tiistai 12. helmikuuta 2013

Laihtumisen tarve

Onko tarvetta laihduttaa, nosti Iive esiin edellisen kirjoitukseni kommenteissa. Tämä on asia, jota olen miettinyt itsekin säännöllisesti, mitä kiinteämmäksi (läskipuvun alla) käyn ja mitä siloisemmin toppakerros ihon alla asettuu lihasten päälle. Onko tarvetta laihduttaa, vai riittäisikö vain sopivasti liikuntaa ja terveellinen ruokavalio, joka sallii herkkupäivät ja juhla-ajat?

Tämän aamun painoni oli 71,7 kg. Normaalipainoni BMI-raja on 62 kg. Onhan tässä siis ylimääräistä, rasvaprosenttini vuoden alussa oli 33,3 %. Vähempikin riittäisi. Kävin aamulla antamassa seitsemän tuubillista verta kokeita varten, yksi niistä meni kolesteroliarvoille. Raskausdiabeteksen jälkeen minulla on myös kohonnut riski sairastua aikuisiändiabetekseen. Syitä vähentää rasvan määrää erityisesti vyötäröltä minulla siis on.

Kuitenkin ajattelen eniten ulkonäköä enkä terveyttä. Vaikka haluaisin väittää olevani huolissani omasta hyvinvoinnistani, ja tottakai olenkin, mutta olenko niin paljon, että oikeasti alkaisin toimenpiteisiin sen suhteen? Liikunta auttaa kaikkiin vaivoihin ja minä liikun hyvin. Mutta liikunta itsessään ei paranna kaikkia vaivoja (kuten ylipainoa, lasketaan se tässä nyt vaivaksi ja sairaudeksi ihan vain pointin takia).

Normaalipaino ei ole minulle enää tavoite per se. Haluan painoni kuutosella alkavaksi, mutta jokin tuommoinen 65 kg voisi olla sopiva. Oikeastaan en etsi sitä tiettyä vaakalukemaa vaan sitä olotilaa, missä olisi hyvä olla itsensä kanssa. Ja siihen olotilaan kaipaan vähemmän vatsamakkaroita ja pienempää leuan alusta. Olen haaveillut kiinteistä käsivarsista todella kauan, ja nyt minulla olisi lihakset siihen.

Maiju kirjoitti parisuhteesta laihdutuksen ja elämäntaparemontin aikana, ja minäkin olen tainnut muutaman kerran mainita, että miehelleni herkut maistuu ja hän haluaisi jakaa kokemuksen kanssani. Oli tarkoitus liittää kotiasiat laihtumisen tarpeeseen, mutta minun piti poistaa tästä, mitä lähdin avautumaan, koska siitä tuli niin pitkä, että se on kokonaan oman postauksensa aihe. :) Sanonpahan vain, että herkkupepunkin kanssa voi elää, vaikka omat haasteensa se asettaa. Palaan siihen aiheeseen vielä myöhemmin, koska sekin on mielessäni silloin tällöin pyörähdellyt.

Mutta mikä on riittävää ja milloin motivaatio on kohdallaan? Taistelen tällä hetkellä laihtumisen tarpeen ja "pelkän" hyvän olon hakemisen välimaastossa. Minusta on hirveä sääli kehittää lihaksia, jos en aio niitä kenellekään, edes itselleni, koskaan näyttää. Voinko oikeasti olla niin itsekäs, etten paljasta upeaa bodyani tämän läskipuvun alta? ;) Mutta riittääkö kiinnostukseni siihen aidosti? Milloin voi vain todeta, että lopetan mutten luovuta? Vai onko nyt kyse pelkästään oman mukavuusalueen ylittämisen pelosta? Kyllä minä sen painoni alle seitsemänkympin silti raahaan, vaikka minun pitäisi amputoida joku raajoistani.


8 kommenttia:

  1. Samoja ajatuksia minullakin: mikä on tarve, mikä on riittävää, mikä on kohtuullista. Mitä minä itse viime kädessä haluan, mihin olen valmis...

    Tsemppiä meille näihin mietteisiin! :)

    Seittämänkympin pysyvä alitus on minunkin tavoite. Aikanaan. Järkevästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai silleen järkevästi, että sä et lähde tuohon raajan amputointiin sitten mukaan? ;)

      Kun eilen kirjoitin tämän, jäin miettimään, että kyse taitaa kuitenkin olla enemmän siitä mukavuusalueen ylittämisestä. Näillä keinoilla on pärjätty tähän asti ja nyt pitäisi jotain lähteä muuttamaan. Silti en voi olla miettimättä myös sitä, mitä Iive sanoi: riittääkö vain hyvä liikkuminen ja terveellinen ruokavalio. Miksi se ei riittäisi? Mikä sitten riittää jos se ei?

      Mutta mennään järkevästi kohti kuusikymppisiä, aikanaan, omassa tahdissa. Tsemppiä sinullekin jatkoon!

      Poista
  2. Löysin tänne ja vien blogisi omaanikin =) Vähän samojen asioiden kanssa painiskelen. Kilomäärää ei ole valtavaa pudotettavana, mutta tiedän ettei syöminen ole missään mielessä järkevää. Minäkin haluaisin siihen hyvän olon painoon ja tasapainoon syömisen kanssa. Ettei tarvis koskaan jojoilla. Ja alle 70 kg myös =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon mukaan. Ruokailun kun saa tasapainoon, se on jo suuri voitto sinänsä. Tsemppiä ja onnea matkaan! :)

      Poista
  3. Heip, liityin lukijaksesi minäkin. Mielenkiintoisella otteella käsittelet varmasti meidän jokaisen päässä pyöriviä ajatuksia. Minun ensimmäinen tavoite on päästä ensin seiskakymppiin ja sitten jatketaan sen alitusta, jos näen sen tarpeelliseksi. Ja järkeväksi. Katsotaan kuinka meille käy (hyvin tottakai!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Tervetuloa :) Toivotan sinulle hyvät tsempit kohti seiskakymppiä, se päivä koittaa vielä ihan varmasti, niin kuin minunkin kuuskymppiseni! :)

      Poista
  4. Mehän mennään samoissa mitoissa ja siis ilmeisesti ollaan yhtä pitkiäkin, tai siis lyhyitä. Painoni on nyt pyörinyt tuossa seitsemänkympin molemmin puolin pari vuotta. Alkuun stressasin sitä, että paino ei laske, mutta sitten totesin, että koska elämäntavat ovat pääosin kunnossa, tyydyn nykytilanteeseen. Ehkä jossain vaiheessa löydän motivaation päästä alle seitsemäänkymmeneen kiloon. En ole täysin tyytyväinen kroppaani, mutta on siinä paljon hyvääkin. Joku voisi nähdä tämän luovuttamisena, mutta itse olen vain lopettanut laihdutuksen. Tällä hetkellä painonpudottaminen vaatisi nimenomaan tuota mukavuusalueelta poistumista, mutta juuri nyt minusta ei ole siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi, kuulostaa ihan samalta. :) Voisin joka lauseen perään sanoa: samoin.

      Liikunta itsessään tuottaa sen verran paljon hyvää oloa, että omassa ylipainossakaan ei ole niin hankala olla, vaikka niitä puutteita ja vikoja kuinka luettelisi. On paljon hyvääkin. Samoin on ruokailun kanssa, kun pääosin syö itselleen hyödyllisiä aineksia, jotka minusta myös maistuvat hyvälle, olokin on hyvä eikä tunkkainen niin kuin jonkun hampurilaisaterian jälkeen. Kokonaistilanne on jo hyvällä tasolla, ei kaikki mukavuusalueet ole haitallisia. :)

      Poista