keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Mukavuusalue ja kuinka se ylitetään?


Onhan tämä asia, josta muutkin ovat puhuneet, ja kuva, jonka muutkin ovat jakaneet, mutta otanpa esiin silti. Eilen epäilin motivaatiotani, tänään epäilen pelkääväni.

Luulen, että mukavuusalueita on enemmänkin. Luulen että ne on sisäkkäisiä. Ensimmäinen mukavuusalue on loppujen lopuksi aika ohut kerros ihmisen ympärillä. Se on se tapa, jolla on tottunut toimimaan ja siltä on oikeastaan aika helppo astua ulos: lähteä sille ensimmäiselle kävelylenkille, liittyä kuntosalille, heittää ruukkusalaatti ostoskoriin muiden ostosten päälle, mikä se nyt sitten onkin. Sen jälkeen huomaa, että tämähän on oikeastaan ihan kivaa, tämä kävely, tämä kuntosalilla käynti, tämä salaatinsyönti. Ja se alkaa sujua ja tapa laajentua. Tulee muita lajeja, tulee muita kasviksia, kiinnostuu siitä, mitä tekee, haluaa enemmän.

Mutta sen takana on toinen epämukavuusalue, jolle minä olen nyt astumassa. Kun entiset keinot eivät riitä. Kun sieltä ostoskorin pohjalta, salaatin alta piilosta pitäisi noukkia muutamia tavaroita takaisin hyllyyn. Olen jo tottunut toimimaan näin, miksi minun pitäisi muuttaa toimivaa kaavaa, eikö siitä ole tiedossa vain hankaluuksia?

Mitä hankaluuksia elämääni tulee, jos lopetan herkkujen syömisen?

  • saatan laihtua
  • herkut saattavat loppua maailmasta, koska on yksi ostaja vähemmän
  • minun saattaa edelleen tehdä mieli makeaa
  • saatan korvata makean herkun suolaisella
  • saatan keksiä uusia innovatiivisiä tekosyitä, miksi saisin edelleen jatkaa huonoksi kokemallani tiellä.
Mikä näistä on oikeasti uhka? (Vastaus: herkkujen korvaaminen suolaisella.)
Mitä näistä pelkään eniten? (Tämä on "vähän" säälittävää: Minun saattaa silti tehdä mieli makeaa.)
Olisikohan mahdollista päästä peloistaan ja mennä eteenpäin? (Kyllä.)




5 kommenttia:

  1. Rohkeasti rajan yli! Jos elämä muuttuu kaikin puolin vaikeammaksi ja huonommaksi, voit aina palata mukavuusalueelle :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Aamua! Aina voi palata ja aina voi ottaa tauon jos tarvitsee :)

    VastaaPoista
  3. Itsellekin vaikeinta on tuo minun voi edelleen tehdä mieli makeaa... Ja tekeekin. Mutta pitää yrittää, aina pitää yrittää, muuten ei voi voittaa. Eikä tietää, mitä paljon parempaa on sen alueen ulkopuolella =)

    VastaaPoista
  4. Hmmm... En ole koskaan ajatellut, että takaisin palaaminen olisi sallittua. Mutta onhan se, omassa elämässään saa tehdä niinkin. :) Pitäähän sitä sitten yrittää.

    VastaaPoista