lauantai 21. tammikuuta 2012

Pieniä asioita

Aloin keksimään tekosyitä, miksi jättäisin powerin väliin, joten jätin sen väliin ja vaihdoin xyclingiin. Johan alkoi homma taas toimimaan.

Pukuhuoneessa tulee tehneeksi huomioita, vaikkei muita tarkkailisikaan.

Olen jo aikaa sitten kiinnittänyt huomiota yhden vanhemman naisen yhteen pieneen tapaan, jota kertakaikkiaan en omista lähtökohdistani (johtuen?) ymmärrä. Kun hän tulee pukuhuoneeseen ryhmäliikuntatunnilta, hän ensimmäiseksi kaataa vesipulloonsa jääneet vedet pois ja menee sitten omalle lokerolleen. Tämä on se, mitä ihmettelen. Miksi, oi miksi, hän kaataa ne vedet pois? Ettei vahingossa joisi liikaa vettä? Koska hänen elimistönsä ei tarvitse vettä kuin suoraan liikuntasuorituksen yhteydessä? Ei voi ymmärtää!

Itsehän täytän pullon, kun menen tunnille, täytän sen taas, kun tulen tunnilta. Otan vesipullon mukaan saunaan, täytän sen taas, kun tulen saunasta ja mahdollisesti vielä kerran, kun lähden liikuntakeskuksesta. Sen sijaan kaadan sen kyllä tyhjäksi, jos pakkaan sen reppuuni, joskin teen sen viimeiseksi ennen lähtöäni. En minäkään halua, että pullo vuotaa vaatteille.

Viimeksi xyclingissä käydessäni huomasin suihkussa minua vastapäisellä tytöllä todellisen pesutuotearsenaalin. Ensin suihkuhuoneessa leijui jumalainen kookoksen tuoksu, sitten pullo kerrallaan kiersi lattialta käyttöön. Ihastuttavan hedonistinen ote! Satuin huomaamaan hänet samassa xyclingsalissa jo aiemmin. (Lähinnä siksi, että mieleni teki sanoa vieressä jäykkänä polkimia vääntävälle liikkujalle, että katsopa tuon punatoppisen tytön ajoasentoa, ota mallia siitä, niin helpottaa.) Tiedän, että hän teki töitä suihkuhetkensä eteen.

Itselläni oli shampoo, hoitoaine ja kasvojen pesuaine, saippuaa seinätelineestä. Olen koko viikon miettinyt, mitä tällä tytöllä oli niissä kahdeksassa pullossa, tuubissa ja purkissa. Vaikka kuinka lasken ja arvailen, pääsen korkeitaan kuuteen tuotteeseen, joita käytetään suihkussa ja jotka eivät sulje toisiaan pois. Xycling, sauna ja kahdeksan pesutuotteen suihkuhetki. Mitä muuta voi enää toivoa?

1 kommentti:

  1. Ah ja argh tuo ajoasentoasia... Jouduin vaihtamaan vakixyclingissä vakipaikkaa, kun en enää kestänyt lähistölllä vakipaikkaansa pitäneen herrahenkilön todella pöyristyttävän huonoa ajoasentoa. Puolet tunnista menee siihen, kun yritän arvioida, mistä nikamavälistä selkä tulee laukeamaan! Kaikki ohjaajan antamat vinkit asennon korjaamiseksi menevät ohi ja stonga kiinnitetään hakkaamalla paikalleen, kun tahtoo tunnin aikana löystyä (tottakai, kun sä roikut siinä kuin hengenhädässä koko ajan - keskivartalon kannatuksesta ei tietoakaan vaan hartiavoimin ryskäen)... Aivan kauheeta. Oman ajorauhan turvaamiseksi siirryin toiselle puolelle salia!

    VastaaPoista