tiistai 26. helmikuuta 2013

Mitä oikein on tapahtumassa?

Olen liikkunut viimeksi pilatesta sunnuntaina (pilatesrullan päällä, pitkittäin ja poikittain, puolitoistatuntia rääkkiä yläselälle, lapaluiden välissä tuntuu vieläkin). Sitä ennen keskiviikkona yle-jumppa. Se alkaa muuten jo sujua, kun olen nyt tehnyt sitä säännöllisesti kerran viikkoon. Ei ne enää ehkä niin hulluja akkoja olekaan. Ei vielä niin kevyt, että tekisi mieli vaihtaa ohjelmaa, mutta minä olenkin aina ollut vähän liian hidas näissä kehitystä eteenpäin vievissä muutoksissa.

Mutta mitä on tapahtumassa, kun jätän liikuntani kerta toisensa jälkeen väliin? Torstaina piti käydä lenkillä, mutta lähdin käyttämään lapsen ulkona. En kyllä harmittele sitä vaihtoehtoakaan, mutta harmittelen sitä lenkin väliin jäämistä. Perjantaina ei käyty salilla, koska... en muista. En edes muista, mistä syystä se jäi väliin. Oli ihan paska päivä joka tapauksessa, ihan paskat fiilikset. Korkean kolesterolin mukanaan tuomat riskit ja tietoisuus omasta sukuhistoriasta iskivät tajuntaan. Mitä väliä liikkua, jos kohta kuitenkin kuolee?

Lauantaina piti käydä lenkillä, mutta lähdin käyttämään siskoani (autotonta) viattomasti ostamassa lidlistä vissyä. Viivyimme kaupoilla neljä tuntia. No, ei kahtakymmentäneljää, mutta mies lähti sitten omille teilleen (eli veljen luo katsomaan jalkapalloa), joten lapsenvahti lenkin ajaksi lähti siinä samalla. Sunnuntaina ei kannattanut lähteä lenkille, koska illalla oli pilates.

Eilen minun piti zumbailla, kunhan saisin nuorimman päikkäreille. (Vanhempi jaksaa katsoa vaikka koko yle areenan ohjelmatarjonnan kertaistumalla putkeen, jos mahdollisuus annetaan, mutta nuorempi tulee väkisinkin välillä jalan tielle, jos meinaa hänen valveilla ollessa jotain omaa liikuntaa harrastaa.) Esikoiseni, joka viettää hiihtolomaa, teki kuitenkin tarjouksen, johon minun oli vähän niin kuin pakko vastata hyväksyvästi (joo, ei ollut hevosen päätä sängyssä, mutta silti). Hän lupasi lähteä käyttämään siskoa pihalla, jos minä siivoaisin sillä aikaa. Kun pienet olivat viikon poissa, meillä oli siistimpää kuin ikinä, nyt on taas sen näköistä, kuin täällä olisi räjähtänyt joku lelupommi heti vaatepommin perään. Sain siivottua oikein hyvin, mutta zumbassa olisi silti irronnut hiki paremmin. Illalla oli asukaskokous (Joo, minut valittiin edelleen asukastoimikunnan sihteeriksi, vähän sellaisella pikkupaniikilla, että mieluummin sinä kuin minä.) ja sittenpä pääsinkin samantien pikkuherran nukutuspuuhiin.

Jos ei tuo divaani kuvausalustana, niin ehkä noi sukat viimeistään  paljastaa, ettei ne lenkkarit tälläkään kertaa ole testiin pääsemässä, kunhan vain sovittelin.

However, ostin itselleni sunnuntaina uudet juoksulenkkarit. Mustat. Iloisen mustat. Ne on ihanat, mutta en ole niitä vieläkään testannut. Tänään voisin, jos vain suinkin saan kotoapoistumisluvan. Mies nimittäin näytti aamulla siltä, että suunnitteli jotain, mutta heräsin suurinpiirtein niillä main, kun hän oli lähdössä töihin, niin en ehtinyt kysyä. Vaihtuuko juoksulenkkini tänään(kin) johonkin autolenkkiin tai kauppakeskusvierailuun? En tiedä. Vaikka mieli tekee liikkua, juuri tällä hetkellä ei tee niin paljon, että oikeasti tekisin asialle jotain. Millä minä pääsen tästä vaiheesta taas ylös? Enkö minä eilen sanonut, että ensin jää liikunta, sitten jää hyvä syöminen, sitten on paino taas kuusiviivakuusitoista kiloa korkeammalla?

Syönyt olen kyllä vielä hyvin. Vielä en tänään päässyt uusiin lukemiin, mutta eihän se niin päivän päälle olekaan? Olen syönyt ehkä vähän liian vähän, mutta toisaalta myös sillä ajatuksella, että tiedän, mitä lisätä, jos tarvitsen. Nyt ei vain ole oikein maistunut mitkään tuhdimmat ateriat, ja toisaalta, miksi maistuisi, jos niin paljon liikuntaa on jäänyt liikkumatta? Laatu ei ole heikentynyt. Rytmi ei vain ehkä ihan ole entisellään. Mutta eikös minulla ole kuitenkin vielä toivoa, koska väliin jättämäni liikunnat harmittavat minua? Eikös tilanne olisikin pahempi, jos en edes välittäisi?


10 kommenttia:

  1. Toivoa on, aina! Kevät helpottanee liikkumista ulkona?

    Juoksulenkkarisi ovat ihananan väriset, vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHANAN väriset on itselläsi, mutta nämä ovat jotenkin erityisen raikkaan mustat kaikkien niiden valkoisten, harmaiden, ja used-to-be-white jälkeen. :) Ja kyllä niillä ihan hyvin juoksukin kulki.

      Poista
  2. Pysähdy. Keskity. Kuuntele, mitä kauniit uudet lenkkarisi Sinulle sanoo... Ne tahtoo ulos juoksemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Liikunnan kanssa tulee vaihtelevia kausia. Kokeile pakottaa itsesi vaikka ensin pari kertaa ja jospa sillä adrenaliinirypyllä sit saisit jatkettua? Ja ehkämon aika kokeilla jotain uutta lajia? Mulla itellä on ainakin kovaa vaihtelua et välillä melkein joka päivä ja sit yhtäkkiä koko viikon tauko. Ehkä elimistökin siinä yrittää sanoa jotain, en tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajivaihtelua ei varmaan, mutta luultavasti juurikin niin, että elimistö sanoo, että himmaa hetki, niin jatketaan sitten taas uudella innolla. Ei vain pidä päästää siinä himmailussa itseään liian pitkälle. Monta monituista kertaa olen päässyt takaisin ratsaille sillä, että olen vain lähtenyt, vaikkei oikeastaan olisi kiinnostanut ja vaikka se varsinainen liikunnan antama lisäenergia iskisikin muutaman viikon viiveellä.

      Mietin itseasiassa just ennen sun kommenttiasi, että olisiko niin, että kun tässä on nyt sen verran monta hyvää eli runsaamman liikunnan viikkoa takana, niin ehkä nyt on/oli vain aika kevyemmälle ja levolle.

      Poista
  4. Mulla käy kanssa niin, että ensin loppuu liikkuminen ja sitten oikein syöminen. Mutta olet pitkällä, kun asian tiedostat. Siitä ei ole niin helppo mennä vanhoihin tapoihin, kun asia on itselle kristallinkirkasta. Nyt vaan syöt oikein ja liikut sitten, kun jaksat. Kyllä pari kertaa viikossakin on parempi, kuin ei ollenkaan! Meillä mies sai tiputettua kolesteroliarvojansa karppauksella. (Ei millään pekoni-mättörasvasetillä) vaan yksinkertaisesti vähentämällä hiilarit (lähinnä peruna, riisi, pasta, vehnäjauho), mutta en mä tiedä onko sekään mikään oikea tie. Auttaa toisilla ja toisilla ei...? Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitähän ei tiedä kuin kokeilemalla, mutta tuosta ns. hyväkarppi (tjsp) ruokavaliosta on ilmeisesti muutkin korkeakolesteroliset hyötyneet, joten miksipä sitä ei kokeilisi, varsinkin, kun mun nykyinen ruokavalio ei kovin kaukana siitä ole. Syön kaurapuuroa ja ruisleipää mutta ei ne niitä hiilareita pahimmasta (hötöimmästä) päästä ole. Kiitos tsempistä! :)

      Poista