Vertaistuen tarpeessa

Tämä päivä meinaa mennä pöpelikköön ja pahasti. Aloitin aamupalalla pitsalla. Kylmällä, eilen lämmitetyllä pakastepitsalla. Aamupalojen aatelilla. Lounaaksi kahvia ja ruisleipää. Väsyttänyt on koko päivän. Piti siivota mutta pahimmat vain otettiin, joulukuusi heivattiin ja sen jäljet imuroitiin. Äsken pakotin itseni ruoan tekoon, onneksi on tuo perhe, joka on myös ruokittava, itse olisin voinut jatkaa kahvilinjalla edelleen. Meinasin, että jos lenkillä koittaisin parantaa tätä tilannetta, mutta kaikki liikkavaatteet on pesussa. Ja mies on käyttämässä kaksostaan leffassa.

Tuntuu, että oon hukannut koko päivän, tehnyt kaikki valinnat huonoon suuntaan, ja olen liukumassa johonkin "aloitan sitten maanantaina" -versioon painonhallinnasta. Pakotin kyllä tekemään kasviksia ruoalle, mikä johti siihen, että lapset söivät spagettia ja jauhelihakastiketta ja minä närpin nuorimman lautaselta spagetin pätkiä ja odotin, että ne saakelin kasvikset valmistuisivat. Mutta yksi valinta parempaan suuntaan.

Yhtenä tavoitteena minulla on opetella syömään hitaammin. Sitä tässä eräänä päivänä viime viikolla harjoittelin melko hienosti lounaalla. Kello kahdeltatoista laitoin lautaset pöytään, söin itse samalla siinä sivussa, kun autoin nuorimmaista. Kun oma lautanen oli tyhjä, vilkaisin kelloa: viisi yli kaksitoista! Henkilökohtainen ennätys! (Jos elimistöllä menee kymmenen minuuttia siihen, että tajuaa olevansa täynnä, minä ehdin siinä ajassa syömään kaksi lounasta? Onko onnistunut olo?)

Nyt pakotin itseni hidastamaan, laskemaan haarukan kädestä jokaisella suupalalla, keskittymään pureskeluun. Ei niin, että uusi haarukallinen odottaa jo valmiina ennen kuin suu on tyhjä. Toinen hyvä valinta.

Jos panostankin tähän loppuiltaan, syön iltapalana rahkaa ja ananasta, enkä enää erehdy sille maanantaisoturi-linjalle? Ehkä sitten minun ei tarvitse aloittaa alusta ja uudelleen, vaan vain jatkaa siitä, mihin jäin?

Aamupuuro. Olis saattanut pelastaa tämänkin päivän?