keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mun lajini on kävely

Olen aika järkyttynyt. Olen tajunnut, että tarvitsen kävelyä, pitkiä vaunulenkkejä. Olen tajunnut olleeni ihan aikuisten oikeasti ihan järjettömän huonossa kunnossa, kun aloitin vauvan syntymän jälkeen palautumiseni "normaalikuntoon". Siis nyt se iski tietoisuuteen, vaikka olenhan minä vuosien varrella kuntotesteistä vaisuja tuloksia saanut. Eihän se mitenkään sellainen ominaisuus ole, että sillä mielellään ylpeilisi ja CV:hen lisäisi. Olen ahkera ja tunnollinen työntekijä, minulla on loistava huumorintaju ja järjettömän huono kunto.

Olen nimittäin sitä tyyppiä, että menen ja teen. Lisään vastusta ja painoja, kun jumppaope kerta käski. En ilkeä olla lisäämättäkään. Kannan kauppakassit ja lapset autolta, kun ei niitä sinnekään voi jättää. Juoksen tai poljen mäen ylös, koska päätin niin mäen alla. Enhän voi ainakaan näyttää kenellekään, että luovutin kesken. Taas liian isoilla taakoilla. Koko ajan liian korkeilla sykkeillä. Hikoilen, poltan kaloreita, täytyn endorfiinista, mutta peruskunto ei kehity, koska en malta tehdä hitaasti, matalammalla syketasolla, pienemmällä vastuksella. Koska jaksan tehdä kovemminkin. Ja olen päättänyt tehdä kovemmin. Harmi vaan, kun lähtötaso on ollut aina kovin huono. Aina sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, laiskistuin ja löysistyin ja hyötyliikunnan osuus tippui vähitellen minimiin. Sen lisäksi, että menen ja teen, olen suurimman osan ajasta tekemättä mitään ja passuutan itseäni muilla. Sitten "on syytäkin" tehdä rankka treeni, että saa taas kaloreita kulumaan, kun on tullut taas makoiltua.

Mutta mitä olen tehnyt tämän syksyn? En ole hurjastellut salilla, pumpissa tai pyörän päällä vaan kävellyt vaunujen kanssa säännöllisesti kaksi kertaa viikossa puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntia kerrallaan. Hidasta, pitkäkestoista, matalasykkeistä, säännöllistä. Mäet, vaunut ja nyt myös lumi ovat pitäneet huolen siitä, että ihan ilman vastusta en ole joutunut kävelemään. Ilman vaunuja olisin kuitenkin varmasti pistänyt juoksuksi jo hyvän aikaa sitten, ja taas olisi sykerajat paukkuneet ja kehitys olisi jäänyt kehittymättä. Huomaan kehittymiseni paitsi kuntosalin lämmittelylaitteissa myös xyclingissä.

Olen järkyttynyt siitä, että huono kuntoni on pelkällä kävelyllä kohonnut enkä olekaan ollut hyväkuntoinen tai edes keskinkertainen. En vaikka kuinka olisin itselleni muuta uskotellut. Kun olenhan minä jaksanut. Enkö olekin? Ja olen järkyttynyt siitä, että joudun tarkistamaan ennakkoluuloani siitä, että vain vakavasti ylipainoiset kohottavat kuntoaan kävelemällä, koska he eivät muuta jaksa. Enkä minä halua kuulua siihen kategoriaan, joiden kuntoilumuoto on kävely. Pelkkä, tylsä kävely. Mutta eihän tässä koko matkassa olekaan kysymys pelkästään siitä, mitä minä haluan, vaan siitä, mikä on minulle hyväksi. Ja tällä hetkellä minä tarvitsen kävelyä. Voi olla, että se vaihtuu joku päivä juoksuksi, pelkäksi tylsäksi juoksuksi. Mutta se on sen ajan murhe. Nyt kävellään!

1 kommentti:

  1. Kävely on hyvä laji! Loistavaa on myös se, että "pelkästä tylsästä kävelystä" voi nähdä tuloksia! Kehitystä, joka vaikuttaa, kaikkeen muuhun jaksamiseen.

    Hienoa on sitä paitsi jo se, että sun laji on kävely eikä esim sohvalla istuminen... Tsemppiä!

    VastaaPoista