Retiisejä kipossa

Esikoiseni on ollut käytännössä koko kesäloman poissa kotoa. Mummoloissa ja serkkujen kanssa reissaamassa. Iso tyttö. Muutama kotiasia on kuitenkin selvästi unohtunut. Kotona ollessa kaikenlaiset hedelmät ja vihannekset ovat ihan tuttuja seuralaisia, ja varmasti varsinkin serkkujen kanssa myös. Mutta minut yllätti kysymys kesken naposteluni: "Äiti, miksi sinulla on - mitä nämä on?  - tässä kipossa?" "Ne on retiisejä, ostin ne napostelua varten." "Miksi?" Niin, siis, jos siinä samaisessa lasikipossa olisi ollut suolapähkinöitä tai karkkeja, ne eivät olisi aiheuttaneet ollenkaan ihmetystä. Mutta miksi kukaan haluaisi napostella retiisillä?

Olen nyt hiilareita vahtiessani koittanut löytää tavallisille omenille ja banaaneille niitä vieläkin parempia vaihtoehtoja ja retiisi on yksi hauska tuttavuus. Eniten tykkään pikkutomaateista, miniluumutomaateista pystyssä pellepurkissa. Minulla on kyllä myös ihan isoja kotimaisia tomaattejakin, joita olen alkanut syödä niin kuin omenoita, yksi kerrallaan, niin kuin lapsena. Ei siis vain viipaleina maksamakkaraleivän päällä. Ai niin, unohdin, olen raskaana, enkä saa syödä maksamakkaraa - määrääni enempää ainakaan. Retiisit ovat kuitenkin ihan kokonaan oma lukunsa. Niiden maku on niin kirpeä ja omituinen, että ne tosiaan vievät kaikki mieliteot mennessään. "Mitähän haluaisin syödä? No otanpa pari retiisiä tässä miettiessäni. Okei, en näköjään mitään muuta, tämä riittää minulle." Siis aivan loistava keino painonhallintaan! En siis pidä makua pahana, jos pitäisin, en söisi niitä. Se on vain niin erilainen kuin mikään muu, mitä suuhuni pistän, että makunystyräni menevät joka kerta shokkiin. Älä pliis syö enää muuta! Aivan ihanaa! :)

En ole viitsinyt hirveästi hiilareiden tai muunkaan ruokailun kanssa pingottaa, koska sokeriarvoni ovat olleet poikkeuksetta hyvät. (Johtunee siitä, että saan itse valita mittauspäivän...) Lisäksi viime neuvolakäynnillä terveydenhoitajani sanoi, että painoni ei ole noussut käytännössä juuri yhtään viimeisen kuuden viikon aikana. Olimme molemmat siihen tyytyväisiä, kasvonikin olivat kuulemma kaventuneet. Lisäksi olen niin tyytyväinen siihen, että painoni on edelleen vähemmän kuin edellisen raskauden jälkeen. Ja tämä paino sisältää vauvan. Äsken kanavasurffatessani näin maikkarin nettiotsikoista (?) että Jethro ei ollut päässyt painotavoitteeseensa: Kuka näin kuumalla jaksaa kaloreita laskea? HAH! Mikä loistava tekosyy! On niin kuuma, ettei jaksa laskea. En tiedä tästä projektista yhtään mitään, eikä minua se kiinnostakaan, mutta tämä julkinen selitys painonhallinnassa epäonnistumisesta: on niin kuuma, ettei jaksa laskea kaloreita... On ihanaa huomata, miten kaukana itse tuollaisesta ajattelusta on.

Pari kesää sitten - tai lisätään vielä kolmas, koska pari kesää sitten olin myös raskaana - olisin ajatellut itse täysin samoin. On niin kuuma, että on ihan sama, mitä syö, koska kuitenkin hikoilee kaiken pois. Joo just niin! Kuinka moni on koskaan hikoillut pitsan tai kebabaterian pois? Siis vain auringossa makaamalla? Samalla lailla selittelin liikkumattomuuttani. Näin kauniilla ilmalla olisi haaskausta mennä Elixian sisäliikuntatunneille. Makaan siis parvekkeella tekemättä mitään, lukemalla liikunta-aiheisia lehtiä ja ihmettelemällä, mistä saisi sen kesämökin, jonka pihassa voisi tehdä noita vesisankojumppia. Ei ole mökkiä, ei kannata siis yrittääkään jumpata. Huomautan vielä, että samaisena kesänä valmistauduimme elokuussa vietettäviin häihimme, enkä koko kesän aikana nähnyt tarvetta morsiusdieeteille tai pyrkiä kokoa pienemmäksi, koska "kesäisin en ole koskaan onnistunut painonhallinnassa". Mistähän johtui?

Nythän - tänä kesänähän - minulla on koko Elixian jäsenyys jäissä, koska en oikein taivu enää näillä viikoilla mihinkään laitteeseen ja ulkoliikuntakin taitaa olla vain lapsen perässä löntystelyä pihalla ja perhepuistossa. Mieleni on silti ihan eri sfääreissä. Tiedän, että tämä on väliaikaista, ja pääsen jatkamaan elämäntaparemonttiani kaikilla osa-alueilla, kunhan vauva on syntynyt, olemme toisiimme tottuneet ja olen riittävästi toipunut. Vaikka en bodypumpissa pärjäisikään (ei sitä tiedä, olisiko pitänyt vielä sittenkin kokeilla?) minä tiedän, että minulla on vaihtoehtoja. Sen lisäksi, että voin jumpan sijasta käydä kävelyllä (näissä kiloissa ja mitoissa se on totista treeniä sekin!), voin vaikuttaa painooni ja sen kehitykseen ruokailullani. En minä tiedä, montako kaloria on hampurilaisateriassa, makaronilaatikossa tai kilossa banaaneja. Mutta minulla on käsitys siitä, mikä on terveellisempää kuin jokin toinen vaihtoehto. Mitä mieluummin hikoilisin pois auringossa maaten. Mistä saan syötyäni hyvän olon, ei vatsanpuruja ja morkkista. Minulla on vaihtoehtoja. Suolapähkinöiden sijaan retiisejä kipossa.