keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mitä sitä elämältään enää toivois?

Huomenna on neuvola. Sanon sen tähän heti kärkeen, etten unohtaisi. Syyskuun puolella pitäisi muistaa toinenkin käyttää, sillä kertaa kolmivuotisneuvolassa. Muista, muista!

Kävin eilen juoksemassa, edelleen ilman sykemittaria, koska en tiedä, missä se vyö on. Mietin jo keväällä xyclingissä, että enkö ihan oikeasti osaa kuunnella itseäni, enkö tiedä, milloin teen liian kovaa. Kun on totuttanut itsensä siihen, että mäen päälle mennään, eikä pyörää työnnellä, niin miten osaa enää himmailla? Juoksin neljä seitsemän minuutin settiä. Hyvältä tuntui. Hävitin jo aika päivää sitten sen ohjelman, jonka mukaan aloitin, mutta totesin, että näitä seiskaminuuttisia minun täytyy tahkota aika paljon vielä ennen kuin kärsii pidentää aikaa. Ensimmäisessä vedossa jalka nousi ja meno oli kevyttä mutta jo toinen veto tuntui raskaammalta. Pitkä on matka puolenkin tunnin yhtämittaiseen juoksuun, mutta onhan tässä aikaa.

Se onkin toinen asia, mitä olen pohtinut. Että jos aikaa ei olisi, niin en kyllä edes yrittäisi. Tällä hetkellä ei tunnu siltä, että tekisin mitään välittömän hyvinvoinnin takia vaan mielessä vain pitkäaikaisempi hyöty. Tulet terveemmäksi, jaksavammaksi, pystyvämmäksi - sitten joskus. Ehkä juuri siksi minusta tuntuu, että olen koko ajan vähän hukassa, että jotain pitäisi tehdä, mutten kerta kaikkiaan tiedä, mitä. Tuntui, että Niina kirjoitti minusta ja minun ajatuksista omassa postissaan. Jos haluatte tietää, miltä minusta tuntuu, lukekaa täältä.

Olen vuoden aikana laihtunut viitisen kiloa. Viitisen, kuutisen, kuka noita laskee. En minä ainakaan, selvästikään. Ja ne oli niitä raskauskiloja. Niitä myyttisiä, helposti karisevia vai tiukassa istuvia. Lopettakaa se kohkasu niiden raskauskilojen kohdalla, se on sama, miten ne ylikilot on tulleet, yhtä paljon töitä niiden poistamiseen pitää tehdä. Miten eli ennen ja miten elää nyt on paljon ratkaisevampi kuin se, kuinka monta kiloa kukin saa ja missä ajassa pois. Paitsi jos on kilpailua. Sehän on sitten eri asia. Ja minä en ole siinä kisassa mukana. Enkä äitiyskisassa. Vuoden Äiti -palkintoja on tullut pokattua vuosien varrella jo niin paljon, että uutta vitriiniä pitäisi hankkia.

Parhaimmillaan pääsin yhdeksän kiloa alaspäin, nyt olen sen verran roimasti taas 70-kilon puolella, että vituttaahan se. Toisaalta en ole kovin kaukana niistä lukemista, mihin vuodessa pääsin tuon nyt kolmevuottatäyttävän tehtyäni, siitä jatkoin sitten kuuteenkahdeksaan ennen kuin aloin odottaa tätä viimeistä. Että kai se on lukema, jonka tavoitan vuodessa, vaikka lähtöpainot oli kyllä erit.

Nyt siis loppukappaleen pitäisi käsitellä sitä, miten tästä opittuani nousen ja mitä kaikkea alan nyt tehdä toisin ja uhkua tsemppihenkeä, mutta minä en jaksa. Ei, en halua pitää hengähdystaukoa, eikö tässä ole jo hengähdetty ihan tarpeeksi. En vain kerta kaikkiaan tiedä, mitä tekisin. Sanokaa te. Sanokaa, että lopeta nyt jumalauta se itsepetos ja suklaansyönti ja yksi puolentunnin juoksulenkki kerran kahteen viikkoon ei ole riittävä määrä liikuntaa. Sanokaa, sanokaa, mitä minun pitäisi tehdä.

Taidan pitää vähän aikaa ruokapäiväkirjaa, niin sitten tiedätte, miten todella perseellään yhden ihmisen elämä voi olla. Noin niin kuin laihdutusnäkökulmasta.


2 kommenttia:

  1. Mulla on aina tökkinyt sillon kun liikaa yritän. Jos väkisin pakotan itteni luopumaan jostain tai pakolla jotain tekemään, niin sitä en kauaa oo jaksanu.

    Ite en voi sua patistaa liikkumaan enempää, kun tässä itelläkin vähän tullu laiskoteltua. Musta tuntuu että sä oot ollu paljonki liikkumassa :) Mä en ainakaan kykene juoksemaan edes minuuttia putkeen, tai en oo edes jaksanu yrittää.

    Varmaan mitä edemmäs menee painonpudotuksessa, ja paino vähenee, niin sitä enemmän liikuntaa tarvii jotta jotain tapahtuu.

    Mutta onko sulla kiire? :) Mä elän ainakin siinä uskossa, että hitaasti pudotettu paino pysyy helpommin poissa.

    Jokainen tekee asiat omaan tahtiinsa, ja sä varmaan kuten muutkin, teet tämän ihan vain oman itsesi takia. Et oo kellekkään "tilivelvollinen", eikä sun tarvii laihtua samaan tahtiin kun muut. Mutta jos sulla ei oo hyvä olla nyt, niin sun täytyy keksiä keino millä saat taas asian ytimestä kiinni. Joku ehkä osaa sanoa miten se tapahtuu, mä en, kun itellä vähän samanlaisia fiiliksiä sillon tällöin:(

    Ja kuitenkin kerran oot onnistunu, joten miksi et onnistuis uudestaan? :D

    Olis kiva lukea sun ruokapäiväkirjaa :)
    Ei tässä kommentissa mitään asiaa ollu oikeestaan, mutta hyvin ymmärrän miltä susta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut viisaita, nuori ystäväni (You speak wice, young Padawan).

      Jotenkin siitä juonen päästä pitäisi tosiaan kiinni saada, mutta minun kohdalla ei päde enää, mitä hitaammin sen parempi. Ei ole suunta alas vaan ylös. No sikäli parempi ettei räjähdysmäisesti ylös... :)

      Ja sun kommentissa oli paljonkin asiaa, koska itsehän mun tää(kin) ajatustyö ja laihdutustyö on tehtävä. Mukavaa vain, että joku pohtii mukana. Kun oon aikaisemminkin onnistunut, niin tottakai onnistun nytkin. Kiitos. Mikään ei ole esteenä, jos itse en ole.

      Pidän tämän päivän ruokapäiväkirjaa ja kerron huomenna, miten sujui. :)

      Poista