Nyt kun olen tunnustanut, että ruokailutavoissani on vielä parantamisen varaa ja kodinhoitokin ontuu, on ehkä huono hetki toivoa hidasta elämää. Eikö tämä siltä muka jo vaikuta? On totta, etten ole kovin suorituskeskeinen ihminen ja osaan jättää asioita tekemättä. Useinkaan en tee sitä siksi, että nauttisin enemmän elämästä tai yhteisestä ajasta perheen kanssa tai käyttäisin ajan itseäni hoitaen. Teen niin pikemminkin laiskuuttani. Ehkä tänäpäivänä niin trendikäs termi slow life ei kuvaakaan parhaiten sitä, mitä haen takaa, vaan kyse on pikemminkin yksinkertaistamisesta. Ei minun tarvitse enää hidastaa, etanat pääsevät jo ohitseni. Tarvetta elämän yksinkertaistamiselle kuitenkin on.
Yksinkertaisempaa kuin odottaa inspiraatiota suursiivoukseen, olisi pitää paikat siistinä jatkuvasti. Yksinkertaisempaa kuin kääntää koko elämäntavat kerralla remonttiin, olisi tehdä pieniä parannuksia jatkuvasti. Yksinkertaisempaa kuin toivoa helpompaa elämää, olisi jättää turhat listat ja suunnittelut, ja alkaa elää.
Minä rakastan listoja. Ne motivoivat tekemään. Aamuisin töissä listasin päivän tehtävät, niin tiesin, mitä edessä oli ja oli helpompi aloittaa. Ennen vanhaan kun siivosin kotiani yksin, tein listan edessä olevista tehtävistä ja tunsin suurta tyydytystä voidessani vetää taas yhden tavoitetun asian yli listaltani. Nykyään olen kuitenkin huomannut, että listani jäävät ylivetämättä. En jaksakaan toteuttaa, ihan kuin suunnittelussa olisi jo tarpeeksi. Hyvin suunniteltu ei ole kuitenkaan vielä ollenkaan tehty. Eteenpäin pitäisi päästä. Listani ovat myös orjuuttaneet minua. Olen pilkkonut työtehtäviä pienempiin ja pienempiin osiin vain saadakseni lisää yliviivattavaa. Hyvä ettei lista ole alkanut "ala suunnitella" kohdalla. Listan laadinta on siis ollut tärkeämpää kuin itse suorittaminen. Huomion arvoista myös on, että mitkään elämäntaparemonttiini liittyvät listat eivät ole toimineet. En ole saanut yhtään kohtaa viivattua yli niin, että nyt minä tämän osaan, tähän ei tarvitse enää palata. Yhä uudestaan ja uudestaan olen kuitenkin asettanut tavoitteeksi käydä vähintään kaksi kertaa viikossa jumpassa ja kiinnittää enemmän huomiota kasviksiin. Aina aloittamassa. Olisiko tällä kertaa aihetta vain jatkaa siitä, mihin jäin?
Slow life sinällään on ihan hyvä juttu. Sellaisille, jotka rimpuilevat työelämän ja kiireen ja vaikka sun minkä stressin oravanpyörässä. Kyllähän slow life on yksinkertaistamista ja paluuta perusasioihin ja oman ajankäytön uudelleen arvottamista, mutta hidastamisestahan siinä nimen omaan on kyse. Mielestäni se on myös laajempi käsite kuin minun minun tarvitsemani yksinkertaistaminen. Joskus tuntuu, että tarvitsisin sitä nopeampaa vaihdetta saadakseni itseni edes hiukan liikahtamaan. Jos vain lakkaan monimutkaistamasta asioita listoilla, suunnitelmilla ja turhilla toiveilla, voin varmasti päästä paremmin tavoitteisiini. Ehkä seuraava elämäntaparemonttilista ei alakaan kasviksilla vaan vaikkapa etunojapunnerruksilla. Toistaiseksi kun en vielä sinne asti ole listassani päässyt. Käännetään kaikki toiveet ja haaveet toisinpäin, ehkä vaihtelu virkistää tekemäänkin muutoksia, ei pelkästään suunnittelemaan niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti