Kysymyksiä aamulenkkeilijöille (r.s.v.p.)

Lähdettekö aamulenkille tyhjin vatsoin?
Juoksua vai reipasta kävelyä?
Miten pitkän lenkin teette (aika, ei matka)?
Mikä pointti siinä tyhjällä vatsalla lenkkeilyssä on? Siis paastovatsassa?

ystävällisesti vastausta odottaen
Lyijypallo

Haasteita, haasteita

Juuri kun mietin, mistä tykkäisin lukea muilta, sain itse haasteen Nti Micheliniltä. Saman tien tuli mieleen, että minullahan on jemmassa pari haastetta itselläkin eteenpäin laitettaviksi. Palaan näihin myöhemmin, koska nyt minun pitäisi olla siivoamassa, mutta olen facebookissa, zyngassa, bloggerissa ja mollissa. Lisäksi totesin, että tarvitsen liikuntaohjelman. Tavoite minulla on koko ajan mielessäni (normaalipainoon, 62 kg:n tuntumaan) mutta keinot siihen pääsemiseen häälyvät jossakin sumussa, ja ne on niin helppo unohtaa, toistuvasti, kun ei ole luvannut itselleen mitään. Palaan tähänkin myöhemmin. Nyt yritän päästä siivouspäivän tunnelmaan. Luultavasti jatkan tunnelmaanpääsemisyrityksiä myös huomenna. :)

Nämä kuvat ovat vain täytettä, viime kesän reissuja.

Ruokaa, kuvia, tykkäämistä

Ruokakuvat ovat kivoja. Erityisesti tykkään Kanelin kuvista, koska niitä ei ole koskaan liikaa ja ne on kauniisiin astioihin kauniisti aseteltuja, ajateltuja. Minulta ei ruokapäiväkirjan kirjoittaminen onnistuisi, koska en halua olla huonona esimerkkinä. Toisaalta en usko, että juuri se minun rahkansyöntini olisi se blogimaailman mielenkiintoisin rahkavälipala. Käytän rahkan kanssa ananasta tai joitain marjoja tai jotain rasvatonta, maustettua jogurttia tai mansikka- tai vadelmakeittoa tai jotain. Joskus laitan leseitä, joskus en. Kyllä, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :)

Käytän paljon pakastevihanneksia lautasen täytteenä. Jokainen pystyy myös hakemaan kruunuvihanneksensa ja hemapinsa lähikaupan pakastealtaasta, varmasti olette kaikki nähneet sellaisia ennenkin. Kesän aikana pakastevitskut on vaihtuneet tuoreisiin tuotteisiin mutta varsinaista hinkua ei niilläkään näytä olevan valokuvattavaksi.

Porkkanaa, kesäsipulia, varhaiskaalia ja kukkakaalia.
Leikkuulauta on juuri niin kulunut kuin näyttääkin, uskollinen palvelija.

Tykkään sellaisista päivä kuvina -postauksista mutta en jaksa plarata Irma eestä, Irma takaa, Irma istuu, Irma makaa -kuvia sivun alalaitaan asti nähdäkseni, oliko siellä jotain asiaakin. Tykkään edistymiskuvista, silloin kun aikaa on välissä riittävästi, että edistyksen todella voi nähdä. Tai ei voi, sekin voi olla tärkeä tieto. Tykkään lukea blogeja. Tykkään siitä, että toiset keskittyvät johdonmukaisesti kirjoittamaan, sanoihin, siihen mitä on tehnyt, yrittänyt, jättänyt kesken tai kokonaan tekemättä. Tykkään myös siitä, että toiset jaksavat nähdä sen vaivan, että kuvaavat näkemänsä, siirtävät koneelle ja siitä meidän muiden ihasteltaviksi. Tykkään siitä, että meitä on moneen junaan.

Edellämainittujen (miinus leikkuulauta) lisäksi broileria, joka oli marinoitu, vaikkei tässä ruoassa olisi tarvinnut olla. Lähikaupassa ei ihan joka tuotetta sekä marinoituna että ilman ole. Se näytti herkullisemmalta ennen kuin lisäsin jeeran, mutta maistui herkullisemmalta sen jälkeen. Tykkäsin tästäkin.

Jos vaakani temppuilee huomeaamullakin kuten nyt muutamana päivänä peräkkäin (näyttää lukemia 68,9-69,4 kg - eikä todellakaan ole mitään syytä!), lupaan ottaa teille valokuvan.

Luulen, että vanha vaakani (josta en ole kertaakaan esim. pattereita vaihtanut) haluaa vain tukea minua tässä itsepetoksessani lomakilojeni jälkeen, ja tyynnytellä, että eihän tässä mitään hätää. Luulen, että lukemat ovat pikemminkin 72-73 kg:n suunnalla. Itsepetoksen mahdollistaja tai ei, tykkään myös vaa'astani.

Onko kohtuutonta?

Oisko kenestäkään teistä edes pikkuisen ärsyttävää, että mies päättää alkaa pelata pleikkaria kesken siivouksen? Vaikka jäljellä olisi vain se viimeisen huoneen luuttuaminen, yhden ihmisen homma, jota olisit itse joka tapauksessa jo tekemässä. Eikö ihan pikkuisen ärsyttäisi silti?

No minä ratkaisin asian niin, että jätin moppini odottamaan, keitin kahvia ja tulin nettailemaan. Kohta menen kahvini ja kirjani kanssa parvekkeelle aurinkoon, ja moppi saa odottaa niin kauan kuin peliä riittää. Kiva on saada apua siivoukseen, kun tavallisesti siivoon arkena itsekseen, mutta kiva olis, jos auttaja jaksais loppuun asti. 

Muuten on luvassa leppoisaa oleilua, lähden lasten kanssa siskon luokse pitkän kaavan kyläilylle, ja mies saa tehdä sillä aikaa mitä haluaa. Vaikka pelata sitä pleikkaria. :) On se ihan rakas ukko, mutta on se vaan joskus niin kovin ärsyttävä! :)

Oon jo rauhoittunut

Luultavasti mun vaakaplussaus oli yhtä mystinen kuin Kanelilla. Tai luultavasti se oli joku hiilaripöhötys. Suunta on nyt alaspäin ja hyvästi, ihan vain normiarkeen palaamisella.

Eilen oli jano. Koko päivän kestävä. Join kolme litraa kivennäisvettä. Kaksi puolentoista litran pulloa! Siivosin, siinä siivoamisen lomassa. Ja vedet ja kahvit ja ruokajuomat päälle. Vettä tuopeittain. Mutta alkoi se helpottaa, enää ei janota niin paljon.

Liikkumista kaipasin ja sitäkin olen sitten tehnyt. Eilen kävin juoksemassa, väliin kävelyä. En viitsinyt sykkeistä niin välittää, kun menin ensimmäistä kertaa (aikoihin!) pururadalle, joka täälläpäin sattuu olemaan enemmänkin vuoristorata. Kävelin ylämäet. Olivat pitkiä. Sitä toistakin, joka minun mielestä on vain pikku töppyrä, kiipesin kolme minuuttia, ja ihan ripeää tahtia. Ensimmäinen oli pystysuora seinämä ja jostain muistilokerosta nousi, että tuonkin olen joskus ylös juossut. No, nyt olin ihan hyvillä mielin kävelystäkin.

Soittimessani on sellainen kiva ominaisuus, että se kertoo nykyisen vauhdin. Testailin sitä matkan varrella muutamaan otteeseen. Hitaimmillaan kympin tietämillä (min/km), loppupäässä testimielessä pelottavan (ainakin vastaantulleen miehen mielestä) kovaa, maksimisykkeellä, neljä pilkku kahdeksan. Osaan minä.

Kokonaismatka kuutisen kilometriä vai kuusi ja puoli. Vähän satoi kotimatkalla mutta ei kastellut. Hiki hoiti sen puolen. Kova oli maasto näin huonolle kunnolle, mutta kyllä minä vielä joku päivä ne mäetkin juoksen. Venyttelyäkään en unohtanut tällä kertaa, koska viidenteen kerrokseen kiipeäminen jumitti lonkankoukistajat kotiovella. Pakko mikä pakko. :)

Tänään kokeilin jotain aivan uutta. Kävin pilatestunnilla, enkä suinkaan suuren liikuntakeskuksen suurella ryhmätunnilla vaan pienellä pilatesstudiolla neljän muun osallistujan kanssa. Tykkäsin! Heti uusia oivalluksia ja halua osata seuraavalla kerralla paremmin. Erityisesti tykkäsin siitä, että ohjaaja korjasi aktiivisesti meidän asentoja ja liikeratoja, sanomalla mutta myös konkreettisella kosketuksella. Tämä oli testikerta, niin kuin narkkareille, eka kerta ilmaiseksi. Ja helppohan tuohon on koukuttua, kun hyvänolontunne vain jatkaa leviämistä kotiinpäin kävellessä. Tai autolle, enhän minä toki hyötyliiku suorituspaikalle! (Mutta ilma tänään olisi kyllä houkuttanut pyöräilemään sinne ja takaisin, jos vain pyörässä olisi kumit kunnossa. Vaan kun ei ole.)

Hyvä mieli on tullut takaisin. Kunnon ravintoa ja sopivasti liikkumista, niin johan helpottaa. Yksi ongelma minulla enää on. Kahvakuula on edelleen auton takakontissa! Lomalta palatessa satoi kaatamalla, eikä alettu purkaa kaikkia tavaroita. Rattaatkin haettiin vasta sunnuntaina. Ulkoilemaan lähtiessä en muista ottaa auton avainta mukaan, autoillessa on aina kannettavaa kädet täynnä, lapsen lisäksi kauppakasseja ja muuta sälää. Tänäänkin lapsen sijasta takeaway-keitto ja ostoskassi. Enkä edes muistanut koko kuulaa. Huomenna on tiedossa kirpparointia, jospa se sillä reissulla heilahtaisi sisälle asti? Täytyykin laittaa kirpparikumppanille viesti, että muistuttaa mua.

Käynnistymisen vaikeus

Nonnii. Sanonko minä että 74,8 kg? Ja että letut oli hyviä! Ja kertaakaan en käynyt lenkilläkään. Eihän siinä, vähän jos itkettää, niin voin ainakin sanoa, että minähän sanoin. Nyt houkuttaisi joku paastontapainen, ihan puhtaasti lukemien takia, mutta enpähän paastoa. Sen sijaan yritän keksiä, millä saisin läskin liikkumaan, kun just nyt en edes suunnittele liikkuvani. Niin monta blogipäivitystä on lukematta, että luultavasti sieltä se kipinä taas syttyy. Syönyt olen kotiinpaluun jälkeen ihan oppikirjan mukaan, normaalisti, kasvispainotteisesti, kevyesti ja hyvin. (Lukuunottamatta törttöilyä mäkkärin autokaistalla.) Yritän pitää siis maltin mielessä. Joskus on vain epäreilua, kun sanonta "Ei ne kilot hetkessä tulleetkaan" ei pidäkään paikkansa.

Lähden makaamaan riippumattoon ja syömään muurinpohjalettuja 24/7

Heippa rakkaat kansalaiset!

Se olis sitten kotiäidin lomaviikon aika. Sen sijaan, että pelkäisin niitä lettuja jo etukäteen, olen päättänyt kohdata pelkoni rohkeasti ja pakata lenkkareiden lisäksi myös kahvakuulan mukaan reissuun. Koska minulla on kolme lasta, olen luultavasti vasta neljäntenä siinä riippumattojonossa, samoin lettujonossa, joten onhan minulla oltava jotain puuhaa jonottaessani, sitten kun kaikki talven avut ja seurat on luettu.

Tämä viikko on ollut erittäin aktiivinen noin niin kuin liikunnan suhteen. (Unohdetaan nyt se siivouspäivä, kyllä miehellä on aikaa siivota töiden jälkeen ensi viikon aikana, kun ei tarvitse lapsia hoitaa...) Olen vetänyt sellaisen teholiikuntaviikon. Teho minulle, mieto jollekin TM:lle :) Mutta on ollut kivaa oikein odottaa, että mitäs tänä päivänä sitten. Tein itselleni viikon liikuntaohjelman ja se sisälsi parin juoksulenkin lisäksi kaikenlaista kotijumppaa ja kahvakuulan heiluttelua. Ei mitään ihmeitä, mutta sellaista, mitä kotona voi ilman aikatauluja tehdä, kun lapset nukkuu tai leikkii keskenään. Perjantaina jumppailua pakoillessani ajattelin, että ehkä on ollut vähän turhan kova rykäisy näin alkuun, mutta toisaalta en ihan samalla lailla aikonutkaan jatkaa ja joka tapauksessa ensi viikko katkaisee tämänkin putken erilaisuudellaan.

Hiilarit mielessä, lenkkarit jalassa, kahvakuula kädessä, psyykemittari mukana, ja lomafiilistä kehiin. Tsempatkaa mua! :D :D Tästä se lähtee!