Meille on tulossa kiireinen elokuu. Vauva syntyy ja pääsemme muuttamaan isompaan asuntoon syyskuun alusta. Minun pitäisi siis pakata. Onneksi en ole yksin siinä show'ssa mutta käytännössä olen se, joka täällä siivoaa ja järjestää tavaroita ja lajittelee mukaan lähtevät ja kierrätykseen menevät. Olen tosi kyllästynyt olemaan raskaana ja odotan kovin vauvan syntymää mutta toisaalta minun pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä ennen kuin yhden piiperon sijasta jaloissa pyöriikin kaksi.
Esikoiseni nukkui päiväunimaratoneja, pystyin laittamaan hänet vaunuihin parvekkeelle ja käydä itse saunassa sillä aikaa. Ihan huoletta. Välillä vain vilkaisemassa, että kaikki tosiaan oli hyvin, ja joka kerta oli. Tämä nuorimmaiseni taas on ollut kovin herkkä nukkuja. Vauvana jo puolitoista tuntia oli pitkät päiväunet. Jokainen ääni herätti, en voinut tyhjentää tiskikonetta keittiössä, kun vauva nukkui eteiskäytävän toisessa päässä makuuhuoneessa suljetun oven takana. En siis odota tästä uudestakaan, että vauvathan nukkuvat koko ajan ja siinähän ehtii tehdä vaikka mitä.
Koska en ole luonteeltani pingottaja, olen päättänyt ottaa tämänkin asian niin rennosti kuin vain voin. Ainut pelko muutossa on se, että jos en suunnittele ja organisoi kaikkea pilkulleen, hätäisempi siskoni, joka lupasi tulla auttamaan, yrittää ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa päälle päsmäröimään. Jos jotain inhoan niin sitä, että minut tehdään vallattomaksi ja julistetaan sen johtuvan siitä, että jollain toisella on kykyä parempaan organisointitaitoon kuin minulla. Että väistä sinä, kun minä osaan tämän paremmin. Auttaminen on hieno juttu mutta päsmäröinti ja pomottaminen on eri asia. Todellisuudessa tässäkin tilanteessa asia olisi niin, että minun tapani tehdä olisi sen verran erilainen, että se siskoni mielestä olisi väärä. Mutta kuka tykkää pingottamisesta? Ei se ole niin justiinsa. Kunhan aikataulussa pysytään, se on ihan sama, kuka ne taulut kantaa käytävään ja meneekö viherkasvit toisessa vai kolmannessa kuormassa.
Edellisestä muutostamme on seitsemän vuotta, joten karsittavaa ja organisoitavaa riittää, vaikka kukaan ei olisi kertomassa, miten asiat pitäisi tehdä, että ne menisivät oikein. Aion siis joka päivä tehdä jotain, joka hyödyttää muutossa tai uuden vauvan vastaanottamisessa ja toivon, että kuukausi riittää. Onhan se pitkä aika, mutta menee nopeasti, jos vain jouhailee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti