Niitä mukavampia asioita

Vaikka annoin itselleni luvan anopin herkkupöytiin, torstaiaamuna toivoin, että olisin painanut vähemmän. Päivän mittaan jännitys tiivistyi. Iltapäiväksi järjestin miehen hakemaan kolmevuotiaan kerhosta, esikoisen vahtimaan nukkuvaa nuorimmaista, ja lähdin katsomaan, osaanko perille. Iltapäivällä painoin vielä enemmän.

Minussa on kolmannes rasvaa, melko tarkkaan. 33,3 %. Viskeraalisen rasvan osuus ylittää riskirajan, sisäelinten ympäriltä sitä pitäisi pois saada. Nestetasapaino sen sijaan on hyvä, yli viitearvojen, niin kuin mineraalit ja proteiinikin. Oh yeah, kävin InBody-mittauksessa.

Sitten ne lihakset: fitness-kissat vaviskaa, mulla on kolme kiloa enemmän lihasta kuin viitearvonaisilla enimmillään mun iässä. Se vain ei näy mihinkään, kun tätä rasvaa on ihan hirvittävästi. Siksipä alan sitä tästä päältä kuorimaan. Isoin työ on vatsassa, mutta enkö toisaalta ole onnekas, kun se sisäelinrasva kuitenkin sulaa helpoimmin pois? Käsivarsissakin on minua yllättävästi tuplasti enemmän rasvaa kuin tarvitsisi, ja mikä eniten yllätti, oli se, että jalkatreeniä voisin lisätä. Minusta jalkani ovat jo riittävän paksut ja lihaksikkaat. Normaalit on lihakset jaloissakin, mutta käsissä ne onkin hyvät. Testin tekijäkin sanoi, että tämä ei oo enää normaalia. :D

Kaiken kaikkiaan testi herjasi vain rasvasta, eikä se rasva yllätä mitenkään. Yllättävää on sen sijaan juuri lihaksen määrä. Vaatimaton salitreenini yhdistettynä lasten nosteluun ja kanteluun on tosiaan mennyt perille yläosastoon. Nyt sitten lisää niitä kyykkyjä.

Minulle tärkeimpiä tietoja (kokonaisuuden lisäksi) oli juuri viskeraalisen rasvan määrä. Entisenä raskausdiabeetikkona ja kahden sydän- ja verisuonitautisen lapsena minun ei ylipainossani kannata tuudittautua sen varaan, etten vielä ole sairas. Haluan todellakin pienentää elintasosairauksien riskiä omassa elämässäni. Kaurapuuro aamulla on yksi siihen vaikuttava muutos, kaurassa on vesiliukoista kuitua, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonten terveyteen. Syön kuituja kokonaisuudessaan riittävästi, mutta vesiliukoisia loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi huomionarvoinen seikka sieltä nousi myös: rasvaton massani on 50,1 kg. Se on saman verran kuin kokonaispainoni oli parikymppisenä, ennen esikoistani (ja siihen asti esikoiseni teon jälkeen, kunnes hän oppi kävelemään, eikä viihtynyt enää rattaissa tai pyörän turvaistuimessa...). Se on hyvä huomio myös niille teinipainoaan takaisin kaipaaville: nähtävästi aikuiseksi kasvaminen ei ole pelkkää lihomista (saati sitten viisastumista).

Eilisestä oppineena aion palata nyt joksikin aikaa kiloklubiin. Eiköhän se höttöhiilarikierre jossain kohtaa kevättä katkea?