Meidän perheessä on huoltokatko. Minä en tiedä, mitä minun pyykinpesukyvylle on tapahtunut, mutta pyykit seisoo. Pyykkikorissa odottamassa pesua, koneessa odottamassa levittämistä, narulla odottamassa taittelua, kaikkien tasojen päällä odottamassa kaappeihin vientiä. Ihan käsittämätöntä, nämähän on niitä oman toimen ohella suoritettavia juttuja, jotka ei varsinaisesti aivotyötä vaadi.
Haluaisin jaksaa paremmin, mutta kun se ei ole mitattavaa ja todennettavaa niin kuin pituus ja paino, niin siihen on hirveän vaikea keksiä mittareita, millä tarkastella parempaa jaksavuutta. Kuntoni on noussut, jonkin verran ainakin, ja olen siitä erityisen iloinen. Meidän vuosikas on ruvennut taas heräilemään yöllä, joten nukutaan taas himpun verran huonommin, mutta ei mitenkään dramaattisesti. Ryhtyminen mihin tahansa - siivoukseen, ruoanlaittoon, pilatekseen - on hirvittävän huonoa, mutta käännän itseni ikään kuin autopilotille ja vain teen, niin tulee tehtyä. Internetin ihmeellisessä maailmassa viihtyisin vaikka kuinka hyvin, avoimien työpaikkojen katsomiselle ei tunnu riittävän aikaa sitten mitenkään.
Olen oikeastaan aika tyytyväinen nyt kotona lasten kanssa, vaikka onhan se ihan pirun tylsää aina välillä. Pienempi on alkanut nyt toteuttaa itseään sellaisissa asioissa, mistä isompi on jo luopunut, kuten kukkamultien tyhjentäminen lattialle, itseensä ja lattiaan piirtely ja tietysti se, mitä meillä eniten luututaan lattialta eli maidon kaataminen mukista ja ilman vaippaa hiimailun tulokset. Taloudelliselta kannalta ajatellen pitäisi kyllä töihin palata, eikä minulla ole mitään lapset hoidetaan itse kotona kolmevuotiaaksi asti -periaatteita. Tilanteen mukaan.
Ruokapuoli on kunnossa, ainakin nämä aamupala, lounas, välipala, päivällinen -setti. Syön herkkuja vähemmän. Se suklaansyönnin lopetuskin on sujunut ihan hyvin. Välillä olen napsinut pari palaa jostain lasten herkuista, mutta pääasiassa en. En hirveästi tykkää irtokarkeista, olen enimmäkseen suklaa-ihminen. En muista, että koskaan olisin kaupassa miettinyt, että kylläpä tekee mieli jotain hedelmäaakkosia. Aina se on ollut suklaa. Ja suklaasta, ja sen syönnin lopettamisesta, on tullut symboli kaikelle herkuttelulle. Ennen, vielä kesälläkin, herkuteltiin helpostikin neljänä, viitenä päivänä viikossa, ja se saattoi olla jotain pientä tai ihan täysmittaista suurta, useampana päivänä. Sellaisesta typeryydestä olen päässyt eroon, herkuttelen edelleen jonkin verran, täyskielto ei minulle sovi, ja kas kummaa, hiilaripöhö on laskenut, enkä ole ollenkaan niin turpea kuin ennen. Lauantaina syötiin suklaalevy miehen kanssa puoliksi, ja se meni niin nopeasti, että itseänikin hirvitti. Silti herkuttelu jäi siihen. Meillä on keittiön kaapissa jos jonkinlaisia suklaatuotteita, joita mummot on tuoneet lapsille, mutta ylpeänä ilmoitan, että minä en niihin koske. Ne on lapsille.
Liikuntapuolikin on parantunut entisestään. Olin suunnitellut käyväni lenkillä lauantaina, mutta kun mies tuli kotiin omista menoistaan, alkoi sataa ihan julmetusti. Ei minua pikkuiset kuurot ja kevyet tihkut haittaa, mutta lauantainen taivaitten repeäminen oli kyllä jotain ihan muuta. Kun tässä ei nyt kuitenkaan treenata maratonille vaan pyrin kohottamaan kuntoani huonosta keskinkertaiseksi, ei ihan joka säähän lähtemisessä ole järkeä. Lenkin väliin jääminen tuntui kuitenkin vielä sunnuntainakin. Kävin kolmevuotiaan kanssa metsäseikkailulla kiipeämässä kallioille ja kastelemassa lenkkarini, mutta eihän se kolmevuotiaan kanssa ihan sama asia ole kuin itsekseen painella metsässä, pururadalla tai kevyenliikenteen väylällä. Neljältä iltapäivällä olin jo niin nuutunut, että kerroin itselleni, etten ehkä millään jaksa lähteä kuudelta alkavaan pilatekseen. Onneksi sisko laittoi viestin, että tuutko hakemaan mut kotoo sinne pilatekseen, kun muuten ei saata huvittaa lähteä. Ryhmäpaine vai pilateskaverin tuki? Mutta ei ole puolentoista tunnin pilateskaan sama kuin raittiissa ulkoilmassa juokseminen.
Liikun ulkoilmassa kolmisen kertaa viikossa, käyn tiistaisin rataslenkillä kolmevuotiaan kerhon aikaan. Torstaina kerhon aikaan on helpompi siivota ja hoitaa muita asioita, koska se on iltapäivällä, eikä pikku-ukko heti puoliltapäivin nukahda edes rattaisiin. Käyn juoksemassa kerran tai pari viikossa. Salilla pyrin nyt käymään ainakin kerran viikossa, mielellään enemmänkin, miten nyt sattuu iltamenot menemään. Pilates on sunnuntai-iltaisin. En tiedä, voisiko liikuntaa suorituksina lisätä ja minkä verran, mutta arjen aktiivisuutta voisi nostaa huomattavasti. Voisin hakea itse oman vesituoppini ja ihan hyvin voitaisiin kävellä kauempanakin olevaan lähikauppaan. Hyvin voisin nostaa persukseni nytkin sohvalta ja viedä pyykit tasoilta paikoilleen, taitella kuivatkin pyykit samaan syssyyn ja alkaa vain pestä uusia koneellisia.
