sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Viikonloppukirjoittaja

Olen miettinyt ihan tosissaan ja toistuvasti, että mihin minä tätä blogia enää tarvitsen. Kun elämässä tuntuu olevan nyt niin paljon kaikkea, ja vähäinen vapaa-aikani ei tunnu riittävän niihin asioihin, mitä haluaisin tehdä. Jotenkin tuntuu, että en haluaisi lohkaista vähästä ajastani hetkeä(kään) blogilleni, jonne kirjoittaisin vain, että kiirettä riittää ja liikkunut en ole, mutta syönyt sitäkin enemmän.

Olen myös miettinyt tosissani ja toistuvasti, mitä kaipaan blogiyhteisöltä. Ainakaan se ei ole suoria neuvoja pyytämättä. Minun elämänihän tämä on, ette te toiset voi minua siinä neuvoa, koska minulla on valta päättää, mitä kerron, mistä näkökulmasta, ja mitä jätän sanomatta. Toisaalta kaipaan kuitenkin keskustelua, ja keskusteluun olisi sallittava myös kriittiset äänenpainot. En todellakaan tarvitse mitään jees-kuoroa sanomaan, että hyvin sä vedät, ota vielä santsaten, kerranhan tässä vaan eletään. Toisaalta itse en kyllä jaksa ainakaan toistuvasti kommentoida, että hieno homma, hengessä mukana, joten en oikein voi odottaa sitä teiltäkään.


En ole kirjoitellut enimmäkseen siksi, kun ei ole enää sitä vanhaa rutiinia, että jossain kohtaa päivää ehtisin istua koneen ääressä niin kauan, että jokin tarinakin syntyisi. Toinen tärkeä syy on ollut siinä, että ei ole oikein ollut raportoitavaa. Painonhallintaa tai elämänhallintaa, kovin kummoista kehitystä ei kummassakaan ole näkyvissä. Toisaalta pitkien taukojen jälkeen kynnys sanoa mitään on aika korkea. Että pitäisi olla jotakin niin painavaa sanottavaa, että kannattaisi murtaa hiljaisuus ja kirjoittaa.

Nyt kuitenkin v*tuttaa niin paljon, että palaan eetteriin oikein asian kanssa. Hyviä ja huonoja uutisia. Ja kaikki, ihan kaikki, on omaa tekoa. Kokonaiskolesterolini on laskenut hyvin, sieltä seiskan päältä (en muista desimaaleja) 5,6. En tarvitse lääkityksiä, seuraava kontrolli on vasta vuoden kuluttua, riskitekijäni rajoittuvat sukurasitukseen, joten voin olla sinällään rauhallisin mielin. Huono puoli oli siinä, että myös hyvä kolesteroli oli laskenut, joten sitä pitäisi saada nyt koholle. Pehmeitä rasvoja ja liikuntaa, sanoi lääkäri. Paino on pysynyt suurinpiirtein samoillaan, 68-69 kg, tänä aamuna 69,2 kg. Mutta: katsoin tässä yhtenä päivänä reisiäni saunassa, että onko ne olleet koko ajan noin löllöt, ihan niin kuin rasvanmäärä olisi lisääntynyt. Eilen siivosin lattialta lasten löytämää mittanauhaa ja ajattelin ihan kurillaan katsoa, mitä se sanoisi. Vyötärölläni on neljä senttiä lisää tavaraa (lue: läskiä). Neljä senttiä! Ja paino on sama! Olen jotenkin ollut niin vaakalukemien vankina, etten osannut varautua tähän, lihas muuttuu läskiksi, ilmeisesti. Selkäni on ollut kestojumissa jo jonkin aikaa, eikä hieronta ole oikein auttanut siihen. Sitä on nyt kaksi kertaa käsitelty kalevalaisittain. Lantioni on kääntynyt (takaisin) eteenpäin, selän luonnollinen kaari on suoristunut, näytän taas ihan lattaperseeltä ja nyt on vielä tätä ylimääräistä vararengastakin! Ihan ite osasin! TYHMÄ! V*tuttaa ja ärsyttää ja kaikkea sitä!

Täynnä taistelutahtoa mutta toistaiseksi vain vihan kautta. Minun on päästävä sinne lenkinpäällekin tästä. Hoitamaan kolesterolia, rasvakerrosta ja ketutusta. Vyötärön jälkeen en enää mitannut muuta. Ihan sama, mitä mittanauha sanoo, minä näytän raskaana olevalta, kun vatsa pullottaa ja lantion väärä asento vielä korostaa sitä. En halua plösähtää vain siksi, että aloitin työt!


 


1 kommentti:

  1. Tätä se on. Itsekin huomaan, että samassa painossa (jota on paljon enemmän kun sulla) välillä vyötärö on kurissa ja välillä ei. Voisko sulla olla jotain turvotustakin?

    Silloin kun itse aloitin blogin kirjoittamisen, oli aktiivinen blogiyhteisö joka lienee aika paljon hiljentynyt. Siis tällä kuntoilurintamalla. Lukijoita käy, kommentteja ei.

    VastaaPoista