Mallisyömistä ja syömismallia

Mun nyt tekee mieli nostaa yksi pikkuasia ylös, kun kirjoittelin viime vuoden puolella lihavista vanhemmista ja lapsista, ja aiheesta jäi sanottavaa vielä vaikka kuinka paljon, ja jää edelleenkin. Perjantaina perhekerhossa lapseni leikki ruokaleikkejä toisessa huoneessa ja kantoi sitten minulle annoksia syötäväksi. Minä maistelin ja kehuin kaikki appelsiinit ja kurkut ja paprikat ja mitä niitä nyt vuorollaan oli, aika monta annosta ehti tulla maisteltavaksi.

kuva täältä

Vieressäni istui toinen äiti, kohtuullisen isokokoinen eikä kovin hyväkuntoisen näköinen. Hän katseli lapseni tuomia annoksia ja kommentoi (onneksi ei lasten kuullen): "Aika kasvispitoista..." Ja nimen omaan sellaisella epäilevällä, ei-niin-hyvää tarkoittavalla äänensävyllä. Seuraava annos sattuikin sitten kaikkien niiden vihanneslautasten jälkeen olemaan sämpylä ja kanankoipi, ja tämä äiti kommentoi nyt: "No nyt alkaa näyttää jo paremmalta."

Itse olin sitä mieltä, että kasvislautaset olivat loistavia ja toivoisin, että kotioloissa voisin syödä oikeita vihanneksia yhtä paljon kuin nyt maistelin näitä muoviversioita todellisuudesta. Sämpyläköntti, muovisena tai aitona, ei houkuttele yhtään niin paljon, paljaaltaan, pelkän kanankoiven kanssa. Olen iloinen siitä, että vihannekset kuuluvat normaalina osana myös lapseni ruokaleikkeihin, koska monipuolisesta kasvisvalikoimasta saa paremmin kaikki tarvittavat suoja-aineet kuin pelkästä sämpylästä ja kanankoivesta. Ehkä ne parsat ja kukkakaalit maistuvat paremmin myös omalta lautaselta, kun niihin on jo muovisinakin tutustunut. Jokainen voi tietysti miettiä itse, millaista mallia hyvästä ruokailusta lapselleen haluaa antaa, ja kyllä se ihan niistä leikeistä asti lähtee, ei pelkältä omalta ruokalautaselta.