tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappupäivän kunniaksi

Tänään laitan parvekkeen kesäkuntoon. Tai siihen kuntoon, että se odottaa kesän kukkasia. Kaksivuotiaan kanssa istutettiin orvokit laatikkoon, sen se on nyt vähän näköinenkin :) Jospa ne siitä vielä tokenisivat. :) Vappuaikataulu ei ole tekosyy jättää xyclingiä väliin, koska vaikka muutoksia lukkarissa onkin, ei sentään mun sisäpyöräilyn kohdalla. Tällä hetkellä en kyllä tiedä, jaksanko illalla sinne raahautua, viime yö kun meni pojan unirytmin parantamispyrkimyksissä melko tarkkaan kolmesta eteenpäin. Eilen oli raskas shoppailureissu kaupungille, oltiin lasten kanssa kaikki itkuväsyneitä, kun tultiin takaisin (no miestä itketti vähiten, mutta minä olisin ollut valmis siihen samaan kuoroon). Tänään vuorossa on tivoli. Joo, taitaa xycling jäädä väliin ihan luonnostaan. Huomenna sitten rataslenkkeilemään.

Semmosta tuossa yöllä vauvan kanssa keinutuolitellessa ajattelin, että vaikka käynkin elixiassa ja käytössäni sielläkin on kuntosali (jota en käytä) hankin avaimen meidän taloyhtiön (rupuiselle) kuntosalille, koska se on tuossa naapuritalossa ja siinä maksuna on vain avainpantti (30 euroa) eikä muita kuluja sen jälkeen. Miehellä on jo avain sinne, mutta "ei aikaa" käyttää salia. Joo, käy päivätöissä ja hoitaa sit illat lapsia, sillä aikaa kun minä luuhaan netissä, ja sunnuntaisin sali ei ole auki. Mutta silti ei ole aikaa? No jos minä palkkaisin esikoisen pärjäämään pikkusisarustensa kanssa ja raahaisin miehen vaikka lauantaisin salille, niin saatais keskenämme laatuaikaa ilman lapsia ja samalla vähän lihaskuntoiltua (siellä on kahvakuuliakin).

Sen avaimen olen jo aiemmin päättänyt hankkia. Esikoisesta en saanut lenkkiseuraa, katsotaan miten tässä käy. Tuleeko ne parhaat ideat tosiaan väsyneenä keskellä yötä mieleen vai miten se menikään? Joku siellä salilla rupee joka tapauksessa käymään, vaikka väkisin!

Hyvää vappua kaikille :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti