Niitä mukavampia asioita

Vaikka annoin itselleni luvan anopin herkkupöytiin, torstaiaamuna toivoin, että olisin painanut vähemmän. Päivän mittaan jännitys tiivistyi. Iltapäiväksi järjestin miehen hakemaan kolmevuotiaan kerhosta, esikoisen vahtimaan nukkuvaa nuorimmaista, ja lähdin katsomaan, osaanko perille. Iltapäivällä painoin vielä enemmän.

Minussa on kolmannes rasvaa, melko tarkkaan. 33,3 %. Viskeraalisen rasvan osuus ylittää riskirajan, sisäelinten ympäriltä sitä pitäisi pois saada. Nestetasapaino sen sijaan on hyvä, yli viitearvojen, niin kuin mineraalit ja proteiinikin. Oh yeah, kävin InBody-mittauksessa.

Sitten ne lihakset: fitness-kissat vaviskaa, mulla on kolme kiloa enemmän lihasta kuin viitearvonaisilla enimmillään mun iässä. Se vain ei näy mihinkään, kun tätä rasvaa on ihan hirvittävästi. Siksipä alan sitä tästä päältä kuorimaan. Isoin työ on vatsassa, mutta enkö toisaalta ole onnekas, kun se sisäelinrasva kuitenkin sulaa helpoimmin pois? Käsivarsissakin on minua yllättävästi tuplasti enemmän rasvaa kuin tarvitsisi, ja mikä eniten yllätti, oli se, että jalkatreeniä voisin lisätä. Minusta jalkani ovat jo riittävän paksut ja lihaksikkaat. Normaalit on lihakset jaloissakin, mutta käsissä ne onkin hyvät. Testin tekijäkin sanoi, että tämä ei oo enää normaalia. :D

Kaiken kaikkiaan testi herjasi vain rasvasta, eikä se rasva yllätä mitenkään. Yllättävää on sen sijaan juuri lihaksen määrä. Vaatimaton salitreenini yhdistettynä lasten nosteluun ja kanteluun on tosiaan mennyt perille yläosastoon. Nyt sitten lisää niitä kyykkyjä.

Minulle tärkeimpiä tietoja (kokonaisuuden lisäksi) oli juuri viskeraalisen rasvan määrä. Entisenä raskausdiabeetikkona ja kahden sydän- ja verisuonitautisen lapsena minun ei ylipainossani kannata tuudittautua sen varaan, etten vielä ole sairas. Haluan todellakin pienentää elintasosairauksien riskiä omassa elämässäni. Kaurapuuro aamulla on yksi siihen vaikuttava muutos, kaurassa on vesiliukoista kuitua, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonten terveyteen. Syön kuituja kokonaisuudessaan riittävästi, mutta vesiliukoisia loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi huomionarvoinen seikka sieltä nousi myös: rasvaton massani on 50,1 kg. Se on saman verran kuin kokonaispainoni oli parikymppisenä, ennen esikoistani (ja siihen asti esikoiseni teon jälkeen, kunnes hän oppi kävelemään, eikä viihtynyt enää rattaissa tai pyörän turvaistuimessa...). Se on hyvä huomio myös niille teinipainoaan takaisin kaipaaville: nähtävästi aikuiseksi kasvaminen ei ole pelkkää lihomista (saati sitten viisastumista).

Eilisestä oppineena aion palata nyt joksikin aikaa kiloklubiin. Eiköhän se höttöhiilarikierre jossain kohtaa kevättä katkea?

Back to basics

Ei nyt ihan suunnan muutos mutta tarkistanpa kurssiani kuitenkin. Olen ollut kovin tyytymätön siihen, että painoni on tönöttänyt paikoillaan ties kuinka kauan, ja nyt olen saanut jo toisen kesäkiloistani takaisin. Olen ollut tyytymätön tuloksiin, vaikka voiko niitä tuloksiksi sanoa, jos minkäänlaista työtä tai vaivannäköä en ole kilojeni eteen tehnyt?

Olen ollut kovin väsynyt liian vähäisen nukkumisen takia, ja kovin tyytymätön siihen, etten pysty tekemään asialle yhtään mitään. Että kun ei huvita mennä nukkumaan ajoissa, niin ei sitten. Valon lisääntymisen ja pikkupojan kävelyharjoittelun myötä pojan yöuni on muuttunut huonolaatuisemmaksi ja katkonaisemmaksi, ja ollaan oman väsymykseni takia luisuttu kohti huonoja vanhoja yöheräämistapoja, joista jo kertaalleen unikouluttauduttiin eroon. Ja tyytymättömyyttähän sekin on aiheuttanut.

Kaikenlainen reissaaminen ja stressaaminen ja siivoamatta jääneet huoneet ja pesemättä jääneet pyykit ja kaaokseksi muuttuva koti ja naapurista löytyneet turkiskuoriaiset (aaargh! meillä riittää myös pimeitä nurkkia tuholaisille asua, kun koskaan ei saa mitään raiveeks!) ja kasvavat vaatimukset oman pään sisällä ja toinen pitäs opettaa pyöräilemään ja toinen puhumaan ja kävelemään (no eihän tarviis, oppii ne ilmankin) ja kolmas pitää erossa pahanteosta, kun kylänraitti houkuttelee kesäiltana enemmän kuin oma huone...

Siispä rauhoitun, hengitän syvään ja keskityn olennaiseen. Olennainen ei ole tässä kohtaa painon aleneminen, eikä missään kohtaa. Olennaista on saada lenkkihousut pestyksi. En sano enää väsymyksestä mitään, jos jatkan tällä linjalla, etten tottele itseäni ja nukkumaanmenoaikojani. Olennaista on olla valittamatta, varsinkin jos ei ole valmis vaikuttamaan asian parantamiseen. 


Nyt menen laittamaan pikkupojan nukkumaan (jos vaikka onnistuisin) ja alan sitten siivoamaan (jos vaikka kerkeisin) ja palaan illalla (jos vaikka jaksaisin) kertomaan miten kävi tiistaisella juoksulenkillä. 


Iloa ja valoa teille. Minä olen myös päättänyt ottaa niistä osani! :)

Speaker's corner: kesäkilot

Viikonloput buukattu heinäkuun puoleen väliin asti ja sitten lisäksi ne menot, jotka pitäisi jotenkin mahduttaa kesälle, muttei vielä tiedetä mihin. Miehellä kesäloma on vasta elokuun lopulla. Nyt on siis käytössä vain viikonloput.

Nyt tärkeään asiaan. Minulla on taipumusta ottaa kilo tai pari lisää joka reissulta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aion selvittää sen tänä kesänä. Minulla on sellainen sokea oletus, etten vietä esim. mummoloissa sen epä-aktiivisempaa tai huonoruokaisempaa aikaa sen viikonlopun aikana mitä kotonakaan olisin tehnyt. En esimerkiksi keskitä liikkumisiani viikonloppuihin, jolloin ne omat lajit jäisi väliin. "Ja eihän siihen yhteen pullapalaan koko homma kaadu."

Otetaanpa esimerkkinä edellinen reissumme anoppilaan, kun kävimme sieltä käsin sukujuhlilla. Juhlat itsessään (alkoholia lukuunottamatta) eivät sisältäneet ns. turhia kaloreita. Tottakai juhlissa kakkua otetaan, maltilla kuitenkin, ei kuutta palaa. Mutta anopilla oli varattuna kotonaan pullaa ja fanipaloja, joita tuli kyllä viikonlopun aikana vedettyä ihan oma osuus kokonaan. Vaikka herkuttelusta ei ole huono omatunto (tähänhän pyrin, etten suitsi itseäni turhaan jo tehdyistä typeryyksistä) ei se tarkoita, etteikö se vaa'alla näkyisi.

Karsastan sitä ruotuun palaamista, kun se kuulostaa siltä, että ollaan oltu tuhmia, ja nyt alkaa taas kurissa ja nuhteessa (ja kärsimyksessä ja kituutuksessa) eläminen, kunnes taas lähtee mopo käsistä seuraavan reissun aikana. Mutta jotenkin niistä omista virheistä pitäisi oppia, eikä ajatella sen kuudennen viipaleen kohdalla, että kerranhan sitä vaan herkutellaan, se kun minun kohdallani ei todellakaan pidä paikkaansa. En kertakaikkiaan pysty rajoittamaan yhteen herkkupäivään viikossa, koska en näe siinä onnistumisen mahdollisuuksia.

En välttämättä lähtisi nyt kalorien laskemislinjalle mutta jollain keinoin syömisiäni, juomisiani, menemisiäni ja tekemisiäni tarkkailen. Ja nyt: sana on vapaa! Myös Patrik peräänkuuluttaa omien sokeiden pisteiden kartoitusta, että joku muu sanoisi, että tuossa sinä nyt joka kerta menet metsään, jos itse ei sitä kerta tajua. Jos olet huomannut tai huomaat puheessani toistuvasti jotain, josta olisit jo halunnut huomauttaa, muttet ole ilennyt, niin nyt on aika sanoa se. Vaikka kuin kuulostaisi tylyltä palautteelta. En nyt tarkoita sellaisia, hei sä söit taas pellillisen pitsaa leivinpapereineen, vaan sellaisia, hei sä taas vähättelet syömisiesi ja liioittelet liikkumisiesi vaikutuksia.

Anna palaa! Analyysilla tai ilman :)