Kympin juoksu

Mulla on hirveä hinku todistaa juoksukuntoani (itselleni) jotenkin ja yksi tämän hingun ilmentymä on halu osallistua juoksutapahtumiin. Tuli luvattua veljelle juoksullisia tavoitteita. Veli taisi luvata juosta syksyllä finlandia-puolimaratonin, jos minä vedän varttimaratonin siellä. Oma usko ei puolikkaalle vielä riitä. Kunnosta en osaa sanoa.

Juoksin eilen ensimmäisen kokonaisen kymppini. En voinut siitä aprillipäivänä postata. :)

Hyviä puolia:
+ juoksin eilen ensimmäisen kymppini
+ tiet oli melkein joka paikasta sulat ja ilma ihanan lempeä
+ jaksoin ihan hyvin, jaksan toisenkin kerran
+ aikaa meni 1 h 18 min.

Huonoja puolia:
- En löytänyt sykemittarin kelloa ennen lähtöä. Käytin koko viime viikon siivoamiseen ja sitten perhe on kotona torstai-illan ja perjantaiaamun, ja mikään ei ole enää omalla paikallaan, ei edes sykemittarin kello!
- lähimaastossamme saa hirveän monella tavalla 6-8 km lenkin kasaan, mutta 10 km oli aika haaste, piti käydä vetämässä viimeistä kilometriä varten yksi puolen kilometrin pätkä sinne ja takaisin, ettei olisi jäänyt vajaaksi
- illalla oli nilkat tosi kipeät, luultavasti johtui kovalla alustalla juoksemisesta, noin niin kuin äkkiseltään, kun ne lumet tosiaan on sulaneet pehmentämästä.

Tänään kävin rataslenkin, kolmisentoista kilometriä, ettei ainakaan jalat pääsisi palautumaan eilisestä lenkistä. Joo, nyt väsyttää. Huomenna onkin sitten sen verran puuhapäivä tiedossa, että en juoksentele minkäänlaisilla lenkeillä.

PS. Meidän lapsiluku on NIIN täynnä! Yhden ainuttakaan pentua en jaksais enää kuivaksi opettaa. Ei ole naurun asia, kun pikkupoika roiskii reviirimerkkejään ja minä juoksen potan ja luutun kanssa perässä. Ei noi meidän tytöt sentään juostessa kusseet.

Niitä mukavampia asioita

Vaikka annoin itselleni luvan anopin herkkupöytiin, torstaiaamuna toivoin, että olisin painanut vähemmän. Päivän mittaan jännitys tiivistyi. Iltapäiväksi järjestin miehen hakemaan kolmevuotiaan kerhosta, esikoisen vahtimaan nukkuvaa nuorimmaista, ja lähdin katsomaan, osaanko perille. Iltapäivällä painoin vielä enemmän.

Minussa on kolmannes rasvaa, melko tarkkaan. 33,3 %. Viskeraalisen rasvan osuus ylittää riskirajan, sisäelinten ympäriltä sitä pitäisi pois saada. Nestetasapaino sen sijaan on hyvä, yli viitearvojen, niin kuin mineraalit ja proteiinikin. Oh yeah, kävin InBody-mittauksessa.

Sitten ne lihakset: fitness-kissat vaviskaa, mulla on kolme kiloa enemmän lihasta kuin viitearvonaisilla enimmillään mun iässä. Se vain ei näy mihinkään, kun tätä rasvaa on ihan hirvittävästi. Siksipä alan sitä tästä päältä kuorimaan. Isoin työ on vatsassa, mutta enkö toisaalta ole onnekas, kun se sisäelinrasva kuitenkin sulaa helpoimmin pois? Käsivarsissakin on minua yllättävästi tuplasti enemmän rasvaa kuin tarvitsisi, ja mikä eniten yllätti, oli se, että jalkatreeniä voisin lisätä. Minusta jalkani ovat jo riittävän paksut ja lihaksikkaat. Normaalit on lihakset jaloissakin, mutta käsissä ne onkin hyvät. Testin tekijäkin sanoi, että tämä ei oo enää normaalia. :D

Kaiken kaikkiaan testi herjasi vain rasvasta, eikä se rasva yllätä mitenkään. Yllättävää on sen sijaan juuri lihaksen määrä. Vaatimaton salitreenini yhdistettynä lasten nosteluun ja kanteluun on tosiaan mennyt perille yläosastoon. Nyt sitten lisää niitä kyykkyjä.

Minulle tärkeimpiä tietoja (kokonaisuuden lisäksi) oli juuri viskeraalisen rasvan määrä. Entisenä raskausdiabeetikkona ja kahden sydän- ja verisuonitautisen lapsena minun ei ylipainossani kannata tuudittautua sen varaan, etten vielä ole sairas. Haluan todellakin pienentää elintasosairauksien riskiä omassa elämässäni. Kaurapuuro aamulla on yksi siihen vaikuttava muutos, kaurassa on vesiliukoista kuitua, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonten terveyteen. Syön kuituja kokonaisuudessaan riittävästi, mutta vesiliukoisia loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi huomionarvoinen seikka sieltä nousi myös: rasvaton massani on 50,1 kg. Se on saman verran kuin kokonaispainoni oli parikymppisenä, ennen esikoistani (ja siihen asti esikoiseni teon jälkeen, kunnes hän oppi kävelemään, eikä viihtynyt enää rattaissa tai pyörän turvaistuimessa...). Se on hyvä huomio myös niille teinipainoaan takaisin kaipaaville: nähtävästi aikuiseksi kasvaminen ei ole pelkkää lihomista (saati sitten viisastumista).

Eilisestä oppineena aion palata nyt joksikin aikaa kiloklubiin. Eiköhän se höttöhiilarikierre jossain kohtaa kevättä katkea?

Back to basics

Ei nyt ihan suunnan muutos mutta tarkistanpa kurssiani kuitenkin. Olen ollut kovin tyytymätön siihen, että painoni on tönöttänyt paikoillaan ties kuinka kauan, ja nyt olen saanut jo toisen kesäkiloistani takaisin. Olen ollut tyytymätön tuloksiin, vaikka voiko niitä tuloksiksi sanoa, jos minkäänlaista työtä tai vaivannäköä en ole kilojeni eteen tehnyt?

Olen ollut kovin väsynyt liian vähäisen nukkumisen takia, ja kovin tyytymätön siihen, etten pysty tekemään asialle yhtään mitään. Että kun ei huvita mennä nukkumaan ajoissa, niin ei sitten. Valon lisääntymisen ja pikkupojan kävelyharjoittelun myötä pojan yöuni on muuttunut huonolaatuisemmaksi ja katkonaisemmaksi, ja ollaan oman väsymykseni takia luisuttu kohti huonoja vanhoja yöheräämistapoja, joista jo kertaalleen unikouluttauduttiin eroon. Ja tyytymättömyyttähän sekin on aiheuttanut.

Kaikenlainen reissaaminen ja stressaaminen ja siivoamatta jääneet huoneet ja pesemättä jääneet pyykit ja kaaokseksi muuttuva koti ja naapurista löytyneet turkiskuoriaiset (aaargh! meillä riittää myös pimeitä nurkkia tuholaisille asua, kun koskaan ei saa mitään raiveeks!) ja kasvavat vaatimukset oman pään sisällä ja toinen pitäs opettaa pyöräilemään ja toinen puhumaan ja kävelemään (no eihän tarviis, oppii ne ilmankin) ja kolmas pitää erossa pahanteosta, kun kylänraitti houkuttelee kesäiltana enemmän kuin oma huone...

Siispä rauhoitun, hengitän syvään ja keskityn olennaiseen. Olennainen ei ole tässä kohtaa painon aleneminen, eikä missään kohtaa. Olennaista on saada lenkkihousut pestyksi. En sano enää väsymyksestä mitään, jos jatkan tällä linjalla, etten tottele itseäni ja nukkumaanmenoaikojani. Olennaista on olla valittamatta, varsinkin jos ei ole valmis vaikuttamaan asian parantamiseen. 


Nyt menen laittamaan pikkupojan nukkumaan (jos vaikka onnistuisin) ja alan sitten siivoamaan (jos vaikka kerkeisin) ja palaan illalla (jos vaikka jaksaisin) kertomaan miten kävi tiistaisella juoksulenkillä. 


Iloa ja valoa teille. Minä olen myös päättänyt ottaa niistä osani! :)

Luovuttamista

Minulle tulee aina välillä mieleen, että sama olisi luovuttaa koko homma, kun mitään en ole kuitenkaan aikaan saanut. Osin ehkä tavoitteettomuutta, osin kyllä pelkästään sitä, että haluaisin kaiken tapahtuvan just nyt, heti, välittömästi, ei vasta viiden vuoden päästä.

Sellaisina hetkinä olen toisinaan kysynyt itseltäni, että mitähän olen sitten oikeastaan luovuttamassa? Että miten tämä minun luovuttaminen tapahtuisi? Söisinkö suklaalevyn, alun toista? Entä sitten? Kuulostaa tavalliselta torstailta. Onko se sitten luovuttamista? Ei minun kirjoissani.

Jättäisinkö vakkarixyclingini väliin? Entä sitten? Väliin se on jäänyt ennenkin, ja silti olen tällä tiellä. En kuollut, en romahtanut. Tein jotain muuta, kerran nukuin, muutaman kerran istuin eläkeläisseurassa kirjaamassa ylös taloyhtiövahdin häiriöilmoituksia. Nekin on tärkeitä, ainakin sille valittajalle. Tulee aikoja, jolloin on liian kipeä liikkumaan, liian väsynyt lähtemään, liian kiireinen irrottautumaan. Ei se silti tarkoita, että olisi luovuttanut.

Unohtaisinko salaatit ja marjat, hedelmät, vihannekset viikonlopuksi, viikoksi, kuukaudeksi? En usko. Kyllä elimistö kaipaa sitä vihreää (ja niitä muitakin värejä). Eikä tämä vene kaadu siihenkään, että parilla aterialla ei ole kuin pottua ja kastiketta. Ei aina jaksa, pysty, ehdi ostaa. Siihen lautaselle ne vitskut on silti aina takaisin hiipineet.

En kerta kaikkiaan keksi, miten voisin luovuttaa. En keksi sellaista, mihin haluaisin palata, mitä oikeasti haluaisin tehdä mieluumin kuin tätä. En sellaista, mitä en olisi jo kokeillut (ja toimivaksi todennut, esim. suklaa). Olen tyytyväinen lautasmalliini, olen tyytyväinen rataslenkkeihini, olen tyytyväinen pienentyviin mittoihini. Olen tyytyväinen siihen, että en pahoinpitele itseäni ruoalla, en kituuta, en ahmi. Olen tyytyväinen siihen, että olen löytänyt tavan antaa elämän tulla väliin. Olen tyytyväinen, että viimeinen raskauteni sotki elämäntaparemonttini. Ehdin sisäistää tämän paremmin.

Ennen minulla oli kiire. Halusin olla valmis, halusin hypätä suoraan siihen aikaan sitku. En nähnyt omia hyviä puoliani, luulin, että sitten olisin parempi, kun vatsa olisi litteämpi, reidet kapeammat. Olen kohdannut painohuippuni toisessa raskaudessani. Minun piti alkaa vain hyväksyä, että pieniä suloisia prinsessoja ei saa, jos ei ole valmis jostain tinkimään. Alkaa hyväksyä, että vaikka olen lihava, niin tämä on vain välivaihe ja voin silti olla itseni ystävä. En minä pahuuttani itseäni lihottanut, ei minun tarvitsisi suhtautua itseeni niin kuin viholliseen.

Olen opetellut lukemattomia pieniä tapoja, jotka auttavat minua eteenpäin. Niin pieniä, että niitä on turha omaksua enää takaisin. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin tämä polku, jolla olen. Jolla tönötän. Vaikka en liikkuisi eteen enkä taakse, niin tällä tiellä olen silti, ja olen onnellinen.

Kuuriluontoista

Kokeilin tässä "just for fun", aikani kuluksi, 20 päivän detox-kuuria. Ajattelin kirjoittaa siitä vähän matkatarinaa tänne, mutta ei siitä paljon käteen jäänyt. Motivaationi lähteä kokeilemaan oli alunperin pelkästään puhdistautumiskuurissa. Että jos elimistöön jotain ylimääräisiä kuona-aineita olisi kertynyt, niin joutaisi noista eroon päästä. Kun aloin tarkemmin tutustua kyseiseen tuotteeseen netissä, sen painoa pudottavia vaikutuksia kehuttiin aika lailla. Tokihan se alkoi houkuttaa, vaikka minä en olekaan noiden pussikuurien ja rasvansiepparien ja muiden "syö mitä p*skaa haluat ja laihdu silti" -tuotteiden kannattaja. Minä kannatan perusterveellistä kotiruokaa ja hitaampaa matkantekoa. Sitä helppoa, jossa ei tarvitse pinnistellä.

No, mitä käteen jäi? Paino tippui kolmena ensimmäisenä päivänä kaksi kiloa. Pissimällä. Aloin kutsua detox-kuuriani kusikuuriksi. Hyvin se tosiaan nesteitä irrotti ja paljonhan sen kanssa piti sen takia sitten juodakin. Päivittäinen litkumäärä oli 12 ml ainetta 1,5 litraan vettä. Sen lisäksi sitten muut juomiset. Tehokkaana liikuntapäivänä saatoin hyvinkin juoda yhteensä 4-5 litraa erilaisia nesteitä. Kuurin lupaamaa energiaboostia en kokenut, myöskään mitään erityistä puhdistautumista ja keventymistä en huomannut. Muutaman päivän kuluttua aloittamisesta sain kasvoihini nokkosihottuman kaltaisia näppylöitä, jotka kestivät muutaman päivän ja hävisivät. Ei ole iho sen kuulaampi ja kirkkaampi kuin aloittaessakaan. Noin puolessa välissä huomasin, että hikeni haisi erilaiselle, oikeastaan kovin samalle kuin entisessä sisäilmaongelmaisessa kodissamme aina aika-ajoin. Lähtikö kuurin myötä liikkeelle jostain elimistöni jemmasta vanhat homeitiöt vai mistä siinä oli kyse, en tiedä.

Mitä sitten sen laihduttaviin ominaisuuksiin tulee, niin niistähän voi olla monta mieltä. Netissä oli kaksi eri listaa, mitä pitää välttää puhdistavan kuurin aikana. Toinen lista kielsi esimerkiksi kahvin ja gluteiinia sisältävät tuotteet kokonaan, toisessa sanottiin, että juo kahvisi mielellään aamupäivällä ja vettä päälle, viljatuotteista vältä valkoista vehnää. Punainen liha oli myös kiellettyjen listalla, mutta itse en ole sitä seitsemääntoista vuoteen syönyt, joten ei ollut uhraus. Piti syödä kasvispainotteisesti ja liikkua vähintään puoli tuntia päivässä, välttää prosessoituja ruokia, herkkuja, alkoholia (sekä tupakkaa ja huumeita). Ei tarvitse olla kovin suuri neropatti huomatakseen, miten kuuri mahdollisesti kiloja pudottaisi. Jos sattuu vaikkapa katkaisemaan hyvän aikaa käynnissä olleen hese-elämäntavan tai perusvihanneksettoman makaronilaatikkokuurin sillä, että kolmen viikon ajan syö paljon kasviksia ja hedelmiä, liikkuu päivittäin ja nesteyttää itsensä hyvin, niin saattaahan siinä hyvinkin muutama kilo lähteä. Ohjeissa kehotettiin vielä kuurin päätteeksi jatkaa nyt opituilla uusilla hyvillä tavoilla. Niinpä niin.

Hyvää teki olla muutama päivä ilman suklaata. Hyvää teki myös palata suklaan ääreen. Mutta nyt olen todistanut itselleni, että pystyn olemaan ilman suklaata jopa useita päiviä putkeen. Minä en sitä tiukinta linjaa noudattanut, enkä tiedä, mihin suuntaan tulokset olisivat sitten kehittyneet. Lisäksi elämäntapani eivät tällä hetkellä ole kovinkaan huonolla tolalla. Päällimmäiseksi mieleen jäi, että tämä vaikutti vähän sellaiselta kesälomakuurilta. Loman alkajaisiksi korkataan puhdistava kuuri, kun on aikaa kiinnittää paremmin huomiota siihen, mitä syö ja pääsee kiireiltään helpommin liikuntaa harrastamaan, ja juoksemaan vessassa työkiireiden estämättä. Kolmen viikon kuurin (vai kesäloman?) jälkeen olo on energinen ja mahtava ja jaksaa taas painaa töissä. En kuitenkaan vähättele kuurin vaikutusta omaan 70 kg:n alitukseeni. Nyt on vain pidettävä huoli siitä, etteivät nuo pari kiloa tule enää IKINÄ takaisin.

Myydään Torstain tuulipuku kokoa 42

TÄYSIN TARPEETTOMANA.

Ostin eilen ulkoiluhousut kokoa 36.
(Ei välitetä siitä seikasta, että minkään muun mallin housut eivät kokona 36 menisi päälle.)

Hiljaa hyvä tulee.
Poika 9 kk, minä 69,3 kg.
Yhdeksän kiloa alaspäin yhdeksässä kuukaudessa.
Edellisestä mittauksesta -14,5 cm.

Käyn vaa'alla melkein joka päivä. Se sopii minulle. Mitä enemmän otoksia, sen luotettavampaa dataa. Merkitsen painot ylös ja katson kokonaisuutta. Jos jonain päivänä on kuusisataa grammaa enemmän kuin edellisenä päivänä, katson, mitä oli edellisellä viikolla, ja useimmiten olen taas tyytyväinen. Paitsi, jos silloinkin oli huomattavasti vähemmän. Kävin välillä tässä taas 70 puolella, mutta ei se minua hermostuta. Käynti 71-72 kg:ssa hermostuttaisi.

Mittaan itseni neljän viikon välein (nyt meni viisi ja puoli viikkoa). Sekin sopii minulle. Tiheämmällä mittauksella ei tässä vauhdissa tuloksia kovin merkittävästi tulisi. Olen onnellisempi siitä, että vyötäröstä lähtee neljässä viikossa yksi sentti kuin epämääräisiä millejä viikon tai kahden välein. En minä niitä lukuja muutenkaan millilleen mittaa. Paitsi allit puolen sentin tarkkuudella. Siinä kun se puolisenttiä on huomattavasti merkittävämpi muutos kuin rinnanympäryksessä.