keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Semmosta kuuluu, että...

Puuhapäiviä on riittänyt. Liikunnat on jääneet vähän vähemmälle, en ole käynyt juoksemassakaan sen kympin jälkeen. Kohta olisi jo aika päästä uudelleen, muuten jää kehitys kehittymättä.

Eilen kävin pitkällä rataslenkillä ja huomasin polveni kipeytyneen. Kävellessä se ei haitannut ollenkaan, liikennevaloissa pysähtyminen ja rattaiden keinuttelu, eli käytännössä pieni painonsiirto paikallaan jalalta toiselle, tuntui tosi pahalta, niin kuin olisi painetta polven sisällä. Sen jälkeen kävely sujui taas ihan ongelmitta siihen asti, että kaupassa polvistuin laittamaan ostoskassia rattaiden alakoriin. Polvi ei kestänytkään varaamista ollenkaan. Ja sitten taas kotiin kävellessä en edes muistanut koko polvea ennen kuin taas eteisessä lapsia auttaessa.

En nyt millään haluaisi mitään polvivammaa kaiken tämän muunkin päälle, mutta toisaalta yön jäljiltä se tuntuu taas ihan normaalilta.

Paino on taas alamäessä, kiitos pikemminkin järkevien ruokavalintojen kuin aktiivisen liikkumisen. Vatsa on vain jotenkin pömpöllään, ei välttämättä enemmän kuin ennen mutta ei ainakaan samassa suhteessa vähemmän kuin vaakalukemat. Taitaa Lyijypallo pysyä sitkeästi pallona, teki mitä teki.

Huomasin tänä aamuna, kun mittasin vuoden alimman vaakalukeman, että keittiössä piti pakottaa itsensä puuron tekoon. Ihan niin kuin ajatuksena olisi, että niin kivat lukemat oli taulussa, että nythän voi ottaa vähän rennommin. Olen ihan järkyttynyt, koska tämä on taas niitä juttuja, jotka luulin jo jättäneeni taakseni. Ruokavalioni ei ole edes mitenkään erityisen tiukka, että oikeasti voisi tuntea tarvetta "livetä" ja "repsahtaa" ja "ottaa rennommin". Se kuuriluontoinen laihdutusajatus vaan sitkeästi pukkaa jostain sisimmästä. Milloin siitä oppii pois, kun onhan siihen alunperinkin opetellut? Ei se mikään joka lapsessa sisäsyntyisenä oleva ajatus ole.



Että eihän tässä kuin vain sitkeästi kohti kesää. Sinnillä tai ilman. Tämän viikon iltamenojen jälkeen pääsen taas lenkillekin, mutta salia on oikeastaan yhtä ikävä. Muuta pystyy kotona lasten kanssa tekemään mutta nämä kaksi vaativat lapsenvahtipalveluita. Tällä viikolla vain ne lapsenvahtipalvelut kuluvat velvotteiksi haalimiini vapaaehtoistyöasioihin. Tänään on vapaa ilta ja ajattelin viettää sen lasteni kanssa. Katsotaan kuin käy. Seisonko viideltä eteisessä lenkkarit jalassa odottamassa, milloin mies tulee töistä kotiin. :) Saanhan minä noiden nuppusten kanssa olla joka saakelin päivä.

3 kommenttia:

  1. Sulle on haaste mun blogissa :)

    http://kurvitkuriin.blogspot.fi/

    Mulle käy aina niin, että kun saa vähän paremmat lukemat vaakaan, tulee se löysäysvaihe. Vaikka matkaa tavoitteeseen olis kuinka paljon tahansa.

    VastaaPoista
  2. Mullekin iskee sillon tällöin toi ajatus, että kun tässä nyt pian ollaan normaalipainoisia, niin ei se pala suklaata nyt niin paha oo. Eikä mun ENÄÄ tarvii syödä niin terveellisesti. Ärsyttävää kun ei voi vaan opetella jotain ja sit se olis tossa takaraivossa koko ajan!

    VastaaPoista