Oon jo rauhoittunut

Luultavasti mun vaakaplussaus oli yhtä mystinen kuin Kanelilla. Tai luultavasti se oli joku hiilaripöhötys. Suunta on nyt alaspäin ja hyvästi, ihan vain normiarkeen palaamisella.

Eilen oli jano. Koko päivän kestävä. Join kolme litraa kivennäisvettä. Kaksi puolentoista litran pulloa! Siivosin, siinä siivoamisen lomassa. Ja vedet ja kahvit ja ruokajuomat päälle. Vettä tuopeittain. Mutta alkoi se helpottaa, enää ei janota niin paljon.

Liikkumista kaipasin ja sitäkin olen sitten tehnyt. Eilen kävin juoksemassa, väliin kävelyä. En viitsinyt sykkeistä niin välittää, kun menin ensimmäistä kertaa (aikoihin!) pururadalle, joka täälläpäin sattuu olemaan enemmänkin vuoristorata. Kävelin ylämäet. Olivat pitkiä. Sitä toistakin, joka minun mielestä on vain pikku töppyrä, kiipesin kolme minuuttia, ja ihan ripeää tahtia. Ensimmäinen oli pystysuora seinämä ja jostain muistilokerosta nousi, että tuonkin olen joskus ylös juossut. No, nyt olin ihan hyvillä mielin kävelystäkin.

Soittimessani on sellainen kiva ominaisuus, että se kertoo nykyisen vauhdin. Testailin sitä matkan varrella muutamaan otteeseen. Hitaimmillaan kympin tietämillä (min/km), loppupäässä testimielessä pelottavan (ainakin vastaantulleen miehen mielestä) kovaa, maksimisykkeellä, neljä pilkku kahdeksan. Osaan minä.

Kokonaismatka kuutisen kilometriä vai kuusi ja puoli. Vähän satoi kotimatkalla mutta ei kastellut. Hiki hoiti sen puolen. Kova oli maasto näin huonolle kunnolle, mutta kyllä minä vielä joku päivä ne mäetkin juoksen. Venyttelyäkään en unohtanut tällä kertaa, koska viidenteen kerrokseen kiipeäminen jumitti lonkankoukistajat kotiovella. Pakko mikä pakko. :)

Tänään kokeilin jotain aivan uutta. Kävin pilatestunnilla, enkä suinkaan suuren liikuntakeskuksen suurella ryhmätunnilla vaan pienellä pilatesstudiolla neljän muun osallistujan kanssa. Tykkäsin! Heti uusia oivalluksia ja halua osata seuraavalla kerralla paremmin. Erityisesti tykkäsin siitä, että ohjaaja korjasi aktiivisesti meidän asentoja ja liikeratoja, sanomalla mutta myös konkreettisella kosketuksella. Tämä oli testikerta, niin kuin narkkareille, eka kerta ilmaiseksi. Ja helppohan tuohon on koukuttua, kun hyvänolontunne vain jatkaa leviämistä kotiinpäin kävellessä. Tai autolle, enhän minä toki hyötyliiku suorituspaikalle! (Mutta ilma tänään olisi kyllä houkuttanut pyöräilemään sinne ja takaisin, jos vain pyörässä olisi kumit kunnossa. Vaan kun ei ole.)

Hyvä mieli on tullut takaisin. Kunnon ravintoa ja sopivasti liikkumista, niin johan helpottaa. Yksi ongelma minulla enää on. Kahvakuula on edelleen auton takakontissa! Lomalta palatessa satoi kaatamalla, eikä alettu purkaa kaikkia tavaroita. Rattaatkin haettiin vasta sunnuntaina. Ulkoilemaan lähtiessä en muista ottaa auton avainta mukaan, autoillessa on aina kannettavaa kädet täynnä, lapsen lisäksi kauppakasseja ja muuta sälää. Tänäänkin lapsen sijasta takeaway-keitto ja ostoskassi. Enkä edes muistanut koko kuulaa. Huomenna on tiedossa kirpparointia, jospa se sillä reissulla heilahtaisi sisälle asti? Täytyykin laittaa kirpparikumppanille viesti, että muistuttaa mua.