Ajattelin jakaa mittani teidän kanssanne. En ole sitä vielä tehnyt. Olen 158 cm pitkä (pätkä). Viime lauantaina vaaka antoi niin epäuskottavia lukemia (68,9 kg), etten tiedä tällä hetkellä painoani. Edellisenä lauantaina se oli 71,3 kg. Viimeiseen painonpudotusrupeamaani lähdin 78,4 kg:n painosta. Mittasin sen kotona, kun oltiin kotiuduttu vauvan kanssa sairaalasta, kolme päivää synnytyksen jälkeen. Ympärysmittoja otin jos jonkinlaisia, mutta siinä muuminmuodossa en tullut etsineeksi vyötäröäni, eli sille ei ole lähtötilannetietoja.
Mittauskohta 12.8.2011 - 9.1.2012 - 2.12.2012:
Rinnan ympärys 110 - 102 - 100
rinnan alta 84 - 82 - 80
vyötärö ? - 85 -81
navan kohdalta 107 - 89 - 88
lantioluun kohdalta 100 - 91 - 93
levein kohta 98 - 95 - 96
reisi 60 - 57 - 56
pohje 39,5 - 37,5 - 36,5
käsivarsi 30 - 28 - 27,5
Kaikki, jotka on nähneet juuri synnyttäneen naisen, tietävät, että se vatsa ei ihan viikossa vetäydy entisiin mittoihinsa. Siksi lähtönumerot ovat aika isoja, ja siksi kutistuminen on ollut alkuun niin suurta painonlaskuun suhteutettuna. Siksi tilastoin tässä välissä tammikuun alun mitat, enkä pelkkää alku- ja nykytilannetta, havainnollistaakseni. Kuten näkyy, tämän vuoden puolella ei kehitystä ole juuri tapahtunut. Jotkut mitat ovat nousseet edellisistä mittailuista, jotkut pysyneet pitkään ennallaan. Eihän se mittanauha toki joka kerta ihan millilleen samaan paikkaan osu, mutta kyllähän se jotain kertoo, että yhdentoista kuukauden erolla esimerkiksi navan kohdalta mitattuna on vain sentin ero. Ei näy edistystä mittanauhalla, eikä vaa'alla. Ei voi sanoa kirjoittavansa laihdutusblogia, kyllä tämä tämän valossa ihan eri genreen kuuluu.
Sellaisia käytännön positiivisia ongelmia on ilmennyt, kuten leveimmän kohtani muuttuminen. Reisistä on sellaiset sivupaikat sulaneet niin, että edestä päin katsoessa kehoni levein kohta on noussut ylöspäin. Siksi lukemat eivät sellaisenaan ole vertailukelpoisia, mutta en nähnyt pointtia myöskään siinä vanhan kohdan mittaamisessa, varsinkin, kun siinä ei mitään tunnistekohtaa ollut sen leveyden lisäksi. Arvioin äsken mitatessa huvikseni, missä se suurinpiirtein alunperin olisi ollut ja sain tulokseksi 91 cm.
Minulla ei ole senttitavoitteita. Yritin miettiä niitä kerran, enkä osannut perustella itselleni, miksi joku mitta olisi parempi kuin sentin enemmän. Oletteko koskaan pohtineet tätä? Esimerkiksi se, miltä vatsa tai käsivarret kuuluisi näyttää, voi olla selvänä kuvana mielessä, mutta ei sitä silti osaa senteiksi muuttaa. Eikä tarvitsekaan. Tulipahan vain mainittua.
Tänä vuonna on tullut muita tärkeitä asioita tavoitteeksi, kuten liikunta ylipäätään, ja kunnon kohottaminen. En aio näistä luopua, eikä tarvitsekaan, vaikka sanonkin, että aion päästä vihdoin siitä ylimääräisestä kymppikilosta eroon. Kun ensi elokuussa tai joulukuussa mittailen itseäni, haluan nähdä ihan erilaisia lukemia kuin sentin tai kaksi vähemmän kuin viime vuonna. Sinänsä on ihan sama, miten pitkään siinä kympissä menee, onhan minulla loppuelämä aikaa, mutta tosissaan, ihan oikeasti, en kai sentään halua loppuelämääni pudottaa yhtä kymmentä kiloa? Elinikäodotteeni on 82 vuotta.
Esikoisen jälkeen huomasin, että vatsa vetäytyi kohtuunopeasti. Silloin ei kyllä tullut arpiakaan. Kakkosen kohdalla vatsa venähti ekojen kuukausien aikana jo ja sitten loppupuolella ei enää kasvanut - se oli silti liikaa vatsanahalle joka ei ole palautunut enää vaikka kohta on jo vuosi synnytyksestä:(
VastaaPoistaMulla tuli mieleen tuosta vatsa-asiasta vielä että onko sulla jotenkin omasta mielestäni vartalon muoto muuttunut? Mulla jo esikoisen raskauden jälkeen oli semmoinen tuntuma, että takapuoli oli aikaisempaa leveämpi. Lähinnä se liittyi siihen että vaikka painoa sain pudotettua, ne vanhat farkut eivät tahtoneet mennä reisistä eikä pepusta päälle. Noh, liekö tuo hyvä vai huono asia:D
Mullakaan ei ole senttitavoitteita. Senttitavoitteet voi tietenkin muuttaa vaatekokoihin joissa on tavoite mahtua normaaliin kokonumeroihin, oli se sitten 38 tai 42. On kuitenkin kiva seurata senttien vähemistä ja sen suhdetta kilojen vähenemiseen. Mulla on semmonen näppituntuma nyt, että vaikka kiloja onkin vain muutama vasta lähtenyt niin senttejä on kadonnut liikunnan ansiosta enemmän.
Mulla ei oikeastaan ole noi raskaudet mikään käännekohta mun lihomis-laihtumishistoriassa. Esikoisen syntymästä ei ollut puolta vuotta kulunut, kun sain kommentteja, etten näytä siltä, että milloinkaan olisin raskaana ollut. Johtui siitä, että olin nuorempi ja hoikempi muutenkin ja elimistö palautui hienosti, kun painokin putosi. Kilot kertyivät vasta tässä myöhemmin ja aloin varsinaiseen elämäntaparemppaan häiden jälkeen, en minkään raskauden seurauksena.
PoistaRemontin on "keskeyttänyt" kaksi raskautta ja näin vanhemmalla iällä totesimme terkkarin kanssa, että kuulun siihen ihmisryhmään, jolle raskauden aikana kiloja vain jostain syystä kertyy, vaikkei vaihdakaan täysin vapaalle terveellisestä ruoasta. Mulla on ollut aika kovat pahoinvoinnit joka raskaudessa, jolloin esimerkiksi kaikki tuoreet vihannekset kurkusta parsakaaliin ovat olleet vaikeinta maailmassa saada pysymään sisällä. Yritä siinä sitten syödä terveellisesti, kun moneen viikkoon ainut, mitä pystyy syömään, on vaalea leipä, nallekarkit ja appelsiinijaffa. :)
Olen vartalotyypiltäni omena, ja raskauksien venyttämä vatsa näyttää isommalta siihen jämähtäneen rasvan ansiosta kuin se näyttäisi lanteikkaammalla ihmisellä. En silti usko, että raskaudet sinällään vartalon muotoa ovat muuttaneet, kyllä ne lihakset ihan kiitettävästi kiristyvät tuon pehmeän kerroksen alla.
Sinänsähän raskaudet ei ole mitään syitä syödä huonosti, ja keskeyttää mitään elämäntaparemontteja, mutta suurinta edistystä remontissani koin vasta viimeisen raskauden aikana, kun paino lähti ensin rakettimaiseen nousuun ja aikanaan opetettiin, ettei raskauden ja imetyksen aikana saa laihduttaa. Ainakin, jos tarkoittaa laihduttamisella radikaalia kaloreiden karsimista, joka johtaa väistämättä myös tärkeiden rakennusaineiden saannin vähenemiseen. Piti ruveta miettimään, mikä siinä ruokavaliorempassa oikein on tärkeintä, ja mulle se on syödä hyvin ja riittävästi, ei liikaa eikä huonosti. Ja sitä kautta syntyi ajatus, että eihän mulla tässä oikeasti mikään kiire ja aikataulu ole, kunhan suunta on parempaan.