lauantai 26. tammikuuta 2013

No mitäs tässä nyt sitten, jos vaikka illalla lenkille?

Torstaina meinasin tehdä nopeasti yhdet esityslistat valmiiksi ja heittää lenkkikamat päälle ja lähteä jakamaan ne lappuset ja siitä sitten lenkille. Suunnitelma vaihtui autoiluksi mustekasetin ostoon, samalla tuli käytyä vähän maitokaupassa ja piti sitä autoakin tankata, kun kerran se kotipihasta vielä nytkähti liikkeelle. Meillä on torstaisin tyttöjen saunavuoro ja sitä ennen on ollut mukava käydä vähän juoksentelemassa, mutta nyt en siis ehtinyt. En minä niitä esityslistojakaan ehtinyt jakaa, mutta ei ne pahasti myöhästyneet, perjantaiaamuna käytiin sitten ennen perhekerhoon menoa ne pudottelemassa postiluukuista.

Perjantaina piti käydä miehen kanssa kahdelleen salilla, mutta teini sanoi, että baana kutsuu, eikä siihen kutsuun sisältyneet pikkusisarukset. Yritin kyllä miehelle ehdottaa, että oltaisiin käyty vuorotellen, mutta mies ei suostunut samantien lähtemään (kun oli pyöräillyt kotiin ja kerennyt kahvikupin seisaaltaan juoda pikkupojan roikkuessa etusormessa kiinni. On se kumma, ettei salivuoro kelpaa...) No minäpä menin sitten itse ensin, vaikka tiesin, että mies sanoo sitten, ettei enää jaksa ja kerkee, kun minä sieltä takaisin tulen. Napakka ylävartalotreeni tuli tehtyä, vaikka itsevalitsemassani radiokanavassa olikin joku vika, että se soitti vähän hempeämpää musiikkia. Onhan se vähän eri vääntää rintalihaksia penkissä vaikkapa AC/DC:n Thunderstuckin tahtiin kuin tämänkertaisen Beatlesin Strawberryfields foreverin... Voitte kokeilla, jos ette usko. :)


Tänään piti käydä siskon kanssa järvenkiertolenkillä, mutta sisko ilmoitti aamulla tekevänsä oharit, koska oli yöllä valvonut enemmän kuin nukkunut. Eikös se lepo kuitenkin ole ihan tarpeellista ihmiselle, eikös me voida nyt kuitenkin siskolle oharit anteeksi antaa? Jos on univaikeuksia niin on univaikeuksia.

Mies lähti käyttämään veljeään puntinostoreissulla, kun se ei kuulemma viitsi kävellen lähteä sille retkelle. On sekin kyllä kumma. Eihän se ole kuin seittemisen kilometriä suuntaansa, jos eka kaupasta löytää, ja ei kai se nyt kovin isoa kotisettiä ole hankkimassa, säädettävät max. 20 kiloon asti...? Juu, joskus on autoilevasta veljestä hyötyä sielläkin suunnassa.

Minä en tämän päivän lenkkihaaveita ole vielä haudannut, vaikken jaksanutkaan lähteä lasten kanssa tehtyjen aamu-ulkoilun ja kauppakeskusseikkailun päälle samantien juoksentelemaan. Toivottavasti ei poijjaat ihan yötä myöten niitä puntteja kulje ostamassa, niin pääsen toteuttamaan itseäni ihan ihmisten aikaan lenkkipolulle. Tänään ei teiniä baana kutsunut vaan kirkko. Rippikoululainen istuu lähiopetuksessa melkein koko parhaan päivän. Siitäs sai, kun ei eilen ehtinyt pikkusia vahtimaan, tänään ei ehdikään sitten muuta kuin rippikoulua.

Vaakalukemista pitäisi varmaan myös sanoa näin lauantain kunniaksi jotain, mutta tänä aamuna oli sellainen paniikkiherätys (ei niillä oikeasti mitään sohvalta tippumista kummempaa hätää ollut, mutta ei siihen itkuun ollut oikein rentoa herätä) että en muistanut koko vaakaa ennen kuin avasin tämän bloggerin äsken. Nyt on turha mennä enää mittailemaan. Huomenna sitten. After all, tomorrow is another day! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti