Voihan raskausajan diabetes!

Että semmoinenkin piti kohdalle osua.
Tunnelmat on sen mukaiset, pikkuhiljaa totuttaudun ajatukseen, että 
sairastuinpa sitten kesken matkan tautiin, jonka elämäntavat olisivat 
voineet ehkäistä. Eniten tässä harmittaakin se, että edelliseen 
raskauteen verrattuna mikään muu riskeistä ei ole muuttunut kuin ikä, ja 
elämäntapani ovat paljon paremmat nyt kuin silloin. Miksi sen piti iskeä 
nyt, kun muuten ruokailu ja liikunnan määrä ovat paremmalla tolalla kuin 
kaksi vuotta sitten? Sf-mittani kulki korkeammalla käyrällä viimeksi 
kuin nyt, ja sovitin kahden vuoden takaisia äitiyskesähousuja, joista 
nyt ostaisin kokoa pienemmät. Olin siis silloin läskimpi kuin nyt. Olen 
paremmassa fyysisessä kunnossa. Äitini oli jo silloin kakkostyypin 
diabeetikko. Olen vain kaksi vuotta vanhempi.
 
Nyt yritän muistaa mitata verensokeria oikeisiin aikoihin ja seurata 
mitä suuhuni pistän. Hyvinä päivinä pysyn hiilarieni kanssa sallituissa 
rajoissa, mutta olen huomannut, että raja on hyvin helppo ylittää. Kun 
syön vain välttämättömimmän enkä ylimääräistä, pysyn alle minulle 
määritellyssä maksimissa, mutta kun vetäisen yhden tai pari leipäpalaa 
liikaa, rajat paukkuvat. Voin siis tehdä sen pelkällä leivällä. Ei minun 
tarvitse mitään täytekakkuja siihen ylitykseen syödä. Tämä on pirun 
haasteellista.