Hartia/lapani on saanut nyt uudenlaista kolmen K:n hoitoa: kylmävoidetta, kipulääkkeitä ja kinesioteippausta. Kyllä tämä tästä. Eilen jo ihastelin takareisissä olevaa työntuntua, sitä oikeaa ja hyvää tuntua, ei pahaa ja väärää kipua vaan sitä, mikä vie eteenpäin. Tänään mietin jo kahvakuulan uutta kohtaamista, että milloinhan sitä. Oikeasti pitää antaa tämän yläselkäongelman nyt laantua ensin ihan rauhassa, mutta nyt jo polttelee. On se kuula aika kiva.
 |
| Sisko kävi kinesioteippaamassa potilaan selän. Rentouttavaa ja tukevaa tässä haettiin. Annetaan olla 3-5 päivää. Olen tainnut myös polttaa niskani? |
Juoksemaankin tekisi mieli. Tänään oli viimeinen (tiistai)mahdollisuus pitkälle rataslenkille, kun kolmevuotiaan kerho menee kesälomalle tämän viikon jälkeen. Käytin mahdollisuuden vähän höpsösti menemällä teepaita- ja hattukauppaan juniorin tarpeita ajatellen. Mutta kun se tarvitsi jonkun hatun siihen auringonpaisteeseen. No, on mulla vielä torstaina mahdollisuus paikata, jos vaan kelit on kohdillaan. Nenä vuotaa mutta emmätiiä onko tää nyt sitten flunssaa vai ei. Altekille tekisi mieli tehdä kirjallinen valitus voikukista, eikö jumalauta niitä tienvarsia voisi välillä niittää? Toiset kiinteistöt hoitavat hommansa, kaupunki ei ihan niin hyvin. Silmiä kaihertaa, kun ulkona oltiin. Tuomet ja kaikki ihanat kesän merkit.
Miten minusta tuntuu tässä istuessa, että oon illalla menossa juoksemaan? Miten tässä on tällainen varmuus sisälle hiipinyt asiasta? Enkös minä tämänpäivänlenkkini heittänyt jo kävellen? Mitä ne lenkkarit sitten oikein huutaa? Ja mikäs minä olen asiaa estelemään? Juostaan sitten jos juoksututtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti