Kahvakuulailua pitkästä aikaa

Mies vietti eilen poikien iltaa veljensä kanssa. Olivat vetäneet vain pari olutta mutta kilon karkkeja. Illalla jo vannoi, että huomenna on pakko mennä salille. (Mun mielestä karkinsyönnin ja urheilun välillä ei ole mitään pakkoa, mutta se on varmaan jo eri aihe.)

No minä otin salillemenopakon ilolla vastaan ja mukisematta lähdin mukaan, mutta hiljaisella salilla huomasin, että varsinaiseen toimeen tarttumisessa oli hankaluuksia. Ihan kuin ei olisi sittenkään huvittanut tehdä oikein mitään. Säädin radiota, poljin vähän kuntopyörää, sytyttelin valoja myös niihin huoneisiin, missä ei oltu... Sitten totesin, että jos ei maistu, niin ei maistu, ja silloin on syytä tehdä jotain muuta.

Otin vihdoin vaivalla ostamani/ ostattamani kahvakuulat käyttöön ja tein HIIT-tyyppisen treenin sillä "ohjelmalla" mikä oli oman kuulani mukana tullut. Itsellenihän en ole vieläkään sitä kutosta isompaa palloa hankkinut, koska kuntosalillamme on nyt nämä kasi ja kymppi, ja voin olla niitä käyttämättä myös salilla, ei tarvitse kotiin asti hankkia.

Väliin meinasin tehdä enemmänkin jalkasettiä, mutta lopulta tyydyin vain askelkyykkyihin tangon kanssa, koska hiittini veti mehut aika hyvästi. Kaikki naisen elämää tai liikkumista sivuavat aikakauslehdet repivät otsikkonsa siitä, että jo 10 minuuttia riittää. En tiedä, menikö minun HIIT ihan pilalle, kun tein sen kahteen kertaan. Noin kaksitoista minuuttia per kierros, jos oikein laskin. Siis liikkeet, ei minuutit, puhelimeen laitoin ajastimen sekä työlle että levolle, ja se on lahjomaton. Nyt on kuitenkin hyvin työskennellyt olo ja se on varmaan tärkeämpää kuin se, mitä pontusjäntti kauneusjaterveyslehdessä sanoo. Väliin ja loppuun poljin kevyellä vastuksella jonkun kymmenisen minuuttia, tai siltä se tuntui, mutta saattoi olla kolmekin.

Eka kerran otin oikeasti kuulat käyttöön, vaikka itse sen metelin nostin, että ne hankkia pitää. :) Tämän päiväisen perusteella ei taida olla kuitenkaan viimeinen kerta. On se sopivan painoinen pallo kuitenkin niin paljon parempi ja eteenpäin motivoivampi kuin vähän liian kevyt. Kuka tietää, vaikka innostuisin hankkimaan sellaisen kotiinkin. (Joo, kyllä se tiedetään: ei tule tapahtumaan, ainakaan ihan lähiaikoina.) Salikeikkaankin mukavaa vaihtelua, kun ei tosiaan niin hirvittävän monipuolinen laitetarjonta siellä ole.

Leppoisaa viikonloppua kaikille. Toivottavasti treenit kulkee! :)

Onko vika vain minussa vai miksi nämä näyttävät enemmän lakulta kuin metallilta?

Varsinainen ruotuun palaaminen

Onhan sitä tullut tehtyä harharetkiä omalta painonhallinnan tieltä jos jonkinlaisia ennenkin. Tämä taisi kuitenkin olla se dramaattisin. Jäi aamupuurot ja iltalenkit, eilen jopa suostuttelin miehen sellaiseen ratkaisuun, ettei mentäisi salille iltasella vaan vasta tänään. Mutta tämä olo! Pikkupojalla on korvatulehdus ja flunssaa, alan epäillä, että minullakin jyllää joku tauti tässä taustalla. Nenä on kovin tukkoinen, mutta kun se näin keväisin joka tapauksessa on jonkin verran, niin en ole sitä flunssaksi ajatellut.

Tänään on vähän niin kuin pakko vääntäytyä sinne salille. Koska minua ei huvita. Eikä minua huvita mennä pilatekseenkaan huomenna. Ja se on jo kuulkaas vakavaa se. Pilates sentään on pilates.

Mikä minua sitten huvittaisi? Nukkuminen. Suklaan syöminen. Kotona makoilu. Kahvin juonti.

Minua ei huvita tyhjentää tiskikonetta, ei levittää pyykkejä, ei kerätä leluja ja vaatteita, ei lähteä käymään kaupassa, ei tehdä ruokaa, ei leikkiä lasten kanssa, ei auttaa ruotsin kokeeseen valmistautumisessa. Ei huvita juoksulenkit, ei salitreenit, ei minkäänlainen hikoilu ja itsensä haastaminen. Minua huvittaa löhötä sohvalla ja pelata nettipelejä puolille öin. Typerää, kertakaikkisen typerää.

Itselle on oltava armollinen, mutta tämä on niitä tilanteita, että ei. Jos onnistuu veden juonti, onnistuu varmasti roskienkin vienti. Jostain on aloitettava ja luulen, että se on nyt tänä aamuna pyykkikone. Olen herännyt viideltä, joten riski jäädä makaamaan sohvalle on todella suuri, mutta tänään on pakko tehdä jotain muutakin. On liityttävä siihen jaksajien joukkoon, sillähän sitä itseensä taas vireyttä saa.

Sain muuten aivan loistavan puhelun eilen! Ruotuunpalauttajien äidin! Voitin Elixian arvonnassa viikon ilmaiset treenit ensi viikolle! Aivan mahtavaa. :) Soittaja sanoi sitä lohdutuspalkinnoksi, minä sanoisin, että se on nyt vahva merkki siitä, että on palattava siihen oikeaan, terveelliseen elämään ja lopetettava harhailu täällä kurin ja nuhteen ulkopuolella.

Kympin juoksu

Mulla on hirveä hinku todistaa juoksukuntoani (itselleni) jotenkin ja yksi tämän hingun ilmentymä on halu osallistua juoksutapahtumiin. Tuli luvattua veljelle juoksullisia tavoitteita. Veli taisi luvata juosta syksyllä finlandia-puolimaratonin, jos minä vedän varttimaratonin siellä. Oma usko ei puolikkaalle vielä riitä. Kunnosta en osaa sanoa.

Juoksin eilen ensimmäisen kokonaisen kymppini. En voinut siitä aprillipäivänä postata. :)

Hyviä puolia:
+ juoksin eilen ensimmäisen kymppini
+ tiet oli melkein joka paikasta sulat ja ilma ihanan lempeä
+ jaksoin ihan hyvin, jaksan toisenkin kerran
+ aikaa meni 1 h 18 min.

Huonoja puolia:
- En löytänyt sykemittarin kelloa ennen lähtöä. Käytin koko viime viikon siivoamiseen ja sitten perhe on kotona torstai-illan ja perjantaiaamun, ja mikään ei ole enää omalla paikallaan, ei edes sykemittarin kello!
- lähimaastossamme saa hirveän monella tavalla 6-8 km lenkin kasaan, mutta 10 km oli aika haaste, piti käydä vetämässä viimeistä kilometriä varten yksi puolen kilometrin pätkä sinne ja takaisin, ettei olisi jäänyt vajaaksi
- illalla oli nilkat tosi kipeät, luultavasti johtui kovalla alustalla juoksemisesta, noin niin kuin äkkiseltään, kun ne lumet tosiaan on sulaneet pehmentämästä.

Tänään kävin rataslenkin, kolmisentoista kilometriä, ettei ainakaan jalat pääsisi palautumaan eilisestä lenkistä. Joo, nyt väsyttää. Huomenna onkin sitten sen verran puuhapäivä tiedossa, että en juoksentele minkäänlaisilla lenkeillä.

PS. Meidän lapsiluku on NIIN täynnä! Yhden ainuttakaan pentua en jaksais enää kuivaksi opettaa. Ei ole naurun asia, kun pikkupoika roiskii reviirimerkkejään ja minä juoksen potan ja luutun kanssa perässä. Ei noi meidän tytöt sentään juostessa kusseet.

Vähin vaurioin

En syönyt hyvin, en käynyt lenkillä, en edes erityisemmin makoillut. Pelattiin pelejä, lapset juoksutti enemmän miestä. Äiti on niin nähty, äiti saa rauhassa seurustella sukulaisten kanssa. Poika oppi sanomaan kerttu, kuulosti välillä erehdyttävän paljon vi-alkuiselta, ja poika oli ylpeä, kun aikuiset nauroivat iloisesti.

Flunssaa oli liikkeellä, meillekin piti käydä ostamassa ylikallis niistäjä, että saadaan vähän hengitysteitä puhtaammaksi. Nyt oma nenä tuntuu vähän tukkoiselta, mutta ajattelin katsoa, mihin se tästä kääntyy, ja käydä lenkillä iltasella. Veljelle lupasin juoksukuntoani nostaa, itselleni lupasin sen jo aikoja sitten.

Tänään on vähän sellainen "syö mitä löydät" -päivä, tai sitten pitää googletella, että mitkä kaupat tänään auki on, ja minne asti kannattaa lähteä tarjonta tsekkaamaan. Kalaa mulla oli pakkasessa ja ainahan sen kanssa jotain keksii, mutta onhan tässä päivä aikaa syödä hyvin tai huonosti. Aamukahvi odottaa keittiössä ja siitähän ne hyvät ja huonot valinnat sitten lähteekin käyntiin.

Soittolistoja tai hyviä otteita saa edelleen jakaa, genren vaihto voisi tehdäkin ihmeitä, jos tietäis, mitä etsis. Tiinuskan listaan aion tutustua seuraavaksi, taidan vain hakea kahvin kaveriksi.

Loistavaa aurinkopäivää teille! Nyt on kevät! :)

Mäkitreeniä urbaanimpaan tapaan

Meillä on täällä keskustan alueella yhdet sellaiset portaat, jotka ovat olleet kuntoilijoiden ja tosiharrastajien suosiossa vähän samaan tapaan kuin Pyynikin rappuset vai mitä näitä nyt on.

Sisko sanoi, että haluaa mennä juoksemaan niitä. Minä olisin voinut juosta sitä juoksematonta kymppiäkin, mutta ajattelin, että mikäpäs siinä, kylmä ilma veivata jotain järveä ympäri, mennään Harjulle sitten. En ole juossut niitä aiemmin, mutta olen kävellyt ja tiedän suurinpiirtein, mistä siinä on kyse. Sisko lähti ehkä turhan rehvakkaasti liikkeelle ja minä innostuneena perässä, että eihän mun kannata kovin kauas taakse jäädä. No, olis kannattanut.

Ei niistä turhaan puhuta. On niillä muutakin kuin maisemallista arvoa. Eikä tosiaan viidennen kerran jälkeen tarvinnut lähteä kuudennelle, edes varuiksi.

Suurkaupungeissa harrastetaan pilvenpiirtäjäjuoksua. Sunnuntaiaamun rykäisy sai tämänkin lajin ihan uuteen perspektiiviin. Eipä sillä, että meillä täällä mitään pilvenpiirtäjiä olisikaan, mutta juuri nyt en pysty käsittämään, miten joku voi juosta vaikkapa kuusikymmentäkahdeksan kerrosta rappusia. Putkeen. Ja onhan niitä toki kymmeniä kerroksia korkeampiakin. Hetki menee meikäläisen kunnolla, että Harjun portaat alkaa jäädä pieneksi, taidetaan jättää pilvenpiirtäjät ihan suosiolla ammattilaisille. (Ei samperi, taasko on punnerrettava?)

Tänään pääsen taas illalla pilatekseen mutta jotain tekisi mieli tehdä jo ennen sitä. On vähän purkamatonta energiaa ilmeisesti. Sitä energiaa sain ainakin valkosuklaajuustokakusta, jota leivoin (itseasiassa tänään olevien) synttäreiden kunniaksi, mitä viikonloppuna vietettiin. Tosin kolmevee kysyi jo puoli kahdeksalta, että ehditäänkö me käydä tänään isossa puistossa, kun meillä on vapaapäivä. Juu, eiköhän me saada se jotenkin aikatauluun mahtumaan. :) Että katsotaan sitten ulkoilun jälkeen, vieläkö tekee mieli zumbailla tai jumppailla vai maltanko odottaa iltakuuden pilatesta.

Varmaa on kuitenkin, että en odota kesään asti, että portaat olisi kokonaan sulat, ennen kuin käyn testaamassa maksimisykettäni uudemman kerran.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille!

Kuvaaja: Kari Lehtinen

Mukavuusalue ja kuinka se ylitetään?

Onhan tämä asia, josta muutkin ovat puhuneet, ja kuva, jonka muutkin ovat jakaneet, mutta otanpa esiin silti. Eilen epäilin motivaatiotani, tänään epäilen pelkääväni.

Luulen, että mukavuusalueita on enemmänkin. Luulen että ne on sisäkkäisiä. Ensimmäinen mukavuusalue on loppujen lopuksi aika ohut kerros ihmisen ympärillä. Se on se tapa, jolla on tottunut toimimaan ja siltä on oikeastaan aika helppo astua ulos: lähteä sille ensimmäiselle kävelylenkille, liittyä kuntosalille, heittää ruukkusalaatti ostoskoriin muiden ostosten päälle, mikä se nyt sitten onkin. Sen jälkeen huomaa, että tämähän on oikeastaan ihan kivaa, tämä kävely, tämä kuntosalilla käynti, tämä salaatinsyönti. Ja se alkaa sujua ja tapa laajentua. Tulee muita lajeja, tulee muita kasviksia, kiinnostuu siitä, mitä tekee, haluaa enemmän.

Mutta sen takana on toinen epämukavuusalue, jolle minä olen nyt astumassa. Kun entiset keinot eivät riitä. Kun sieltä ostoskorin pohjalta, salaatin alta piilosta pitäisi noukkia muutamia tavaroita takaisin hyllyyn. Olen jo tottunut toimimaan näin, miksi minun pitäisi muuttaa toimivaa kaavaa, eikö siitä ole tiedossa vain hankaluuksia?

Mitä hankaluuksia elämääni tulee, jos lopetan herkkujen syömisen?

• saatan laihtua
• herkut saattavat loppua maailmasta, koska on yksi ostaja vähemmän
• minun saattaa edelleen tehdä mieli makeaa
• saatan korvata makean herkun suolaisella
• saatan keksiä uusia innovatiivisiä tekosyitä, miksi saisin edelleen jatkaa huonoksi kokemallani tiellä.

Mikä näistä on oikeasti uhka? (Vastaus: herkkujen korvaaminen suolaisella.)

Mitä näistä pelkään eniten? (Tämä on "vähän" säälittävää: Minun saattaa silti tehdä mieli makeaa.)

Olisikohan mahdollista päästä peloistaan ja mennä eteenpäin? (Kyllä.)

Laihtumisen tarve

Onko tarvetta laihduttaa, nosti Iive esiin edellisen kirjoitukseni kommenteissa. Tämä on asia, jota olen miettinyt itsekin säännöllisesti, mitä kiinteämmäksi (läskipuvun alla) käyn ja mitä siloisemmin toppakerros ihon alla asettuu lihasten päälle. Onko tarvetta laihduttaa, vai riittäisikö vain sopivasti liikuntaa ja terveellinen ruokavalio, joka sallii herkkupäivät ja juhla-ajat?

Tämän aamun painoni oli 71,7 kg. Normaalipainoni BMI-raja on 62 kg. Onhan tässä siis ylimääräistä, rasvaprosenttini vuoden alussa oli 33,3 %. Vähempikin riittäisi. Kävin aamulla antamassa seitsemän tuubillista verta kokeita varten, yksi niistä meni kolesteroliarvoille. Raskausdiabeteksen jälkeen minulla on myös kohonnut riski sairastua aikuisiändiabetekseen. Syitä vähentää rasvan määrää erityisesti vyötäröltä minulla siis on.

Kuitenkin ajattelen eniten ulkonäköä enkä terveyttä. Vaikka haluaisin väittää olevani huolissani omasta hyvinvoinnistani, ja tottakai olenkin, mutta olenko niin paljon, että oikeasti alkaisin toimenpiteisiin sen suhteen? Liikunta auttaa kaikkiin vaivoihin ja minä liikun hyvin. Mutta liikunta itsessään ei paranna kaikkia vaivoja (kuten ylipainoa, lasketaan se tässä nyt vaivaksi ja sairaudeksi ihan vain pointin takia).

Normaalipaino ei ole minulle enää tavoite per se. Haluan painoni kuutosella alkavaksi, mutta jokin tuommoinen 65 kg voisi olla sopiva. Oikeastaan en etsi sitä tiettyä vaakalukemaa vaan sitä olotilaa, missä olisi hyvä olla itsensä kanssa. Ja siihen olotilaan kaipaan vähemmän vatsamakkaroita ja pienempää leuan alusta. Olen haaveillut kiinteistä käsivarsista todella kauan, ja nyt minulla olisi lihakset siihen.

Maiju kirjoitti parisuhteesta laihdutuksen ja elämäntaparemontin aikana, ja minäkin olen tainnut muutaman kerran mainita, että miehelleni herkut maistuu ja hän haluaisi jakaa kokemuksen kanssani. Oli tarkoitus liittää kotiasiat laihtumisen tarpeeseen, mutta minun piti poistaa tästä, mitä lähdin avautumaan, koska siitä tuli niin pitkä, että se on kokonaan oman postauksensa aihe. :) Sanonpahan vain, että herkkupepunkin kanssa voi elää, vaikka omat haasteensa se asettaa. Palaan siihen aiheeseen vielä myöhemmin, koska sekin on mielessäni silloin tällöin pyörähdellyt.

Mutta mikä on riittävää ja milloin motivaatio on kohdallaan? Taistelen tällä hetkellä laihtumisen tarpeen ja "pelkän" hyvän olon hakemisen välimaastossa. Minusta on hirveä sääli kehittää lihaksia, jos en aio niitä kenellekään, edes itselleni, koskaan näyttää. Voinko oikeasti olla niin itsekäs, etten paljasta upeaa bodyani tämän läskipuvun alta? ;) Mutta riittääkö kiinnostukseni siihen aidosti? Milloin voi vain todeta, että lopetan mutten luovuta? Vai onko nyt kyse pelkästään oman mukavuusalueen ylittämisen pelosta? Kyllä minä sen painoni alle seitsemänkympin silti raahaan, vaikka minun pitäisi amputoida joku raajoistani.

Ylläpitävä ruokavalio

Tässä ei ole nyt sitten luvassa mitään ydinfysiikkaa ja rakettitiedettä. Tässä on kyse siitä, miten minä en laihdu, vaikka kuin syön terveellisesti.

Täyttelin kiloklubiin ruokailujani siihen asti, kun netti toimi, reilun viikon ainakin.

KasviksetEnergiaHerkutKuidut

Normiruokaa, ei herkkupäivänä

Taisin viime vuoden puolella sanoa, että luullakseni syön ihan hyvin, ja totesin, että näin onkin. Normiruoalla ilman hifistelyjä jään helposti 1600-1700 kcal tietämille, eikä ole nälkä eikä hankala. Suositus on 1900-2000 kcal tietämillä. Kun syön kasvikseni, saan riittävästi kaikkia aineksia, kuitujakaan ei tarvitse leseiden tai vastaavien kanssa lisätä. Saan riittävästi proteiinia ilman raejuustoa aamupuurossa (olen kokeillut sitäkin, kyllä sekin menisi), rasvatkin ovat pääasiassa pehmeitä, kiloklubille sopivia rasvoja.

Mielenkiintoista sinänsä (vai onko?) että viime käyttökertaan verrattuna kiloklubikin on muuttunut suosituksissaan. Ennen vanhaan hiilareistakin annettiin suositusrajat, nyt ainoastaan rasvasta ja proteiinista, ja rasvan suositellun määrän yläraja on noussut, onko se peräti 65 % kokonaisenergian saannista? Minusta aika kamala määrä. Joka tapauksessa kiloklubi on selkeästi karppausystävällisempi. Populismin ehdoilla on suuren yleisön laihdutuspalvelunkin toimittava...

No mutta mikä tekee minun terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliostani ylläpitävän laihduttavan sijaan? Fazerin sinisessä suklaalevyssä on noin 1000 kcal. Jos syön joka päivä terveellistä ja hyvää ruokaa 1700 kcal, yhden levyn tasapainottava (=ei-laihduttava) vaikutus kestää yli kolme päivää. Jos syön kaksi levyä viikossa, viikon kokonaisenergiansaanti ei käytännössä ehdi miinuksen puolelle yhtenäkään päivänä. Liikunnan avulla saan välillä tikistettyä kilon tai puoli pois, mutta sitten taas on aika herkutella. Joo, muistutan nyt, etten oikeasti luvannut mitään rakettitiedettä, ihan peruskoulun matikkaa vain.

KasviksetEnergiaHerkutKuidut

Miehen syntymäpäivänä, vohveli, muffini, punaviiniä ja juustoa, sen normiruoan päälle.

Minulla ei kertakaikkiaan ole varaa tähän "kohtuulliseen" ja "eihän me edes paljon herkutella" ruokavalioon. Tämän vuoden puolella tekemäni laihdutustulos on paitsi joulun ja uuden vuoden hiilaripöhökilojen pudottamista, myös määrätietoisempaa kieltäytymistä herkuista. Ja nyt aion olla entistä määrätietoisempi.

Syön melko hiilaritietoisesti, ja olen huomannut, että himo mihin tahansa herkutteluun syntyy yleensä siitä, että annan pirulle pikkusormen. En käytä juurikaan perunaa, pastaa tai riisiä, mutta ruisleivästä en ole luopunut kokonaan. En myöskään välttele mitään hedelmiä tai marjoja niiden sisältämien hiilareiden takia. Mutta jos satun saamaan kahvipöydässä yhden suklaakeksin tai palan pullaa, alan myöhemmin miettiä, mitä hyvää meillä mahtaisi olla, ja olisiko tänään asiaa kauppaan, josta voisi samalla ostaa vaikka suklaata vai olisiko karkki parempi... Onnekseni olen niin laiska, etten jaksa pelkän suklaan takia kauppaan lähteä, mutta onnekseni olen myös niin hyvä suostuttelija, että joskus olen mieheni lähettänyt kauppaan pelkän suklaan takia. Siinä entisessä herkuttelijan elämässä, jonka kiloja tässä nyt pudottelen.

Herkkupäivä kerran viikossa on varmasti ihan hyvä idea, mutta minun tapauksessani se tarkoittaisi tarkempaa ruokailua viikon mittaan. Että oikeasti alkaisin mittaamaan, paljonko sitä kastiketta tai ruokaöljyä tai täysjyväriisiä tuli hulautettua pannulle tai lautaselle. Enkä minä ole sellaiseen valmis, minulla kun ei ole mitään pilkuntarkkaa PT:n laatimaa treenidieettiä, vaan pyrkimys vain normaaliin hyvään ruokailutapaan. Tunneperäisesti en pysty herkkujen vähentämistä lähestymään, mutta tämä järkiperäinen tapa näyttäisi toimivan paremmin.

Motivaatio motivaatio motivaatio

Rupeen ihan kohta siivoomaan. Perjantainen ilon pilkkuni. Onpahan jotain, mitä odottaa viikonlopun alkamisessa: siivouspäivä.

Googlen kuvahaulla etsin motivaatiota, kaikenlaista sieltä löytyikin.

Toisen blogista pöllitty, mutta olipa itsekin sen jostain lainannut.

Sekä oppimisen taidot -nimisessä blogissa otsikko:

Unohda motivaatio - siirry automaattiohjaukseen. 

Siinäpä vasta järkevä neuvo, pätee muuhunkin kuin opiskeluun. Hyvin moneen muuhunkin, vaikkapa porkkanoiden kuorimiseen - tai siivoamiseen.

Tämä on siitä samasta kirjoituksesta.

Mites tätä pystyisi hyödyntämään painonpudotuksessa? Pistää pohtimaan. Pistää tosiaankin pohtimaan...

Tämä täältä.
Vähän arveluttavaa lainata sarjakuvablogia, mutta en äkkiseltään huomannut kieltoa kuvien käytöstä, ja olkaahan kilttejä ja käykää katsomassa, niin on ainakin linkitetty oikeaan alkuperään. ;)

Tämä on kuitenkin lempilainaukseni. Löysin sen jo aikoja sitten kuulatreenit.fi-sivustolta.

“Roomaa ei rakennettu päivässä mutta sitä rakennettiin joka päivä.”

Komppaan.