Tavoitteiden asettelua

Tää taulu on myynnissä täällä.

Oon tässä miettinyt, että mitä minä oikein haluan. Mihin suuntaan minä elämääni remppaan? Viime aikoina on ollut kovin painokeskeistä minun hyvinvoinnin ajattelu. Ei minun elämäni hirveesti paremmaksi muutu, jos vaakalukemat muuttuukin, kun en minä kertakaikkiaan ehdi elää pelkän painoni ympärillä. Mitä Niina kirjoitteli omassa postauksessaan, oli mielestäni täyttä asiaa. Lisäksi huomaan olevani hyvin samanlaisessa tilanteessa, että väitän kovasti yrittäväni tehdä asioille jotakin, mutta oikeastaan en ole yrittänyt pitkään aikaan. Itse aioin alunperin ihan oikeasti hahmotella, mitä kaikkea elämässäni voisi olla paremmin, mitä kaikkea voisin tehdä tyytyväisyyteni lisäämiseksi, mutta yhtäkkiä huomaankin puhuvani pelkästään laihduttamiseen liittyvistä asioista. Olen minä paljon muutakin! Kaikki me ollaan.

Tällä hetkellä tönötän 69-70 kg painossa, välillä viivan alla, välillä viivan päällä. Ja tiedän, että tällä panostuksella tönötän tässä aikalailla kauan. Tällä hetkellä en ole valmis tekemään asiaan muutoksia. Joo, syön karkkia ja herkkuja ja ruokailuni on edelleen epäsäännöllistä ja nukun liian vähän ja liikun arkiliikuntana aivan minimaalisesti, pari rataslenkkiä viikossa ei todellakaan korvaa kaikkien muiden päivien liikkumattomuutta. Kyllä minä tiedän, mihin minun pitäisi kiinnittää huomiota, mutta tällä hetkellä en oikein osaa keskittyä siihen.

Haluaisin liikkua enemmän mutta menojen yhteensovittamisen kanssa on toistaiseksi ollut vähän saamattomuutta, hyvä tekosyy siis. Mutta oikeasti se aiheuttaa aika suurta tyytymättömyyttä koko elämää kohtaan, ettei "saa" tai voi tehdä, mitä haluaa. Lisäksi en ole koskaan ollut mikään pullantuoksuinen äiti, enkä näköjään sellaiseksi muuttunut tälläkään kierroksella. Minulle ei sovi kotona olo melkein yhtään. On ihana puuhastella rauhassa lapsosten kanssa, kun on hyvä päivä, mutta en jaksais kuunnella niitä känkkäränkkä-päiviä. Lisäksi laiskistun entisestäni. En saa mitään aikaiseksi, vaikka yrittäisinkin, kun voihan sen tehdä huomennakin, vaikkei voisikaan. Vaikka töihin paluussa on omat haasteensa (ja aikatauluhaasteensa!), odotan sitä silti. Nyt pitäisi vain hankkia se työpaikka.

Haluaisin nukkua enemmän. Sitä varten minun pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Mutta en mene. Minähän istun vaikka koneella blogeja lukemassa puolille öin, jos telkkarissa ei tuu muutakuin jalkapalloa. Olette liian mielenkiintoista seuraa! :) Mistä saisin siihen sen verran ryhtiä ja selkärankaa, että menisin nukkumaan vaikka kymmeneltä? Nyt valon lisääntyessä pikkupoika on ruvennut heräämään viideltä. Jokaisen matikkapää sanoo sen verran, että viisi tuntia unta yössä ei pidemmän päälle (eikä kuulkaas edes lyhyemmällä ajalla!) tee hyvää kenellekään. No yöheräämiset ovat sentään jääneet.

Haluaisin järjestystä tähän kaaokseen, jonka keskellä me eletään. Ja nyt en tarkoita mitään ruuhkavuosien mentaalikaaosta vaan ihan vain sitä, että joku muu tulisi ja laittaisi kaikki tavarat oikeille paikoilleen, ja loput roskiin tai kierrätykseen, ja sitten enää kukaan ei koskaan sotkisi. Mulle tulee niin toivoton olo, kun kaksi tuntia keittiön lattian imuroinnista ja pesusta se näyttää siltä kuin siihen ei olisi koko päivänä koskettukaan. Eikä se ole ainoa ongelmakohta. Olen laiskistunut liikaa, tässä on liikaa tekemistä, minen ehdi, minen jaksa. Äiti on vähän väsynyt.

Lisäksi menin taas sekoittamaan pääni lukemalla, mitä Pöperöproffalla oli sanottavaa liian hyvästä syömisestä. Vaikken olekaan vielä ihan niin syvällä suossa, tunnistin itseäni tekstistä. En siitä alipainon rajalla olevasta, enkä siitä runsaasti liikkuvasta, vaan siitä ajatusmaailmasta, että kaiken pitää olla terveellistä ja hyödyllistä, ja jos ei ole, niin sitten se pitää korjata. Herkkujen määrästä on ollut puhetta sekä omassa että muidenkin blogeissa. Olen koittanut varmaan koko talven ajan vähentää herkkujen syömistä, siinä sen kummemmin onnistumatta. Siinä sen kummemmin motivoitumatta. Siinä mitään pointtia näkemättä. Kertaakaan repsahtamatta, aina harkiten suunnitelmasta poiketen. Övereitä on kyllä tullut vedettyä, tietoisen herkuttelupäätöksen jälkeen, mutta se on eri asia. Se on se, kun toteaa jälkeenpäin, että viimeinen kakkupala oli kyllä liikaa, tuli paha olo. Toisaalta olen kuunnellut korvat höröllään siinä kohtaa, kun ko. proffa on sanonut, että yksi karkkipäivä viikossa ei ole riittävästi. No ei olekaan! Seitsemän on.

Kun ongelma ei ole ne herkut, eikä se liikkumisen vähäisyys. Unen puute tekee kaaoksen mahdottomaksi hallita mutta painoni hallintaan auttaa se yksi epäseksikäs ja todella kiinnostamaton juttu: ruokarytmi. Ja turha sanoakaan, ettenkö minä sitä tietäisi. Haluan vain silti edelleen yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin, ja syyttää herkkuja ja liikkumattomuutta ja sitä, että kyllähän minä muuten, mutkun aika ei riitä. Oltiin viikonloppuna anopin luona ja sukujuhlissa (oli muuten hyvät juhlat, hyvää ruokaa, hyvää ohjelmaa, hyvää seuraa!) ja sieltä kotiuduttuani tajusin, että ympäristössäni ei ole yhtään tavallista ruokarytmiä noudattavaa ihmistä/perhettä, jonka kanssa joutuisin/saisin päivän ateriat sumplia ja suunnitella. Tarkoitan siis paikkoja, joissa yökyläilisin. Ihan kaikilla on jokin oma painon-/ ruokailunhallintakeinonsa käytössä, eikä perusruokarytmi kuulu niihin. Mutta kun se on se, mitä minä tarvitsen! Jotenkin on vain noloa olla se porukan ainoa pullukka, joka taas ois vaille jotain välipalaa, vaikka justhan me viisi tuntia sitten syötiin.

No mitä minä sitten teen? Pakotan itseni nukkumaan aiemmin. Nukun enemmän. Korjailen ruokarytmiäni. Se lounas onnistuu nyt ihan murehtimatta, mutta iltapäivän kanssa on haasteensa. Yritin saada päivällistä sujumaan, mutta totesin, että yrittäminen torppaantuu iltapäivän välipalaan. Panostan siis siihen. Että söisin välipalan kohdallaan. En nipota niistä herkuista edelleenkään, en ole valmis luopumaan niistä, enkä näe mitään syytä siihen, tässä kohtaa. Korjaan rytmini ensin. Vaikka siihen menisi sata vuotta. Sisältöä pystyy aina parantamaan, mutta onko aina pakko? Täytyyhän minun vähän voida luottaa Patrikiin, jos hän sanoo, että ihminen ei jaksa määräänsä enempää herkkujakaan vetää, jos muu ruokailu on kunnossa. Tiedän, että ei ole oikoteitä, vaan painonhallinnan tärkeysjärjestys on 1) Lepo 2) Ravinto 3) Liikunta. Jos minä luulen, että minun onnellisuuteni on painonhallinnassa onnistumisestani kiinni, minun on vain ruvettava nukkumaan tarpeeksi. Ehkä se muukin tyytymättömyys helpottaa, kun saa joskus edes levätä.

P.S. Mä tarviisin tuon taulun muistuttamaan, että onni ei tule etsimällä vaan valitsemalla. Mut se loppu oli siltä suomalaiselta jälleenmyyjältä, jossa sen näin. Pitänee askarrella oma.