etsin sopivaa paitaa, sovitin ainakin kolmea ja palasin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, jopa meikkasin! Ihan niin kuin olisin treffeille menossa. Viivyttelin, koska minua pelotti. Pelkäsin sitä, etten pysty juoksemaan viittä minuuttia pitäen sykkeeni koko ajan alle 150. Se oli minun ensisijainen tavoitteeni.

Yllättäen vaikeinta lenkillä olikin kymmenen minuutin alkulämmittely kävellen. Kymmenen! Kuka jaksaa odottaa kymmenen minuuttia, että pääsee jo juoksemaan?? Ihan käsittämätöntä, kuka näitä ohjeita oikein laatii? 

No se sykkeen alhaalla pitäminen onnistui oikeasti ihan hienosti. Ja nopeammalla temmolla kuin olin kuvitellut, hitaasti tosin kaikilla mittapuilla, mutta sehän me jo tiedettiin. Olin ihan äärettömän onnellinen! Minä osaan sittenkin, tästä saattaa sittenkin tulla jotain! 149 oli se minun tavoitteeni, sykemittari antoi rajoiksi 120-150. No keskisyke oli 124 koska kävelyä tuli aika paljon, varsinkin kun ohitin risteyksen, josta minun olisi pitänyt kääntyä. Olen näillä kulmilla kävellyt vaunuilla ja ilman, hölkännyt ja juossut noin kaksitoista vuotta, että tämä ei nyt varsinainen eksyminen ollut, ajatusvirhe ennemminkin. 

Oli tarkoitus juosta ohjelman mukaisesti neljä viiden minuutin pätkää mutta tämän ylimääräisen mutkan takia juoksin vielä viidennenkin pätkän, palauttelua välissä oli viitisen minuuttia kun huomasin, etten ole ikinä kotona, jos en yhtään nopeuta tahtia. Ja viimeisellä pätkällä tuntui, että sekä minä että jalkani ovat vihdoinkin saaneet juonen päästä kiinni. Että alkoi helpottaa.

Seuraavaksi pakollinen valitusosuus. Ne, jotka ovat kyllästyneet ainaiseen valittamiseeni, voivat hypätä seuraavan yli. 

(Minulla on erittäin kireät penikat, ovat aina aikuisiällä olleet, ja ne oireilevat oikeastaan vain juoksussa. Heti ensimmäiset hitaat, lyhyet askeleet tuntuivat erittäin pahalta ja tiesin, ettei juoksunautinnosta oikein voisi puhua tämän lenkin yhteydessä. Vielä pahempaa oli kuitenkin kävelyyn siirtyminen, se viiltävä kipu on ihan sietämätöntä, pahempaa kuin synnytys (koska siihen on lääkkeet)! Jalat tottuivat oikeastaan vasta viimeisellä, ylimääräisellä juoksuosuudella ja kotona suihkussa annoin niille vähän kylmä-kuumahoitoa, mikä rentoutti ihanasti. Soitin myös hätäpuhelun hierojalle, että nämä on kuule runtattava nyt auki niin, että ei tarvii olla kohta uudelleen hierottavana. Olen kerran yhdellä hyvällä urheiluhierojalla ne aukihierottanut ja olen vakavasti harkinnut käväiseväni hänen vastaanotollaan uudelleen, koska sen edellisen kerran jälkeen pystyin jatkamaan tuskatonta juoksua ja se on kuitenkin aika paljon kivempaa kuin sellainen viiltävä tuska.)

Juoksin siis viisi viiden minuutin pätkää, vaikka tarkoitus oli vain neljä. Kotona vilkaisin sitä juoksuohjelmaa ja totesin, että olisi pitänyt vain kaksi. Oh well. Tuskasta huolimatta hyvin kulki. Minä osaan. Mikä onni, mikä autuus! Tätä jatketaan!

Hyviä treenejä teidänkin viikkoon!