Jep, mun lajini on juoksu

Töihin paluu tapahtui tänään. Miehellä loma jatkuu, joten hän lähti pikkusten kanssa mummolaan, ja minulle jäi kävelykyyti. Työmatkani on huikeat kolme kilometriä ilman päiväkodille poikkeamista, joten varsinaisesti en kyllä autoa tarvitse, mutta pyörä olis kiva.

Lähtivät aamulla niin, että sain kyydin töihin, kotimatkan kävelin. Raikkaasti ilmastoidun toimiston jälkeen ilma oli ihanan lämmin. Oikein houkutteli juoksemaan. Tai riisuuntumaan. Ehkä vähän molempia. Meillä päin sitä kutsuttiin rimpauttamiseksi. Että reippaasti alle kouluikäisenä saunasta käsin juostiin pihamaalla pelse paljaana. Ei taitais aikuisiällä ja kaupunkimaisemassa onnistua. Kävelin. Vaatteet päällä.

Lihatehtaan ohi kävellessä ihmettelin, mitä kirskunaa sieltä kuului, ennen kuin tajusin, että siathan ne siellä. Elävinähän ne sinne sisään menee. Siinä on taas yksi ammatti, johon meikäläinen ei kyllä pystyisi. Täytyy olla minua rohkeampi mies, että pystyy. Omassa ruokavaliossanihan on kanaa ja kalaa, ja tappaa pitää nekin ennen kuin ne minun lautaselle päätyy. Mutta silti.

Kotisohva houkutti, kun kukaan ei ollut lahkeessa roikkumassa ja mitään vaatimassa, mutta onneksi olin päättänyt jo aamulla tai eilisiltana, että käyn lenkillä. Otin tavoitteeksi juosta hissutella tasaisen varmaa vauhtia niin rauhallisesti kuin pystyn. Reilu seiskapuoli tuntiin ja kymmeneen minuuttiin. Juu ei vauhti paljon päätä huimannut. Mutta hyvä se oli ja vaatteet pysyi edelleen päällä.

Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, että juuri juoksu on kuin onkin minun lajini. Ei enää mikään vaikeasti määriteltävä suhde vaan selvää rakkautta. Nytkin juostessani suunnittelin jo mielessäni seuraavaa lenkkiä. Töissä kun oli hetki aikaa omille jutuille, tulostin kuvan kartasta, johon olin googletellut 14 km reitin. Se on sydämen muotoinen. Teippasin sen vaatekaappini oveen, kesän kuluessa käyn senkin juoksemassa. Taittuu se kymppikin, taittuu tuokin.

Toisen kerran lihatehdasta ohittaessani pidin musiikin kovalla ja katseen tiukasti asfaltissa. Mutta ei sitä p*skan hajua mitkään napit korvissa peitä, teurastuksen sivutuotetta.

Varsinainen ruotuun palaaminen

Onhan sitä tullut tehtyä harharetkiä omalta painonhallinnan tieltä jos jonkinlaisia ennenkin. Tämä taisi kuitenkin olla se dramaattisin. Jäi aamupuurot ja iltalenkit, eilen jopa suostuttelin miehen sellaiseen ratkaisuun, ettei mentäisi salille iltasella vaan vasta tänään. Mutta tämä olo! Pikkupojalla on korvatulehdus ja flunssaa, alan epäillä, että minullakin jyllää joku tauti tässä taustalla. Nenä on kovin tukkoinen, mutta kun se näin keväisin joka tapauksessa on jonkin verran, niin en ole sitä flunssaksi ajatellut.

Tänään on vähän niin kuin pakko vääntäytyä sinne salille. Koska minua ei huvita. Eikä minua huvita mennä pilatekseenkaan huomenna. Ja se on jo kuulkaas vakavaa se. Pilates sentään on pilates.

Mikä minua sitten huvittaisi? Nukkuminen. Suklaan syöminen. Kotona makoilu. Kahvin juonti.

Minua ei huvita tyhjentää tiskikonetta, ei levittää pyykkejä, ei kerätä leluja ja vaatteita, ei lähteä käymään kaupassa, ei tehdä ruokaa, ei leikkiä lasten kanssa, ei auttaa ruotsin kokeeseen valmistautumisessa. Ei huvita juoksulenkit, ei salitreenit, ei minkäänlainen hikoilu ja itsensä haastaminen. Minua huvittaa löhötä sohvalla ja pelata nettipelejä puolille öin. Typerää, kertakaikkisen typerää.

Itselle on oltava armollinen, mutta tämä on niitä tilanteita, että ei. Jos onnistuu veden juonti, onnistuu varmasti roskienkin vienti. Jostain on aloitettava ja luulen, että se on nyt tänä aamuna pyykkikone. Olen herännyt viideltä, joten riski jäädä makaamaan sohvalle on todella suuri, mutta tänään on pakko tehdä jotain muutakin. On liityttävä siihen jaksajien joukkoon, sillähän sitä itseensä taas vireyttä saa.

Sain muuten aivan loistavan puhelun eilen! Ruotuunpalauttajien äidin! Voitin Elixian arvonnassa viikon ilmaiset treenit ensi viikolle! Aivan mahtavaa. :) Soittaja sanoi sitä lohdutuspalkinnoksi, minä sanoisin, että se on nyt vahva merkki siitä, että on palattava siihen oikeaan, terveelliseen elämään ja lopetettava harhailu täällä kurin ja nuhteen ulkopuolella.

Univelkaa

Käytiin miehen kanssa Tallinnan-risteilyllä sunnuntaista maanantaihin. Syötiin, juotiin ja tanssittiin. Pitkästä, piiiitkästä aikaa. En muistanutkaan, miten rankkaa tanssiminen voi olla, koska en ole käynyt tanssimassa vuosikausiin. Ei sillä buffet-pöydän antimia silti sulattanut, mutta tiedättekö - en lähtenyt laivalle laihduttamaan. Siitä on noin kuusitoista vuotta, kun olen ollut viimeksi risteilemässä ilman lapsia.

No, sitten tuli vappu. Aattona kävin rataslenkkeilemässä ja sitten iltapäivällä kokovartalohieronnassa. Siskon kanssa nostettiin yhdet lasilliset kuohuviiniä patsaan lakituksen kunniaksi. Keskiviikkona ihmettelin, miten voikin olla niin krapulainen olo, vaikka sunnuntai-illasta rupesi jo aikaa olemaan. Oikein miettiessäni tajusin, etten ollut juonut ihan oikeaa pelkkää vettä kolmeen päivään. Siis kolmeen päivään! Jos normaalisti nesteytätte itseänne hyvin, ei kannata kokeilla! Päänsärkyä, tukkoisuutta, tylsää ja hidasta ajatuksenjuoksua (siis normaaliakin tylsempää)... Kamala olo. No, yötä vasten en alkanut sitten ihan litratolkulla vettä vetämään, mutta pari tuoppia kiskaisin, eikä tarvinnut yöllä vessaan herätä, ihan meni solujen sisään joka tippa (tai mihin se nyt ylipäätään menee, haihtui suoraan suun limakalvoilta niin kuin kuumalta kiukaalta?)

Tämän kaiken päälle sitten vielä kuumeinen pikkupoika ja siihen liittyvä yöheräily sekä ihan omasta typeryydestä johtuva liian lyhyen ajan varaaminen nukkumiselle. Tietenkään laivalla ei tullut paljon nukuttua, eikä bussissa kotimatkalla oikein voinut, kun oli sellainen simultaanimatkaopas luettelemasa kaiken ikkunasta näkemänsä siinä viereisellä penkkirivillä. Aikuinen, mutta ei ehkä penaalin terävin kynä. Kotona oltiin ysin maissa ja nukkumaan menin kympin maissa, mutta nuppuset herättivät puoli kuudelta, ja sitten palattiinkin taas tähän idioottien arkirytmiin, että kahdeltatoista nukkumaan ja viiden-puolikuuden välillä ylös.

Eilisen tavoitteena oli juoda reippaasti vettä ja nukkua päiväunet. Tämä päivä on jo parempi. Tänään tavoittelen jo kodinhoidollisia toimenpiteitä. Pitää oikeasti tarttua tähän järjettömään velkaantumiseen, katkaista kierre ja alkaa elää säästeliäämmin. Eihän omia parhaita vuosiaan voi tuhlata siihen, että on aina vähän väsynyt eikä koskaan oikein kunnolla jaksa. Meidän lapset nukkuu kuitenkin melko hyvin yönsä noin niin kuin normaalioloissa, joten on aika raukkamaista vedota lapsiin, kun ei itse suostu nukkumaan tarpeeksi. Tottakai ne herää aikaisin, joskus jopa epäinhimillisen aikaisin, koska ne menee kahdeksalta nukkumaan. Kuka oikeasti jaksaa nukkua joka yö yli kymmentä tuntia putkeen? Minulle sellainen kymmenen tunnin unien putki tekisi oikeasti tosi höpöä, mutta meidän pennuilla ei univelkaa olekaan kertynyt.

Hyviä treenejä teille, joita ei nukuta niin paljon, ja hyviä ruokailupäätöksiä kaikille tasapuolisesti. Minä palaan näihin aiheisiin sitten kun olen tämän päivän tavoitteeni saanut täytettyä.