Elixiatreeniviikko ja liikuntapäiväkirja

Elixian tutustumisviikko on ohi. Onneksi on, en millään jaksaisi treenata niin paljon ja tehokkaasti viikosta toiseen. Yhden tehoviikon nyt pystyy elämästään lohkaisemaan, vaikka täytyy myöntää, että viikon muut menot ja teot rakentuikin sitten elixian lukujärjestyksen ympärille.

Maanantaina kävin puolen tunnin xycling + puolen tunnin power -yhdistelmässä. Tuli hirveen kiireen tuntu, en tykännyt fiiliksestä, vaikka itse treeni ihanan tehokas olikin. Kiire kun jatkui vielä pukkarin puolellakin, kun lapset oli parkissa ja se oli menossa kiinni kymmenen minuutin päästä tunnin loppumisesta. Lapsiparkki saa kiitosta, välinpitämättömät ja töihin vain keskenään seurustelemaan tulleet hoitsut olivat (luonnollisestikin?) vaihtuneet ihmisiin, jotka välittivät asiakkaistaan, eli lapsista.

Tiistaina kävin Fast, Fit & Fabulous -tunnilla, jota edelleen suosittelen lämpimästi kaikille, joilla siihen on mahdollisuus. Tanssitunneilla minulla on kaksi vasenta jalkaa tai jos mahdollista, kaksi naapurin vanhan ukon jalkaa: ei nouse, ei ainakaan tahdissa. Tässä ei tarvinnut hankalia koreografioita pelätä eikä silti jyystää naama peruslukemilla jotain sivulle-viereen askellusta. Nauratti, treenasi, tehosi. Erityisplussa myös ohjaajalle. :)

Keskiviikkona haastoin itseni ja koko olemiseni RAWissa, joka on saanut inspiraationsa taistelulajeista. Olen ennen käynyt elixian kuntonyrkkeilyssä ja rakastanut sitä koko olemuksellani, joten RAW sopi minulle kuin nyrkki silmään. En kyllä nähnyt siinä kovin monta eri taistelulajia, lähinnä sen (varjo)nyrkkeilyn ja jotain potkuja, mutta ei haittaa minua. Tätä tuntia tulee ikävä. Tosin puolen tunnin kohdalla en vakavasti ottaen ollut varma, näenkö tunnin loppua vai korjaako kuolema minut ennen sitä, mutta tässä sitä vaan edelleen sätkitään.

Torstaina annoin itselleni vaihtoehdoksi kevyen palauttelevan easy xyclingin (45 min) heti aamusta tai kahvakuulatunti iltapäivässä. Kun aamulla kampesin itseäni himotreeniputken kuudetta päivää varten pystyyn, totesin, että vaikka mitä mieli tekisi tehdä, on tänään palauteltava, ei muuta. En ole kuulkaas koskaan yhtä lepsulla pyöräilytunnilla ollut, enkä koskaan ole onnistunut polkemaan niin nätisti kestävyyskuntoa kohottavalla matalalla sykealueella. Ohjaaja oli joko erityisen löysä tai erityisen taitava, mutta juuri siihen hetkeen, kun palauttavaa olin hakemassa, tuo tunti oli kuin minun tarpeisiini räätälöity.

Kevyt, palautteleva treeni sai myös mielessäni nyt sen täyden merkityksen, mitä sen pitäisi olla, minä kun en ole koskaan oikein tajunnut niiden päälle, tai ajatellut treenaavani niin paljon, että pitäisi erityisen aktiivisesti palautella - että pelkkä sohvaperunointi ei ehtisi palauttaa elimistöä pelikuntoon ennen seuraavaa treenikertaa. Ehkä siinä on se tosiurheilijoiden ja harrastelijoiden ero, se, että tällä harrastemäärällä ei pitäisi itseään enää ihan 1-3 krt/vko-aloittelijaksi laskea.

Perjantaina menin sitten uudelleen pyöräilemään, tällä kertaa "tosimielellä" 45 min ja puolen tunnin fitball siihen päälle. Kyljet oli vieläkin kipeät keskiviikosta ja hyvästi fitballin kanssa rasittuivat lisää. Sellaisen dramaattisen treenipuutteen huomasin, että kyllä on pilatesta ja jokaisen raskaana olleen vatsajumppaohjeita veivattu ja noudatettu. Tarkkaan olen kuunnellut ja ottanut opikseni, että jos haluaa litteän vatsan, (pelkistä) perinteisistä rutistuksista ja istumaannousuista ei ole mitään hyötyä, hienosti olen markkinamiesten (tai whatnot) hypetyksen niellyt ja huoltanut sisäkerrosta.

Keskivartalon tukilihakset ovat kyllä terästä (tai ainakin keskivertokuosissa) mutta jumalauta meikäläisen suorat vatsalihakset ovat varmaan viimeistä säiettä myöten näivettyneet, minä en istumaannousuja kertakaikkiaan pysty tekemään! Jos ei ole ihan niitä vartavasten lepuutetut lihakset, lapoja enempää ei lattiasta nouse! Arvatkaa hävettääkö, ja hävettikö kirkkaastivalaistussa, isoilla peileillä päällystetyssä jumppasalissa eturivissä. Katsoin itseäni peilistä ja näin itseni paljon isompana kuin kaikki muut. Isompana kuin vieressä jumppaava teinikeijukainen, isompana kuin toisella puolella naama punaisena vääntävä aikuinen mies. Päänikin näytti isommalta kuin noiden kahden yhteensä. Joskus oma (väärä) kehonkuva ottaa vallan, vaikka kuin tietäisi itse paremmin.

Lauantain huhkin pihatalkoissa, joten jätin suosiolla suunnittelemani powerin väliin. Kuusi tuntia vierähti pihalla haravaan nojaten ja grillimestarina päsmäröiden mutta tulipa sitä itsekin sen verran huhkittua, että kädessä on rakko ja kyljet edelleen kipeänä. Sunnuntaiaamuna minun piti mennä 10:30 alkavaan zumbaan, mutta kotona klo 10:20 totesin, että voin lopettaa jumppakassin pakkaamisen, en millään kulkuneuvolla ehdi ajoissa. Muuhun aikatauluun ja jumppaonnistumiskokemuksien hakemiseeni ei muut tarjolla olevat tunnit sopineet, joten elixiaviikkoni olikin sitten siinä. Salille en halunnut lähteä, koska en halunnut.

No tuliko minusta elixialainen? Ei tältä istumalta. Ihanaa, tuttua ja turvallistahan se oli, mutta myös tiukasti aikataulutettua ja rajaavaa. Sain tänään markkinointipuhelun ja lupasin palata asiaan syksyllä. Kesällä en perinteisesti ole koko keskusta päin katsellutkaan, mutta pieni kaipuu vanhaan kumppaniin jäi. Markkinointipuhelun toisessa päässä luvattiin uutta tutustumisviikkoa syksylle, eihän se pahalta kuulosta. :) Nyt minun kuitenkin täytyy miettiä melko tarkkaan, että mitä liikunnallisia tavoitteita minulla on. Se on nimittäin melko varmaa, että juoksut ja kotizumbat jäävät kuntokeskusjäsenyyden myötä väkisinkin vähemmälle. Jäävät, vaikka kuin sanoisin, että tottakai minä juoksua jatkan. Juoksussa minulla on kuitenkin uusi kumppani, eikä uuden kumppanin kanssa vanha suola saisi pahemmin janottaa.

Väsynyt mutta onnellinen

Toista päivää elixialaisena ja pahoin pelkään, että tämän viikon jälkeen olen niin pahasti koukussa, että irti ei ole pääsemistä.

Tänään testasin Fast, Fit & Fabulousin, vaikka ensin pelkäsin, olenko tarpeeksi fast tai fit koko tunnille - fabulous: ilman muuta! Sen voin sanoa, että jos fast-osiosta hengissä selviää, niin loppua kohti helpottaa, näin ainakin minun kehollisuudellani, kun kestävyyskunto ei parhaimmasta päästä ole, mutta jonkin verran lihaskuntotyö on tuottanut jo tulosta.

Tänään testaan myös toista ihan uutta juttua, sain nimittäin lahjakortin Ayurvediseen pää- ja kasvohierontaan. Hoitokuvauksessa luvataan, että hoidon aikana pääsee ainakin hetkeksi syvään rentoutumisen tilaan. Minä varmaan nukahdan siihen hoitopöydälle. Nukahdin eilen illalla piikkimaton päällekin. Ja meinasin nukahtaa FFF:n loppurentoutukseenkin. :) 

Olen nyt jo muutamana iltana laittanut koneen ajoissa kiinni ja mennyt nukkumaan ajoissa, eilen jo ennen kymmentä (no ehkä kymmentä vaille kymmenen mutta silti). Luultavasti se auttaa, luultavasti jossain vaiheessa alkaa helpottaa, nyt jaksaminen on sellaista perusvireistä, ei vielä virkeää. Mutta eipä tämä elämäntaparemppa muutenkaan ole koko ajan pakottamatta tapahtunut, ensin pitää pakottaa itseään myös lepäämään ennen kuin siitä tulee rutiinia ja ennen kuin hyödyt alkavat tosissaan näkyä.

Hyviä juttuja on tiedossa toukokuuhun muutenkin, joten hyvällä mielellä jatketaan. :) Pienet vastoinkäymiset tuntuvat tällä hetkellä kovin pieniltä, ja se on hyvä se. Antaa arjen olla ja elämän sotkea, iso kuva on vaihteeksi kirkkaana mielessä ja keho onneksi näköjään tietää, mitä tehdä, jos itse en. Se on pyytänyt minulta viime aikoina salaattia ja muitakin hyviä ruokapäätöksiä. Opettelisi vielä pyytämään venyttelyä hetkeä ennen kuin on liian myöhäistä. ;)

Oikein mahtavaa viikkoa teille! Omani on ainakin erityinen. :)

Varsinainen ruotuun palaaminen

Onhan sitä tullut tehtyä harharetkiä omalta painonhallinnan tieltä jos jonkinlaisia ennenkin. Tämä taisi kuitenkin olla se dramaattisin. Jäi aamupuurot ja iltalenkit, eilen jopa suostuttelin miehen sellaiseen ratkaisuun, ettei mentäisi salille iltasella vaan vasta tänään. Mutta tämä olo! Pikkupojalla on korvatulehdus ja flunssaa, alan epäillä, että minullakin jyllää joku tauti tässä taustalla. Nenä on kovin tukkoinen, mutta kun se näin keväisin joka tapauksessa on jonkin verran, niin en ole sitä flunssaksi ajatellut.

Tänään on vähän niin kuin pakko vääntäytyä sinne salille. Koska minua ei huvita. Eikä minua huvita mennä pilatekseenkaan huomenna. Ja se on jo kuulkaas vakavaa se. Pilates sentään on pilates.

Mikä minua sitten huvittaisi? Nukkuminen. Suklaan syöminen. Kotona makoilu. Kahvin juonti.

Minua ei huvita tyhjentää tiskikonetta, ei levittää pyykkejä, ei kerätä leluja ja vaatteita, ei lähteä käymään kaupassa, ei tehdä ruokaa, ei leikkiä lasten kanssa, ei auttaa ruotsin kokeeseen valmistautumisessa. Ei huvita juoksulenkit, ei salitreenit, ei minkäänlainen hikoilu ja itsensä haastaminen. Minua huvittaa löhötä sohvalla ja pelata nettipelejä puolille öin. Typerää, kertakaikkisen typerää.

Itselle on oltava armollinen, mutta tämä on niitä tilanteita, että ei. Jos onnistuu veden juonti, onnistuu varmasti roskienkin vienti. Jostain on aloitettava ja luulen, että se on nyt tänä aamuna pyykkikone. Olen herännyt viideltä, joten riski jäädä makaamaan sohvalle on todella suuri, mutta tänään on pakko tehdä jotain muutakin. On liityttävä siihen jaksajien joukkoon, sillähän sitä itseensä taas vireyttä saa.

Sain muuten aivan loistavan puhelun eilen! Ruotuunpalauttajien äidin! Voitin Elixian arvonnassa viikon ilmaiset treenit ensi viikolle! Aivan mahtavaa. :) Soittaja sanoi sitä lohdutuspalkinnoksi, minä sanoisin, että se on nyt vahva merkki siitä, että on palattava siihen oikeaan, terveelliseen elämään ja lopetettava harhailu täällä kurin ja nuhteen ulkopuolella.

Hetken haaveilua

Olen osallistunut Naisten Kympille nelisen, viitisen vuotta sitten. Olin silloin sellaisessa kunnossa, että jaksoin kympin juosta ja maaliin pääsin iloisena ja onnellisena. Lähdimme siskon kanssa siinä keskimmäisessä sarjassa, ei juoksijat vaan mikä se oli? Hölkkääjät? Wannabe-juoksijat? Siitä johtuen jouduimme lähinnä kävelemään kolme ensimmäistä kilometriä, tungos oli niin valtava, kun hitaimmat juoksijat olivat ryhmämme edessä ja nopeimmat kävelijät/sauvakävelijät alkoivat ottaa perää kiinni. En siis juossut koko kymppiä mutta kun vauhtiin pääsimme, juoksu sujui loistavasti. 8 km -kyltin kohdalla ensimmäinen ajatukseni oli: "Ei vielä, eikö tätä ole tämän enempää jäljellä?" Viimeisen kilometrin taistelin itseni kanssa: juoksisinko kovempaa, kunnon loppukirin, vai juoksisinko himmaillen, niin saisin juosta pidempään, en vielä ehtisi maaliin, säästelisin viimeistä tippaa? No rehellisyyden nimissä kovin monta lisäkilometriä ei olisi taittunut, vaikka reitillä tuntuikin maali lähestyvän liian nopeasti.

Sitten olen tehnyt lapsia, eikä lihavimmillani juoksu ole ollut todellakaan se ensimmäinen laji, mihin olisin halunnut ryhtyä. Olen xycling-ihminen.

Ennen Naisten Kympille osallistumista sanoin siskolleni jossain vaiheessa, että haluaisin olla sellaisessa kunnossa, että voisin tarvittaessa juosta maratonin. Siitä on ainakin se viisi vuotta aikaa. Minulla nousee karvat pystyyn kaikesta kilpailusta (todennäköisesti vastustan, koska tiedän, etten voi voittaa, ja ikäänkuin kieltäydyn yrittämästä, sanon, että kilpailu on ihan tyhmää ja miks vain ensimmäiset saa palkintoja?) ja silloin ajatus osallistumisesta juoksutapahtumaan, jossa otetaan aikaa ja tehdään tulosluetteloita tuntui äärettömän vastenmieliseltä. Halusin olla maratonkunnossa vain ollakseni hyvässä kunnossa, ja halusin säilyttää mahdollisuuden olla osallistumatta.

Jos muistatte, minulla on ollut tässä vuosien mittaan suhde juoksuun. Tänä keväänä/kesänä olen tajunnut, miksi suhteemme ei ole toiminut. Olen ollut Elixian jäsen vuodesta 2004 asti. Olen rakastanut kuntokeskusta ja sen tarjontaa melkein koko sydämestäni. Tänä kesänä olen laittanut jäsenyyteni ensin jäihin, sitten irtisanoin itseni. Olen juossut. Olen ollut vapaa juoksemaan, koska mielessäni ei jyskytä: "Miksi sinä tuhlaat liikunta-aikaasi ulkoliikuntaan, kun maksat kalliita kuntokeskusmaksuja?" Tämä ajatus on ollut selkeämpi kuin ne alitajuntaiset viestit, joita olen kesän aikana tunnistanut. Olen tunnistanut, koska olen tuntenut olevani vapaa valitsemaan, vaikken tiennyt ennen, etten olisi vapaa. Tekosyyt eivät ole aina itsestäänselviä, vai kuulostaako jotenkin selkeältä logiikalta ja johdonmukaiselta ajatukselta tällainen kuvio:

Tekisi mieli liikkua, voisin vaikka käydä pururadalla kävelemässä, mutta siellä taitaa olla nyt vähän liian märkää, mitäs elixian lukkari sanoo, olisko siellä jotain mukavaa tuntia, ai pumppi alkais puolen tunnin kuluttua, no en minä siihen taida ehtiä, olisko huomenna jotain, no huomenna olis xycling, minä taidankin huomenna mennä sinne. Mitäs telkkarista tulee?

Miten itseään melkolailla täysjärkisenä pitävä ihminen osaakin huijata itseään näin hyvin, eikä edes kyseenalaista toimintamallia? Että jättää menemättä sinne lenkillekin, koska ei ehdi sinne pumppiin joka tapauksessa? Koska on tärkeämpää hyödyntää maksettuja ryhmäliikuntatunteja kuin (maksettuja) lenkkareita? Olisiko se lenkki jotain siltä seuraavan päivän xyclingiltä pois?

Tällaisen kuvion takia jätin kuitenkin maraton- ja juoksuhaaveeni. Sitten keksin, miten voisin hyödyntää jäsenyyttäni melkein vastaavaan: Elixia järjestää xyclingmaratoneja muutaman kerran vuodessa ja xycling on juuri minun lajini. Sanoin siis, että haluan olla sellaisessa kunnossa, että voin osallistua xyclingmaratonille. En ole osallistunut, olen ajatellut sitku. Jäsenyyteni on voimassa tämän kuukauden loppuun ja arvaatteko, mitä lauantaina järjestetään? Arvaatteko olenko menossa? Tottakai! (Vaikken osallistukaan koko neljän tunnin iloitteluun, koska esikoiseni koulussa järjestetään koululauantai ja vanhempain(ilta)päivä ja sosiaalinen pakko ajaa minut sinne tutustumaan uuteen rehtoriin ja uusiin väistötiloihin, jossa homekouluevakkolaiset aloittivat syksyllä opiskelunsa.) Otan haaveestani kiinni ja toteutan sen. Osallistumista on aloittaminenkin, jättäähän osa juoksumaratoonareistakin matkan kesken.

Tämän haaveen jälkeen olen vapaa toteuttamaan myös juoksullisia haaveitani. Tällä hetkellä kuntoni on siinä pisteessä, että juoksen kymmenen minuuttia putkeen. Ajattelin tänään kokeilla, miltä 15 minuuttia tuntuisi. Matkaa on siis Kymppeihin ja puolikkaisiin ja kokonaisiin, ensimmäinen tavoitteeni (sen viidentoista minuutin jälkeen) on juosta viisi kilometriä putkeen. Seuraan löysästi yhtä varttimaratonille valmentavaa juoksuohjelmaa, mutta se ei ole minulle laadittu, enkä lue sitä kuin piru raamattua, vaan pidän sitä enemmänkin sellaisena ohjeistuksena oman fiiliksen mukaan juoksussani. Minulla ei ole aikataulua, milloin minun "pitäisi" se vitonen juosta, mutta toivon voivani kasvattaa viikoittaisten lenkkieni määrää (se on minusta itsestäni kiinni, vaikka voisin vetää tähän tekosyyllisiksi lapset) niin että se päivä koittaisi aiemmin.

Uskon, että tulevaisuudessa osallistun myös niihin kisoihin, missä mitataan aikaa. Uskon, että olen kasvanut ihmisenä sen verran, että pystyn tulemaan maaliin myös sijalla 812. ja olemaan tyytyväinen suoriutumiseeni. Ja kyllä, olen jo googlettanut vaihtoehtoja Naisten Kympille. Voi olla, ettei minua nähdä ensi vuonna kummassakaan, voi olla, että juoksen ensi kesänä henkilökohtaista kymppiäni kotimaisemissa, mutta nyt ainakin tiedän, että olen vapaa valitsemaan.

Avain taloyhtiön kuntosalille :)

Ps. No hard feelings, Elixia, suosittelen kuntokeskusjäsenyyttä lämpimästi kaikille, jotka sellaista harkitsevat. Kun asiakaspalvelija tiskillä kysyi, miksi haluan erota, sanoin, että Elixia on antanut minulle kaiken sen tuen ja avun, mitä olen tarvinnut, ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Hän sanoi, että sehän on oikeastaan hyvä asia.