Ihanat, kamalat jalat

En ole oikein koskaan tykännyt jaloistani, ainakaan sinä aikana, kun olen niitä kriittisesti tarkastellut. Olen lyhyt, joten jalkanikin ovat. Minusta tuntuu, että minulla on "aina" ollut paksut reidet, vähintään lihaksikkaat mutta muutenkin. Jalkani ovat sellaiset, ettei niistä tikkusääriä koskaan tule, mutta enpä minä sellaisten perässä (enää) olekaan.

Tolppajalka saa harvoin (jos koskaan) kehuja rotusääristään, eikä varsinaisesti lämmittänyt edes fysioterapeutin ilahtuminen, kun arvioi minun pohkeitani: "No kylläpä sinulla on vahvat pohkeet, on todella vahvat!" Joo, voisi olla vähemmänkin pohjelihasta ja silti tulisin toimeen. Yhtenä iltana sohvalla pohkeita venytellessäni esikoinen sanoi: "Ihan hullut noi sun säärilihakset, onko sulla jotain lihasten ylikasvua?" Joo, just sitä.

Kaipa lihasten kanssa tulisi toimeen, jos rasvaa olisi vähemmän. Ja se on siitä muusta kuin valittamisesta kiinni. Ruokalautasesta ja liikunnasta. Onko olemassa sellaista liikuntamuotoa, joka erityisesti surkastuttaisi pohkeita ja ehkä vähän reisiäkin, mutta polttaisi rasvaa ja kohottaisi kuntoa? Nii-in, eipä taida olla.

Vihaan nivelrikkoa varpaassani. Se on kipeä, se estää korkkareiden käytön, se hankaloittaa askelkyykkyjä, välillä se on kipeä lenkkareissakin. Kenkä jalassa tuntuu joskus, että se on kuin joku tuore ruhje, jota lenkkari koko ajan painaa ja ehkä vähän hankaakin.

Siinä se on ja törröttää aika paljon ulospäin linjasta.

Sama jalka puunattuna, rasvattuna, hoidettuna, hierottuna, jumpattuna ja vetreytettynä.  Jaksaa hoitaa, jaksaa, jaksaa!

Vihaan kipeitä jalkateriäni, jotka iltaisin ovat kuin pienellä merenneidolla - kuin puukoilla kävelisi. Kahden viimeisen raskauden levittämät jalkaterät ovat tuskalliset, tuskallisemmat kuin nivelrikko. Liike auttaa, mutta liike sattuu. Toivon laihtuvani ennen kaikkea sen takia, että saisin painoa vähemmäksi jalkojeni päältä. Joskus ajattelen, että jalkaterille tekisi hyvää sitoa ne kuin Kiinassa aikoinaan. No, ei ehkä sittenkään rullalle jalkapohjan alle, mutta sivulta käyvä puristus tuntuu helpottavan. Saako tukisukkia pelkille jalkaterille?

Jalkojen pitäisi palvella minua, mutta demokratia näyttää toimivan ihmiskehossakin. Ei ole alamaisia. Jalkojen pitäisi palvella minua, mutta sen sijaan minun pitää palvella niitä, hoitaa, helliä ja huoltaa, että ne jaksaisivat minua. Rasvata ja sheivata ja hieroa ja venytellä.

Kuitenkin olen iloinen, että minulla on jalat. Edes jonkunmoiset. Jalat, joilla pystyy juoksemaan. Jalat, jotka kantavat, joilla pystyy kyykkäämään ja joita pystyy kehittämään. Onneksi on myös lääketeollisuus, joka auttaa, kun omat keinot eivät riitä. En oikein osaa sanoa, missä vaiheessa eloni näiden koipien kanssa kävi tällaiseksi taisteluksi, mutta tosiaan toivon, ettei se sitä tule olemaan loppuelämäni ajan. Olen kuullut, että laihduttuaan ihmisiltä on myös kengän koko pienentynyt. Voisiko minunkin jalkaterilläni olla vielä toivoa? Haluan voida hyvin, en huonosti.

Olen sopeutunut siihen, että jalkani eivät pituutta enää kasva. Olen melkolailla sopeutunut myös siihen, että jalkani ovat aina enemmän paksut kuin ohuet. Ei lihaksikkuudessa mitään vikaa ole, vähän kun rasvaa vielä ympäriltä lähtisi. Sopeudun varmasti myös siihen, että kengänlestit pitää valita erityistä huomiota varpaalle osoittaen. Vaihtojalkakauppaan en joka tapauksessa ole suuntaamassa, ei se aina vaihtamalla parane.

Ovat kuulemma Pradaa. 

Tässä yhtenä iltana tungin jalkaani korkkarit ja keekoilin niillä peilin edessä. Huomasin, että pohkeeni eivät enää niin kammottavat olekaan. Oikeastaan ne olivat aika kivat. Tosin siihen tarvitaan korkeat korot, mutta voihan nivelrikkokin välillä vähän joustaa, kun ulkonäöstä on kyse. Ei joka päivä, mutta edes joskus.

Perhekerhossa juttelin (mielestäni) minua hoikemman ja kapeampijalkaisen äidin kanssa värillisistä housuista, kun yhdellä toisella äidillä oli niin hyvännäköiset jalassa. Tämä toinen äiti sanoi, että ei ole oikein uskaltanut sellaisia "huomiohousuja" hankkia, kun on aina ollut aika reitevä. Sama, sanoin minä. Todettiin, että ihan tyhmää, ei niillä muillakaan unelmavartaloa ole. Esikoisenikin suositteli minulle värillisten housujen hankintaa, antoi oikein siunauksensa, että ei äiti niissä tyhmältä näyttäisi. Viimeistään siinä kohtaa päätin kuitenkin tosissaan toimia, kun näin naapurin mummolla (n. 80 v.) lohenpunaiset pillihousut. Näytti hyvältä. On varmasti aika minunkin astua pois deniminsiniseltä mukavuusalueeltani ja olla ylpeä sammakkoreisistäni. Niistä sentään näkee, että on kyykätty. :)

Miltä näyttää ja mitä on

Tilasin itselleni uuden passin. Suruttelin mielessäni, miksi valokuvaajan piti zoomata kuva niin lähelle, posket on niin paksut, että kuvaan ei jää reunoja ollenkaan. Harmittelin, miksen voisi tilata uutta passia vasta sitku. Viisi vuotta tuijottelen tuonnäköisenä sitten. Kuva on ihan näköinen, valitettavasti.

Kävin vanhalla työpaikallani. Kohta kaksi vuotta sitten läksin niistä maisemista äitiysvapaille. Vanha työkaverini ei ollut tuntea. Olin kuulemma niin hoikistunut. Oikein kehututti, vaikka muuten jäyhähkö mies onkin.

Kaikki on suhteellista. Myös paino.

Tää on se maanantai kun aloitan

Heh heh...

Täytin eilen kiloklubiin ensimmäisen päivän ruokailuja. Jotka meni melkolailla v*tuilleen. Pitäisi käydä kaupassa, että sais vähän enemmän väriä lautaselle ja niihin pallukoihin siellä kiloklubissa. Eilen Kultakutri oli kuumeinen ja valitti, että kurkussa on taas tulta ja päätä särkee. Kipulääkettä ja nukkumaan. Heräsi vielä kipeänä, mutta uuden lääkeannoksen jälkeen alkoi olo parantua. Mikä lie? Täytyy tarkkailla. Toisella on antibioottikuuri kesken, mutta yhtään ei vielä kuulosta paremmalta.

Kävin eilen taas kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Mukavasti lähti nesteet kiertoon, jospa osa näistä juhlapyhien hiilaripöhöstä olisi nyt pissitty pois. Aloitin tosiaan pilateksen kesällä ja sen lisäksi olen saanut selälleni kalevalaista hoitoa. Minulla tuli viimeisen raskauden aikana selkä kipeäksi SI-nivelen kohdalta, varsinkin rasituksessa. Selkä on sen jälkeen ollut kovin jäykkä tuolta alhaalta, ja rankakaan ei enää ole kaartunut oikealla tavalla. Minulla on ollut sellainen selkäperse, että ihan selkeää ei ole ollut, missä toinen loppuu ja toinen alkaa. Ihan kuin olisi häntä koko ajan koipien välissä. Se ettei minulla ole muhkeaa selluliittipeppua vaan rasva kertyy keskivartalolleni, on vielä suurentanut tätä vaikutelmaa.

Pilates on parantanut ryhtiäni huomattavan paljon, ja varmasti on iso osasyyllinen siihen, että sain InBody-mittauksessa niin hyvän tuloksen myös keskivartalon lihaksiin. Mittaaja sanoi, että yleensä näin lähellä synnytystä ei näin hyvässä kunnossa keskivartalo ole. (Kerroin vain että minulla on yksi- ja kolmevuotiaat lapset, mutta yksivuotiaanihan ei ihan tasan yksi enää ole, ylihuomenna vuos ja viiskuukautta. Että ei se synnytys nyt ihan niin lähellä ole, ei enää edes tuoreessa muistissa.)

Kalevalaisella jäsenkorjauksella tai kansanparannuksella olen saanut alaselkääni myös mukavasti lisää liikkuvuutta ja nykyään peräpuoleni onkin paljon paremmassa linjassa. Toki on selkäläskitkin jonkin verran sulaneet, mutta suurempi vaikutus on nimenomaan rangan asennolla. Hierotan itseäni myös klassisella hieronnalla, koska se tehoaa paremmin lihaskireyksiin.

Ryhdin parantumisella on ollut iso merkitys myös vatsapuolelle. Vaikka painossa ei mainittavia muutoksia ole tapahtunut, näytän hoikemmalta, kun keskivartalon korsetti on paremmin hallinnassa. Pilates, kalevalainen jäsenkorjaus, salitreeni, hullujen akkojen jumppa ja venyttely keinoinani olen korjannut rangan asentoani ja korsettilihaksiani. Tässä kun vatsarasvaa sulattelen pois ja treenaan vielä lisää lihasta pakaraan, alan kohta näyttää melkolailla hyvältä. :)

kuva

Niitä mukavampia asioita

Vaikka annoin itselleni luvan anopin herkkupöytiin, torstaiaamuna toivoin, että olisin painanut vähemmän. Päivän mittaan jännitys tiivistyi. Iltapäiväksi järjestin miehen hakemaan kolmevuotiaan kerhosta, esikoisen vahtimaan nukkuvaa nuorimmaista, ja lähdin katsomaan, osaanko perille. Iltapäivällä painoin vielä enemmän.

Minussa on kolmannes rasvaa, melko tarkkaan. 33,3 %. Viskeraalisen rasvan osuus ylittää riskirajan, sisäelinten ympäriltä sitä pitäisi pois saada. Nestetasapaino sen sijaan on hyvä, yli viitearvojen, niin kuin mineraalit ja proteiinikin. Oh yeah, kävin InBody-mittauksessa.

Sitten ne lihakset: fitness-kissat vaviskaa, mulla on kolme kiloa enemmän lihasta kuin viitearvonaisilla enimmillään mun iässä. Se vain ei näy mihinkään, kun tätä rasvaa on ihan hirvittävästi. Siksipä alan sitä tästä päältä kuorimaan. Isoin työ on vatsassa, mutta enkö toisaalta ole onnekas, kun se sisäelinrasva kuitenkin sulaa helpoimmin pois? Käsivarsissakin on minua yllättävästi tuplasti enemmän rasvaa kuin tarvitsisi, ja mikä eniten yllätti, oli se, että jalkatreeniä voisin lisätä. Minusta jalkani ovat jo riittävän paksut ja lihaksikkaat. Normaalit on lihakset jaloissakin, mutta käsissä ne onkin hyvät. Testin tekijäkin sanoi, että tämä ei oo enää normaalia. :D

Kaiken kaikkiaan testi herjasi vain rasvasta, eikä se rasva yllätä mitenkään. Yllättävää on sen sijaan juuri lihaksen määrä. Vaatimaton salitreenini yhdistettynä lasten nosteluun ja kanteluun on tosiaan mennyt perille yläosastoon. Nyt sitten lisää niitä kyykkyjä.

Minulle tärkeimpiä tietoja (kokonaisuuden lisäksi) oli juuri viskeraalisen rasvan määrä. Entisenä raskausdiabeetikkona ja kahden sydän- ja verisuonitautisen lapsena minun ei ylipainossani kannata tuudittautua sen varaan, etten vielä ole sairas. Haluan todellakin pienentää elintasosairauksien riskiä omassa elämässäni. Kaurapuuro aamulla on yksi siihen vaikuttava muutos, kaurassa on vesiliukoista kuitua, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonten terveyteen. Syön kuituja kokonaisuudessaan riittävästi, mutta vesiliukoisia loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi huomionarvoinen seikka sieltä nousi myös: rasvaton massani on 50,1 kg. Se on saman verran kuin kokonaispainoni oli parikymppisenä, ennen esikoistani (ja siihen asti esikoiseni teon jälkeen, kunnes hän oppi kävelemään, eikä viihtynyt enää rattaissa tai pyörän turvaistuimessa...). Se on hyvä huomio myös niille teinipainoaan takaisin kaipaaville: nähtävästi aikuiseksi kasvaminen ei ole pelkkää lihomista (saati sitten viisastumista).

Eilisestä oppineena aion palata nyt joksikin aikaa kiloklubiin. Eiköhän se höttöhiilarikierre jossain kohtaa kevättä katkea?

Kateutta ja katkeruutta

Pyrin elämään elämäni niin, että en kadehtisi muita ihmisiä. Muiden onni ei ole minulta pois. Jokaisella on kuitenkin ne omat ongelmansa ja kriisinsä, vaikka ne eivät olisikaan samoja kuin omat. Omassa ulkonäössäni viime aikoina tapahtumattomat muutokset saavat kuitenkin joskus pintaan kohtuuttomuuksia. Koska itse olen elänyt niin kuin pellossa - jatkuvasti laiduntamalla - olisi minusta reilua, että kaikki muutkin pikkulasten äidit olisivat pyöreämmän puoleisia.

Tässä yhtenä päivänä ajattelin terveellisen ja monipuolisen ruokavalion vaikutusta ulkonäköön, en siis vain vyötärön paksuuteen, vaan siihen miltä hiukset, iho, silmäpussit näyttävät, kun ei syö tarpeeksi. Näytänkö itse väsyneeltä, kulahtaneelta, jotenkin harmaalta, vai edes suurinpiirtein terveeltä ja hyvinvoivalta? Ajattelin, että olen mieluummin pullukka kuin kuivakkaaksi kahvi ja tupakka -dieetillä kuihtunut laihduttaja. Pienten lasten äideissä näkee molempia. Mitä pienemmät lapset, sen laihempi kuuluu olla. Jos siis on äiti-kisaa.

Naapurillani on kaksikuinen vauva. Hänellä on pyöreä vatsa ja ylipainoa, edelliset raskauskilot lähtivät määrätietoisella työllä mutta uusi urakka häntäkin odottaisi, jos siihen aikoo ryhtyä. Istuimme perhekerhossa tiistaina ja katsoimme huippuhoikkaa äiti-ihmistä, jolla oli parivuotiaan lisäksi yhdeksänkuinen vauva. Naapurini kysyi minulta, miten nämä muut äidit voivat olla niin hoikkia (ja me ei)? Tätä äitiä katsoessa en todellakaan osannut kertoa vastausta. Virheetön iho, silmänalusissa ei mitään mainittavaa, hyväkuntoiset hiukset ja vartalo kiinteä, ei pelkästään hoikka. Toisilla vain on aikaa, mahdollisuuksia ja tahtoa enemmän, ja ehkä ennen kaikkea tekosyitä vähemmän.

En tunne tätä äitiä, ollenkaan. Luultavasti hän on vain elänyt terveellisesti ja liikunnallisesti jo ennen lasten tekoa, eikä ole antanut tapojensa repsahtaa vain siksi, että pitää valvoa yöllä ja imettää. Luultavasti hän ei ole saanut lahjana kuin korkeintaan järkeä, luultavasti hän on tehnyt töitä vatsansa eteen siinä missä muutkin onnistujat. Ainakin hän näytti niin terveeltä ja hyvinvoivalta, että sellaista ulkonäköä ei kahvilla ja tupakalla ja ruoan skippaamisella saa. On hyvä nähdä aina silloin tällöin näitä tosielämän esimerkkejä. Sen sijaan, että kadehtisin ja katkeroituisin, voin ottaa mallia. Kahvista en luovu, tupakkaa en polta, ja jos kun pyrin terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon ja riittävään liikuntaan, olen itsekin lähempänä onnistujia.

kuva täältä