Miksi sauna turvottaa?

Kg-lehden jossain kolmessa viimeisimmässä numerossa oli turvotuksesta, ja siinä oli vain nopea maininta, että toisilla sauna pistää nesteet liikkeelle, toisia turvottaa kuin Thaimaan-matka. Eikä mitään selitystä, miksi sauna tai Thaimaan-matka turvottaisivat. Paitsi että pitkät lennot ja erilainen ruoka siinä matkan kohdalla.

Googlettamallakaan ei apua kysymykseen juuri löytynyt. Ilmeisesti ei ole kovin kiihkeää keskustelua tämä aihe herättänyt tutkimus- ja uskomustiederintamilla.

Mutta kun olen sen itsekin todennut jo vuosia sitten. Vaikka saunomiseeni ei liittyisi mitään ylimääräisyyksiä ja vaikka hikoilisinkin niin kuin pieni sika (tai vähän isompikin), saan yleensä saunaillan jälkeisenä päivänä vaisuja vaakatuloksia, joskus myös plussaa, vaikka muuten olisi syömiset ja liikkumiset olleet kohdallaan.

Onko kukaan teistä törmännyt tähän ja voisi selittää minulle, mistä tässä on kyse, tai onko minulla edes kohtalotovereita? Tekeekö kenellekään muulle sauna tepposet? (Eilisessä kokouksessa valitettiin myös, että saunat ovat liian kuumia. Auttaisikohan se, että sauna olisi vain sopivan lämmin eikä tulikuuma? Eikös hikoilu käynnistykin paremmin silloin, kun elimistö ehtii tottua lämpöön rauhassa eikä heti joudu kärvistelemään kuin helvetintulessa?)

Minulla on tietenkin (laihdutuspaniikissani) oma, pyhä lehmä ojassa: vaakapäiväni on lauantai ja käyn sekä torstaina että perjantaina yleensä saunassa. Jos saunan turvottava vaikutus on olemassa oleva fysiologinen seikka eikä pelkkä hätävalhe pääni sisällä (niin kuin isot luut tai liian pitkä aika kampaajalla käynnistä), pitäisikö minun harkita vaakapäiväni vaihtoa? Vaikka mihinpä se painon kokonaisvaltainen putoaminen parista turvotuspäivästä häviää? Pitäisikö laihtumisen kestää painon päivittäisiä vaihteluita myös ylöspäin?

Tämä täältä

Takaisin arkeen, ainakin pariksi päiväksi

Kävin aamulla vaa'alla ja aloin nauramaan. Varmaan siksi, että muuten olis itkettänyt. En ole siis päässyt liikkumaan mihinkään pitkiin aikoihin oman ja lasten sairastelun takia. Ja se näkyy. Sormukset tuskin kääntyy sormessa, varpaissa on joskus saattanut välit olla, mutta eipä ole enää... Lasten sairastelua käytän (teko)syynä vain siinä mielessä, että olen ollut kamalan väsynyt yövalvomisten takia, enkä siis jaksanut lähteä lenkille tai salille, muutenhan siis sairaatkin lapset olisivat pärjänneet isänsä kanssa ihan mainiosti. Ei siltä kannalta olisi tehnyt heikkoa lähteä ovesta ulos. Mutta luultavasti olisin lenkin sijaan mennyt jonnekin pyöräkellariin nukkumaan. :)

Soitin äsken miehelle töihin, asianani ihan vain se, että olen menossa illalla lenkille. Varmaan kiva keskeyttää työnteko näin tärkeiden asioiden takia. :) Mutta nyt se on sanottu, eli nyt menen.

Kahvakuulaa olen varovaisesti liikutellut, ja tarkoitan nyt muutakin kuin imurin edestä nostamista. Minullahan on kuuden kilon pallo, ja nyt aionkin hankkia kahdeksikon, kunhan seuraavan kerran ostoksia teen. Tänä vuonna en aio kylläkään ostaa yhtään mitään enää. Pelkkiä Älä osta mitään -päiviä koko loppu vuosi. Katsotaan onnistuuko.

Jouluna ollaan syöty hyvin ja ääneen miehen kanssa ihmetelty, että miten vähän sieltä ruokapöydästä loppujen lopuksi tulee syötyä. Ruokailut ovat olleet mallillaan, mutta sitten ne herkut... No niitä on tullut kyllä myös ihan kiitettävästi syötyä, että jaksaa sitten taas ensi vuoteen. Ollaan lähdössä anopin luokse Uuden Vuoden tietämillä, sen reissun jälkeen voin hyvillä mielin käydä parin viikon herkkulakkoon (miehellä on synttärit tammikuun puolessa välissä, varmaan tarttee joku kakku sille pyöräyttää) kun nytkin on sellainen olo, että mielellään ei kiitos mitään muuta kuin korkeintaan vähän mandariinia. Suklaaähky on pahempi kuin minkään ruoan ähky ikinä. Toinen huonompi juttu on se, että olen juonut vettä tosi vähän. Siitäkään ratkaisusta ei elimistö kiitä.

Helppo jatkaa normaalielämää, kun tietää näin selkeästi, mitä parantaa. :) Joulu on kyllä siitä kätevä. Huonoa omatuntoa minulla ei ole, nyt vain kohti kevyempää tulevaisuutta. (Heti anoppilan reissun jälkeen!) Eilen oli tarkoitus lenkille, kun Maiju "käski", mutta menin sen sijaan nukkumaan pikkupojan kanssa melkein kolmen tunnin päiväunet. Oh well.

Käynnistymisen vaikeus

Nonnii. Sanonko minä että 74,8 kg? Ja että letut oli hyviä! Ja kertaakaan en käynyt lenkilläkään. Eihän siinä, vähän jos itkettää, niin voin ainakin sanoa, että minähän sanoin. Nyt houkuttaisi joku paastontapainen, ihan puhtaasti lukemien takia, mutta enpähän paastoa. Sen sijaan yritän keksiä, millä saisin läskin liikkumaan, kun just nyt en edes suunnittele liikkuvani. Niin monta blogipäivitystä on lukematta, että luultavasti sieltä se kipinä taas syttyy. Syönyt olen kotiinpaluun jälkeen ihan oppikirjan mukaan, normaalisti, kasvispainotteisesti, kevyesti ja hyvin. (Lukuunottamatta törttöilyä mäkkärin autokaistalla.) Yritän pitää siis maltin mielessä. Joskus on vain epäreilua, kun sanonta "Ei ne kilot hetkessä tulleetkaan" ei pidäkään paikkansa.

Speaker's corner: kesäkilot

Viikonloput buukattu heinäkuun puoleen väliin asti ja sitten lisäksi ne menot, jotka pitäisi jotenkin mahduttaa kesälle, muttei vielä tiedetä mihin. Miehellä kesäloma on vasta elokuun lopulla. Nyt on siis käytössä vain viikonloput.

Nyt tärkeään asiaan. Minulla on taipumusta ottaa kilo tai pari lisää joka reissulta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aion selvittää sen tänä kesänä. Minulla on sellainen sokea oletus, etten vietä esim. mummoloissa sen epä-aktiivisempaa tai huonoruokaisempaa aikaa sen viikonlopun aikana mitä kotonakaan olisin tehnyt. En esimerkiksi keskitä liikkumisiani viikonloppuihin, jolloin ne omat lajit jäisi väliin. "Ja eihän siihen yhteen pullapalaan koko homma kaadu."

Otetaanpa esimerkkinä edellinen reissumme anoppilaan, kun kävimme sieltä käsin sukujuhlilla. Juhlat itsessään (alkoholia lukuunottamatta) eivät sisältäneet ns. turhia kaloreita. Tottakai juhlissa kakkua otetaan, maltilla kuitenkin, ei kuutta palaa. Mutta anopilla oli varattuna kotonaan pullaa ja fanipaloja, joita tuli kyllä viikonlopun aikana vedettyä ihan oma osuus kokonaan. Vaikka herkuttelusta ei ole huono omatunto (tähänhän pyrin, etten suitsi itseäni turhaan jo tehdyistä typeryyksistä) ei se tarkoita, etteikö se vaa'alla näkyisi.

Karsastan sitä ruotuun palaamista, kun se kuulostaa siltä, että ollaan oltu tuhmia, ja nyt alkaa taas kurissa ja nuhteessa (ja kärsimyksessä ja kituutuksessa) eläminen, kunnes taas lähtee mopo käsistä seuraavan reissun aikana. Mutta jotenkin niistä omista virheistä pitäisi oppia, eikä ajatella sen kuudennen viipaleen kohdalla, että kerranhan sitä vaan herkutellaan, se kun minun kohdallani ei todellakaan pidä paikkaansa. En kertakaikkiaan pysty rajoittamaan yhteen herkkupäivään viikossa, koska en näe siinä onnistumisen mahdollisuuksia.

En välttämättä lähtisi nyt kalorien laskemislinjalle mutta jollain keinoin syömisiäni, juomisiani, menemisiäni ja tekemisiäni tarkkailen. Ja nyt: sana on vapaa! Myös Patrik peräänkuuluttaa omien sokeiden pisteiden kartoitusta, että joku muu sanoisi, että tuossa sinä nyt joka kerta menet metsään, jos itse ei sitä kerta tajua. Jos olet huomannut tai huomaat puheessani toistuvasti jotain, josta olisit jo halunnut huomauttaa, muttet ole ilennyt, niin nyt on aika sanoa se. Vaikka kuin kuulostaisi tylyltä palautteelta. En nyt tarkoita sellaisia, hei sä söit taas pellillisen pitsaa leivinpapereineen, vaan sellaisia, hei sä taas vähättelet syömisiesi ja liioittelet liikkumisiesi vaikutuksia.

Anna palaa! Analyysilla tai ilman :)