torstai 25. huhtikuuta 2013

Voi elämä tätä elämää...

Ilmoitin jo tiistaina kolmevuotiaan kerhoon, että pidämme torstaina vapaata, koska molemmat vaikuttavat vähän flunssaisilta, vaikka äsken vasta toivuttiin edellisestä. Samalla ajattelin, että saisin yhden kokonaisen päivän siivousta varten, mitä ei katkaise minnekään lähtö, vaan ainoastaan lastenhuollolliset asiat. Aamulla heräsin siihen, että kolmevuotiasta vain itketti ja itketti, piteli vatsaansa, mutta mihinkään ei kuulemma sattunut.

Istuttiin sylitellen sohvalla puolisen tuntia ja ehdin jo ajatella, että tässäkö se siivouspäivä sitten meneekin. Kuumetta on vähän, mutta ei dramaattisesti, mutta olo näytti kokonaisvaltaisen kurjalta. Veden hakemisen varjolla pääsin keittämään itselleni kahvia ja puuroa, ja kohta lapsi ilmoitti, että voisi vähän puuroa ehkä ottaakin. Nyt hän lukee pikkuveljelle Puppe-kirjaa lasten huoneessa eikä aamullisesta itkusta ole enää tietoakaan. Minun pitäisi varmaan kipaista lähikauppaan maidon hakuun ennen kuin esikoinen lähtee kouluun.  Sitten on palattava taas suunnitelma A:han ja alettava raivata tavaroita paikoilleen.

Olo on kurja, väsynyt ja turvoksissa. Vaaka sanoo samaa. Eilinen ilta meni istuessa vapaaehtoishommissa, ja siis todellakin neljä tuntia pelkkää istumista. Mietin illalla, miten ikinä voin palata töihin, varsinkaan työpöydän ääreen, jos neljässä tunnissa pari kertaa paikan vaihto ei riitä liikkumiseen. Ei mikään ihmekään, että istumatyö tappaa. Minun selkä ei ainakaan tykännyt tippaakaan selkänojattomilla palleilla istumisesta, kun ei siihen pöytäänkään viitsisi koko ajan nojata. Mutta toimistoissa on sentään kivemmat tuolit, ja vapaammin pääsee välillä jaloittelemaan. Vaikka välillä tuntuu, että on taas koko päivän sohvalta suorittanut, taidan tosiaan olla jalkeilla huomattavasti luulemaani enemmän, kun yksi neljän tunnin paikallaan olo teki noin tiukkaa. Ihminen on luotu liikkumaan!

Siitäpä tulikin mieleen vieno toiveeni päästä tänään juoksemaan. Saas kattoo kuin käy. Miehellä on nimittäin jotain menoa työpäivän perään. Tästä tuhvelo-olosta olisi vain kiva päästä eroon, ja reipas ulkoliikka on siihen paras ratkaisu. Kuumesairasta lasta en kuitenkaan lähde ulkoiluttamaan, joten kaikki toivoni on tänään illassa.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vahva olo

Viisas olin, kun pitäydyin salilla liiemmistä kyykkysarjoista. Pakaraa ja reittä sekä alaselkää kyllä pilateksessa muistettiin treenata. Nyt vain selvisin voittajana, kun ei ollut lihakset jo valmiiksi väsyneet. Eilen tein taas yöjuoksuratkaisun, kun aiemmin en ehtinyt. Tempaisin reippaan vitosen sillä ajatuksella, että tämän on nyt riitettävä. Kotona läähätin, että ei musta ikinä juoksijaa, kun vitonenkin vetää näin sipiksi. Mutta sitähän minä halusin. Juosta niin, ettei kotona tunnu siltä, että lyhyeksi jäi.

Tänään lähdettiin rataslenkille, vaikka vähän vettä sateli. Takki oli tavallinen ulkoilutakki, ei goretexiä eikä muutakaan vesitiivistä, mutta hyvin pärjäsin. Kävin jo sen tutuksi tulleen kolmetoistaseni, jaloissa edellisen illan lenkistä huolimatta ihanan vahva olo ja matka taittui reippaasti. Alkumatkasta lenkkari painoi ikävästi rikkinäistä varvasta, mutta minkä sille mahtaa, varsinkaan kesken lenkin, kyllä kipuunkin tottuu, vaikka p*skamaistahan se on, että joutuu tottumaan.

Loppumatkasta alkoi selässä tuntua kävely (tosi ärsyttävää) ja viimeiseltä myös kipeän varpaan jalan penikassa, saattaa niillä olla joku yhteys tai sitten ei. Meinasin käydä vähän isommassa ruokakaupassa, mutta sinne olisi pitänyt mennä kerhon ohi ja palata sitten takaisin, niin en kertakaikkiaan jaksanut enää kasvavine vaivoineni, vaan päädyttiin kolmevuotiaan haun jälkeen poikkeamaan lähisivassa. Jäi kasvikset ostamatta mutta on täällä kotona vielä jotain.

Nyt olo on väsynyt mutta onnellinen. Ihana, että pystyy liikkumaan, vaikka välillä se tekeekin tiukkaa. Seuraava juoksulenkki on väkisinkin sellainen hidas ja palautteleva, vaikkei tämän päivän kävelykään mitään maratonvauhtia mennyt. Rankempi on rataslenkki silti kuin kevyt juoksu. Kahvikupin kanssa käperryn nyt hetkeksi sohvan nurkkaan pelailemaan nettipelejä. Ennen seuraavaa riitaa ja sen selvittelyä...

Aina kun luulen, että suklaalla ei ole minulle enää mitään tarjottavaa, keksitään taas jotain, joka vaikuttaa kohtuulliselta ja kyllähän nyt kahvin kanssa vähän voi maistella. Ei mene näiden kahvien kanssa, mutta menee joku päivä.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ymmällään (tai ei)

Käytiin äsken salilla. Mun avain ei taaskaan toiminut, mutta onneksi oli mies mukana. Taasko pitää olla maanantaina soittamassa, että joku roti siihen avaimen lukkiuttamiseen? Tein enimmäkseen ylävartalolle ja selälle treeniä, viime viikon  pilateksesta jotain oppineena. Yleensä siellä muutaman kerran peräkkäin keskitytään johonkin tiettyyn alueeseen vähän enemmän, joten ei passaa huomista varten kokonaan jalkoja väsyttää.

Oikeastaan mun olisi pitänyt olla niitä portaita juoksemassa, niin olin itselleni luvannut. Mutta tuli tuo salille meno puheeksi eilen ja vaikka hetken jo luulin, että mies oli unohtanut sen, niin eikö mitä. Kun kerta ehdotti, että mennään niin sittenhän mennään. :) Ymmällään olen ehkä siitä, että jätin juoksun väliin, mutta olihan mulla salillekin ikävä. (Ja oikeesti pelkään vähän niitä portaita.)

Ymmällään olen myös tämän aamun vaakalukemasta. Sataa grammaa vaille vuoden alin, vaikka vietin eilen iltaa suklaan ja viinilasillisen kanssa ja kuukautiskiertokin on siinä tietyssä vaiheessa. Sen kummemmin hormonitoimintaani kuvailematta mainitsen, että olen niitä onnekkaita naisia, joilla hormonikierukka on tyrehdyttänyt kuukautiset käytännössä kokonaan. Keho muistaa silti ihan hienosti välillä kerätä nestettä enemmän ja välillä heitellä mielialojakin vähän tavanomaista enemmän. Näistä hienovaraisista (HAH!) vinkeistä tiedän siis parhaiten, missä kohtaa kiertoa olen menossa. No, sen kummemmin myöskään mysteerivaakaani analysoimatta otan tuloksen annettuna, joku muu saa tarkastaa laskukaavat sen taustalta.

Nyt on hyvä ja leppoisa olo. Varmaan olisi ollut juoksunkin jälkeen, mutta tämä meni nyt näin. Huomenillalla on pilates. Sitä ennen ehtii vaikka mitä.

Oikein aurinkoista viikonloppua teille kaikille! Sataa voi sitten vaikka yön aikana.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Perjantain suunnitelmia

Tänään on perhekerhoaamu.
Siivottava sieltä tultua.
Iltapäivän puolella kehonkoostumusasioita.
Eilinen juoksulenkin väliin jättäminen houkuttaa paikata tänään.
Illalla saunaan.
Kunnon venyttelyt tähän väliin.
Houkuttelisinkohan miehen pelaileen jotain lautapelejä kun lapset on nukkumassa?

Uudet siivoustulppaanit on myös ostettava.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Synkistelyä

Bostonin maraton

Kyllä! Nyt löytyi vihdoin se vaarallisin kansanosa, johon iskeä! Juoksijat, nuo paholaisen kätyrit! Odotan mielenkiinnolla mikä ryhmittymä ilmoittautuu pommi-iskun tekijäksi. Varmaan jotkut kateelliset. Ei voi käsittää...

Lapset

Tässä yhtenä iltana meinasin sanoa esikoiselleni, että laitan sut koulukotiin, jos et nyt jo jätä mua rauhaan ja mene nukkumaan. Kun pienet on vihdoin nukkumassa ja olisi hetki aikaa olla, niin ei silloinkaan saa olla olematta äiti, kun pitää edelleen vastata pyykinpesua ja kaupassakäyntiä ja matikanläksyjä käsitteleviin kysymyksiin. Mielellään vielä yhdeltätoista illallakin, koska teinin nukkumaanmenoaika tuntuu olevan sitä myöhempi mitä useammin äiti käskee.

Meillä oli töissä asiakkaana vanha nainen, joka huonosta muististaan huolimatta (tai juuri siksi) kertoi paljon omasta elämästään. Yhtenä suurena teemana hänellä oli lapsettomuus ja perheettömyys. Sodan alkaessa hän oli ollut liian nuori seurustelemaan, sodan päätyttyä kaikki hyvät miehet olivat kaatuneet tai varattuja. Ei hän miehettömyyttään mitenkään katkerana muistellut, mutta siitä seurannut lapsettomuus oli kipeä asia, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Hän oli ensimmäinen, joka kysyi minulta, odotanko minä lasta, jo ennen kuin olin kertonut sitä lähimmille työkavereillekaan. Tarkka silmä oli tottunut huomaamaan toisen onnen. Jotenkin tuntui pohjattoman surulliselta olla siellä asiakkaan kanssa vastaamassa kysymyksiin kuten: "Onko tämä ensimmäisenne?" "Ei, kolmas, koska me ei oikein osata lopettaa tätä lasten tekoa, koska me ollaan siinä niin järjettömän hyviä, ja onnekkaita. Meiltä tämä sujuu." Ei noista omistaan jaksa ja muista aina olla niin kiitollinen, vaikka pitäisikin jaksaa muistaa, mutta onhan ne ihan ihania (ainakin silloin kun ne nukkuu tai sukeltaa).

Kesäksi kuntoon -projektit

"Vielä ehdit rantakuntoon!" "Viisi viikkoa kesään -tehotreeni!" (On oikeasti enemmän kuin viisi viikkoa.) Jopa sähköpostiin on tullut nyt kehoituksia koittaa tehdä jotain tälle vatsamakkaralle, kun kesään ei enää ole oikeasti pitkä aika ja KuntoPlussan toimituksessa ja facebookin sivubannerin mainostajien keskuudessa pelätään nyt sitä päivää, kun Lyijypallo heittää takin pois ja kulkee kaupungilla pelkässä paidassa ja housuissa. Minä olen matkalla, älkää hoputtako. En aio vetää mitään kuuden viikon paniikkiratkaisua saadakseni itseni bikinikuntoon. Minä teen elämäntaparemonttia, sitä ei sovi pilata hutiloimisella. Minulla on kyllä yhdet tavoitehousut, (ostin uudet farkut, jotka ovatkin vähän napakammat kuin kolme vuotta väkisin päälle ahdetut ja ehkä siinä hommassa vähän venähtäneet muutamat entiset) jotka haluaisin päälleni parin viikon päästä, mutta jos eivät mene, niin onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Ja uimarannalla pärjään kyllä kokouimapuvussakin, kiitos vain huolenpidosta. Itseasiassa voisinkin sovittaa vanhojen bikineideni yläosaa, joko se mahtuisi päälle, mutta tuskin mahtuu. Siksi kokouikkari.

Itsensä kehittäminen vs. itsensä järjetön särkeminen

Salitreeni + pilates + lasten huoneen siivous + pikkupojan kanssa keinutuoliin nukahtaminen = järjetön kipu järjettömässä paikassa + vähän itkua + burana 600 + aikaisin nukkumaan. Jaloista jo mainitsinkin, pariin otteeseen. Siivosin illalla lastenhuonetta, silleen ajatuksen kanssa, että mitä jätetään näkyville ja mitä laitetaan huilimaan, ja ylipäätään sitä järjestystä, että mikä mihinkin kuuluu. Tuli sen verran kyykättyä ja kontattua, että jaloissa olikin jo parempi tuntu, ja taisinpa siitä turhan korskeasti miehellekin kehaista, että kyllä kannatti alkaa, kun huone on siisti ja jalat taas kivuttomat.

Luultavasti nukahdin keinutuoliin pikkupojan kanssa, koska siinä vaiheessa, kun taas kiinnitin meihin huomiota, pikkupoika oli ainakin unessa. Käytiin hetkeksi keinumaan ja kuuntelemaan unilauluja. (Toimii yllättävän hyvin myös aikuisiin, näköjään.) Kun laitoin poikaa omaan sänkyynsä, kumartuminen eteenpäin vihloi ihan järjettömästi vasemman kankun päältä, yläpuolelta. Selvästi lihaksessa, joten ei paniikkia selkärangan paukkumisesta, mutta eipä siinä oikeasti huvittanut muuta kuin käydä makuuasentoon kuolemaa odottamaan. Ei tullut kuolema, tuli uni, ja aamulla oli kaikki taas lihaksistossa ihan hyvin. Mutta onko oikeasti järkeä liikkua itseään sellaiseen kuntoon, että joutuu kipulääkkeillä sitten paikkaamaan tekosiaan? Nyt viimeistään pitäisi venytellä enemmän.

Tekstiilipesuri

Kävin hakemassa vanhalta työpaikaltani lainaan/ vuokralle tekstiilipesurin, että saan pestä meidän sohvan. En saanut sen vedenottoletkua kiinni. Eikä saanut naapurin tätikään. Eikä mies, kun tuli töistä kotiin. Ei edes vanha työkaveri, joka asuu tässä lähellä, ja jolle soitin, että tää ei toimi, en aio maksaa. Vei mukanaan koko laitteen, mitä minä sitä isoa imuria ja kahta lasta autoon pakkaamaan enää ja itse palauttamaan vekotinta. Siltä minä sitä lainasinkin. Olisin vain halunnut sohvani puhtaaksi.

Mutta paistaa se aurinko sittenkin taas!

Lenkin kävin tänään 10 km (siis kävellen) pilvisessä ja synkeässä ilmassa, mutta nyt paistaa aurinko. Paistaa parvekkeelle niin, että melkein tekee mieli mennä parvekkeelle kahvin juontiin. Vain melkein, koska tekstiilipesuriepisodin jäljiltä meillä on vielä varapeitteet parvekkeella tuulettumassa sohvan divaaninlaatikosta. Mutta kyllä minä sen parvekkeen tässä kohta, joku päivä, siivoan, ja sitten kun se on siivottu ja laitettu kesäkuntoon, pidän oikein kunnon Garden Partyt. Isoja hattuja ja sen sellaista. :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Haastettu taas

Sain Mintulta haasteen vastata viiteen kysymykseen ja laittaa sitten viisi uutta kysymystä eteenpäin muille. Kiitos, Minttu, haasteesta. :)


Tässä Mintun kysymykset:

1. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kesä ja syksy. Kesä, koska on lämmintä ja aurinkoista ja ei tarvitse pukea kolmea aluskerrosta ulkovaatteiden alle, kun lähdetään ulos. Syksy, koska en jaksa pelkkää kesää aina, vaan kaipaan muutosta välillä muistuttamaan, mikä kesässä on niin hienoa. Syksyssä kaikki ne ruskan värit ja kuulaan raikkaat aurinkoiset aamut, kun lätäköiden reunat alkaa jo jäätyä ja se tieto, ettei tarvitse koko ajan mennä liihottaa niin kuin kesän perhoset, vaan saa olla ja käpertyä kotiin, keskittyä vähän myös itseen välillä.

2. Pidätkö ruoanlaitosta ja mitä kokkaat mieluiten?
No enpä voi sanoa, että erityisesti tykkäisin. Siksi kokkaan varmaan mieluiten sellaista, mihin ei tarvitse nähdä kovin paljon vaivaa. Teen aika eriytyneitä ruokia, niin että jokainen saa poimia haluamansa lautaselle, yksi suosikkini on porkkanat ja punajuuret pannulla (ja vähän suolaa ja rakuunaa ja hunajaa mausteeksi). Sen kanssa voi syödä käytännössä mitä vain.

3. Mikä sinulle on tärkeintä elämässäsi?
Hyvinvointi. Oma hyvinvointi, että jaksaa sitten lapsiakin hoitaa ja kotia pitää asuttavana ja sitä rataa. Läheisten hyvinvointi, että kaikki oltaisiin kunnossa ja terveinä, ja arki rullaisi sujuvasti eteenpäin. Mikä sitten eniten sitä omaa hyvinvointia aina milloinkin lisää, onkin jo eri juttu.

4. Oletko koskaan harrastanut tai harrastatko kilpaurheilua? Jos olet, niin mitä?
En, enkä ala harrastaa.

5. Karkit vai suklaa?
Suklaa, ehdottomasti, joka tilanteessa ja aina. :)

Sitten omat kysymykseni teille:
1. Mistä haaveilit lapsena ja onko se toteutunut?
2. Mitä ilman et voisi elää?
3. Mikä on viimeisin hankintasi?
4. Oletko pahoittanut mielesi blogisi kommenteista?
5. Mikä saa sinut hyvälle mielelle?

Laitan haasteen eteenpäin Hepalle, Kiiperille, Niinalle, Akulle ja Annalle.

Ps. Olen venytellyt ja syönyt buranaa, saattaa olla, että huomenna pääsenkin taas rataslenkkeilemään. :)

Ryhtiliike

Leivoin eilen pullaa. Näkyi tänään vaa'assa. Hienosti oli kyllä perhe äitiä auttanut niiden syömisessä sillä aikaa, kun olin pilateksessa. Loput heitin pakkaseen ja toivon, etten muista niitä sieltä.

Eilen oli taas vaihteeksi pakara-reisirääkkipilates. Arvaatteko miltä tuntuu salireissun päälle? Tuntuu siltä, että tänään en ainakaan lähde testaamaan kympin juoksukuntoani vaan pysyttelen hyvin pitkälti lattialla erilaisissa venytysasennoissa.

Pullantuoksuisesta äidistä päätin nyt muuttua takaisin timmiksi mimmiksi. Kädet ja jalat on kaventuneet, keskivartalo on ihan kuin pahentunut. Ryhtini on sen sijaan suoristunut tosi paljon, mistä olen hyvin iloinen. Katson nyt tämän hiilariviikonlopun jälkeen pari päivää, että muuttuuko tuo vatsakumpu tuosta mihinkään, en ehkä tämän aamun peilikuvasta viitsi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Söin muuten lauantainakin aika hiilaripainotteisesti, vaikka söinkin siis ihan normaaleja, terveellisiä valintoja, en siis herkuista vetänyt hiilariövereitä. Eilinen suhtautuminen uunituoreeseen pullaan oli vain vähän... no, olisi se pitänyt tietää etukäteenkin.

Tänään on siis venyttelypäivä. Vähän harmittaa, että jalat ja peppu on tässä kunnossa, kun pilateksessa pääsi vähän alaselkäkin aukeamaan, eikä siitä tunteesta nyt pysty nauttimaan, kun ei voi kävellä irvistelemättä. Ehkä koitan vain pysytellä liikkeessä, sohvan pohjalle jääminen ei yleensä verryttele mitään lihaksia.

Sain ostettua ne siivoustulppaanitkit, joista olen haaveillut. :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lapsiperheen kiirettä :)

Aloitin eilen kolme kertaa kirjoittaa mutta se keskeytyi aina jollain vähäpätöisellä mutta tärkeämmällä tekemisellä. Koneen ääreen palattua edellinen tekstin alku oli oikeastaan jo vanhentunut, joka kerta.

Eletään tavallista arkea, myös sunnuntaina. Nukuin tänä aamuna puoli kymmeneen, se on harvinaista herkkua jopa näinä tavallisina viikonloppuaamuina, kun mies herää lasten kanssa aamupuuhiin. Yleensä ne pikkuapinat onnistuvat tekemään niin paljon meteliä, että herään viimeistään kahdeksalta minäkin. Tänäkin aamuna he tulivat siivoamaan viereistä lastenhuonetta, joten siihen legopalikoiden heittelyyn ja kiljumiseen oli hyvä herätä. Voisin huomauttaa, että kun on miehen vuoro nukkua, minä pidän lapset yleensä olohuoneessa, enkä päästä heitä makkarin oven taakse huutelemaan...

Se, mikä eilisistä aloituksista olisi ollut julkaisemisen arvoinen, oli, että kävimme salilla eilen. Oli aivan mahtava treeni. Yhtään enempää en olisi jaksanut tehdä, kaikkeni annoin. Tuoreeltaan olisin osannut hehkuttaa enemmän, nyt hehku tuntuu enää pakaroissa ja takareisissä. Tein vähän sekalaista sarjaa, kun mies oli mukana varmistamassa, uskalsin vähän enemmän testailla painoja ja ennen kaikkea liikkeitä niillä painoilla. Edellisestä salireissusta olikin kulunut jo niin pitkä aika, että valmista putkea ei ollut, mistä jatkaa.

On se vaan niin, että joka kerta salilla käydessään miettii, että tästä ei kyllä pitäisi tinkiä, ja tämä nyt ainakin pitäisi säästää viikko-ohjelmassa, ja niin edelleen... On se vaan niin tehokasta ja tehokkaan tuntuista. Harmi vaan, että ajattelen samaa juostessani ja pilateksessa ja ja ja... :) Kyllähän sitä liikkuis, kun tunnit riittäis. Sekin on ihanaa, että se oma luontainen liikkumisen rytmi on alkanut taas löytyä, eikä enää huku muiden velvollisuuksien alle. Liikkumiselle löytyy aina tilaa, joskus vain vähän vähemmän kuin haluaisi.

Tänään kuitenkin pilatekseen, pitkään nukkumisesta huolimatta.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Miltä näyttää ja mitä on

Tilasin itselleni uuden passin. Suruttelin mielessäni, miksi valokuvaajan piti zoomata kuva niin lähelle, posket on niin paksut, että kuvaan ei jää reunoja ollenkaan. Harmittelin, miksen voisi tilata uutta passia vasta sitku. Viisi vuotta tuijottelen tuonnäköisenä sitten. Kuva on ihan näköinen, valitettavasti.

Kävin vanhalla työpaikallani. Kohta kaksi vuotta sitten läksin niistä maisemista äitiysvapaille. Vanha työkaverini ei ollut tuntea. Olin kuulemma niin hoikistunut. Oikein kehututti, vaikka muuten jäyhähkö mies onkin.

Kaikki on suhteellista. Myös paino.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Semmosta kuuluu, että...

Puuhapäiviä on riittänyt. Liikunnat on jääneet vähän vähemmälle, en ole käynyt juoksemassakaan sen kympin jälkeen. Kohta olisi jo aika päästä uudelleen, muuten jää kehitys kehittymättä.

Eilen kävin pitkällä rataslenkillä ja huomasin polveni kipeytyneen. Kävellessä se ei haitannut ollenkaan, liikennevaloissa pysähtyminen ja rattaiden keinuttelu, eli käytännössä pieni painonsiirto paikallaan jalalta toiselle, tuntui tosi pahalta, niin kuin olisi painetta polven sisällä. Sen jälkeen kävely sujui taas ihan ongelmitta siihen asti, että kaupassa polvistuin laittamaan ostoskassia rattaiden alakoriin. Polvi ei kestänytkään varaamista ollenkaan. Ja sitten taas kotiin kävellessä en edes muistanut koko polvea ennen kuin taas eteisessä lapsia auttaessa.

En nyt millään haluaisi mitään polvivammaa kaiken tämän muunkin päälle, mutta toisaalta yön jäljiltä se tuntuu taas ihan normaalilta.

Paino on taas alamäessä, kiitos pikemminkin järkevien ruokavalintojen kuin aktiivisen liikkumisen. Vatsa on vain jotenkin pömpöllään, ei välttämättä enemmän kuin ennen mutta ei ainakaan samassa suhteessa vähemmän kuin vaakalukemat. Taitaa Lyijypallo pysyä sitkeästi pallona, teki mitä teki.

Huomasin tänä aamuna, kun mittasin vuoden alimman vaakalukeman, että keittiössä piti pakottaa itsensä puuron tekoon. Ihan niin kuin ajatuksena olisi, että niin kivat lukemat oli taulussa, että nythän voi ottaa vähän rennommin. Olen ihan järkyttynyt, koska tämä on taas niitä juttuja, jotka luulin jo jättäneeni taakseni. Ruokavalioni ei ole edes mitenkään erityisen tiukka, että oikeasti voisi tuntea tarvetta "livetä" ja "repsahtaa" ja "ottaa rennommin". Se kuuriluontoinen laihdutusajatus vaan sitkeästi pukkaa jostain sisimmästä. Milloin siitä oppii pois, kun onhan siihen alunperinkin opetellut? Ei se mikään joka lapsessa sisäsyntyisenä oleva ajatus ole.



Että eihän tässä kuin vain sitkeästi kohti kesää. Sinnillä tai ilman. Tämän viikon iltamenojen jälkeen pääsen taas lenkillekin, mutta salia on oikeastaan yhtä ikävä. Muuta pystyy kotona lasten kanssa tekemään mutta nämä kaksi vaativat lapsenvahtipalveluita. Tällä viikolla vain ne lapsenvahtipalvelut kuluvat velvotteiksi haalimiini vapaaehtoistyöasioihin. Tänään on vapaa ilta ja ajattelin viettää sen lasteni kanssa. Katsotaan kuin käy. Seisonko viideltä eteisessä lenkkarit jalassa odottamassa, milloin mies tulee töistä kotiin. :) Saanhan minä noiden nuppusten kanssa olla joka saakelin päivä.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sitä Parempaa Elämää kohti

Onhan näitä yhteenvetoja tehty ennenkin. Ja biisilista on lataamatta. Mutta ajattelin silti aikani kuluksi tarkistaa, minkälaisia tavoitteita olen asettanut, ja joko se parempi elämä on saavutettu. Nämä ovat nyt vain mieleentulemisjärjestyksessä, ei tärkeys- tai parhaitentoteutuneisuusjärjestyksessä.

  1. Asumisasiat: Muutettiin kolmiosta neliöön, joten vanha tilanpuuteongelma ratkesi siinä, mutta jotenkin on sellainen tuntu, että ei me tässä vuosikausia viihdytä.
  2. Ruokaremontti: Luulin syöväni hyvässä rytmissä jo puolitoista vuotta sitten, kunnes korjasin rytmiä ja tajusin, että tässähän riittää opeteltavaa. Helppoina rutiinipäivinä kaikki on hyvin, vähän kun normista poiketaan, taas on opeteltavaa.
  3. Liikunta: Liikun hyvin. Luulin, että hyvin liikkuakseni tarvitsen omaa aikaa kuntokeskuksessa, mutta olen huomannut, että se kotijumppakin auttaa eteenpäin. Edelleenkään en osaa laskea joka kymmenminuuttista yhteen ja olla tyytyväinen päivän arkiliikuntoihin, mutta onnekseni pystyn koostamaan liikuntaviikkoni myös "ihan oikeista liikuntasuoritteista". Olen löytänyt juoksun, olen päässyt sinuiksi kuntosalin kanssa, pääsin vähän niin kuin vahingossa käsiksi parhaimpaan kehonmuokkaustreeniin ikinä - pilatekseen. Vielä kun opettelisin venyttelemään säännöllisemmin, tiheämmin, niin johan olisi kroppa kunnossa kaiken aikaa.
  4. Siivous: Tökkii, ei parane ikinä. Ei näytä olevan minun käsissäni. Korkeammat voimat taitavat säädellä sitä.
  5. Yksinkertaistaminen: Luullakseni olen parantanut tässäkin. Minulla ei ole kiire, kiire on mielentila. Tekemistä voi olla paljon, mutta kiirettä ei enää ole. Pyrin karsimaan ylimääräisiä kieppejä ja kierroksia, tavoittelen sitä, minkä inhimillisesti pystyy, en yritä ylikuormittaa päivääni vaan otan ulkoilut ja päiväuniajat ja "pakollisen dataamisen" huomioon aikataulutuksessani.
  6. Uni, nukkuminen, lepo: Ei ole lisääntynyt, kuin pakon edessä. En ole ponnistellut tämän osa-alueen hallitsemiseksi. Välillä menen aikaisemmin nukkumaan, koska en jaksa enää valvoa tai olen nukahtanut sohvalle (tietokone sylissä) mutta systemaattisesti kymmeneltä nukkumaan on samanlainen utooppinen ajatus kuin vaikkapa painoni alkaminen viitosella. Ei tule tapahtumaan, ei ainakaan tällä yrityksellä.
  7. Työ: Ei varsinaisesti ole ollut tällä Paremman Elämän tavoitelistalla, mutta rivienvälistä, ja muun mahdollistajana (=rahoittajana) kylläkin. Sen nostankin nyt tavoitteiden joukkoon. Jos teillä on tarvetta vähänkäytetylle sosiologille, niin laittakaas sähköpostia tulemaan, ihan oikeasti.
  8. Lyijypallo: Eniten olen miettinyt nimimerkkiäni. En ole enää kovin iso pallo. En vain tiedä, mikä sitten olisin. Tarinani ei ole lopussa, olen edelleen matkalla kohti Parempaa Elämää, mutta minkälaisena. Mieluummin vingun täällä kuitenkin anonyymina elämäni epäonnistumisista, kun samaan aikaan yritän omalla nimelläni esimerkiksi etsiä töitä rautaisena ammattilaisena ja erehtymättömänä asiantuntijana. Eri puolia, eri elämän osa-alueita. En välttämättä halua yhdistää. Luultavasti keksin tähän jonkinlaisen ratkaisun, taikka sitten en. 
Tässä tosi hyvä jäähdyttelybiisi: Jason Mraz: I'm Yours. Tulee hyvä mieli treenistä ja musiikista. (Tosin Hullujen Akkojen jumpassa tämä on tiukka vatsalihastyöbiisi, ei lepoa eikä leppoisuutta.)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Puuhapäivä

Olen joskus kuullut AC/DC:tä kuvailtavan, että se on joko tyhmää musiikkia yksinkertaisille ihmisille tai yksinkertaista musiikkia tyhmille ihmisille. Tottahan se on, että sama rockpumppu on pumpannut hamasta 80-luvusta lähtien, mutta "Don't fix it if it ain't broken". Perusbiitti on erittäin hyvin sovitettavissa askeliin ja minä henk.koht. saan hyvin lisäboostia myös salitreenivääntöön vähän raskaammasta meiningistä.

Tänään on tiedossa niin paljon puuhaa, että en tiedä, ehdinkö musiikin maailman ollenkaan, mutta soittolistojen lataaminenkin olisi kyllä tämän päivän tehtävälistalla. Kaikki puuhat liittyvät kokonaan muuhun kuin liikkumiseen, syömiseen ja laihtumiseen, joten ei niistä sen enempää. Toivottavasti liittyvät edes Parempaan Elämään.

Ajattelin tehdä jonkinlaista yhteenvetoa jossain kohtaa, onko Lyijypallo päässyt tavoitteissaan yhtään lähemmäksi Parempaa Elämää, vai karkaako se koko ajan edellä taivaanrantaan niin kuin sateenkaaren pää. Jos tekisin sen hetikohta soittolistani jälkeen.

Ihanaa viikon jatkoa teille!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kympin juoksu

Mulla on hirveä hinku todistaa juoksukuntoani (itselleni) jotenkin ja yksi tämän hingun ilmentymä on halu osallistua juoksutapahtumiin. Tuli luvattua veljelle juoksullisia tavoitteita. Veli taisi luvata juosta syksyllä finlandia-puolimaratonin, jos minä vedän varttimaratonin siellä. Oma usko ei puolikkaalle vielä riitä. Kunnosta en osaa sanoa.

Juoksin eilen ensimmäisen kokonaisen kymppini. En voinut siitä aprillipäivänä postata. :)

Hyviä puolia:
+ juoksin eilen ensimmäisen kymppini
+ tiet oli melkein joka paikasta sulat ja ilma ihanan lempeä
+ jaksoin ihan hyvin, jaksan toisenkin kerran
+ aikaa meni 1 h 18 min.

Huonoja puolia:
- En löytänyt sykemittarin kelloa ennen lähtöä. Käytin koko viime viikon siivoamiseen ja sitten perhe on kotona torstai-illan ja perjantaiaamun, ja mikään ei ole enää omalla paikallaan, ei edes sykemittarin kello!
- lähimaastossamme saa hirveän monella tavalla 6-8 km lenkin kasaan, mutta 10 km oli aika haaste, piti käydä vetämässä viimeistä kilometriä varten yksi puolen kilometrin pätkä sinne ja takaisin, ettei olisi jäänyt vajaaksi
- illalla oli nilkat tosi kipeät, luultavasti johtui kovalla alustalla juoksemisesta, noin niin kuin äkkiseltään, kun ne lumet tosiaan on sulaneet pehmentämästä.

Tänään kävin rataslenkin, kolmisentoista kilometriä, ettei ainakaan jalat pääsisi palautumaan eilisestä lenkistä. Joo, nyt väsyttää. Huomenna onkin sitten sen verran puuhapäivä tiedossa, että en juoksentele minkäänlaisilla lenkeillä.


PS. Meidän lapsiluku on NIIN täynnä! Yhden ainuttakaan pentua en jaksais enää kuivaksi opettaa. Ei ole naurun asia, kun pikkupoika roiskii reviirimerkkejään ja minä juoksen potan ja luutun kanssa perässä. Ei noi meidän tytöt sentään juostessa kusseet.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vähin vaurioin

En syönyt hyvin, en käynyt lenkillä, en edes erityisemmin makoillut. Pelattiin pelejä, lapset juoksutti enemmän miestä. Äiti on niin nähty, äiti saa rauhassa seurustella sukulaisten kanssa. Poika oppi sanomaan kerttu, kuulosti välillä erehdyttävän paljon vi-alkuiselta, ja poika oli ylpeä, kun aikuiset nauroivat iloisesti.

Flunssaa oli liikkeellä, meillekin piti käydä ostamassa ylikallis niistäjä, että saadaan vähän hengitysteitä puhtaammaksi. Nyt oma nenä tuntuu vähän tukkoiselta, mutta ajattelin katsoa, mihin se tästä kääntyy, ja käydä lenkillä iltasella. Veljelle lupasin juoksukuntoani nostaa, itselleni lupasin sen jo aikoja sitten.

Tänään on vähän sellainen "syö mitä löydät" -päivä, tai sitten pitää googletella, että mitkä kaupat tänään auki on, ja minne asti kannattaa lähteä tarjonta tsekkaamaan. Kalaa mulla oli pakkasessa ja ainahan sen kanssa jotain keksii, mutta onhan tässä päivä aikaa syödä hyvin tai huonosti. Aamukahvi odottaa keittiössä ja siitähän ne hyvät ja huonot valinnat sitten lähteekin käyntiin.


Soittolistoja tai hyviä otteita saa edelleen jakaa, genren vaihto voisi tehdäkin ihmeitä, jos tietäis, mitä etsis. Tiinuskan listaan aion tutustua seuraavaksi, taidan vain hakea kahvin kaveriksi.

Loistavaa aurinkopäivää teille! Nyt on kevät! :)