maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mäkitreeniä urbaanimpaan tapaan

Meillä on täällä keskustan alueella yhdet sellaiset portaat, jotka ovat olleet kuntoilijoiden ja tosiharrastajien suosiossa vähän samaan tapaan kuin Pyynikin rappuset vai mitä näitä nyt on.

Sisko sanoi, että haluaa mennä juoksemaan niitä. Minä olisin voinut juosta sitä juoksematonta kymppiäkin, mutta ajattelin, että mikäpäs siinä, kylmä ilma veivata jotain järveä ympäri, mennään Harjulle sitten. En ole juossut niitä aiemmin, mutta olen kävellyt ja tiedän suurinpiirtein, mistä siinä on kyse. Sisko lähti ehkä turhan rehvakkaasti liikkeelle ja minä innostuneena perässä, että eihän mun kannata kovin kauas taakse jäädä. No, olis kannattanut.

Ei niistä turhaan puhuta. On niillä muutakin kuin maisemallista arvoa. Eikä tosiaan viidennen kerran jälkeen tarvinnut lähteä kuudennelle, edes varuiksi.

Suurkaupungeissa harrastetaan pilvenpiirtäjäjuoksua. Sunnuntaiaamun rykäisy sai tämänkin lajin ihan uuteen perspektiiviin. Eipä sillä, että meillä täällä mitään pilvenpiirtäjiä olisikaan, mutta juuri nyt en pysty käsittämään, miten joku voi juosta vaikkapa kuusikymmentäkahdeksan kerrosta rappusia. Putkeen. Ja onhan niitä toki kymmeniä kerroksia korkeampiakin. Hetki menee meikäläisen kunnolla, että Harjun portaat alkaa jäädä pieneksi, taidetaan jättää pilvenpiirtäjät ihan suosiolla ammattilaisille. (Ei samperi, taasko on punnerrettava?)

Tänään pääsen taas illalla pilatekseen mutta jotain tekisi mieli tehdä jo ennen sitä. On vähän purkamatonta energiaa ilmeisesti. Sitä energiaa sain ainakin valkosuklaajuustokakusta, jota leivoin (itseasiassa tänään olevien) synttäreiden kunniaksi, mitä viikonloppuna vietettiin. Tosin kolmevee kysyi jo puoli kahdeksalta, että ehditäänkö me käydä tänään isossa puistossa, kun meillä on vapaapäivä. Juu, eiköhän me saada se jotenkin aikatauluun mahtumaan. :) Että katsotaan sitten ulkoilun jälkeen, vieläkö tekee mieli zumbailla tai jumppailla vai maltanko odottaa iltakuuden pilatesta.

Varmaa on kuitenkin, että en odota kesään asti, että portaat olisi kokonaan sulat, ennen kuin käyn testaamassa maksimisykettäni uudemman kerran.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille!

Kuvaaja: Kari Lehtinen

4 kommenttia:

  1. Onpa upeen näkönen paikka!
    Ja muutama rappu tosiaan näyttäs olevan juostavaa :D

    VastaaPoista
  2. Voi teitä ihania porrasjuoksijoita! <3 Vaikka ette videokuvanneetkaan (kait?) treeniänne, voin hyvin kuvitella kaksi reipasta porrasmenijää tuohon kuvan mukaan loputtomalta tuntuvaan nousuun.

    Mitä parhainta fiilistä tähän viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eipä tullut mieleen videoida menoa, sen verran totisesti lähdettiin ensimmäiselle kierrokselle. Mut hyvin me vedettiin! :)
      Kiitos samoin (fiiliksiä)! :)

      Poista
  3. Näyttäis olevan mun kotikaupunkini Harjun portaat:) Olen joutunut juoksemaan aikanaan fuksiaisissa noita (tosin ylhäällä sai aina ottaa hörppyä):)

    VastaaPoista