tiistai 7. kesäkuuta 2011

Paremman elämän eväät osa 3

Nyt kun olen tunnustanut, että ruokailutavoissani on vielä parantamisen varaa ja kodinhoitokin ontuu, on ehkä huono hetki toivoa hidasta elämää. Eikö tämä siltä muka jo vaikuta? On totta, etten ole kovin suorituskeskeinen ihminen ja osaan jättää asioita tekemättä. Useinkaan en tee sitä siksi, että nauttisin enemmän elämästä tai yhteisestä ajasta perheen kanssa tai käyttäisin ajan itseäni hoitaen. Teen niin pikemminkin laiskuuttani. Ehkä tänäpäivänä niin trendikäs termi slow life ei kuvaakaan parhaiten sitä, mitä haen takaa, vaan kyse on pikemminkin yksinkertaistamisesta. Ei minun tarvitse enää hidastaa, etanat pääsevät jo ohitseni. Tarvetta elämän yksinkertaistamiselle kuitenkin on.

Yksinkertaisempaa kuin odottaa inspiraatiota suursiivoukseen, olisi pitää paikat siistinä jatkuvasti. Yksinkertaisempaa kuin kääntää koko elämäntavat kerralla remonttiin, olisi tehdä pieniä parannuksia jatkuvasti. Yksinkertaisempaa kuin toivoa helpompaa elämää, olisi jättää turhat listat ja suunnittelut, ja alkaa elää.

Minä rakastan listoja. Ne motivoivat tekemään. Aamuisin töissä listasin päivän tehtävät, niin tiesin, mitä edessä oli ja oli helpompi aloittaa. Ennen vanhaan kun siivosin kotiani yksin, tein listan edessä olevista tehtävistä ja tunsin suurta tyydytystä voidessani vetää taas yhden tavoitetun asian yli listaltani. Nykyään olen kuitenkin huomannut, että listani jäävät ylivetämättä. En jaksakaan toteuttaa, ihan kuin suunnittelussa olisi jo tarpeeksi. Hyvin suunniteltu ei ole kuitenkaan vielä ollenkaan tehty. Eteenpäin pitäisi päästä. Listani ovat myös orjuuttaneet minua. Olen pilkkonut työtehtäviä pienempiin ja pienempiin osiin vain saadakseni lisää yliviivattavaa. Hyvä ettei lista ole alkanut "ala suunnitella" kohdalla. Listan laadinta on siis ollut tärkeämpää kuin itse suorittaminen. Huomion arvoista myös on, että mitkään elämäntaparemonttiini liittyvät listat eivät ole toimineet. En ole saanut yhtään kohtaa viivattua yli niin, että nyt minä tämän osaan, tähän ei tarvitse enää palata. Yhä uudestaan ja uudestaan olen kuitenkin asettanut tavoitteeksi käydä vähintään kaksi kertaa viikossa jumpassa ja kiinnittää enemmän huomiota kasviksiin. Aina aloittamassa. Olisiko tällä kertaa aihetta vain jatkaa siitä, mihin jäin?

Slow life sinällään on ihan hyvä juttu. Sellaisille, jotka rimpuilevat työelämän ja kiireen ja vaikka sun minkä stressin oravanpyörässä. Kyllähän slow life on yksinkertaistamista ja paluuta perusasioihin ja oman ajankäytön uudelleen arvottamista, mutta hidastamisestahan siinä nimen omaan on kyse. Mielestäni se on myös laajempi käsite kuin minun minun tarvitsemani yksinkertaistaminen. Joskus tuntuu, että tarvitsisin sitä nopeampaa vaihdetta saadakseni itseni edes hiukan liikahtamaan. Jos vain lakkaan monimutkaistamasta asioita listoilla, suunnitelmilla ja turhilla toiveilla, voin varmasti päästä paremmin tavoitteisiini. Ehkä seuraava elämäntaparemonttilista ei alakaan kasviksilla vaan vaikkapa etunojapunnerruksilla. Toistaiseksi kun en vielä sinne asti ole listassani päässyt. Käännetään kaikki toiveet ja haaveet toisinpäin, ehkä vaihtelu virkistää tekemäänkin muutoksia, ei pelkästään suunnittelemaan niitä.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Paremman elämän eväät osa 2

Kotini on linnani. Vai onko? Mitä minä voin tehdä sen eteen, että viihtyisin paremmin?

Minä olen laiska siivooja. Ja nyt kun olen työskennellyt yhdeksän kuukautta kotipalveluvastaavana, ja kulkenut itsekin kenttätyössä, olen kotona vieläkin laiskempi siivooja. Meidän kodille on käynyt niin kuin suutarin lapsen kengille. Eli ei hyvin. Nyt kun en enää ole töissä, näen vain kaiken, mitä pitäisi tehdä, mutta edelleen olen laiska siivooja. Tässähän ei olisi mitään ongelmaa, jos olisin tätä sorttia meidän perheessä ainoa, mutta olen huomannut, että minulla ja miehelläni on ilmeisesti menossa tällainen "En tee, jos sinäkään et tee" -kisa, eli kumpi pystyy pidempään olemaan kaiken tämän kaaoksen keskellä. Ainakaan minun puoleltani tämä ei ole tietoista mutta perusluonteeltani epäluuloisena uskon vankasti, että mieheni tekee tämän tahallaan, vaikka ei toki sitä myönnäkään. Hän nimittäin ennen oli siisti. Minä opetin hänet huonoille tavoille.

Toinen asia, mikä vaivaa meidän kodissamme, on se, että nykyinen asuntomme on jo nyt käymässä meille ahtaaksi ja vielä enemmän niin käy, kun Uusi Vauva syntyy. Asumme kolmiossa, jonka jokainen nurkka ja kolkka ja kaappi on täynnä tavaraa. Olen päättäväisesti siivonnut kaappeja koko kevään ja aion heittää kierrätykseen ja roskiin niin paljon tavaraa kuin vain mahdollista. Ihailen suunnattomasti minimalismia mutta edustan itse sitä toista ääripäätä. Himohamstraajaa. No ehkä niin pitkällä ei sentään tilanne ole, koska vaikka olen perinyt isältäni taidon säästää joka ikisen nupin ja nepparin, olen perinyt myös äidiltä taidon heittää nämä käyttämättömänä lojuneet turhakkeet muutaman vuoden säilytyksen jälkeen armotta pois. Yritän vain epätoivoisesti pienentää sitä säilytysväliä. Olen vain liian laiska siivooja.

Tutustuin erään työpäivän aikana feng shuihin. Oli toimistopäivä ja aikaa nettailla. Löysin kymmenen vinkkiä aloittelijalle, ja heti ensimmäinen ohje puhutteli minua: Tee suursiivous. Tästä aloitan, ajattelin ja tulostin listan. Se odottaa minua kalenterini välissä. Minä odottelen sitä suursiivousta. Tästä se lähtee, tai tästä, tai ihan kohta, tai ehkä ensi viikolla, kun on enemmän aikaa... Tällä hetkellä en tarvitse kristalleja ikkunoihin, energia ei koskaan löydä tietä ulos noin likaisista ikkunoista. En tiedä, kaipaako kotimme huonekalujen uudelleenjärjestelyjä tai vanhan, pahan energian poistamista, mutta suursiivousta se ainakin kaipaa. Minä myös. Mutta olen niin laiska siivooja.

Kun tämä asia selvästikin minua haittaa, ja kun tässä ollaan nyt matkalla kohti parempaa elämää, eiköhän olisi aika tehdä tällekin jotakin. Minä en ole koskaan ollut pullantuoksuinen äiti, enkä koskaan sellaiseksi halunnut ruveta, enkä siis tavoittele sitä nytkään. Mutta jos nyt edes roskikset saisin ulos ennen kuin ne alkavat haista ja tiskit ja pyykit suunnilleen ajallaan pestyä, niin olisihan sekin jotain. Minun ei tarvitse kompensoida äitiyden ylisuorittamisella mitään vajaaksi jäänyttä osa-aluetta tai hakea hyväksyntää, enkä pysty kuvittelemaan itseäni Muumimammana, mutta selvästi tämä nykyinenkään malli ei toimi. Mitä minä muka kompensoin tekemättä jättämisellänikään? Tästä eteenpäin yritän siis muistaa, etten olekaan laiska siivooja, ja jätän tekemättä ainoastaan sen, mihin en päivän aikana kykene.