tiistai 7. toukokuuta 2013

Väsynyt mutta onnellinen

Toista päivää elixialaisena ja pahoin pelkään, että tämän viikon jälkeen olen niin pahasti koukussa, että irti ei ole pääsemistä.

Tänään testasin Fast, Fit & Fabulousin, vaikka ensin pelkäsin, olenko tarpeeksi fast tai fit koko tunnille - fabulous: ilman muuta! Sen voin sanoa, että jos fast-osiosta hengissä selviää, niin loppua kohti helpottaa, näin ainakin minun kehollisuudellani, kun kestävyyskunto ei parhaimmasta päästä ole, mutta jonkin verran lihaskuntotyö on tuottanut jo tulosta.

Tänään testaan myös toista ihan uutta juttua, sain nimittäin lahjakortin Ayurvediseen pää- ja kasvohierontaan. Hoitokuvauksessa luvataan, että hoidon aikana pääsee ainakin hetkeksi syvään rentoutumisen tilaan. Minä varmaan nukahdan siihen hoitopöydälle. Nukahdin eilen illalla piikkimaton päällekin. Ja meinasin nukahtaa FFF:n loppurentoutukseenkin. :) 

Olen nyt jo muutamana iltana laittanut koneen ajoissa kiinni ja mennyt nukkumaan ajoissa, eilen jo ennen kymmentä (no ehkä kymmentä vaille kymmenen mutta silti). Luultavasti se auttaa, luultavasti jossain vaiheessa alkaa helpottaa, nyt jaksaminen on sellaista perusvireistä, ei vielä virkeää. Mutta eipä tämä elämäntaparemppa muutenkaan ole koko ajan pakottamatta tapahtunut, ensin pitää pakottaa itseään myös lepäämään ennen kuin siitä tulee rutiinia ja ennen kuin hyödyt alkavat tosissaan näkyä.

Hyviä juttuja on tiedossa toukokuuhun muutenkin, joten hyvällä mielellä jatketaan. :) Pienet vastoinkäymiset tuntuvat tällä hetkellä kovin pieniltä, ja se on hyvä se. Antaa arjen olla ja elämän sotkea, iso kuva on vaihteeksi kirkkaana mielessä ja keho onneksi näköjään tietää, mitä tehdä, jos itse en. Se on pyytänyt minulta viime aikoina salaattia ja muitakin hyviä ruokapäätöksiä. Opettelisi vielä pyytämään venyttelyä hetkeä ennen kuin on liian myöhäistä. ;)

Oikein mahtavaa viikkoa teille! Omani on ainakin erityinen. :)

3 kommenttia:

  1. Oi, sä olet ehtinyt testaamaan tuon uutuuden. Minulla on vielä ensipuraisu kokematta. Ihan hyvä koukuttumisen kohdehan tuo on, joskin ehkä hieman hintava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa kokeilla, se oli kaikenkaikkiaan hymynhuulillenostattava tunti, vaikka osansa taisi olla kyllä ohjaajallakin. :)

      Poista
  2. Hyvä olet rentoutumaan ja nukahtelemaan. :) Jatkukoon pitemmät yöunet edelleen! Minunkin pitäisi taas panostaa nukkumiseen, valoisat illat venyvät helposti liian pitkäksi.

    FFF on huhupuheiden mukaan tehokkaan näännyttävää. Onneksi täällä ei moisia tunneta. ;)

    VastaaPoista