@ Suomenlinna

Oli aurinkoa, tuulta ja meren avaruutta.
Pulppuilevaa puhetta kaikesta, välillä ei mistään.
Rusketusraidat pohkeissa, vaikka kuvittelin istuvani kalliolla kasvot (ja sääret) aurinkoon päin.
En ottanut yhtään kuvaa, oli niin kirkasta.
Kolme lajia, kolme tuntia ravintolassa mantereen puolella, viihdyttiin.
Kotiin piti ajella autoradio melkolailla kovalla ja nilkka melkolailla suorana. Perillä hetki ennen puolta yötä, en pysähtynyt, kun ei pysäytetty.
Tänä aamuna eka päivää töihin, kahden vuoden kotiolojen jälkeen.
On aika töttöröö-olo.

Kesäfiilis

Ilmat on ennusteista huolimatta olleet ihania. Ulkona on ollut vähän niin kuin pakko olla. Tänään on kuitenkin vähän niin kuin pakko pysyä sisällä siivoamassa, koska ei täällä kukaan muukaan käy sotkuja hoitamassa, kun me ollaan poissa. Menemistäkin on ollut vaihteeksi enemmän kuin taas vähään aikaan, tälle viikolle on joka päivälle jotakin: on opon tapaamista ja rippikouluvanhempainiltaa ja taloyhtiöjuttuja ja jopa yhdet 5v synttärit. Mukavaa, että on jotain, minkä varassa arki rullaa eteenpäin. Vaikka on tuo hiekkalaatikkokin ihan kiva taas vaihteeksi, ei sen vierellä enää heinäkuussa niin kiinnosta istua. Että nautitaan näistä kesäulkoiluista, kun se niin tuore juttu taas on.



Penikat on vähän kipeät maanantain juoksun ja eilisen rataslenkin jäljiltä. Enemmän sen juoksun. En ole punaisella (tai minkään muunkaan värisellä) radalla käynyt juoksemassa lukion jälkeen ja siitä on jo pitkä aika. Kai se erituntuinen alusta sen tekee, vaikka luulis, että asfaltti haittas enemmän. Mut kai se on vaan että mihin on tottunut.

Paino on nyt muutaman päivän ollut tasaisessa, tuskallisen hitaassa laskussa, sata grammaa päivässä. Mutta se riittää, jos se on kaikki alaspäin. Elixiaviikolla paino laski huimasti, viime viikolla otin kilon takaisin, kun kova treenitahti ei jatkunutkaan. Tämä viikko onkin sitten liikunnallisesti ahkerampaa kuin edellinen, vaikka en iltamenojen takia taidakaan päästä juoksemaan ennen perjantaita. Sinällään mulla on kyllä elixiaa ja lapsiparkkia ikävä, että tätä päiväaikaa voisi hyödyntää kyllä liikkumiseenkin, mutta toisaalta lapsille on varmaan kivempaa juosta leikkipuistossa kuin nököttää sisällä lapsiparkissa, että mikä minä olen sitä liikunnanriemua toisilta riistämään...

Liikkuessa on niin paljon helpompi pitää ruokailunsakin kunnossa, vaikka vähän hakemista tämä nyt tuntuu olevan. Olen aika mestari kusemaan omiin muroihini ja torpedoimaan hienot saavutukseni ja tavoitteisiin pääsemiseni. Yleensä keksin jotain muuta, johon voisinkin keskittyä sen ensimmäisen sijaan, tai ruokailun ollessa kyseessä ajattelen, että onhan tässä jo hienosti menty (kolme päivää), kyllähän sitä välillä voi vähän höllätä. Mutta ei, ei voi kahden-kolmen päivän välein höllätä, jos tavoitteena on muutakin kuin oman painonsa säilyttäminen tai hidas (tai nopea) nostaminen.

Nyt kaivelin esille kolesterolia alentavat ohjeet ja päätin muistuttaa itseäni, että terveyden kautta. Kun kyse ei ole siitä, että terveellinen ruoka ei maistuisi vaan olisin vaikkapa vannoutunut uppopaistetun evään ystävä. Nyt viimeaikoina on ollut vähän hankalaa jaksaa aamupuuroa tai valmistaa kasviksia, vanha kahvi+leipä on houkutellut sata kertaa enemmän. Kahvia ja leipää vaan joka välissä. Sitä joutuu itselleen kahvipannu kädessä aika napakasti sanomaan, että ei näin vaan nyt alat kuoria niitä porkkanoita. Salaattiakaan en edelleenkään uskalla isompaa satsia tehdä kerralla, koska ne on meillä perinteisesti jääneet jääkaapin perälle mädäntymään. Sekin on siis joka kerta tehtävä alusta. Voishan sitä toki kokeilla, tulisko se sieltä syötyä, mutta toistaiseksi en ole rohjennut. Valitettavasti meillä menee koko ajan jonkin verran ruokaa haaskuuseen ilman minun salaattipanostustakin. Nyt kuitenkin sydänystävällisellä linjalla eteenpäin, terveys ennen kaikkea. Kyllä niitä hyviä valintoja jaksaa tehdä, kun muistaa miksi. Ei kai silti ole liikaa pyydetty, jos tänä vuonna kesäkilot olis miinusmerkkisiä?

Melkein onnistuttiin

Maanantaina lähdettiin käymään iltakävelyllä naapurikunnan puolella, ajettiin Muuramen keskustan tuntumassa olevalle luontopolulle. Tarkoituksena oli kävellä lenkki ympäri ja katsella vähän sorsia siinä samalla.

Koski kuohui lupaavasti, kuulosti mahtavan keväiseltä.

Osa pitkospuista oli vähän veden alla, jouduttiin miettimään, kannattaako jatkaa eteenpäin. Tästä vielä jatkettiin.

Lampi oli autio ja tyhjä, sorsat taisivat olla vasta pesimässä? Mutta olis voineet olla lammella uiskentelemassa.

Pitkospuiden ja siltojen tulviminen aiheutti luovia ongelmanratkaisuja. Kultakutrin kengät pysyivät kuivina. Melkein minunkin. Tässä ollaan jo takaisinpäin tulossa.

Melkein vihertää jo.

Ja melkein kukkii.

Melkein siistiäkin ja melkein nähtiin lintuja.

Melkein koko ihminen kerrallaan saa riippusiltaa käyttää, mutta vain jos on pakko.

Katsotaan, josko kuukauden päästä olisi vähän kuivempi reitti ja enemmän katsottavaa. Mutta tulipahan ulkoiltua.

Speaker's corner: kesäkilot

Viikonloput buukattu heinäkuun puoleen väliin asti ja sitten lisäksi ne menot, jotka pitäisi jotenkin mahduttaa kesälle, muttei vielä tiedetä mihin. Miehellä kesäloma on vasta elokuun lopulla. Nyt on siis käytössä vain viikonloput.

Nyt tärkeään asiaan. Minulla on taipumusta ottaa kilo tai pari lisää joka reissulta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aion selvittää sen tänä kesänä. Minulla on sellainen sokea oletus, etten vietä esim. mummoloissa sen epä-aktiivisempaa tai huonoruokaisempaa aikaa sen viikonlopun aikana mitä kotonakaan olisin tehnyt. En esimerkiksi keskitä liikkumisiani viikonloppuihin, jolloin ne omat lajit jäisi väliin. "Ja eihän siihen yhteen pullapalaan koko homma kaadu."

Otetaanpa esimerkkinä edellinen reissumme anoppilaan, kun kävimme sieltä käsin sukujuhlilla. Juhlat itsessään (alkoholia lukuunottamatta) eivät sisältäneet ns. turhia kaloreita. Tottakai juhlissa kakkua otetaan, maltilla kuitenkin, ei kuutta palaa. Mutta anopilla oli varattuna kotonaan pullaa ja fanipaloja, joita tuli kyllä viikonlopun aikana vedettyä ihan oma osuus kokonaan. Vaikka herkuttelusta ei ole huono omatunto (tähänhän pyrin, etten suitsi itseäni turhaan jo tehdyistä typeryyksistä) ei se tarkoita, etteikö se vaa'alla näkyisi.

Karsastan sitä ruotuun palaamista, kun se kuulostaa siltä, että ollaan oltu tuhmia, ja nyt alkaa taas kurissa ja nuhteessa (ja kärsimyksessä ja kituutuksessa) eläminen, kunnes taas lähtee mopo käsistä seuraavan reissun aikana. Mutta jotenkin niistä omista virheistä pitäisi oppia, eikä ajatella sen kuudennen viipaleen kohdalla, että kerranhan sitä vaan herkutellaan, se kun minun kohdallani ei todellakaan pidä paikkaansa. En kertakaikkiaan pysty rajoittamaan yhteen herkkupäivään viikossa, koska en näe siinä onnistumisen mahdollisuuksia.

En välttämättä lähtisi nyt kalorien laskemislinjalle mutta jollain keinoin syömisiäni, juomisiani, menemisiäni ja tekemisiäni tarkkailen. Ja nyt: sana on vapaa! Myös Patrik peräänkuuluttaa omien sokeiden pisteiden kartoitusta, että joku muu sanoisi, että tuossa sinä nyt joka kerta menet metsään, jos itse ei sitä kerta tajua. Jos olet huomannut tai huomaat puheessani toistuvasti jotain, josta olisit jo halunnut huomauttaa, muttet ole ilennyt, niin nyt on aika sanoa se. Vaikka kuin kuulostaisi tylyltä palautteelta. En nyt tarkoita sellaisia, hei sä söit taas pellillisen pitsaa leivinpapereineen, vaan sellaisia, hei sä taas vähättelet syömisiesi ja liioittelet liikkumisiesi vaikutuksia.

Anna palaa! Analyysilla tai ilman :)