Eilinen päivä ja viime yö on mennyt kuumeisen lapsen hoidossa ja siihen päälle vielä toiselle korvakipu. Tänään reissu päivystykseen ja antibiootit saatiin korvatulehdukseen, kuumeilijalle ei muuta kuin seurantaa. Pöh, se on kyllä kiva seurata vierestä, kun kuume nousee 39,8 asteeseen. Annetaan panadolia ja seurataan vierestä, joo. No tämä päivä ei ihan sinne asti ole vielä lämpöjä nostanut, joten jospa se siitä. Ollaanko loppuviikosta hakemassa antibiootteja toisellekin, jää nähtäväksi, vielä tauti ei korviin asti ollut ehtinyt nousta.
Puolentoista vuorokauden pööpöilyn jälkeen tuntuu, että omasta liikkumisesta ja huolenpidosta on kamalan pitkä aika. Mutta oikeasti me käytiin salilla perjantaina. Eilen olis kyllä houkuttanut lähteä lenkille, mutta olin pienenmiehen unikaverina, kun ei se raukka halunnut yksinänsä kuumeessa maata. Tulipahan luettua puolitoista Kg-lehteä samalla makuulla. :) On nuo meidän tytöt osanneet ihan itsekseen kuumepäikkäreitä nukkua, pikkuherra vain näyttää kaipaavan parempaa palvelua.
Tänään pääsen vielä pilatekseen, toiseksi viimeinen kerta tämän vuoden puolella. Viime sunnuntailta jäi väliin, kun en ehtinyt. En enää muista edes, mikä siinä aikataulussa niin pahasti mätti, mutta tein lopulta päätöksen, että syön mieluummin päivän ensimmäisen lämpimän ateriani (kuudelta illalla) kuin lähden kiirehtimään jumppaan. En tiedä, ymmärsikö pilateskaverini syytä, mutta kyllä minulle se ravinnonsaanti edes jossain kohtaa päivää on myös tärkeää. ;) Joka tapauksessa lääkkeet purevat korvatulehdukseen, kysyi äsken, eikö voitaisi lähteä ulos leikkimään, ja kuumepoikakin heräsi päiväunilta suurinpiirtein tolkuissaan, joten iskä pärjää sen pienen kiukkupepun kanssa ihan yhtä hyvästi kuin äitikin.
Oon jotenkin onnistunut ruokarytmini ja ruokailujeni parantamisessa välttämään iltasyömiseeni kajoamista. Ihan niin kuin siellä ei sitä ongelmaa olisi ollenkaan. Silmät kiinni niin kuin elefantin kanssa samassa olohuoneessa. Totta on, että kun päiväaikaan rytmi pysyy hyvänä, illalla ei niin teekään mieli mussuttaa mitään, mutta totta on myös se, että näitä päiviä, jolloin on lounasaikaan jossain muualla ja jääkaapissa ei ole mitään valmista kotiin tullessa, on viime aikoina ollut aika paljon. Tänään sairaalasta tullessa ostettiin vähän einestä kahvin kanssa, että jaksetaan ruveta sitten ruokaa laittamaan. No, kello on kohta puoli neljä, eikä kumpikaan ole vieläkään tekemässä sitä ruokaa...
Tein sitten päätöksen jo tuossa viime viikon puolella, että lopetan ne iltasyönnit kokonaan. Tarkoitan siis nyt sitä lasten nukkumaanmenon jälkeen sellaista ylimääräistä juustovoileipää miehen kaverina tai niitä suklaalevyn puolikkaita tai minäpäs haen tuolta keittiöstä jotain, kun tekee mieli. En siis karsi aterioita vaan napostelua. Jotenkin olen nimittäin liukumassa taas niistä hyvistä, terveellisistä ja kevyistä vaihtoehdoista sinne hiilarijuhlien suuntaan. Iltarahkan lupaan itselleni tai hedelmiä ja kerran-pari viikossa herkumpaa herkkua, mutta viime aikoina on käsi käynyt myös siellä miehen ikiomalla karkkipussilla, minne mulla ei oikeastaan mitään asiaa ole.
Ensi viikolle onkin sen verran ohjelmaa varattuna, että toivotaan saavamme nämä sairastelut taakse, ja ettei uusia uhreja enää ilmaantuisi. Mies on kyllä melko hyvänä kandidaattina kurkkunsa kanssa, mutta en minä viitsi tätäkään flunssaa ottaa, kun en minä siihen edelliseenkään mukaan lähtenyt. Joku toinen kerta sitten, jookos?
Tunnustan...
VastaaPoista