Voi elämä tätä elämää...

Ilmoitin jo tiistaina kolmevuotiaan kerhoon, että pidämme torstaina vapaata, koska molemmat vaikuttavat vähän flunssaisilta, vaikka äsken vasta toivuttiin edellisestä. Samalla ajattelin, että saisin yhden kokonaisen päivän siivousta varten, mitä ei katkaise minnekään lähtö, vaan ainoastaan lastenhuollolliset asiat. Aamulla heräsin siihen, että kolmevuotiasta vain itketti ja itketti, piteli vatsaansa, mutta mihinkään ei kuulemma sattunut.

Istuttiin sylitellen sohvalla puolisen tuntia ja ehdin jo ajatella, että tässäkö se siivouspäivä sitten meneekin. Kuumetta on vähän, mutta ei dramaattisesti, mutta olo näytti kokonaisvaltaisen kurjalta. Veden hakemisen varjolla pääsin keittämään itselleni kahvia ja puuroa, ja kohta lapsi ilmoitti, että voisi vähän puuroa ehkä ottaakin. Nyt hän lukee pikkuveljelle Puppe-kirjaa lasten huoneessa eikä aamullisesta itkusta ole enää tietoakaan. Minun pitäisi varmaan kipaista lähikauppaan maidon hakuun ennen kuin esikoinen lähtee kouluun.  Sitten on palattava taas suunnitelma A:han ja alettava raivata tavaroita paikoilleen.

Olo on kurja, väsynyt ja turvoksissa. Vaaka sanoo samaa. Eilinen ilta meni istuessa vapaaehtoishommissa, ja siis todellakin neljä tuntia pelkkää istumista. Mietin illalla, miten ikinä voin palata töihin, varsinkaan työpöydän ääreen, jos neljässä tunnissa pari kertaa paikan vaihto ei riitä liikkumiseen. Ei mikään ihmekään, että istumatyö tappaa. Minun selkä ei ainakaan tykännyt tippaakaan selkänojattomilla palleilla istumisesta, kun ei siihen pöytäänkään viitsisi koko ajan nojata. Mutta toimistoissa on sentään kivemmat tuolit, ja vapaammin pääsee välillä jaloittelemaan. Vaikka välillä tuntuu, että on taas koko päivän sohvalta suorittanut, taidan tosiaan olla jalkeilla huomattavasti luulemaani enemmän, kun yksi neljän tunnin paikallaan olo teki noin tiukkaa. Ihminen on luotu liikkumaan!

Siitäpä tulikin mieleen vieno toiveeni päästä tänään juoksemaan. Saas kattoo kuin käy. Miehellä on nimittäin jotain menoa työpäivän perään. Tästä tuhvelo-olosta olisi vain kiva päästä eroon, ja reipas ulkoliikka on siihen paras ratkaisu. Kuumesairasta lasta en kuitenkaan lähde ulkoiluttamaan, joten kaikki toivoni on tänään illassa.

Vahva olo

Viisas olin, kun pitäydyin salilla liiemmistä kyykkysarjoista. Pakaraa ja reittä sekä alaselkää kyllä pilateksessa muistettiin treenata. Nyt vain selvisin voittajana, kun ei ollut lihakset jo valmiiksi väsyneet. Eilen tein taas yöjuoksuratkaisun, kun aiemmin en ehtinyt. Tempaisin reippaan vitosen sillä ajatuksella, että tämän on nyt riitettävä. Kotona läähätin, että ei musta ikinä juoksijaa, kun vitonenkin vetää näin sipiksi. Mutta sitähän minä halusin. Juosta niin, ettei kotona tunnu siltä, että lyhyeksi jäi.

Tänään lähdettiin rataslenkille, vaikka vähän vettä sateli. Takki oli tavallinen ulkoilutakki, ei goretexiä eikä muutakaan vesitiivistä, mutta hyvin pärjäsin. Kävin jo sen tutuksi tulleen kolmetoistaseni, jaloissa edellisen illan lenkistä huolimatta ihanan vahva olo ja matka taittui reippaasti. Alkumatkasta lenkkari painoi ikävästi rikkinäistä varvasta, mutta minkä sille mahtaa, varsinkaan kesken lenkin, kyllä kipuunkin tottuu, vaikka p*skamaistahan se on, että joutuu tottumaan.

Loppumatkasta alkoi selässä tuntua kävely (tosi ärsyttävää) ja viimeiseltä myös kipeän varpaan jalan penikassa, saattaa niillä olla joku yhteys tai sitten ei. Meinasin käydä vähän isommassa ruokakaupassa, mutta sinne olisi pitänyt mennä kerhon ohi ja palata sitten takaisin, niin en kertakaikkiaan jaksanut enää kasvavine vaivoineni, vaan päädyttiin kolmevuotiaan haun jälkeen poikkeamaan lähisivassa. Jäi kasvikset ostamatta mutta on täällä kotona vielä jotain.

Nyt olo on väsynyt mutta onnellinen. Ihana, että pystyy liikkumaan, vaikka välillä se tekeekin tiukkaa. Seuraava juoksulenkki on väkisinkin sellainen hidas ja palautteleva, vaikkei tämän päivän kävelykään mitään maratonvauhtia mennyt. Rankempi on rataslenkki silti kuin kevyt juoksu. Kahvikupin kanssa käperryn nyt hetkeksi sohvan nurkkaan pelailemaan nettipelejä. Ennen seuraavaa riitaa ja sen selvittelyä...

Aina kun luulen, että suklaalla ei ole minulle enää mitään tarjottavaa, keksitään taas jotain, joka vaikuttaa kohtuulliselta ja kyllähän nyt kahvin kanssa vähän voi maistella. Ei mene näiden kahvien kanssa, mutta menee joku päivä.

Ymmällään (tai ei)

Käytiin äsken salilla. Mun avain ei taaskaan toiminut, mutta onneksi oli mies mukana. Taasko pitää olla maanantaina soittamassa, että joku roti siihen avaimen lukkiuttamiseen? Tein enimmäkseen ylävartalolle ja selälle treeniä, viime viikon  pilateksesta jotain oppineena. Yleensä siellä muutaman kerran peräkkäin keskitytään johonkin tiettyyn alueeseen vähän enemmän, joten ei passaa huomista varten kokonaan jalkoja väsyttää.

Oikeastaan mun olisi pitänyt olla niitä portaita juoksemassa, niin olin itselleni luvannut. Mutta tuli tuo salille meno puheeksi eilen ja vaikka hetken jo luulin, että mies oli unohtanut sen, niin eikö mitä. Kun kerta ehdotti, että mennään niin sittenhän mennään. :) Ymmällään olen ehkä siitä, että jätin juoksun väliin, mutta olihan mulla salillekin ikävä. (Ja oikeesti pelkään vähän niitä portaita.)

Ymmällään olen myös tämän aamun vaakalukemasta. Sataa grammaa vaille vuoden alin, vaikka vietin eilen iltaa suklaan ja viinilasillisen kanssa ja kuukautiskiertokin on siinä tietyssä vaiheessa. Sen kummemmin hormonitoimintaani kuvailematta mainitsen, että olen niitä onnekkaita naisia, joilla hormonikierukka on tyrehdyttänyt kuukautiset käytännössä kokonaan. Keho muistaa silti ihan hienosti välillä kerätä nestettä enemmän ja välillä heitellä mielialojakin vähän tavanomaista enemmän. Näistä hienovaraisista (HAH!) vinkeistä tiedän siis parhaiten, missä kohtaa kiertoa olen menossa. No, sen kummemmin myöskään mysteerivaakaani analysoimatta otan tuloksen annettuna, joku muu saa tarkastaa laskukaavat sen taustalta.

Nyt on hyvä ja leppoisa olo. Varmaan olisi ollut juoksunkin jälkeen, mutta tämä meni nyt näin. Huomenillalla on pilates. Sitä ennen ehtii vaikka mitä.

Oikein aurinkoista viikonloppua teille kaikille! Sataa voi sitten vaikka yön aikana.

Perjantain suunnitelmia

Tänään on perhekerhoaamu.

Siivottava sieltä tultua.

Iltapäivän puolella kehonkoostumusasioita.

Eilinen juoksulenkin väliin jättäminen houkuttaa paikata tänään.

Illalla saunaan.

Kunnon venyttelyt tähän väliin.

Houkuttelisinkohan miehen pelaileen jotain lautapelejä kun lapset on nukkumassa?

Uudet siivoustulppaanit on myös ostettava.

Synkistelyä

Bostonin maraton

Kyllä! Nyt löytyi vihdoin se vaarallisin kansanosa, johon iskeä! Juoksijat, nuo paholaisen kätyrit! Odotan mielenkiinnolla mikä ryhmittymä ilmoittautuu pommi-iskun tekijäksi. Varmaan jotkut kateelliset. Ei voi käsittää...

Lapset

Tässä yhtenä iltana meinasin sanoa esikoiselleni, että laitan sut koulukotiin, jos et nyt jo jätä mua rauhaan ja mene nukkumaan. Kun pienet on vihdoin nukkumassa ja olisi hetki aikaa olla, niin ei silloinkaan saa olla olematta äiti, kun pitää edelleen vastata pyykinpesua ja kaupassakäyntiä ja matikanläksyjä käsitteleviin kysymyksiin. Mielellään vielä yhdeltätoista illallakin, koska teinin nukkumaanmenoaika tuntuu olevan sitä myöhempi mitä useammin äiti käskee.

Meillä oli töissä asiakkaana vanha nainen, joka huonosta muististaan huolimatta (tai juuri siksi) kertoi paljon omasta elämästään. Yhtenä suurena teemana hänellä oli lapsettomuus ja perheettömyys. Sodan alkaessa hän oli ollut liian nuori seurustelemaan, sodan päätyttyä kaikki hyvät miehet olivat kaatuneet tai varattuja. Ei hän miehettömyyttään mitenkään katkerana muistellut, mutta siitä seurannut lapsettomuus oli kipeä asia, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Hän oli ensimmäinen, joka kysyi minulta, odotanko minä lasta, jo ennen kuin olin kertonut sitä lähimmille työkavereillekaan. Tarkka silmä oli tottunut huomaamaan toisen onnen. Jotenkin tuntui pohjattoman surulliselta olla siellä asiakkaan kanssa vastaamassa kysymyksiin kuten: "Onko tämä ensimmäisenne?" "Ei, kolmas, koska me ei oikein osata lopettaa tätä lasten tekoa, koska me ollaan siinä niin järjettömän hyviä, ja onnekkaita. Meiltä tämä sujuu." Ei noista omistaan jaksa ja muista aina olla niin kiitollinen, vaikka pitäisikin jaksaa muistaa, mutta onhan ne ihan ihania (ainakin silloin kun ne nukkuu tai sukeltaa).

Kesäksi kuntoon -projektit

"Vielä ehdit rantakuntoon!" "Viisi viikkoa kesään -tehotreeni!" (On oikeasti enemmän kuin viisi viikkoa.) Jopa sähköpostiin on tullut nyt kehoituksia koittaa tehdä jotain tälle vatsamakkaralle, kun kesään ei enää ole oikeasti pitkä aika ja KuntoPlussan toimituksessa ja facebookin sivubannerin mainostajien keskuudessa pelätään nyt sitä päivää, kun Lyijypallo heittää takin pois ja kulkee kaupungilla pelkässä paidassa ja housuissa. Minä olen matkalla, älkää hoputtako. En aio vetää mitään kuuden viikon paniikkiratkaisua saadakseni itseni bikinikuntoon. Minä teen elämäntaparemonttia, sitä ei sovi pilata hutiloimisella. Minulla on kyllä yhdet tavoitehousut, (ostin uudet farkut, jotka ovatkin vähän napakammat kuin kolme vuotta väkisin päälle ahdetut ja ehkä siinä hommassa vähän venähtäneet muutamat entiset) jotka haluaisin päälleni parin viikon päästä, mutta jos eivät mene, niin onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Ja uimarannalla pärjään kyllä kokouimapuvussakin, kiitos vain huolenpidosta. Itseasiassa voisinkin sovittaa vanhojen bikineideni yläosaa, joko se mahtuisi päälle, mutta tuskin mahtuu. Siksi kokouikkari.

Itsensä kehittäminen vs. itsensä järjetön särkeminen

Salitreeni + pilates + lasten huoneen siivous + pikkupojan kanssa keinutuoliin nukahtaminen = järjetön kipu järjettömässä paikassa + vähän itkua + burana 600 + aikaisin nukkumaan. Jaloista jo mainitsinkin, pariin otteeseen. Siivosin illalla lastenhuonetta, silleen ajatuksen kanssa, että mitä jätetään näkyville ja mitä laitetaan huilimaan, ja ylipäätään sitä järjestystä, että mikä mihinkin kuuluu. Tuli sen verran kyykättyä ja kontattua, että jaloissa olikin jo parempi tuntu, ja taisinpa siitä turhan korskeasti miehellekin kehaista, että kyllä kannatti alkaa, kun huone on siisti ja jalat taas kivuttomat.

Luultavasti nukahdin keinutuoliin pikkupojan kanssa, koska siinä vaiheessa, kun taas kiinnitin meihin huomiota, pikkupoika oli ainakin unessa. Käytiin hetkeksi keinumaan ja kuuntelemaan unilauluja. (Toimii yllättävän hyvin myös aikuisiin, näköjään.) Kun laitoin poikaa omaan sänkyynsä, kumartuminen eteenpäin vihloi ihan järjettömästi vasemman kankun päältä, yläpuolelta. Selvästi lihaksessa, joten ei paniikkia selkärangan paukkumisesta, mutta eipä siinä oikeasti huvittanut muuta kuin käydä makuuasentoon kuolemaa odottamaan. Ei tullut kuolema, tuli uni, ja aamulla oli kaikki taas lihaksistossa ihan hyvin. Mutta onko oikeasti järkeä liikkua itseään sellaiseen kuntoon, että joutuu kipulääkkeillä sitten paikkaamaan tekosiaan? Nyt viimeistään pitäisi venytellä enemmän.

Tekstiilipesuri

Kävin hakemassa vanhalta työpaikaltani lainaan/ vuokralle tekstiilipesurin, että saan pestä meidän sohvan. En saanut sen vedenottoletkua kiinni. Eikä saanut naapurin tätikään. Eikä mies, kun tuli töistä kotiin. Ei edes vanha työkaveri, joka asuu tässä lähellä, ja jolle soitin, että tää ei toimi, en aio maksaa. Vei mukanaan koko laitteen, mitä minä sitä isoa imuria ja kahta lasta autoon pakkaamaan enää ja itse palauttamaan vekotinta. Siltä minä sitä lainasinkin. Olisin vain halunnut sohvani puhtaaksi.

Mutta paistaa se aurinko sittenkin taas!

Lenkin kävin tänään 10 km (siis kävellen) pilvisessä ja synkeässä ilmassa, mutta nyt paistaa aurinko. Paistaa parvekkeelle niin, että melkein tekee mieli mennä parvekkeelle kahvin juontiin. Vain melkein, koska tekstiilipesuriepisodin jäljiltä meillä on vielä varapeitteet parvekkeella tuulettumassa sohvan divaaninlaatikosta. Mutta kyllä minä sen parvekkeen tässä kohta, joku päivä, siivoan, ja sitten kun se on siivottu ja laitettu kesäkuntoon, pidän oikein kunnon Garden Partyt. Isoja hattuja ja sen sellaista. :)

Haastettu taas

Sain Mintulta haasteen vastata viiteen kysymykseen ja laittaa sitten viisi uutta kysymystä eteenpäin muille. Kiitos, Minttu, haasteesta. :)

Tässä Mintun kysymykset:

1. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kesä ja syksy. Kesä, koska on lämmintä ja aurinkoista ja ei tarvitse pukea kolmea aluskerrosta ulkovaatteiden alle, kun lähdetään ulos. Syksy, koska en jaksa pelkkää kesää aina, vaan kaipaan muutosta välillä muistuttamaan, mikä kesässä on niin hienoa. Syksyssä kaikki ne ruskan värit ja kuulaan raikkaat aurinkoiset aamut, kun lätäköiden reunat alkaa jo jäätyä ja se tieto, ettei tarvitse koko ajan mennä liihottaa niin kuin kesän perhoset, vaan saa olla ja käpertyä kotiin, keskittyä vähän myös itseen välillä.

2. Pidätkö ruoanlaitosta ja mitä kokkaat mieluiten?
No enpä voi sanoa, että erityisesti tykkäisin. Siksi kokkaan varmaan mieluiten sellaista, mihin ei tarvitse nähdä kovin paljon vaivaa. Teen aika eriytyneitä ruokia, niin että jokainen saa poimia haluamansa lautaselle, yksi suosikkini on porkkanat ja punajuuret pannulla (ja vähän suolaa ja rakuunaa ja hunajaa mausteeksi). Sen kanssa voi syödä käytännössä mitä vain.

3. Mikä sinulle on tärkeintä elämässäsi?
Hyvinvointi. Oma hyvinvointi, että jaksaa sitten lapsiakin hoitaa ja kotia pitää asuttavana ja sitä rataa. Läheisten hyvinvointi, että kaikki oltaisiin kunnossa ja terveinä, ja arki rullaisi sujuvasti eteenpäin. Mikä sitten eniten sitä omaa hyvinvointia aina milloinkin lisää, onkin jo eri juttu.

4. Oletko koskaan harrastanut tai harrastatko kilpaurheilua? Jos olet, niin mitä?
En, enkä ala harrastaa.

5. Karkit vai suklaa?
Suklaa, ehdottomasti, joka tilanteessa ja aina. :)

Sitten omat kysymykseni teille:
1. Mistä haaveilit lapsena ja onko se toteutunut?
2. Mitä ilman et voisi elää?
3. Mikä on viimeisin hankintasi?
4. Oletko pahoittanut mielesi blogisi kommenteista?
5. Mikä saa sinut hyvälle mielelle?

Laitan haasteen eteenpäin Hepalle, Kiiperille, Niinalle, Akulle ja Annalle.

Ps. Olen venytellyt ja syönyt buranaa, saattaa olla, että huomenna pääsenkin taas rataslenkkeilemään. :)

Ryhtiliike

Leivoin eilen pullaa. Näkyi tänään vaa'assa. Hienosti oli kyllä perhe äitiä auttanut niiden syömisessä sillä aikaa, kun olin pilateksessa. Loput heitin pakkaseen ja toivon, etten muista niitä sieltä.

Eilen oli taas vaihteeksi pakara-reisirääkkipilates. Arvaatteko miltä tuntuu salireissun päälle? Tuntuu siltä, että tänään en ainakaan lähde testaamaan kympin juoksukuntoani vaan pysyttelen hyvin pitkälti lattialla erilaisissa venytysasennoissa.

Pullantuoksuisesta äidistä päätin nyt muuttua takaisin timmiksi mimmiksi. Kädet ja jalat on kaventuneet, keskivartalo on ihan kuin pahentunut. Ryhtini on sen sijaan suoristunut tosi paljon, mistä olen hyvin iloinen. Katson nyt tämän hiilariviikonlopun jälkeen pari päivää, että muuttuuko tuo vatsakumpu tuosta mihinkään, en ehkä tämän aamun peilikuvasta viitsi tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Söin muuten lauantainakin aika hiilaripainotteisesti, vaikka söinkin siis ihan normaaleja, terveellisiä valintoja, en siis herkuista vetänyt hiilariövereitä. Eilinen suhtautuminen uunituoreeseen pullaan oli vain vähän... no, olisi se pitänyt tietää etukäteenkin.

Tänään on siis venyttelypäivä. Vähän harmittaa, että jalat ja peppu on tässä kunnossa, kun pilateksessa pääsi vähän alaselkäkin aukeamaan, eikä siitä tunteesta nyt pysty nauttimaan, kun ei voi kävellä irvistelemättä. Ehkä koitan vain pysytellä liikkeessä, sohvan pohjalle jääminen ei yleensä verryttele mitään lihaksia.

Sain ostettua ne siivoustulppaanitkit, joista olen haaveillut. :)