maanantai 6. kesäkuuta 2011

Paremman elämän eväät osa 2

Kotini on linnani. Vai onko? Mitä minä voin tehdä sen eteen, että viihtyisin paremmin?

Minä olen laiska siivooja. Ja nyt kun olen työskennellyt yhdeksän kuukautta kotipalveluvastaavana, ja kulkenut itsekin kenttätyössä, olen kotona vieläkin laiskempi siivooja. Meidän kodille on käynyt niin kuin suutarin lapsen kengille. Eli ei hyvin. Nyt kun en enää ole töissä, näen vain kaiken, mitä pitäisi tehdä, mutta edelleen olen laiska siivooja. Tässähän ei olisi mitään ongelmaa, jos olisin tätä sorttia meidän perheessä ainoa, mutta olen huomannut, että minulla ja miehelläni on ilmeisesti menossa tällainen "En tee, jos sinäkään et tee" -kisa, eli kumpi pystyy pidempään olemaan kaiken tämän kaaoksen keskellä. Ainakaan minun puoleltani tämä ei ole tietoista mutta perusluonteeltani epäluuloisena uskon vankasti, että mieheni tekee tämän tahallaan, vaikka ei toki sitä myönnäkään. Hän nimittäin ennen oli siisti. Minä opetin hänet huonoille tavoille.

Toinen asia, mikä vaivaa meidän kodissamme, on se, että nykyinen asuntomme on jo nyt käymässä meille ahtaaksi ja vielä enemmän niin käy, kun Uusi Vauva syntyy. Asumme kolmiossa, jonka jokainen nurkka ja kolkka ja kaappi on täynnä tavaraa. Olen päättäväisesti siivonnut kaappeja koko kevään ja aion heittää kierrätykseen ja roskiin niin paljon tavaraa kuin vain mahdollista. Ihailen suunnattomasti minimalismia mutta edustan itse sitä toista ääripäätä. Himohamstraajaa. No ehkä niin pitkällä ei sentään tilanne ole, koska vaikka olen perinyt isältäni taidon säästää joka ikisen nupin ja nepparin, olen perinyt myös äidiltä taidon heittää nämä käyttämättömänä lojuneet turhakkeet muutaman vuoden säilytyksen jälkeen armotta pois. Yritän vain epätoivoisesti pienentää sitä säilytysväliä. Olen vain liian laiska siivooja.

Tutustuin erään työpäivän aikana feng shuihin. Oli toimistopäivä ja aikaa nettailla. Löysin kymmenen vinkkiä aloittelijalle, ja heti ensimmäinen ohje puhutteli minua: Tee suursiivous. Tästä aloitan, ajattelin ja tulostin listan. Se odottaa minua kalenterini välissä. Minä odottelen sitä suursiivousta. Tästä se lähtee, tai tästä, tai ihan kohta, tai ehkä ensi viikolla, kun on enemmän aikaa... Tällä hetkellä en tarvitse kristalleja ikkunoihin, energia ei koskaan löydä tietä ulos noin likaisista ikkunoista. En tiedä, kaipaako kotimme huonekalujen uudelleenjärjestelyjä tai vanhan, pahan energian poistamista, mutta suursiivousta se ainakin kaipaa. Minä myös. Mutta olen niin laiska siivooja.

Kun tämä asia selvästikin minua haittaa, ja kun tässä ollaan nyt matkalla kohti parempaa elämää, eiköhän olisi aika tehdä tällekin jotakin. Minä en ole koskaan ollut pullantuoksuinen äiti, enkä koskaan sellaiseksi halunnut ruveta, enkä siis tavoittele sitä nytkään. Mutta jos nyt edes roskikset saisin ulos ennen kuin ne alkavat haista ja tiskit ja pyykit suunnilleen ajallaan pestyä, niin olisihan sekin jotain. Minun ei tarvitse kompensoida äitiyden ylisuorittamisella mitään vajaaksi jäänyttä osa-aluetta tai hakea hyväksyntää, enkä pysty kuvittelemaan itseäni Muumimammana, mutta selvästi tämä nykyinenkään malli ei toimi. Mitä minä muka kompensoin tekemättä jättämisellänikään? Tästä eteenpäin yritän siis muistaa, etten olekaan laiska siivooja, ja jätän tekemättä ainoastaan sen, mihin en päivän aikana kykene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti