tiistai 16. huhtikuuta 2013

Synkistelyä

Bostonin maraton

Kyllä! Nyt löytyi vihdoin se vaarallisin kansanosa, johon iskeä! Juoksijat, nuo paholaisen kätyrit! Odotan mielenkiinnolla mikä ryhmittymä ilmoittautuu pommi-iskun tekijäksi. Varmaan jotkut kateelliset. Ei voi käsittää...

Lapset

Tässä yhtenä iltana meinasin sanoa esikoiselleni, että laitan sut koulukotiin, jos et nyt jo jätä mua rauhaan ja mene nukkumaan. Kun pienet on vihdoin nukkumassa ja olisi hetki aikaa olla, niin ei silloinkaan saa olla olematta äiti, kun pitää edelleen vastata pyykinpesua ja kaupassakäyntiä ja matikanläksyjä käsitteleviin kysymyksiin. Mielellään vielä yhdeltätoista illallakin, koska teinin nukkumaanmenoaika tuntuu olevan sitä myöhempi mitä useammin äiti käskee.

Meillä oli töissä asiakkaana vanha nainen, joka huonosta muististaan huolimatta (tai juuri siksi) kertoi paljon omasta elämästään. Yhtenä suurena teemana hänellä oli lapsettomuus ja perheettömyys. Sodan alkaessa hän oli ollut liian nuori seurustelemaan, sodan päätyttyä kaikki hyvät miehet olivat kaatuneet tai varattuja. Ei hän miehettömyyttään mitenkään katkerana muistellut, mutta siitä seurannut lapsettomuus oli kipeä asia, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Hän oli ensimmäinen, joka kysyi minulta, odotanko minä lasta, jo ennen kuin olin kertonut sitä lähimmille työkavereillekaan. Tarkka silmä oli tottunut huomaamaan toisen onnen. Jotenkin tuntui pohjattoman surulliselta olla siellä asiakkaan kanssa vastaamassa kysymyksiin kuten: "Onko tämä ensimmäisenne?" "Ei, kolmas, koska me ei oikein osata lopettaa tätä lasten tekoa, koska me ollaan siinä niin järjettömän hyviä, ja onnekkaita. Meiltä tämä sujuu." Ei noista omistaan jaksa ja muista aina olla niin kiitollinen, vaikka pitäisikin jaksaa muistaa, mutta onhan ne ihan ihania (ainakin silloin kun ne nukkuu tai sukeltaa).

Kesäksi kuntoon -projektit

"Vielä ehdit rantakuntoon!" "Viisi viikkoa kesään -tehotreeni!" (On oikeasti enemmän kuin viisi viikkoa.) Jopa sähköpostiin on tullut nyt kehoituksia koittaa tehdä jotain tälle vatsamakkaralle, kun kesään ei enää ole oikeasti pitkä aika ja KuntoPlussan toimituksessa ja facebookin sivubannerin mainostajien keskuudessa pelätään nyt sitä päivää, kun Lyijypallo heittää takin pois ja kulkee kaupungilla pelkässä paidassa ja housuissa. Minä olen matkalla, älkää hoputtako. En aio vetää mitään kuuden viikon paniikkiratkaisua saadakseni itseni bikinikuntoon. Minä teen elämäntaparemonttia, sitä ei sovi pilata hutiloimisella. Minulla on kyllä yhdet tavoitehousut, (ostin uudet farkut, jotka ovatkin vähän napakammat kuin kolme vuotta väkisin päälle ahdetut ja ehkä siinä hommassa vähän venähtäneet muutamat entiset) jotka haluaisin päälleni parin viikon päästä, mutta jos eivät mene, niin onhan noita muitakin vaihtoehtoja. Ja uimarannalla pärjään kyllä kokouimapuvussakin, kiitos vain huolenpidosta. Itseasiassa voisinkin sovittaa vanhojen bikineideni yläosaa, joko se mahtuisi päälle, mutta tuskin mahtuu. Siksi kokouikkari.

Itsensä kehittäminen vs. itsensä järjetön särkeminen

Salitreeni + pilates + lasten huoneen siivous + pikkupojan kanssa keinutuoliin nukahtaminen = järjetön kipu järjettömässä paikassa + vähän itkua + burana 600 + aikaisin nukkumaan. Jaloista jo mainitsinkin, pariin otteeseen. Siivosin illalla lastenhuonetta, silleen ajatuksen kanssa, että mitä jätetään näkyville ja mitä laitetaan huilimaan, ja ylipäätään sitä järjestystä, että mikä mihinkin kuuluu. Tuli sen verran kyykättyä ja kontattua, että jaloissa olikin jo parempi tuntu, ja taisinpa siitä turhan korskeasti miehellekin kehaista, että kyllä kannatti alkaa, kun huone on siisti ja jalat taas kivuttomat.

Luultavasti nukahdin keinutuoliin pikkupojan kanssa, koska siinä vaiheessa, kun taas kiinnitin meihin huomiota, pikkupoika oli ainakin unessa. Käytiin hetkeksi keinumaan ja kuuntelemaan unilauluja. (Toimii yllättävän hyvin myös aikuisiin, näköjään.) Kun laitoin poikaa omaan sänkyynsä, kumartuminen eteenpäin vihloi ihan järjettömästi vasemman kankun päältä, yläpuolelta. Selvästi lihaksessa, joten ei paniikkia selkärangan paukkumisesta, mutta eipä siinä oikeasti huvittanut muuta kuin käydä makuuasentoon kuolemaa odottamaan. Ei tullut kuolema, tuli uni, ja aamulla oli kaikki taas lihaksistossa ihan hyvin. Mutta onko oikeasti järkeä liikkua itseään sellaiseen kuntoon, että joutuu kipulääkkeillä sitten paikkaamaan tekosiaan? Nyt viimeistään pitäisi venytellä enemmän.

Tekstiilipesuri

Kävin hakemassa vanhalta työpaikaltani lainaan/ vuokralle tekstiilipesurin, että saan pestä meidän sohvan. En saanut sen vedenottoletkua kiinni. Eikä saanut naapurin tätikään. Eikä mies, kun tuli töistä kotiin. Ei edes vanha työkaveri, joka asuu tässä lähellä, ja jolle soitin, että tää ei toimi, en aio maksaa. Vei mukanaan koko laitteen, mitä minä sitä isoa imuria ja kahta lasta autoon pakkaamaan enää ja itse palauttamaan vekotinta. Siltä minä sitä lainasinkin. Olisin vain halunnut sohvani puhtaaksi.

Mutta paistaa se aurinko sittenkin taas!

Lenkin kävin tänään 10 km (siis kävellen) pilvisessä ja synkeässä ilmassa, mutta nyt paistaa aurinko. Paistaa parvekkeelle niin, että melkein tekee mieli mennä parvekkeelle kahvin juontiin. Vain melkein, koska tekstiilipesuriepisodin jäljiltä meillä on vielä varapeitteet parvekkeella tuulettumassa sohvan divaaninlaatikosta. Mutta kyllä minä sen parvekkeen tässä kohta, joku päivä, siivoan, ja sitten kun se on siivottu ja laitettu kesäkuntoon, pidän oikein kunnon Garden Partyt. Isoja hattuja ja sen sellaista. :)

3 kommenttia:

  1. Tuttuja tunteita:) minäpä pidänkin nyt kevään kutsu- partyt aka garden partyt. Päätin et jotain piristystä tänne arkeen:) täytyy laittaa kuvia sit ainakin herkuista:)

    VastaaPoista
  2. Parvekkeen siivoamista täälläkin malttamattomana odotellaan. Nyt yltyi sade niin kovaksi ja ilma jäähtyi, ettei tarkene millään syödä partsilla. Mutta kuukauden päästä jo aivan varmasti.

    Kutsut jäjestän minäkin, vähintään itselleni. ;)

    VastaaPoista
  3. Mulla oli kans tarkotus tänään siivota lastenhuone ja terassi, mutta taitaa jäädä toiseen kertaan kun on flunssanen olo :(

    VastaaPoista