Teknisesti ottaen en myöhästynyt haasteeni alusta. Aamupainoni oli aivan taatusti enemmän kuin illalla. Poikamme syntyi hääpäivänämme, suloinen häälahja. Kevenemistä siis tapahtui saman tien. Ainoa haittapuoli tässä tietysti haasteen kannalta on se, että pääsin vaa'alle ensimmäisen kerran vasta kotiuduttuamme. Synnytysosastolla ei ollut aikuisten vaakoja käytettävissä.
Poika painoi neljä kiloa. Ja silti näyttää uskomattoman pieneltä. Oma painoni on lähtenyt hurjaan syöksyyn alaspäin. Ja näytän silti ihan uskomattoman isolta. Kaikki on suhteellista.
Ennen vauvan syntymää laskeskelin, että ehdin hyvin pudottaa noin kahdeksan kiloa haasteen aikana, oli lähtöpaino sitten mikä tahansa. Antaakseni haasteelleni reilun mahdollisuuden myönnyin, ettei minun tarvinnut ottaa lähtöpainokseni synnytystä edeltävää painoa, sillä nelikiloisen vauvan ja runsaan lapsiveden ansiosta itse pudotettavaa ei kahdeksasta kilosta olisi juuri jäänyt. Pääsimme kotiin kahden vuorokauden jälkeen, eli pääsin aamuvaa'alle ensimmäisen kerran haasteen neljäntenä päivänä. Tuolloin mittari näytti 78,4 kg, eli tavoitteeksi 120 päivän haasteelle tuli ilman muuta -8,5 kg. Täytyyhän paino saada alkamaan kuutosella näin hienon haasteen kunniaksi.
En ole oikeastaan hionut mitään strategiaa, jota noudattaisin tunnollisesti. Olen kyllä hyvä suunnittelemaan, mutta tosi huono toteuttamaan. Mitä tarkempi suunnitelma, sen varmemmin se jää käyttämättä. Ajattelin luottaa vanhaan tuttuun pakettiin: nukun ja lepään niin paljon kuin se on mahdollista, imetän vauvaa, syön lautasmallin mukaisesti ja juon paljon vettä, ja liikun sen verran kuin lastenhoito antaa periksi. Tällä hetkellä pakkaan tavaroita muuttoa varten, joten ainoa, mille on aikaa, on lantionpohjan lihasten treenaaminen pyykkiä levittäessä tai kaappeja raivatessa. Mutta listallani ensimmäisenä onkin lepo ja liikunta vasta viimeisenä.
Laihduttajanahan minä olen kokenut. Aina ne kilot on jostain takaisin tulleet. Nyt kuitenkin tunnen olevani ihan eri vaiheessa kuin aiemmilla kerroilla, koska raskaus vain keskeytti hyvän laihtumisen, mutta ei pistänyt elämäntapoja sekaisin. Jatkan siis elämäntaparemonttiani, jonka aloitin itse asiassa jo ennen edellistäkin raskautta, mutta joka sai vasta viime raskauskilojen karistamisesta sen riittävän potkun oikein kunnon starttiin. Edellisen raskauden aikana ajattelin vielä, että koska en laihduta, minun on ihan sama syödä suklaata tai jäätelöä tai pitsaa. (Formulapitsa on meidän perheen pahin synti ruokapuolella. Mutta kuka viitsii häärätä keittiössä, kun samaan aikaan pyörii parin tunnin kisa telkkarissa. Formulat on ainoa urheilulaji, jota seuraan, eiköhän siis tilata pitsat ja jätetään se kokkaaminen vähemmälle.) Tässä raskaudessa jo aiemmin tehty työ asennepuolella tuotti tulosta, vaikka jälleen kerran lopetin laihduttamisen, enkä siis suinkaan siirtynyt painonhallintaan ihan niin sujuvasti kuin olisi voinut toivoa. Kuitenkin olen jo muutaman kuukauden ajan odottanut vauvan syntymistä päästäkseni taas jatkamaan painoprojektiani. Oikein on syyhyttänyt. Motivaatiota siis ainakin riittää. Tällä kertaa tämä myös on pysyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti