maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Ihanaa, olen saanut paljon uusia lukijoita, ainakin neljä :) Sydämellisesti tervetuloa!

Jos jotain yhteenvetoa vuodelta tekisin, voisin tehdä sen Roskaruokaympyrän Gwenndelinin kysymysten kautta. Ei kun kiertoon vain kaikille.

Ihmissuhteet

01. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Jos en nyt ihan upouutta, mutta vanha työkaverini muutti samaan taloon 
asumaan vuoden alussa ja hänen kanssaan ollaan nyt sitten muutenkin kavereita kuin työn kautta. Muuten on ollut hiljaista ystävärintamalla. Ooo ja olenhan tutustunut yhteen bloggaajaankin. :)

02. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen tavannut livemaailmassa virtuaalitutun. 

03. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Noh, olen kyllä naimisissa, että miten se nyt sitten lasketaan... En ainakaan muiden kanssa ole seurustellut.

04. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Kööpenhaminan-matka kesän lopussa. Metallica Sonispheressä. <3 Yksi juoksutapahtuma syksystä. :D

Minä

01. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
En usko, että juuri tämä vuosi olisi minua kovasti muuttanut, sen enempää kuin muutkaan vuodet, vanheneminen ja uuden oppiminen. Toisaalta olen tässä vuoden aikana opetellut kahden pienen lapsen vanhemmaksi, arki on aika erilaista kuin yhden 
kanssa kerrallaan. Olen myös opetellut pois tekosyistäni, mikä on elämäntavan muutoksessa iso askel. Vuoden aikana tehty muutos on ollut enemmän sisäistä, pään sisäistä, itsensä edelleen paremmin tuntemaan opettelemista, omien tahtojen ja tavoitteiden selkeennyttämistä.

02. Oletko lihonut?
Vaa'assa ei muutosta juuri huomaa, peilissä sitäkin enemmän. Siis sinne hoikempaan suuntaan! :)


03. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Haha, pitäisi olla kodin ulkopuolista elämää, että voisi edes yrittää! :D En ole saanut porttikieltoa minnekään.

04. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole KOSKAAN käynyt yksin elokuvissa.

05. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Enpä ole ottanut.


Sekalaisia


01. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Saatiin uusi terveydenhoitaja neuvolaan, ja vaikka on ikävä sitä entistä, niin hyvin täyttää saappaat tämä uusikin.

02. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? 
En tehnyt lupauksia.

03. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Naapuri. Ei sukua.

04. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei. 

05. Missä maissa kävit?
Tanskassa.

06. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Hankin töitä. Jos teillä on käyttöä sosiologille, niin pistäkääs viestiä tulemaan. :) Aion pudottaa kymmenen kiloa painoani. Läskivuosi on vietetty, nyt on pudotuksen aika.

07. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Ei mikään erityinen. Siis pelkkään 2012 vuoteen liittyvä. Onhan noita merkkipäiviä toki synttäreistä alkaen.

08. Mikä oli vuoden 2012 suurin onnistuminen?
Ryhdinmuutos. Ja mulla on nykyään olkapäät. :)

09. …ja suurin epäonnistuminen? 
Luulin lopettavani tämän vuoden ihan eri lukemissa, mutta ihan omista valinnoistahan tuokin näköjään kiinni on. Luulin myös, että olisin saanut töitä jo tämän vuoden puolella, vaikken kyllä varsinaisesti epäonnistuneeksi itseäni tunnekaan. Onhan noissa lapsissakin oma hommansa.

10. Kärsitkö vammoista?
Asennevammoista ehkä. Penikat vaivasivat, mutteivät estäneet liikkumista.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Jotain vaatteita. Yksi ihastuttava neulepaita. 

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Lasten.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Lasten.


14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen ja elämiseen.

15. Mistä innostuit eniten?
Kamalan vaikeita tämmöset tasaista arkea elävälle kotiäidille, joka ei ole paljon ehtinyt vuoden aikana puuhata. Varmaan se matka Kööpenhaminaan oli parasta, ilman lapsia, miehen kanssa kahdestaan omaa aikaa, hotelliaamiaisia ja ennen kaikkea keskeytyksetöntä yöunta. Ja sitten tietenkin se ihastuttava kaupunki.


16. Vuoden 2012 ihmiset
Sisko. Perheenjäsenet.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
En osaa sanoa. Muistaakseni oli aika hyvä mieli viimekin vuodenvaihteessa. Nyt olen täynnä motivaatiota ja suunnitelmia, hyvällä mielellä uuteenkin vuoteen.

18. Lihavampi vai laihempi?
"Laihempi". Hoikemman näköinen ainakin.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Aika samassa.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Sosiaalinen elämäni on ollut aika nollissa. Olisin voinut olla aktiivisempi sen suhteen.

21. …entä vähemmän?

Vähemmän suklaata ja jaksamattomuutta ja jaksamattomuuden murehtimista.

22. Miten vietit joulun?
Kotona oman perheen kanssa. Appiukko kävi joulupäivänä syömässä ja päiväunilla.

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
Yhtä ainutta ei hyödytä muuttaa, mutta useammasta illasta kävisin hakemassa suklaat pois kädestä. :)

24. Rakastuitko vuonna 2012? 
No ehkä vähän naapurin vauvaan...

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
No eipä noita ollut.


26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Myytinmurtajat.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En taida vihata ketään.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tykästyin Jose Luis Correan kirjoitustyyliin, luin kolme kirjaa häneltä. En muista muiden nimiä kuin sen joka tönöttää omassa hyllyssä (kolme pokkaria kympillä tarjouksen seurauksena), Kuolema huhtikuussa. 

29. …entä musiikillinen löytö?
The Black Keys.

30. Mitä halusit ja sait?
Uusia liikunnallisia tavoitteita täytettyä. Onhan noita vielä jäljelläkin.

31. Mitä halusit, muttet saanut?

Töitä. Laihtua. 

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Pitänee sanoa Hobitti, koska se on vuoden toiseksi ainoa, joka käytiin leffassa asti katsomassa, ja niistä kahdesta sekä viimeisempi että parempi.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Muistaakseni ihan kotioloissa vietettiin ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Ei ilmeisestikään mitään hurjan mieleenpainuvaa? 

34. Ketä kaipasit?
Tyttökavereita.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?

No en nyt tiedä, olinko vuoden aikana missään vaiheessa ihan niin reunalla, että jonkun olemassaolo olisi ollut ainoa syy pysyä järjissäni, mutta uskon kyllä, että asioilla on tapana järjestyä - ei välttämättä niin kuin olisi toivonut, mutta järjestyä silti. Huonoja aikoja seuraa paremmat ajat ja sateen jälkeen paistaa taas aurinko, ja mitä näitä nyt sitten on. Ja ennen kaikkea: ei voi aina olla kesä. Välillä on kestettävä vähän pakkastakin, että kesä tuntuu taas ihanalta ja hyvältä.


torstai 27. joulukuuta 2012

Takaisin arkeen, ainakin pariksi päiväksi

Kävin aamulla vaa'alla ja aloin nauramaan. Varmaan siksi, että muuten olis itkettänyt. En ole siis päässyt liikkumaan mihinkään pitkiin aikoihin oman ja lasten sairastelun takia. Ja se näkyy. Sormukset tuskin kääntyy sormessa, varpaissa on joskus saattanut välit olla, mutta eipä ole enää... Lasten sairastelua käytän (teko)syynä vain siinä mielessä, että olen ollut kamalan väsynyt yövalvomisten takia, enkä siis jaksanut lähteä lenkille tai salille, muutenhan siis sairaatkin lapset olisivat pärjänneet isänsä kanssa ihan mainiosti. Ei siltä kannalta olisi tehnyt heikkoa lähteä ovesta ulos. Mutta luultavasti olisin lenkin sijaan mennyt jonnekin pyöräkellariin nukkumaan. :)

Soitin äsken miehelle töihin, asianani ihan vain se, että olen menossa illalla lenkille. Varmaan kiva keskeyttää työnteko näin tärkeiden asioiden takia. :) Mutta nyt se on sanottu, eli nyt menen.

Kahvakuulaa olen varovaisesti liikutellut, ja tarkoitan nyt muutakin kuin imurin edestä nostamista. Minullahan on kuuden kilon pallo, ja nyt aionkin hankkia kahdeksikon, kunhan seuraavan kerran ostoksia teen. Tänä vuonna en aio kylläkään ostaa yhtään mitään enää. Pelkkiä Älä osta mitään -päiviä koko loppu vuosi. Katsotaan onnistuuko.

Jouluna ollaan syöty hyvin ja ääneen miehen kanssa ihmetelty, että miten vähän sieltä ruokapöydästä loppujen lopuksi tulee syötyä. Ruokailut ovat olleet mallillaan, mutta sitten ne herkut... No niitä on tullut kyllä myös ihan kiitettävästi syötyä, että jaksaa sitten taas ensi vuoteen. Ollaan lähdössä anopin luokse Uuden Vuoden tietämillä, sen reissun jälkeen voin hyvillä mielin käydä parin viikon herkkulakkoon (miehellä on synttärit tammikuun puolessa välissä, varmaan tarttee joku kakku sille pyöräyttää) kun nytkin on sellainen olo, että mielellään ei kiitos mitään muuta kuin korkeintaan vähän mandariinia. Suklaaähky on pahempi kuin minkään ruoan ähky ikinä. Toinen huonompi juttu on se, että olen juonut vettä tosi vähän. Siitäkään ratkaisusta ei elimistö kiitä.

Helppo jatkaa normaalielämää, kun tietää näin selkeästi, mitä parantaa. :) Joulu on kyllä siitä kätevä. Huonoa omatuntoa minulla ei ole, nyt vain kohti kevyempää tulevaisuutta. (Heti anoppilan reissun jälkeen!) Eilen oli tarkoitus lenkille, kun Maiju "käski", mutta menin sen sijaan nukkumaan pikkupojan kanssa melkein kolmen tunnin päiväunet. Oh well.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Maistuu ne kasvikset joulunakin

Perinteinen suomalainen jouluruokahan ei ole loppujen lopuksi kovin paha jytky tavalliselle ruokaremonttilaiselle. Siinnon protskuja ja vitskuja ja sitten ne hemmetin laatikot, joita joka vuosi pitäisi kattaa pöytään, mutta kuka niistä oikeasti edes tykkää (paitsi mun mies)? No porkkanalaatikkoa voin kyllä syödä mutta lanttulaatikkoon en mielellään koske edes lämmitysmielessä. Kinkkuakaan en syö, nirso kun olen.

Porkkana- ja lantturaastetta röstinä, paistettu kananmunalla vahvistettuna, maustettu suolalla, pippurilla ja curryllä. Kalkkunarullan leikkeellä vahvistettuna. Maistuu karppihenkisemmällekin syöjättärelle.
Ajattelin tehdä tänä vuonna pöytään kasvispateeta. Ajattelin lainata siskoltani suorakaiteen muotoisen vuoan, koska vuosien käyttämättömyyden jälkeen heitin omani kierrätykseen viime syksynä. Ajattelin tehdä kuitenkin koeversion ja käyttää tavallista kakkuvuokaa, eihän se ole niin justiinsa, mihin muotoon sen pateensa tai terriininsä paistaa. Ohjeen otin täältä, en siis ala kopioimaan sitä tähän sen enempiä. Ainekset on helpot, ohje on helppo noudattaa. Karppaava siskoni aikoi testata ohjetta korvaamalla korppu- ja perunajauhon Ekolosta ostamallaan kikhernejauholla. Toimii kuulemma varmasti hyvänä korvikkeena.

Tässä kohtaa ensimmäinen kerros on jo valmis ja toinen hyvää vauhtia valmistumassa. Porkkanan kanssa käytin palsternakkaa, minä kun tykkään siitä niin.
Ohjeessa kehoitetaan vuoraamaan vuoka leivinpaperilla tai voitelemaan se.  Suorakaiteen  muotoisen vuoan vuoraan kyllä paperilla. Korppujauhotus olisi varmaan auttanut irtoamisessa, mutta kun sitä ei ohjeessa käsketty, sitä ei torspo tehnyt.

Ja ihan hirveän näköinenhän siitä tuli. 

Tasoittelin käsin pahimpia muhkuroita, mutta se pitäisi varmaan päällystää jollain persiljasilpulla voileipäkakkutyyliin että ei niin häijyltä näyttäisi. Leipuri peittää virheensä kuorrutteella, arkkitehti pihakasveilla ja lääkäri mullalla...

Hyvänmakuista se sentään on. Onneksi tein koe-erän, voin nyt miettiä heitänkö sen pakastimeen ja sulatan joskus loppukeväällä ja syön porkkanalaatikkoa joulun yli, vai testaanko toisella vuoalla, leivinpaperilla ja pikkuisen kuumemmalla uunilla. Terriinin määritelmä on, että se on kypsennetty uunissa vesihauteessa, pitäisiköhän sitäkin kokeilla?

torstai 20. joulukuuta 2012

Määrääkö annoskoon minä vai lautanen?

Ottamatta kantaa siihen, mikä se oikea annoskoko on, valitan hetken lautaskoosta. Meillä oli vihreää Arabian Teema-sarjaa, joista siirryin käyttämään pienempää lautaskokoa, kun joskus aikoja sitten päätin vähän painoani pudottaa. Isompaa lautasta käytettiin lähinnä silloin, kun tuli vieraita ja/tai oli esimerkiksi enemmän lisukkeita pöydässä kuin normaalisti. Pieni lautanenhan oli siitä huono, ettei siihen niitä kasviksiakaan niin hyvin mahtunut. Ja taisin jo mainitakin, että ei niitä kasviksia aina niin paljon ruokavaliossani ole ollut.


Kun muutimme vajaa puolitoista vuotta sitten tähän kotiin, pyysimme lähisukulaisilta tupari-, varpajais-, synttäri- ja ristiäislahjaksi uusia lautasia, koska kuten päällimmäisestä näkyy, vanha setti alkoi olla jo aika kulahtanutta ja olihan niitä rikkikin mennyt vuosien saatossa. Saimme siis valkoista Iittalan Teema-sarjaa sekä  isompaa että pienempää. Mutta mitä on viidessätoista vuodessa tapahtunut lautaskoolle?? Kasvaneet sipsi- ja karkkipussit sekä limupullot ja oluttölkit ja euronlisällä hampurilaisateria pluskokoon ovat kyllä keskusteluttaneet, mutta kasvaa se kotiruoankin annoskoko, jos lautaset ovat tätä mallia. Entinen iso lautaseni onkin siis vain himpun isompi kuin nykyinen pieni lautaseni.

Käytän nykyään edelleen pientä lautasta, mutta nyt siis valkoista, joka on mielestäni mukavan normaalikoko. Isommat lautaset eivät näillä tiskikoneen asetuksilla edes mahdu koneeseen. Tai mahtuvat, mutta se vettä sylkevä juttu siinä yläkärryn pohjassa ei mahdu pyörimään. (Yläkärry on meillä alemmassa asennossa, koska tarvitaan tilaa sinne ylöskin. Jos siirrämme kärryn yläasentoon, mahtuvat lautasetkin koneeseen, mutta se on sitten yhtä tulpan siirtoa ja säätämistä koko homma. Pitää varmaan ostaa uusi tiskikone.) Isompaa lautasta käytämme kattauksissa, tarjoiluvateina ja sen sellaisina, mutta huonon pestävyyden takia aika vähän mihinkään. 

Tämä sama ongelma on nähtävissä muuallakin. Minulla on yksi isotädiltäni peritty kahvikakkuvuoka, joka on niin suloinen, että käytän sitä mielelläni leipomisessa. Nykykakut ovat vain taikinaltaan isompia kuin 1900-luvun alussa, joten kakut väistämättä kohoavat vuoan reunan yli sentin, parikin uunissa kypsyessään. Onneksi olen niin ilmiömäisen hyvä sokerileipuri, että kakun onnistumiseen liian pienellä vuoalla ei ole merkitystä. ;D Tosin jostain luin, että amerikkalaiset leivontaohjeet ovat järjestään isompia taikinoita kuin vaikkapa suomalaiset, mutta se ei johdu siitä, että jenkit on lihavin kansakunta, vaan siitä, ettei niitä leivonnaisia ole koskaan tarkoitettu yksin syötäviksi. Pitää tehdä iso satsi, kun jaolla on koko kylä tai suku.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Ovela paskiainen

Ei ole onnistunut flunssan välttely tällä kertaa. Tämä virus olikin astetta ovelampaa kantaa. Se kun huomasi, etten minä noin vain ollutkaan otettavissa, se paskiainen käytti kiertotietä. Pisti pikkupojan sellaiseen kuumeeseen ja myöhemmin limaiseen yskään, että yöt ollaan melko huonosti nukuttu. Väsytti alhaisesti lapsen avulla minut, ja väsyneeseen äitiin olikin helpompi iskeä.

No, en minäkään niitä eilisen teeren poikia ole. Sen verran kokeneempi kehäkettu minäkin, että hoksasin kyllä, miltä puolelta sitä oltiin yrittämässä puolustuksesta läpi. Pari yötä ehdinkin paremmin nukkua. (Täytyy myöntää, että yhden puolikkaan yön sohvalla, kun mies sai jäädä sairaanhoitajaksi makkariin - oli siinä vaiheessa flunssataistelun ja väsymyksen kanssa kaikki äidilliset tunteet käytetty, eikä paljon kiinnostanut nojatuolissa lapsi sylissä nukkuminen. Lapsi kun halusi olla sylissä ja lähellä, ja pystyasennossa hengittäminen oli helpompaa.) Hetken luulin jo, että taistelu alkaisi olla siinä, mutta sitten taas huonoa unta ja liian vähäistä nukkumista, vähän lisää nuhaisen lapsen pussailua ja halimista, ja väsymyksestä johtuvia huonoja ruokavalintoja, ja se olikin sitten siinä. En voittanut. Taisin hävitä. Ääni ainakin hävisi.

Nyt olen tässä pohtinut, että eikös nämä oireet olekin kaikki kaulan yläpuolisia, kun eikös yskä tulekin suusta (eikä keuhkoista) ja enkös minä voisi jo lähteä lenkille tai salille. Mutta ei. Saattaa olla, etten ennen joulua ehdi. Että näillä mennään sitten loppuvuotta kohti. Joululahjatkin on ostamatta, koska ei kiinnosta tippaakaan lähteä lasten kanssa kauppoihin - eikä me oikein olla oltu siinä kunnossakaan. Joulusuklaapuolelta voin sanoa sen verran, että aika maltillisesti ollaan niitä nautittu. Minähän en mitään totaalikieltoja itselleni ole asettanut, ja aika hyvin ollaan pysytty siinä maks kaks kertaa viikossa. Lauantaina käytiin asukastoimikunnan pikkujouluissa (kun anoppi saatiin lapsienvahdiksi) hmmm... juomassa punaviiniä isoista mukeista. Eilen olikin sitten aika univelkainen olo, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :) Jatketaan siis lepolinjalla, sehän tulee muutenkin ykkösenä painonhallintalistassa. 

Oikein hyvää ja onnellista ja onnistunutta joulua kaikille! 
En varmaan palaa tänne päivittämään enää ennen joulua, jos olotila tällaisena jatkuu.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sairastuvalta, päivää!

Eilinen päivä ja viime yö on mennyt kuumeisen lapsen hoidossa ja siihen päälle vielä toiselle korvakipu. Tänään reissu päivystykseen ja antibiootit saatiin korvatulehdukseen, kuumeilijalle ei muuta kuin seurantaa. Pöh, se on kyllä kiva seurata vierestä, kun kuume nousee 39,8 asteeseen. Annetaan panadolia ja seurataan vierestä, joo. No tämä päivä ei ihan sinne asti ole vielä lämpöjä nostanut, joten jospa se siitä. Ollaanko loppuviikosta hakemassa antibiootteja toisellekin, jää nähtäväksi, vielä tauti ei korviin asti ollut ehtinyt nousta.

Puolentoista vuorokauden pööpöilyn jälkeen tuntuu, että omasta liikkumisesta ja huolenpidosta on kamalan pitkä aika. Mutta oikeasti me käytiin salilla perjantaina. Eilen olis kyllä houkuttanut lähteä lenkille, mutta olin pienenmiehen unikaverina, kun ei se raukka halunnut yksinänsä kuumeessa maata. Tulipahan luettua puolitoista Kg-lehteä samalla makuulla. :) On nuo meidän tytöt osanneet ihan itsekseen kuumepäikkäreitä nukkua, pikkuherra vain näyttää kaipaavan parempaa palvelua.

Tänään pääsen vielä pilatekseen, toiseksi viimeinen kerta tämän vuoden puolella. Viime sunnuntailta jäi väliin, kun en ehtinyt. En enää muista edes, mikä siinä aikataulussa niin pahasti mätti, mutta tein lopulta päätöksen, että syön mieluummin päivän ensimmäisen lämpimän ateriani (kuudelta illalla) kuin lähden kiirehtimään jumppaan. En tiedä, ymmärsikö pilateskaverini syytä, mutta kyllä minulle se ravinnonsaanti edes jossain kohtaa päivää on myös tärkeää. ;) Joka tapauksessa lääkkeet purevat korvatulehdukseen, kysyi äsken, eikö voitaisi lähteä ulos leikkimään, ja kuumepoikakin heräsi päiväunilta suurinpiirtein tolkuissaan, joten iskä pärjää sen pienen kiukkupepun kanssa ihan yhtä hyvästi kuin äitikin.

Oon jotenkin onnistunut ruokarytmini ja ruokailujeni parantamisessa välttämään iltasyömiseeni kajoamista. Ihan niin kuin siellä ei sitä ongelmaa olisi ollenkaan. Silmät kiinni niin kuin elefantin kanssa samassa olohuoneessa. Totta on, että kun päiväaikaan rytmi pysyy hyvänä, illalla ei niin teekään mieli mussuttaa mitään, mutta totta on myös se, että näitä päiviä, jolloin on lounasaikaan jossain muualla ja jääkaapissa ei ole mitään valmista kotiin tullessa, on viime aikoina ollut aika paljon. Tänään sairaalasta tullessa ostettiin vähän einestä kahvin kanssa, että jaksetaan ruveta sitten ruokaa laittamaan. No, kello on kohta puoli neljä, eikä kumpikaan ole vieläkään tekemässä sitä ruokaa...

Tein sitten päätöksen jo tuossa viime viikon puolella, että lopetan ne iltasyönnit kokonaan. Tarkoitan siis nyt sitä lasten nukkumaanmenon jälkeen sellaista ylimääräistä juustovoileipää miehen kaverina tai niitä suklaalevyn puolikkaita tai minäpäs haen tuolta keittiöstä jotain, kun tekee mieli. En siis karsi aterioita vaan napostelua. Jotenkin olen nimittäin liukumassa taas niistä hyvistä, terveellisistä ja kevyistä vaihtoehdoista sinne hiilarijuhlien suuntaan. Iltarahkan lupaan itselleni tai hedelmiä ja kerran-pari viikossa herkumpaa herkkua, mutta viime aikoina on käsi käynyt myös siellä miehen ikiomalla karkkipussilla, minne mulla ei oikeastaan mitään asiaa ole.

Ensi viikolle onkin sen verran ohjelmaa varattuna, että toivotaan saavamme nämä sairastelut taakse, ja ettei uusia uhreja enää ilmaantuisi. Mies on kyllä melko hyvänä kandidaattina kurkkunsa kanssa, mutta en minä viitsi tätäkään flunssaa ottaa, kun en minä siihen edelliseenkään mukaan lähtenyt. Joku toinen kerta sitten, jookos?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Valkoisen lihan aikakausi

55306__MacciPossu
Täältä

Rupesin miettimään, miksi broileri hiipi ruokavaliooni ja miksi se on ollut niin hankala häätää pois. Luultavasti aloin syömään harvakseltaan kanaa jo ennen kuin odotin nykyistä kolmevuotiastani. Luultavasti jatkoin kanan syöntiä turvatakseni proteiinin saannin raskausaikana. Mutta varsinaisesti vaihdoin kanaan, kun imetin nykyistä kolmevuotiastani silloista pientä vauvaa, ja huomasin, että vauvan posket ja vartalo helahtivat hyvin usein punaiselle ihottumalle, kun olin syönyt kalaa.

Toinen vaihtoehto olisi ollut tietysti vaikkapa soijarouhe, mutta en halunnut yhtäkkisellä runsaalla soijan syönnillä altistaa vauvaa soija-allergialle, koska se olisi ollut jo sitten hankalampi paikka kuin kala-allergia. Soijaa kun on jossain muodossa aika monessakin tuotteessa, ja vaikka ei einesperhe ollakaan, en silti itse nakkimakkaroitani väännä. Samaan aikaan esimerkiksi broilerijauhelihan saatavuus oli kasvanut huomattavasti ja mikäs jauheliha on, jos ei lapsiperheen perusraaka-aine, se kun taipuu niin moneksi, myös broileriversiona.

No ei se kala-allergiakaan sitten lapselle puhjennut, ei saanut mitään oireita itse maistaessaan ja kala on maistunut siitä lähtien kyllä hyvin (yhtä vaihtelevasti kuin kaikki muukin). Paluu soijarouheeseen tai muihin soijatuotteisiin ei ole silti minulla ollut mitenkään helppoa. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että tehdessäni broilerinjauhelihasta kastikkeen, tiedän että koko perhe syö sitä, kun taas tehdessäni soijarouhekastikkeen, minun pitäisi tehdä lihansyöjille oma kastikkeensa, muuten he katselevat annostaan nenänvartta pitkin. Että minun oma valintani olla syömättä punaista lihaa ei pitäisi olla koko perheen ainoa vaihtoehto. Eipä ne kasvispäivät pahaa tee muullekaan perheelle mutta tässä niin kuin monessa muussakin pätee vanha sääntö: pick your battles.

Nyt minua on ruvennut ällöttämään ajatus, mitä kaikkea kanan osia sinne jauhelihaan jauhetaan. Nahka varmaan, mutta on sieltä niitä rustonpalojakin noussut. Ja vaikka siellä ei mitään sinne kuulumatonta olisikaan, ajatus ällöttää silti. En usko, että maailma pelastuu tai tuhoutuu minun ruokavalintojeni takia, joten kokonaisuudessa sillä tuskin on merkitystä, jos jätänkin kanan pois ruokavaliostani. Minulle siinä saattaa olla kuitenkin suuri ero. Vanhana kasvissyöjänä olen myös pohtinut välillä paljonkin sitä, kumpi on parempi, syödä lähellä (tai edes Suomessa) tuotettua broileria vai Yhdysvalloissa kasvanutta ja sieltä tänne rahdattua soijajohdannaista. En tiedä. Ruokaeettisyys on vaikea laji. Luulen kuitenkin, että olen tiellä kohti kanatonta tulevaisuutta. Jossain vaiheessa. Ehkä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Paljastelua


Sopiva laihdutusvauhti?


Ajattelin jakaa mittani teidän kanssanne. En ole sitä vielä tehnyt. Olen 158 cm pitkä (pätkä). Viime lauantaina vaaka antoi niin epäuskottavia lukemia (68,9 kg), etten tiedä tällä hetkellä painoani. Edellisenä lauantaina se oli 71,3 kg. Viimeiseen painonpudotusrupeamaani lähdin 78,4 kg:n painosta. Mittasin sen kotona, kun oltiin kotiuduttu vauvan kanssa sairaalasta, kolme päivää synnytyksen jälkeen. Ympärysmittoja otin jos jonkinlaisia, mutta siinä muuminmuodossa en tullut etsineeksi vyötäröäni, eli sille ei ole lähtötilannetietoja.

Mittauskohta 12.8.2011 - 9.1.2012 - 2.12.2012:

Rinnan ympärys 110 - 102 - 100
rinnan alta 84 - 82 - 80
vyötärö ? - 85 -81
navan kohdalta 107 - 89 - 88
lantioluun kohdalta 100 - 91 - 93
levein kohta 98 - 95 - 96
reisi 60 - 57 - 56
pohje 39,5 - 37,5 - 36,5
käsivarsi 30 - 28 - 27,5

Kaikki, jotka on nähneet juuri synnyttäneen naisen, tietävät, että se vatsa ei ihan viikossa vetäydy entisiin mittoihinsa. Siksi lähtönumerot ovat aika isoja, ja siksi kutistuminen on ollut alkuun niin suurta painonlaskuun suhteutettuna. Siksi tilastoin tässä välissä tammikuun alun mitat, enkä pelkkää alku- ja nykytilannetta, havainnollistaakseni. Kuten näkyy, tämän vuoden puolella ei kehitystä ole juuri tapahtunut. Jotkut mitat ovat nousseet edellisistä mittailuista, jotkut pysyneet pitkään ennallaan. Eihän se mittanauha toki joka kerta ihan millilleen samaan paikkaan osu, mutta kyllähän se jotain kertoo, että yhdentoista kuukauden erolla esimerkiksi navan kohdalta mitattuna on vain sentin ero. Ei näy edistystä mittanauhalla, eikä vaa'alla. Ei voi sanoa kirjoittavansa laihdutusblogia, kyllä tämä tämän valossa ihan eri genreen kuuluu.

Sellaisia käytännön positiivisia ongelmia on ilmennyt, kuten leveimmän kohtani muuttuminen. Reisistä on sellaiset sivupaikat sulaneet niin, että edestä päin katsoessa kehoni levein kohta on noussut ylöspäin. Siksi lukemat eivät sellaisenaan ole vertailukelpoisia, mutta en nähnyt pointtia myöskään siinä vanhan kohdan mittaamisessa, varsinkin, kun siinä ei mitään tunnistekohtaa ollut sen leveyden lisäksi. Arvioin äsken mitatessa huvikseni, missä se suurinpiirtein alunperin olisi ollut ja sain tulokseksi 91 cm.

Minulla ei ole senttitavoitteita. Yritin miettiä niitä kerran, enkä osannut perustella itselleni, miksi joku mitta olisi parempi kuin sentin enemmän. Oletteko koskaan pohtineet tätä? Esimerkiksi se, miltä vatsa tai käsivarret kuuluisi näyttää, voi olla selvänä kuvana mielessä, mutta ei sitä silti osaa senteiksi muuttaa. Eikä tarvitsekaan. Tulipahan vain mainittua.

Tänä vuonna on tullut muita tärkeitä asioita tavoitteeksi, kuten liikunta ylipäätään, ja kunnon kohottaminen. En aio näistä luopua, eikä tarvitsekaan, vaikka sanonkin, että aion päästä vihdoin siitä ylimääräisestä kymppikilosta eroon. Kun ensi elokuussa tai joulukuussa mittailen itseäni, haluan nähdä ihan erilaisia lukemia kuin sentin tai kaksi vähemmän kuin viime vuonna. Sinänsä on ihan sama, miten pitkään siinä kympissä menee, onhan minulla loppuelämä aikaa, mutta tosissaan, ihan oikeasti, en kai sentään halua loppuelämääni pudottaa yhtä kymmentä kiloa? Elinikäodotteeni on 82 vuotta.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Liikuntahaaste

Iiris heitti haasteen, minä otin kopin. Tuohon täälläkin kiertävään Naked truth -haasteeseen minä en lähde, mutta liikkumisestani voin kertoa. Tehtävänä oli siis kertoa kolme asiaa, mitkä saa liikkumaan ja kolme kotona pitävää asiaa, ja niihin ratkaisut. Käykää kurkkaamassa alkuperäinen idea Iirikseltä itseltään.

Siis, kolme syytä, mitkä saavat minut liikkeelle:

  1. Oma aika. Ajattelen käyttäväni liikuntaan käyttämäni ajan ihan pelkästään itseni hoitamiseen, oli se sitten juoksulenkki, pilatesta pikkustudiossa tai hullujen akkojen jumppaa olohuoneessa samalla, kun lapset katsovat yle areenasta pikku kakkosta.
  2. Lupaus. Lenkkitreffithän on parasta ryhmäpainetta liikkumaan, mutta minulle riittää se, että lupasin itselleni lähteä lenkille tai salille. Vielä tehokkaampaa se on, kun sanon aamulla miehelle, että käyn sit tänään lenkillä, kun tulet töistä. Monestikin olen itse jo väsähtänyt päivän mittaan niin, etten välttämättä "muista" lenkkilupaustani, mutta mies kysyy sitten sovitunlaisesti, että moneltakos sä oot lähdössä? Pakkohan siihen on vastata, että ihan kohta.
  3. Liikkumattomuuden aiheuttama hankala olo. Väsyneisyys ja vetämättömyys ovat ikäviä jo sinänsä, mutta toisinaan täytyy päästä ihan vaikka kävelemään, jotta saan aineenvaihdunnan taas paremmin käyntiin. (Varoitus, taas on tulossa karkeaa kieltä: kutsun näitä kävelyitä kakkalenkeiksi. Kun liikkuu säännöllisesti, vatsakin toimii paremmin.)
Sitten kolme asiaa kotiinjäännin puolesta, ja miten ne voisi korjata:
  1. Kuten Iirikselläkin, ykkössijaa pitää väsymys, pikkulapsiarjen tuoma, kaiken alleen nielevä väsymys. Voisin mennä aiemmin nukkumaan, olen tätä kyllä yrittänyt ja tästä kirjoittanut aiemminkin. Enkä tosissani usko nytkään tekeväni asialle mitään, vaikka pitäisi.
  2. "Kiire". Se on lainausmerkeissä siksi, ettei minulla mitään minuuttiaikataulua ole, mutta joskus asiat vain lähtevät luisumaan sille tielle, että hyvätkin aikomukset jäävät vain aikomuksiksi. Joskus pomodorosta voisi olla hyötyä oman tekemisensä tehostamiseen, joskus lyhyempi tehtävälista helpottaa. 
  3. Paha ilma. Paha sellaisessa evil-merkityksessä, ei pelkkä huono. Tosin ei vaikuta sisäliikuntaan. 
Siinäpä ne. Oli vaikeampi miettiä, mitkä asiat pitävät kotisohvalla. Siitä tuli hyvä mieli, olen oikeasti taas askeleen edempänä kuin ennen. En mielestäni liiku mitenkään erityisen paljon, mutta jos liikkuisin sen minimin, mitä haluaisin, olisin helposti siinä tilanteessa, että lepopäivän sijoittamisessa kalenteriin tulisi vaikeuksia. 

Säännöllisesti käyn pilateksessa ja rataslenkillä, molemmat kerran viikossa, sitten tavoittelen 1-2 salikeikkaa viikossa ja 1-2 juoksulenkkiä viikossa, ja jos sen päälle vielä yhden kerran ehtisi hullujen akkojen jumpan tehdä, niin johan siinä rupeis päivät täyttymään. Käytännössä meillä on melkein joka viikolle joku poikkeus-ilta/viikonloppumeno, joka joko pitää minut varattuna tai vie miehen pois lapsia vahtimasta. Salilla ollaan miehen kanssa käyty niin, että esikoinen vahtii pieniä, mutta lenkille en toistaiseksi ole uskaltanut lähteä, pitkään matkaan, niin etten olisikaan hetkessä kotona, jos jotain sattuu. No, se nyt on muutenkin aika teoreettinen vaihtoehto, koska kumma kyllä, on sillä teinillä omatkin menonsa. :)

Omat pohdintansa haluaisin kuulla muun muassa 
Tähän valikoimaan mahtuu mukaan niin erilaisia liikkujia, että vastaukset tuskin ovat samat jokaisella. :) Kuka tahansa saa ottaa kopin ja jatkaa haastetta, tämä ei siitä pilalle mene. 

Huomenna on sitten luvassa jotain ihan uutta.