Arkista aherrusta

Olen ihan vähän lipsunut suunnitelmistani tässä ihan viime aikoina, reilun viikon ajan. Ihan vähän ja silti aika paljon, mutta vähän niin kuin varkain. Ihan vahingossa vihannekset on vähentyneet, ihan vahingossa aamupäivään on tullut ylimääräisiä kahvikuppeja niin, että lounas on ihan vahingossa siirtynyt puoli kahden tietämille - ja mehän herätään kuuden pintaan eikä vasta puoli kympiltä tai jotain. Ihan vahingossa meni eilenkin suklaakakkua suuhun, vaikka juuri olin siirtänyt lapsilta jääneen palan itsestä kauemmaksi, etten ottaisi sitä. Ihan vahingossa on liikunta jäänyt vähäisemmäksi, kun on ollut tiettyjä päällekkäisyyksiä, enkä ole vaivautunut tekemään mitään korvaavaa - kun ehtiihän sitä.

Sitten toisena puolena se, että näennäisesti kuitenkin lautasella on kaikki terveellistä (joskaan ei niin kevyttä = kasvispainotteista) ja onhan tässä tullut ulkoiltua ja pulkkaa vedettyä ja kävinhän minä toissaviikollakin lenkillä ja onhan hyvä välillä pitää vähän kevyempää viikkoa. Mutta se kevyt viikko meni jo, se juna meni jo.

Pilates on siirtynyt sähköiseen varausjärjestelmään, jossa kaikki paikat jaetaan netissä etukäteen. Viime sunnuntaina sisko perui oman osallistumisensa niin sain varattua hänen paikkansa itselleni, maanantaina kun en päässyt "omaan" ryhmään koulutuksen takia. No en tehnyt maanantaina muutakaan, koko päivä meni muutenkin ihan rötväillessä. Eilen jumppasin yle-jumpan tahtiin ja totesin, että toissapäivän pilates tuntui vatsassa ihan liikaa. Vaikken päässytkään rullan päältä istuma-asentoon, tehtiin siinä puolentoista tunnin aikana sen verran paljon muutakin, että eilen poltteli koko vatsaosastolla ihan sietämättömästi siinä vaiheessa, kun yle-jumpan ohjelmassa päästiin varsinaisten vatsalihasten kimppuun. Siinä kun on syville keskivartalon lihaksille jo aiemminkin töitä.

Yle-jumppa on varmaan se ensimmäinen, jonka jätän väliin, koska "se vaatii aikaa" (tunnin) ja "on niin rankka" (perus). Nyt sain sen rastitettua omasta liikkaviikostani tehdyksi. Minulla oli eilen tärkeä työvoimapoliittinen tapaaminen kolmevuotiaan kerhon aikana, joten en päässyt rataslenkille. Sen sijaan, että olisin rötväillyt koko eilisenkin, päätin jumpata.

Ruokalautasella lämpimät kasvikset on varmaan ensimmäinen, josta joustan, ja pilkon sitten jotain paprikaa ja kurkkua, että edes jotain olisi. Huomattavasti vähemmän vain kuin tarvitsisi päivän tarvetta täyttämään. Meillä on myös (melkein) aina vähintään omenaa ja banaania, mutta niiden lisäksi muitakin hedelmiä, joita voisi syödä, jos tulisi sellainen tilanne, että haluaisi. Aika vähissä on viime aikoina olleet minun hedelmävälipalani. Tänään pilkoin aamupuuroon sekä omenaa että banaania. Yritetääs nyt aamusta asti.

Kello on vähän yli kymmenen ja minun tekee hirveästi mieli kahvia. Haukottelenkin, eikö se ole merkki, että tarvitsee kofeiinia? (Tai raitista ilmaa ja ulkoilua?) Minulla on tässä muutama työnhakuun liittyvä Castleville homma koneella tehtävänä, ja puolikuudelta herännyt pikkupoika on ihan tavattoman väsynyt. Pitänee laittaa poikarukka ensin nukkumaan ja käydä ulkona vasta päikkäreiden jälkeen. En silti keitä niitä välikahveja, vaikka aikaakin olisi. Taidan ruveta valmistelemaan lounasta ihan kohta.

Tänään joko lasten kanssa uimahalliin (lillumaan ja kellumaan) tai itsekseni juoksulenkille. Molemmat houkuttaisi, mutta molempia ei voi saada, koska kaikkea ei jaksa, kun ei vieläkään nuku tarpeeksi. Siinä on edelleenkin se meikäläisen elämäntaparempan suuri kehittämiskohta. Kaikkea kun ei voi kerralla muuttaa. Näissä muissa edellämainituissa palaan kuitenkin arkisen aherruksen pariin. Itseään ja tekemisiään osaa korjata kerta kerralta nopeammalla aikataululla, tällä kertaa en tarvinnut edes suurta vaakaplussaa tai itseinhoa herättämään. Kertonee siitä, että olen oikealla tiellä, koska haluan olla.