Ihanat, kamalat jalat

En ole oikein koskaan tykännyt jaloistani, ainakaan sinä aikana, kun olen niitä kriittisesti tarkastellut. Olen lyhyt, joten jalkanikin ovat. Minusta tuntuu, että minulla on "aina" ollut paksut reidet, vähintään lihaksikkaat mutta muutenkin. Jalkani ovat sellaiset, ettei niistä tikkusääriä koskaan tule, mutta enpä minä sellaisten perässä (enää) olekaan.

Tolppajalka saa harvoin (jos koskaan) kehuja rotusääristään, eikä varsinaisesti lämmittänyt edes fysioterapeutin ilahtuminen, kun arvioi minun pohkeitani: "No kylläpä sinulla on vahvat pohkeet, on todella vahvat!" Joo, voisi olla vähemmänkin pohjelihasta ja silti tulisin toimeen. Yhtenä iltana sohvalla pohkeita venytellessäni esikoinen sanoi: "Ihan hullut noi sun säärilihakset, onko sulla jotain lihasten ylikasvua?" Joo, just sitä.

Kaipa lihasten kanssa tulisi toimeen, jos rasvaa olisi vähemmän. Ja se on siitä muusta kuin valittamisesta kiinni. Ruokalautasesta ja liikunnasta. Onko olemassa sellaista liikuntamuotoa, joka erityisesti surkastuttaisi pohkeita ja ehkä vähän reisiäkin, mutta polttaisi rasvaa ja kohottaisi kuntoa? Nii-in, eipä taida olla.

Vihaan nivelrikkoa varpaassani. Se on kipeä, se estää korkkareiden käytön, se hankaloittaa askelkyykkyjä, välillä se on kipeä lenkkareissakin. Kenkä jalassa tuntuu joskus, että se on kuin joku tuore ruhje, jota lenkkari koko ajan painaa ja ehkä vähän hankaakin.

Siinä se on ja törröttää aika paljon ulospäin linjasta.

Sama jalka puunattuna, rasvattuna, hoidettuna, hierottuna, jumpattuna ja vetreytettynä.  Jaksaa hoitaa, jaksaa, jaksaa!

Vihaan kipeitä jalkateriäni, jotka iltaisin ovat kuin pienellä merenneidolla - kuin puukoilla kävelisi. Kahden viimeisen raskauden levittämät jalkaterät ovat tuskalliset, tuskallisemmat kuin nivelrikko. Liike auttaa, mutta liike sattuu. Toivon laihtuvani ennen kaikkea sen takia, että saisin painoa vähemmäksi jalkojeni päältä. Joskus ajattelen, että jalkaterille tekisi hyvää sitoa ne kuin Kiinassa aikoinaan. No, ei ehkä sittenkään rullalle jalkapohjan alle, mutta sivulta käyvä puristus tuntuu helpottavan. Saako tukisukkia pelkille jalkaterille?

Jalkojen pitäisi palvella minua, mutta demokratia näyttää toimivan ihmiskehossakin. Ei ole alamaisia. Jalkojen pitäisi palvella minua, mutta sen sijaan minun pitää palvella niitä, hoitaa, helliä ja huoltaa, että ne jaksaisivat minua. Rasvata ja sheivata ja hieroa ja venytellä.

Kuitenkin olen iloinen, että minulla on jalat. Edes jonkunmoiset. Jalat, joilla pystyy juoksemaan. Jalat, jotka kantavat, joilla pystyy kyykkäämään ja joita pystyy kehittämään. Onneksi on myös lääketeollisuus, joka auttaa, kun omat keinot eivät riitä. En oikein osaa sanoa, missä vaiheessa eloni näiden koipien kanssa kävi tällaiseksi taisteluksi, mutta tosiaan toivon, ettei se sitä tule olemaan loppuelämäni ajan. Olen kuullut, että laihduttuaan ihmisiltä on myös kengän koko pienentynyt. Voisiko minunkin jalkaterilläni olla vielä toivoa? Haluan voida hyvin, en huonosti.

Olen sopeutunut siihen, että jalkani eivät pituutta enää kasva. Olen melkolailla sopeutunut myös siihen, että jalkani ovat aina enemmän paksut kuin ohuet. Ei lihaksikkuudessa mitään vikaa ole, vähän kun rasvaa vielä ympäriltä lähtisi. Sopeudun varmasti myös siihen, että kengänlestit pitää valita erityistä huomiota varpaalle osoittaen. Vaihtojalkakauppaan en joka tapauksessa ole suuntaamassa, ei se aina vaihtamalla parane.

Ovat kuulemma Pradaa. 

Tässä yhtenä iltana tungin jalkaani korkkarit ja keekoilin niillä peilin edessä. Huomasin, että pohkeeni eivät enää niin kammottavat olekaan. Oikeastaan ne olivat aika kivat. Tosin siihen tarvitaan korkeat korot, mutta voihan nivelrikkokin välillä vähän joustaa, kun ulkonäöstä on kyse. Ei joka päivä, mutta edes joskus.

Perhekerhossa juttelin (mielestäni) minua hoikemman ja kapeampijalkaisen äidin kanssa värillisistä housuista, kun yhdellä toisella äidillä oli niin hyvännäköiset jalassa. Tämä toinen äiti sanoi, että ei ole oikein uskaltanut sellaisia "huomiohousuja" hankkia, kun on aina ollut aika reitevä. Sama, sanoin minä. Todettiin, että ihan tyhmää, ei niillä muillakaan unelmavartaloa ole. Esikoisenikin suositteli minulle värillisten housujen hankintaa, antoi oikein siunauksensa, että ei äiti niissä tyhmältä näyttäisi. Viimeistään siinä kohtaa päätin kuitenkin tosissaan toimia, kun näin naapurin mummolla (n. 80 v.) lohenpunaiset pillihousut. Näytti hyvältä. On varmasti aika minunkin astua pois deniminsiniseltä mukavuusalueeltani ja olla ylpeä sammakkoreisistäni. Niistä sentään näkee, että on kyykätty. :)

Mäkitreeniä urbaanimpaan tapaan

Meillä on täällä keskustan alueella yhdet sellaiset portaat, jotka ovat olleet kuntoilijoiden ja tosiharrastajien suosiossa vähän samaan tapaan kuin Pyynikin rappuset vai mitä näitä nyt on.

Sisko sanoi, että haluaa mennä juoksemaan niitä. Minä olisin voinut juosta sitä juoksematonta kymppiäkin, mutta ajattelin, että mikäpäs siinä, kylmä ilma veivata jotain järveä ympäri, mennään Harjulle sitten. En ole juossut niitä aiemmin, mutta olen kävellyt ja tiedän suurinpiirtein, mistä siinä on kyse. Sisko lähti ehkä turhan rehvakkaasti liikkeelle ja minä innostuneena perässä, että eihän mun kannata kovin kauas taakse jäädä. No, olis kannattanut.

Ei niistä turhaan puhuta. On niillä muutakin kuin maisemallista arvoa. Eikä tosiaan viidennen kerran jälkeen tarvinnut lähteä kuudennelle, edes varuiksi.

Suurkaupungeissa harrastetaan pilvenpiirtäjäjuoksua. Sunnuntaiaamun rykäisy sai tämänkin lajin ihan uuteen perspektiiviin. Eipä sillä, että meillä täällä mitään pilvenpiirtäjiä olisikaan, mutta juuri nyt en pysty käsittämään, miten joku voi juosta vaikkapa kuusikymmentäkahdeksan kerrosta rappusia. Putkeen. Ja onhan niitä toki kymmeniä kerroksia korkeampiakin. Hetki menee meikäläisen kunnolla, että Harjun portaat alkaa jäädä pieneksi, taidetaan jättää pilvenpiirtäjät ihan suosiolla ammattilaisille. (Ei samperi, taasko on punnerrettava?)

Tänään pääsen taas illalla pilatekseen mutta jotain tekisi mieli tehdä jo ennen sitä. On vähän purkamatonta energiaa ilmeisesti. Sitä energiaa sain ainakin valkosuklaajuustokakusta, jota leivoin (itseasiassa tänään olevien) synttäreiden kunniaksi, mitä viikonloppuna vietettiin. Tosin kolmevee kysyi jo puoli kahdeksalta, että ehditäänkö me käydä tänään isossa puistossa, kun meillä on vapaapäivä. Juu, eiköhän me saada se jotenkin aikatauluun mahtumaan. :) Että katsotaan sitten ulkoilun jälkeen, vieläkö tekee mieli zumbailla tai jumppailla vai maltanko odottaa iltakuuden pilatesta.

Varmaa on kuitenkin, että en odota kesään asti, että portaat olisi kokonaan sulat, ennen kuin käyn testaamassa maksimisykettäni uudemman kerran.

Oikein hyvää viikon alkua kaikille!

Kuvaaja: Kari Lehtinen

Tää on se maanantai kun aloitan

Heh heh...

Täytin eilen kiloklubiin ensimmäisen päivän ruokailuja. Jotka meni melkolailla v*tuilleen. Pitäisi käydä kaupassa, että sais vähän enemmän väriä lautaselle ja niihin pallukoihin siellä kiloklubissa. Eilen Kultakutri oli kuumeinen ja valitti, että kurkussa on taas tulta ja päätä särkee. Kipulääkettä ja nukkumaan. Heräsi vielä kipeänä, mutta uuden lääkeannoksen jälkeen alkoi olo parantua. Mikä lie? Täytyy tarkkailla. Toisella on antibioottikuuri kesken, mutta yhtään ei vielä kuulosta paremmalta.

Kävin eilen taas kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Mukavasti lähti nesteet kiertoon, jospa osa näistä juhlapyhien hiilaripöhöstä olisi nyt pissitty pois. Aloitin tosiaan pilateksen kesällä ja sen lisäksi olen saanut selälleni kalevalaista hoitoa. Minulla tuli viimeisen raskauden aikana selkä kipeäksi SI-nivelen kohdalta, varsinkin rasituksessa. Selkä on sen jälkeen ollut kovin jäykkä tuolta alhaalta, ja rankakaan ei enää ole kaartunut oikealla tavalla. Minulla on ollut sellainen selkäperse, että ihan selkeää ei ole ollut, missä toinen loppuu ja toinen alkaa. Ihan kuin olisi häntä koko ajan koipien välissä. Se ettei minulla ole muhkeaa selluliittipeppua vaan rasva kertyy keskivartalolleni, on vielä suurentanut tätä vaikutelmaa.

Pilates on parantanut ryhtiäni huomattavan paljon, ja varmasti on iso osasyyllinen siihen, että sain InBody-mittauksessa niin hyvän tuloksen myös keskivartalon lihaksiin. Mittaaja sanoi, että yleensä näin lähellä synnytystä ei näin hyvässä kunnossa keskivartalo ole. (Kerroin vain että minulla on yksi- ja kolmevuotiaat lapset, mutta yksivuotiaanihan ei ihan tasan yksi enää ole, ylihuomenna vuos ja viiskuukautta. Että ei se synnytys nyt ihan niin lähellä ole, ei enää edes tuoreessa muistissa.)

Kalevalaisella jäsenkorjauksella tai kansanparannuksella olen saanut alaselkääni myös mukavasti lisää liikkuvuutta ja nykyään peräpuoleni onkin paljon paremmassa linjassa. Toki on selkäläskitkin jonkin verran sulaneet, mutta suurempi vaikutus on nimenomaan rangan asennolla. Hierotan itseäni myös klassisella hieronnalla, koska se tehoaa paremmin lihaskireyksiin.

Ryhdin parantumisella on ollut iso merkitys myös vatsapuolelle. Vaikka painossa ei mainittavia muutoksia ole tapahtunut, näytän hoikemmalta, kun keskivartalon korsetti on paremmin hallinnassa. Pilates, kalevalainen jäsenkorjaus, salitreeni, hullujen akkojen jumppa ja venyttely keinoinani olen korjannut rangan asentoani ja korsettilihaksiani. Tässä kun vatsarasvaa sulattelen pois ja treenaan vielä lisää lihasta pakaraan, alan kohta näyttää melkolailla hyvältä. :)

kuva

Penikkavinkki

Eilisestä asiantuntijuuslistauksesta unohtui tämä urheilulääkäriosuus, eli mitä tehdä kipeille penikoille? Piti oikein arkistosta katsoa, milloin olen viimeksi penikkakipua valittanut, koska se ei enää ole mikään ongelma. Syyskuun puolivälissä. Olin silloin hierotuttanut jalkani kuntoon ja lähdin vain lenkille liian pian.

Olen kokeillut jalkoihini jos jonkinlaista hoitomuotoa. Lenkin jälkeen suihkussa olen vuoroin kuumalla vuoroin kylmällä vedellä suihkutellut lihaksia. Alkuperäinen vinkki oli mennä uimahalliin ja vaihdella kylmävesialtaasta saunaan ja takaisin. Olen venytellyt pohkeita suoralla polvella ja polvi koukistettuna, olen venytellyt kaikkia jalan alueen lihaksia, mitä olen keksinyt venyttää. Olen irroitellut lihasta sääriluusta, työnnellyt pois päin, koittanut pehmittää. Olen käyttänyt pilatesrullaa ja halkaisijaltaan pienempää lötköpötkönpätkää. Jalkojani on hierottu sekä klassisen hieronnan että kalevalaisen jäsenkorjauksen keinoin.

Ostoslistallani on ollut kylmävoide jo kesän alusta asti, mutta aina se on unohtunut. Syyskuuhun asti. Sitten vihdoin muistin sen ostaa ja se on kuulkaa hyvä aine. Ei ole penikat olleet kipeät sen koommin! Ei sitä turhaan suositella! Ihan uskomattoman tehokas aine! Ei ole tarvinnut tuubin suulta sinettiäkään vielä poistaa ja  penikkaongelma on hoidettu. Kannattaa kokeilla!

Salia ja jumppaa

Syysloman takia kolmevuotiaan kerho on lomalla tämän viikon ja niinpä parintunnin rataslenkkini vaihtui eilen kahdenkymmenen minuutin zumbaksi ja kehnoksi yritykseksi tehdä vähän vatsalihasjumppaa. Jätkänpätkä nimittäin halusi mennä selän taakse joka kerta, kun lapaluuni maasta irtosivat. Samoin hän halusi pyöriä minun ympäri zumban tahtiin. Siinä on hankala sivuaskelta ottaa, kun pitää yksivuotiasta väistellä. No minä ajattelin, että eiköhän tämä ollut nyt sitten tässä.

Venyttelin vähän paremmin kuin jumppasin, kerrankin kaikki lihasryhmät läpi. Mallia otin täältä, tykkään selkeistä ohjeista, joissa on malli-ihmisen lisäksi vielä luurankokin näyttämässä, mihin lihakseen venytys vaikuttaa. En asu Joensuussa, enkä ole sieltä kotoisin, joten en tiedä, onko tämä Niko muuten mistäänkotoisin, mutta ei kai se ihan kokonaan huono voi olla, kun on noin hyvät venyttelyohjeetkin. :)

Illalla avautui kuitenkin mahdollisuus käydä salilla. Siellä oli naisten vuoro, joten kävin siellä eka kertaa yksin. Hassua. Olen kulkenut ryhmäliikuntatunneilla sen seitsemän vuotta yksin, ja nyt tuntui orvolta mennä itsekseen viereisen talon alakertaan. :) Mutta sali oli pimeänä, niin eihän siinä oikein muuta kuin valot ja radio päälle vaan ja töihin. Tällä kertaa sinne tuli sitten kaksi muutakin raudanhalveksujaa, tosin taisin häiritä heidän ikiomaa naistenvuoroaan, kun tunnelma muuttui enemmänkin vaivautuneeksi. No, minä keskityin omaan työhöni ja jätin keskusteluyritykset sikseen, ja tein napakan ylävartalotreenin. Ja aion mennä tulevinakin naistenvuoroina häiritsemään henkilökohtaisia salivuoroja.

Tänään menen kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoitushoitoon. Pääsen seuranta-asiakkaaksi hierojalleni, joten saan kolme eri hoitokertaa seuraavan kuuden viikon aikana. Olen sen verran jäykkälihaksinen ihminen, ettei tuo kalevalainen kokonaan minun vaivojani hoida, mutta toisaalta se sellaisena pehmeämpänä hoitomuotona hyvin täydentää hoitokokonaisuutta. Tai en minä tiedä, onko se pehmeämpi, mutta erilainen se ainakin on kuin klassinen hieronta.

"Lihashuolto on tehokkainta, kun hieronnan lisäksi vielä venytellään"

Sanoi eilen hierojani. Hieroja oli vihainen. Minusta johtumattomista syistä? Hän on läheiseni, hänellä ei ollut eilen työpäivä. Kuunteli Rammsteinia ja runttasi jalkalihaksiani auki-asentoon. Ei kuulemma kertarykäisyllä saa penikoita vapautettua, mutta minä jatkan kotona venyttelyllä ja köyhänmiehenpilatesrullalla (=lötköpötkönpätkällä) rullailua.

Eilen aamulla kävin kahden tunnin rataslenkillä. Aurinko paistoi pilvien raoista melkein koko matkan, ilma odotti ukkosta, kun sitä oli luvattu. Minulla oli tavallisen topin päällä lyhythihainen huppari. Topin selkämys oli ihan litimärkä, kun tultiin kotiin. Hiki valui housujen alla reisiä pitkin. Koitin kävellä reippaasti ja tehokkaasti ja se onnistuikin viimeistä vajaata kilometriä vaille, mutta sillä viimeisellä pätkällä ohitin mummon, joka rupesi juttelemaan roskista ja säästä ja Mustanmeren tulvista ja jumalasta ja pelosta, että hänen lapsensa eivät pelastu, koska heidän nimiään ei taida olla Elämän kirjassa. Kävelin siis mummon kanssa samaa tahtia loppumatkan.

Tänään ajatuksissa on juoksulenkki, testaan vähän vastahierottuja jalkoja. Ei kuulemma kovin kovaa rykäisyä kannata niille ihan heti, mutta sittenhän se juoksuohjelman mukainen (ja tällä kertaa sen mukainen) lenkki onkin just hyvä. Kolme 5+2-minuuttista ja kymmenen minuutin kävelyt alkulämpäksi ja loppuverkaksi. Jos ei nyt ihan mahdottomasti sada, katsotaan, mihin keli kääntyy.

Eilen illalla mietin sitä, että kumpi sitten on loppujen lopuksi parempi: Lähteä tunnollisesti ohjelman mukaiselle lenkille, vaikka sataa, vai osata joustaa ja soveltaa, jos sää ei suosi ulkoliikuntaa? Tulin siihen lopputulokseen, että se riippuu täysin tavoitteista. Minun on turha kehua itseäni tekemättä jättämisestä mutta toisaalta en ole asettanut itselleni mitään varsinaista treeniohjelmaa, jonka mukaan minun pitäisi liikkua. Ainut on tuon juoksun kanssa, että kehittyäkseen pitäisi tarpeeksi monta lenkkiä tarpeeksi tiuhaan ehtiä tehdä. Ja siinä minä haluan kehittyä.

Minulle riittää ihan tähän ensi alkuun se, että lähden kerran viikossa juoksemaan, koska se on enemmän kuin kuukausi sitten, mutta kaksi juoksulenkkiä pidemmän päälle ja pitempään harrastaneena ei tee muuta kuin pitää juoksurutiinia yllä. Vasta kolmas lenkki viikossa (ja siitä eteenpäin) kehittää. Hah hah, sainpas kuulostamaan sen siltä, että nythän mun kannattaa juosta vain ne joka kolmannet treenit! Laiskuri minussa osaa tehdä tulkintoja tosi hienosti! :) Mutta oikeasti haluan lisätä sen toisen lenkin mahdollisimman pian viikkooni. Kolmas reissu olkoon nyt toistaiseksi rataslenkki, pitkäkestoinen, matalan sykkeen lenkki.

Liikunnasta kipee ja väsymyksestä apee

Ja vettäkin sataa. No, semmosta se elämä välillä on. Ei voi aina olla kesä. :)

Nauhoitin yleltä yhden jumpan kerran, kun luvassa oli lihaskuntojumppaa, jossa kuitenkin pyritään pitämään syke jonkin verran korkealla. (Nauhoitustiedoissa lukee 1.1.2012, yhtään en itse olisi osannut sanoa, että joo, uuden vuoden ja uuden vuoden lupausten kunniaksi tässä tämmöinen jumppa.) Olen joskus satunnaisesti niitä jumppia vilkuillut, enkä ole oikeastaan kokenut olevani kohderyhmää. En tiedä miksi. Tämä uuden vuoden jumppa on kuitenkin tosi hyvä. Olen tehnyt sen vasta pari-kolme kertaa mutta joka kerta todennut, että tehokas on joo tehokas. Kutsun sitä hullujen akkojen jumpaksi (kaikella kunnioituksella Annea ja Katjaa kohtaan!) koska ensimmäisen kerran sitä seuratessani itkin ja kiroilin estottomasti, että eikö tämä voi nyt jo loppua, ja en todellakaan tarvitse lisähaastetta liikkeeseen.

No eilen se sujui jo paremmin. Enää ei tullut itku. Eikä kirosanoja. Hiki ja hyvä olo kylläkin. Nyt tuntuu pakaroissa. Huomasin myös, että lonkankoukistajani ovat taas sen verran kireällä, että jos en jotain asialle tee, talvinen vaiva tulee takaisin. (Ja enhän minä tee.) Venytellä pitäisi siis oikein urakalla.

Tänään saan myös hierojan meille yökylään pöytänsä kanssa, joten lihashuoltoa on odotettavissa. Jee!

Eiköhän tämä päivä tästä ala taas toiminnalliseksi muuttumaan, vaikka nyt tekisi mieli vetäytyä peiton alle ja antaa muiden hoitaa kaikki maailman asiat, ettei minun tarvitsisi. Väsyttää, koska nahkavekkarini ilmoitti minulle tänäaamuna viideltä, että ei soisi minun nukkuvan vaan parempi puuha minulle olisi aamupuuron keitto. No eihän siinä, tässä firmassa pääsee vähemmällä, kun tottelee työnantajaansa samantien. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pomo sai istua lattialla ja katsoa Unelmatarhaa ensimmäiset puoli tuntia, kun minä totutin itseäni valveilla oloon pötköttämällä sohvalla viltin alla silmät tiukasti kiinni. Ei voi aina olla nopee startti. Huomenaamulla minä nukun pitkään. Ainakin puoli kahdeksaan!