perjantai 29. kesäkuuta 2012

Back to basics

Ei nyt ihan suunnan muutos mutta tarkistanpa kurssiani kuitenkin. Olen ollut kovin tyytymätön siihen, että painoni on tönöttänyt paikoillaan ties kuinka kauan, ja nyt olen saanut jo toisen kesäkiloistani takaisin. Olen ollut tyytymätön tuloksiin, vaikka voiko niitä tuloksiksi sanoa, jos minkäänlaista työtä tai vaivannäköä en ole kilojeni eteen tehnyt?

Olen ollut kovin väsynyt liian vähäisen nukkumisen takia, ja kovin tyytymätön siihen, etten pysty tekemään asialle yhtään mitään. Että kun ei huvita mennä nukkumaan ajoissa, niin ei sitten. Valon lisääntymisen ja pikkupojan kävelyharjoittelun myötä pojan yöuni on muuttunut huonolaatuisemmaksi ja katkonaisemmaksi, ja ollaan oman väsymykseni takia luisuttu kohti huonoja vanhoja yöheräämistapoja, joista jo kertaalleen unikouluttauduttiin eroon. Ja tyytymättömyyttähän sekin on aiheuttanut.

Kaikenlainen reissaaminen ja stressaaminen ja siivoamatta jääneet huoneet ja pesemättä jääneet pyykit ja kaaokseksi muuttuva koti ja naapurista löytyneet turkiskuoriaiset (aaargh! meillä riittää myös pimeitä nurkkia tuholaisille asua, kun koskaan ei saa mitään raiveeks!) ja kasvavat vaatimukset oman pään sisällä ja toinen pitäs opettaa pyöräilemään ja toinen puhumaan ja kävelemään (no eihän tarviis, oppii ne ilmankin) ja kolmas pitää erossa pahanteosta, kun kylänraitti houkuttelee kesäiltana enemmän kuin oma huone...

Siispä rauhoitun, hengitän syvään ja keskityn olennaiseen. Olennainen ei ole tässä kohtaa painon aleneminen, eikä missään kohtaa. Olennaista on saada lenkkihousut pestyksi. En sano enää väsymyksestä mitään, jos jatkan tällä linjalla, etten tottele itseäni ja nukkumaanmenoaikojani. Olennaista on olla valittamatta, varsinkin jos ei ole valmis vaikuttamaan asian parantamiseen. 


Nyt menen laittamaan pikkupojan nukkumaan (jos vaikka onnistuisin) ja alan sitten siivoamaan (jos vaikka kerkeisin) ja palaan illalla (jos vaikka jaksaisin) kertomaan miten kävi tiistaisella juoksulenkillä. 


Iloa ja valoa teille. Minä olen myös päättänyt ottaa niistä osani! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä päätös - saat osasi valosta ja ilosta, auringosta ja riittävästä tyytyväisyydestä!

    Tsemppaamme sinua! Ja luotamme voimaantumiseen.

    Ps. Täälläkin joku on jättänyt pyykkinsä pesemättä, kumma asujainen! :)

    VastaaPoista