maanantai 19. marraskuuta 2012

Lihavat vanhemmat ja lihavat lapset

Iive peräänkuulutti laihduttavia vanhempia, kas kummaa, samoihin aikoihin, kun itsekin olen miettinyt tätä. Millaisen perinnön jätämme lapsillemme?

pahis.fi

Oikeastaan se, miksi aloin itse pohtia tätä kysymystä oli Lievää Ihmetystä minussa aiheuttanut kommentointi jossain muussa foorumissa siitä, että on hankala laihduttaa, kun joutuu tekemään kaksi eri ruokaa. Ensinnäkin, jos laihduttaa kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin avulla, miksi remontoisi vain omat tapansa? Se on sitten tietysti kokonaan toinen juttu, jos haluaa laihduttaa jollain kananmuna+vissy-dieetillä, mutta siltikin, miksi lapsille pitäisi syöttää edelleen sitä samaa p*skaa, jolla itselleenkin sai paino-ongelman aikaan? Mitä muuta kuin hyötyä lapselle on terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta? Toiseksi, jos joka tapauksessa laittaa itse sitä ruokaa, onko sillä niin väliä, onko ruokaa valmistumassa kahdessa vai kolmessa kattilassa?

Olen ruvennut kasvissyöjäksi 16-vuotiaana. Tähän päivään mennessä olen ollut pidempään (18v) syömättä punaista lihaa kuin sitä olen ehtinyt syödä. Aloitin lakto-ovo-vegetaristina, otin mukaan kalan, kun aloin odottaa esikoistani, eikä se kala ole ruokavaliosta oikeastaan pitkiksi ajoiksi pois jäänyt. Lapsille olen syöttänyt lihaa koko ajan, eli olen tehnyt aina makaronilaatikot ja kastikkeet jne tuplana. Esikoiseni on aina vierastanut linssejä ja papuja, joten kattavaa kasvisruokavaliota en ole koskaan hänelle tuputtanut. Tällä hetkellä syön myös kanaa, mutta käyn taistelua helppouden ja eettisyyden välillä.

Stockmann Meals

Monissa perheissä on erityisruokavalioita allergioiden takia, ja ruokaa pitää vain tehdä useampaa laatua. Tottakai se on työllistävämpää, ja ihan taatusti jokainen päivittäin erityisruokaa tekevä haluaa suoriutua siitä mahdollisimman vähällä vaivalla ja mahdollisimman vähillä variaatioilla, mutta silti on tilanteessa, että uunissa onkin yhtäaikaa kaksi eri vuokaa tai ensin paistetaan munattomat letut ja sitten vasta munalliset. Se, että käyttää kahden kattilan taktiikkaa tekosyynä olla remontoimatta elämäntapojaan - omia, ja koko perheen - on minusta ihan pikkuisen rumasti sanottuna säälittävää.

Olen itse pienenä kasvanut, olin aika lilliputti koulun aloittaessani, ja meitä alle 20-kiloisia oli luokalla muitakin. Samanlaisina pieninä näyttää omatkin lapseni kasvavan, molemmat tytöt ovat painokontrolleissa neuvolassa käyneet, mutta verikokeisiin asti ei ole ollut tarvetta mennä. Sillä tavallisella kotiruoalla, mitä meillä tehdään, eivät lapset ehdi lihoa. Enkä minä itsekään ole nykyisenlaisella ruokavaliolla omaa pakkia saanut aikaiseksi, kyllä siihen ihan muunlaista vihanneksettomuutta, herkuttelua ja lopun-ajan-meininkiä (sekä viimeistelynä pari raskautta) on vaatinut. Kasvissyöjän paradoksi on kyllä minun kohdallani myös toteutunut: että voikin olla kasvissyöjä syömättä kasviksia. Mutta kasvisruokaa se on makaroni ja ketsuppikin.

Suurin ongelma minun ruokavaliossa (no niitähän pystyisi luettelemaan tässä samantien vaikka kuinka paljon, mutta yksi niistä suurista) on vuosien saatossa ollut liian vähäinen proteiinin saanti, juurikin sen takia, että kyllä ne makaronit opiskeluaikana pystyi ihan ketsupin kanssakin syömään, kun se jauheliha ei ollut menussa mukana. Tykkään kyllä pavuista ja linsseistä, mutta en ole koskaan opetellut valmistamaan niitä kovin monella eri tavalla, olen hutkaissut niitä vain patoihin ja laatikoihin ikään kuin lisukkeeksi, koristeeksi. Sitten kun proteiinin osuus on ollut kovin pieni, ja vähärasvaisen ruokavalion edut on iskostettu päähän ravitsemusterapeutilla (jolta sain lupalapun kouluun kasvisruokavaliota varten), niin hiilareiden osuushan siinä on sitten tolkuttoman isoksi kasvanut. Hyvien ja pahojen, tarpeellisten ja tarpeettomien.

Onneksi perinteisesti lapset opettavat vanhempiaan ja meilläkin on tytär aikoinaan pyytänyt päiväkoti- ja kouluruokailusta inspiroituneena, että tekisit äiti sinäkin joskus salaattia. Tätä kasvisongelmaa olen lähtenyt omissa valinnoissani korjaamaan ja taatusti korjaan sen myös lasten lautasilta. Ei se sitä tarkoita, että lapsetkin laihduttaisivat, vaan sitä, että lapsetkin syövät monipuolisesti. Meillä ei kasvisten syömisestä ja tarjoamisesta tehdä mitään erityistä numeroa, ne ovat siinä lautasella ihan niin kuin liha ja pottukin, ja niitä syödään ja jätetään syömättä ihan samassa suhteessa kuin kahta muutakin lajia. Tavallisessa ruoassa ei ongelma piilekään vaan geeneissämme kulkevassa persoudessa makeaan. Kun kaksi herkuttelijaa tekee lapsia, niin tottahan niille mallin mukaisesti karkki ja suklaa maistuu. Lapsiltaan pitää pystyä kieltämään liiat herkuttelut, itseltäänkin pitää pystyä kieltämään. Jos peruskuvio on kunnossa, herkkuakin mahtuu elämään ihan tarpeeksi.

Serkkuni muuten ajatteli tehdä herkkujen syönnistä kieltäytymisestä helppoa, eikä ostanut pojilleen makeaa heidän ollessaan pieniä. Myös isovanhemmat kunnioittivat tätä periaatetta, tervehenkistä ruokaoppia. Serkku kertoi, että esikoinen sai maistaa kahvipöydästä keksiä jossain kyläpaikassa ollessaan noin kuusivuotias, ja siitähän riita repesi. "Tällaisia olemassa, ettekä mulle ole antaneet!" Sen jälkeen mankumista, itkua ja riitelyä joka kauppareissulla, vaikka olivat kohteliaiksi ja hyvinkäyttäytyviksi kasvatettuja kelpo lapsia. Olisi kuulemma helpommalla päässyt, jos olisi pojat alunperin tutustuttanut makeuden maailmaan, maltillisesti, ilman draamaa. Ihan kaikkea ei kuulemma kannata kieltää.

Olen ollut jo 14 vuotta äiti. Olen mielestäni karistanut pahimman tuoreen äidin ehdottomuuden, sen että asioiden on ehdottomasti sujuttava näin. Vain ja ainoastaan näin, koska näin minä sen ennen lasten tekoa ajattelin ja vauva.fi-keskustelupalstalla niin kehotetaan. Välillä on päiviä, että kolmeveelle ei maistu muu kuin perunamuussi tai ruisleipä ja maito, mutta en minä viitsi niistä lähteä enää nipottamaan. Tottakai minä yritän tarjota muutakin, maanittelenkin, mutta pakottamaan minä en rupea. En seisota nurkassa, jos lautanen ei tyhjene. Kyllä se korjautuu, jos ei seuraavana päivänä, niin ehkä jo sitä seuraavana. Välillä on päiviä, että kaikki sujuu mallikkaasti ja kaikki ruoka maistuu paremmin kuin ikinä ennen. Useimmiten mennään tavallisella ruoalla ja tavallisilla välipaloilla ilman sen kummempia ruokakiihkoiluja. Ei sinänsä ole varmaan yllätys, että parhaiten lapsille maistuu jauhelihakastike perunan tai pastan kanssa. Ihan perusruokaa. Kolmevee tykkää eniten keitetystä porkkanasta, yksivee parsakaalista.

Viimeksi kyllä neuvolassa keskusteltiin aika paljon ruokailusta, koska kyllähän se välillä huolestuttaa, saako kasvava leikki-ikäinen tarpeeksi rakennusaineita, mutta kyllä hän saa. Ei ehkä juuri siitä ruisleivästä mutta kokonaisuudesta. Keskustelen mielelläni (muiden ;) ) asiantuntijoiden kanssa, hankin vähän tukea omille ajatuksilleni, tarkistan välillä, etten ole ihan umpimetsään menossa.


salaattia, nam.

Totuus siitä salaatistakin on se, että kyllä sitä meillä tehdään, joskus, kun muistetaan, harvakseltaan, mutta useimmiten se jää syömättä, se loppu ainakin, jos jotain jääkaappiin menee ruokailun jäljiltä. Nykyisin olenkin pyrkinyt tekemään mieluummin liian pienen salaatin kuin ison. Pienet tykkää porkkanaraasteesta, minä tykkään lämpimistä kasviksista. Trivial Pursuitin kruunaamattomana kuningattarena tällainenkin trivia päähän on tarttunut, että ruoalla pitäisi olla aina sekä kypsentämätöntä että kypsennettyä kasvista, että mahdollisimman monipuolisesti saisi vitamiineja, antioksidantteja ja entsyymejä. Esim. tomaatin lykopeeni irtoaa parhaiten kypsennetyistä tomaateista, ja se hidastaa ikääntymisen vaikutuksia. Tai ainakin sen vaikutuksia ikääntymiseen tutkitaan.

Ruoka on asia, josta on helppo kantaa syyllisyyttä, helppo ahdistua, helppo syyllistää muita. Samoin on lastenkasvatus. Aina riittää niitä, joiden mielestä kaikki mitä teet, on jotenkin väärin, ja itse ei kyllä tuossa tilanteessa tekisi ainakaan noin. Mutta riittää niitä pään silittelijöitäkin. Että hyvin sää vedät, viidettä päivää ilman lämmintä ruokaa, ei ne lapset nälkään silti ennätä kuolla. Onhan se niin, että yksi päivä ei omaakaan elämäntaparemonttia pilaa, ei lapsetkaan jää samantien vaille kaikkia kasvuun ja kehitykseen tarvittavia tärkeitä rakennusaineita, jos väliin sattuu huono tai katastrofaalinen ruokapäivä, mutta eiköhän se ruokailurytmin ylläpito ja opettaminen ole tärkeää tässäkin. Omistani olen huomannut, että syömäkone käynnistyy kunnon aamupalalla, sen jälkeen maistuu lounaat ja välipalatkin paremmin ja iltaan asti jaksaa leikkiä, kun on kunnolla syönyt. Toisina aamuina, kun toinen herää kohtuuttoman aikaisin ja häntä hoitava vanhempi nuokkuu sohvalla unen ja valveen rajamailla, aamupala saattaa mennä epämääräiseksi naposteluksi, ja jatkuu pitkälle aamupäivään. Eipä siinä lounasaikaan olekaan niin nälkä, kun on ehtinyt paikata mahakuoppaa paahtoleivällä jos toisellakin. Oma esimerkki toimii hyvässä ja pahassa.

On paljon opeteltavaa vielä meilläkin. Vaikka olenkin ollut äiti jo 14 vuotta, en tosiaankaan ole vielä valmis. Jokainen lapsi opettaa jotakin, nuorimmaiseni on opettanut minut juomaan kahvimukilliseni kolmella kulauksella, oli se miten kuumaa tahansa. :)

10 kommenttia:

  1. Voi vitsi, tää teksti oli sellanen minkä iteki oisin voinu kirjottaa! :) Mahdottoman hyvä teksti!

    Ja toi viimenen lause kuulostaa niin tutulta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Äidille ei lasten mielestä kuulu kahvikuppi käteen, enemmän taitaa olla niitä äitejä, jotka juovat kahvinsa kylmänä ja ainut, minkä ehtii lämpimänä syödä, on jäätelö! :D

      Poista
  2. Minunkin mielestäni erittäin hyvä teksti! :) Ilo oli lukea.
    Vaikutat ihanalta ihmiseltä ja äidiltä! :)


    En tiennytkään, että tomaatilla voisi olla tuollaisia vaikutuksia. Olen aina inhonnut tomaattia, mutta viimeisen 4-5kk aikana rupesin yhtäkkiä käyttämään tuoreita tomaatteja kastikkeissa ja muissa ruoissa. Se tuokin ihanaa makua niiden kypsyttyä! :) Nyt en tekisi mitään ruokaa ilman tomaatteja!

    VastaaPoista
  3. Heh, minäkin kasvissyöjänä hämmästelin Kiloklubiin liittyessäni, että syönpä tosiaan vähän laisesti kasviksia! Itselläkin se huonosti syöminen varmaan kumpuaa niistä ajoista, kun elin pelkällä opintotuella, ja söin käytännössä vain perunaa, puuroa ja makaronia...

    Onneksi kasvisten lisääminen aterioille on oikeastaan aika helppoa, jos asioita vain miettii etukäteen. Esimerkiksi tavalliseen soijarouhe/jauhelihakastikkeeseen on tosi simppeliä lisätä vaikka pakastevihannespussi tai raastettua porkkanaa.

    Minunkin mielestäni oli hyvä kirjoitus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiloklubi paljastaa kaikenlaista. Itsekin olen opetellut lisäämään leivänpäällysiä myöten niitä pieniä kasvisannoksia, että nykyään saan tarvittavan määrän täyteen. Eihän se puolikiloapäivässä millään lounassalaatilla täyty.

      Poista
  4. Minä ainakin "Too big to me"- blogissa kritisoin tuota asiaa. Kirjoitaja sitten avasi kyllä sitä heidän tapaustaan tarkemmin (aviomieskin syö samoin jne.), mutta viittasin lähinnä siihen kun näin joitain kuvia kirjoittajan ruoka-annoksista joissa oli jotain pelkkää paistettua jauhelihaa, riisiä ja kasviksia. Meidän lapsille ei semmoinen ruoka uppoaisi - ei sitten mitenkään.

    Me ollaan PT:n kanssa tuota asiaa paljon pohdittu ja päädytty siihen että koko perheelle tehdään samaa ruokaa ja syödään samaa ruokaa. Kyllä meidän pienet ihmiset rupeis ihmettelemään jos mä tekisin eri sapuskat niille ja kun ei sitä voi lapselle selittää että katos nyt kun äiti laihduttaa.

    Kyllä siinä joutuu monenlaisia asioita kuitenkin miettimään. Ennen tein kastikkeet ruokakermaan, nyt aikuisten kolesteroliarvojen takia en voi käyttää niitä ja lasten ruokaan en taas haluais kasvisrasvasekoitteita käyttää. Tulee tosi monenlaisia juttuja vastaan joita joutuu päivittäin ratkaisemaan. Meillä menee tuoreet kasvikset hienosti ainakin vielä vanhemmalle (3v) mutta keitetyt taas ei uppoa ollenkaan ellen tyyliin raasta niitä jauhelihakastikkeeseen. Siksipä mä laitankin aina kastikkeisiin kasviksia ja syödään paljon kasviksia ihan semmoisenaan

    Toi kasvisten määrä on tosi jännä. Siis sitähän sanotaan noin yleisestikin että kasviksia pitäis syödä puoli kiloa päivässä. Mulla on ohjeena et lounaalla 200gr ja päivällisellä 200gr. Loput sit muiden aterioiden aikana. Enkä taatusti syönyt noin paljoa ennen, vaikka niin kuvittelin. Ei sitä tajua miten vähän ne kasvikset kuitenkin painaa. Mut ruokaympyrän mukaan syöminen osuu aika kohdalleen jos aina laittaa sen puolet kasviksia.

    Tosi hyvä kirjoitus, olen vähän tässä vielä mahataudin jälkeisissä niin ei aivot tämän paremmin kulje:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä muista oliko se sun kommenttis ja tuossa blogissa, mutta totta kyllä, että ei ne paljaat jauhelihat ja hemapit oikein houkuttele kokeilemaan. Mut käsittääkseni se onkin tiukempi dieetti kuin "vain" elämäntapojen terveellisemmäksi remontointi. Ruoka-asiat kannattaa mun mielestä tehdä itselleen mahdollisimman helpoksi, koska lenkillä tai salilla käy yleensä sen kerran päivässä (jos ei oo koiria) mutta keittiössä seisoo kattiloita hämmentämässä ja välipaloja pilkkomassa useita kertoja päivässä. Itselleenhän voi annoksensa siitä koko perheen ruoasta koostaa sitten vaikka salaatti- tai kasvispainotteisemmin, ei tarvitse erikoisruoilla koreilla. :) Tosin meillä lapset on tottuneet siihen, että äitin lautasella on välillä ihan erinäköistä papulinssisörsseliä, eikä ne sitä kummeksu sen enempiä. Toisaalta onhan kolmevee syönyt sitä tavallisen näköistä ruokaa ja pikkuveli soseita, joten ei heilläkään ole aina annokset samalta näyttäneet. :)

      En tiedä, minkälaisia kermakastikkeita oot ennen tehnyt, mutta niin kuin Eli tuossa aiemmin kommentoi omasta tomaatin käytöstään, minäkin laitan usein esim. jauhelihakastikkeeseen sellaisen valmiin tomaattimurskapurkin. Tulee sekä tomaattia että makua kastikkeeseen ihan eri tavalla, eikä oo vaikea. Jos et oo kokeillut, niin suosittelen testaamaan, lapset tykkää myös. Minä voisin puolestani testata muiden kasviksien, vaikka porkkanaraasteen lisäämistä, kastikkeisiini.

      Poista
    2. Juu käytän jauhelihaan usein tomaattia, mutta johonkin broiskukastikkeeseen joskus esim. laitan kerman ja kyllä myös jauhelihakastikkeeseen ja kalan kanssa. Kasvissosekeittoonkin on jotain maitoperäistä laitettava jne. Mut tuo oli vain esimerkki, kyllähän se lautasen koostaminen samoista aineksista - mutta eri määristä, onnistuu helposti mutta hemape nyt ei meillä esimerkiks uppoais lapsiin ikinä ja jossain vaiheessa ne rupeais (ei varmaan kun nyt ovat pieniä) ihmetteleen et miks mä vedän semmosta ja siitä päästäis tilanteeseen ja keskusteluun äiti on lihava (mitä se tarkoittaa? - äiti laihduttaa (miks pitää laihduttaa?) tai äiti parantaa elämäntapojaan (mut miks vaan äiti?). Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan, vaikka esimerkkini voivat olla vähän köyhät (4 viikon sairasteluputken jälkeen en parempaan kykene):).

      Voi olla että Erican blogissa oli silloin normaalia tiukempi dieetti, mun mielestäni hän kyllä puolusti kritisointiani sillä että koko perhe syö samaa joten oletin että se on ihan heidän normiruokaansa. Meillä on kyllä esikoinen pari kertaa ihmetellyt kun vedän palkkaria, että miks mä saan juoda tommosta kaakaonnäköistä juomaa kun hän syö tyyliin iltapuuroa (joo, käyn salilla aika myöhään). En tiedä, jos oikeasti tähtäisin johonkin kisaan jossa broileria vedetään ilman kastikkeita ja kananmunista vaan valkuaiset, että miten mä sen lapsille selittäisin. No - kai sitä keinot keksis.

      Kiitos kun vaivauduit vastaamaan. Tämä asia on minulle tosi ajankohtainen kun 3-vuotias uhmakas kieltäytyy 90% eri ruoka-aineksista ja toinen vasta opettelee kiinteitä. Sitä joutuu väkisillä pohtimaan omaa suhdettaan ruokaan ja että miten opettais lapset kuitenkin ottamaan avoimena vastaan uusiakin makuja.

      Meillä on käynyt esimerkiks kolmevuotiaan kanssa näin. Tein luonnonjogurttiin marjoja ja vähän sokeria (tl) lisäämällä (minusta hyvänmakuisen) annoksen. Jätkä söi sen ja sitten pyysi sitä "oikeaa jogurttia" eli Valion makeutettua. Kaikki me tiedämme kuinka paljon niissä on sokereita ja ei olis hyvä opettaa lapsia syömään niitä mut niin tämäkin hoidossa vaan ehti tottumaan niihin. Olen kovin miettinyt, että miten vieroittaisin hänet niistä mutta ei se varmaan onnistu kun hoitoon palatessaan kuitenki siellä niitä tarjotaan - sokeripommeja.

      Poista
    3. Hehe, sä taidat olla vähän tiukemmalla linjalla noiden sokereiden suhteen kuin minä :) Mä syötän kyllä lapsille ihan sitä tavallista maustettua jogurttia, koska en näe mitään syytä vähentää kalorien määrää lapsilta, enkä pidä sokeria sinällään pahana, hiilariahan sekin vain on. Itse syön rahkaa enkä ollenkaan jogurttia mutta sen takia, että sen hiilari-proteiinisuhde palvelee mua paremmin. Mutta kukin tavallaan, varmaan meidän lapset pärjäis vähemmälläkin (piilo)sokerilla.

      Sehän tässä lasten ruokkimisessa haasteellista onkin, että pitäisi osata tutustuttaa lapset laajaan makujen maailmaan ja luoda samalla se perusterveellinen pohja, jolta on hyvä ponnistaa. Sitä kun liikaa rupee pohtimaan, muuttuu aika nopeesti pelokkaaksi, että minkälaisia ruokatraumoja sitä aiheuttaakaan. Oman äidin kokeellisen keittiön takia saan vieläkin väristyksiä, kun kuulen sanan kasvissosekeitto, enkä mitenkään hyvällä tavalla. Mutta sinällään vähällä oon selvinnyt, jos se on kauhein ruokamuisto lapsuudesta. :) Ei ole pitkäkään aika, kun istutin 14-vuotiasta pöydässä syömässä kasviswokkia, sellasta pakastealtaan valmissekoitusta. Neljäkymmentä minuuttia siihen meni, että lautanen tyhjeni, mutta lupasin, etten kyseistä valmistuotetta enää osta. Kyllä teini-ikäisen silti pitää vihanneksia sietää, kun osaa jo järjellä asian käsitellä. Noi pienet on sitten asia erikseen...

      Jos sulla meinaa epätoivo iskeä kolmevuotiaan syömättömyyden kanssa (niin kuin täällä päässä välillä meinaa käydä) niin suosittelen käyttämään hetki aikaa siihen, että mietit tosissaan, mitä kaikkee se lapsi syö. Mä rupesin neuvolassa luettelemaan, että kun ei sille maistu kuin pottumuussi, ja terkkari kysyi, että entäs liha. No joo, siis kyllähän se lihaa syö ihan hyvin, ei se siitä kieltäydy. No entäs kasvikset, no se tykkää porkkanasta ja kurkusta ja paprikasta ja banaanista ja viinirypäleistä ja... Yhtäkkiä niitä ruoka-aineksia olikin ihan kelvollinen määrä ja jopa melko monipuolisesti kasassa, eikä se ongelma, joka ruokapöydässä näyttäytyy, ollutkaan niin iso. Kyllä niistä vaihtoehdoista ihan toimivia cocktaileja saa. Herne-maissi-porkkanakin menee sormiruokana oikein mielellään. Sä oot niin oikeassa tuossa, että omaa suhdetta ruokaan tulee mietittyä lapsia ruokkiessa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja se onkin aika oleellinen asia. Mä kannatan rentoa suhtautumista ruokaan, niin omalla kuin lastenkin lautasella. Mutta minäpä en olekaan laihtunut viittä kiloa enempää vuoden aikana...

      Poista